Pe 15.1.2016 Jukurit - KeuPa HT

  • 1 295
  • 5
Sarjassa yhdeksäntenä oleva KeuPa siis saapuu ensimmäistä kertaa Ville Niemisen johdolla Kalevankankaalle. Jukurit puolestaan sarjan kärjessä, joten kova haaste on tarjolla Nemon joukoille.

Jukureiden virehän on ollut huikaiseva, sillä joukkue on viimeisestä 26 ottelustaan jäänyt pisteittä ainoastaan kerran ja tappioitakin on kertynyt vain kolme. Kotikaukalossa edellinen tappio tuli 16.10 Jokipoikia vastaan, joten suorien kotivoittojen putkikin on venähtänyt kolmen kuukauden ja 10 ottelun mittaiseksi.

KeuPa puolestaan on esittänyt kotonaan hyviä otteita, mutta vieraissa ei ole oikein kulkenut: joukkue on sarjan heikoin vierasjoukkue (1-3-10) ja sen edellinen vierasvoitto on marraskuun lopulta. Sen jälkeen joukkue on hävinnyt viidesti vieraskaukalossa, viimeisimmäksi keskiviikkona Kokkolassa.

Joukkueet lähtevät illan kamppailuun seuraavilla miehityksillä:

Jukurit:

Mika Norja (Juhana Aho)

Timo Hiltunen-Oula Palve-Joonas Sammalmaa
Samuli Piipponen-Marko Kauppinen (c)

Roope Ranta-Teemu Henritius-Niko Laakkonen
Joonas Valkonen-Teemu Suhonen

Teemu Turunen-Miro Mäkinen-Atte Mäkinen
Sami Jekunen-Jarno Paven

Erno Ripatti-Joonas Kalliola-Pentti Nöyränen
Vilho Virmavirta

KeuPa:

Petri Pitkänen (Ville Forssell)

Toni Suuronen-Taneli Maasalo (c)-Juuso Mörsky
Roni Sevänen-Juho Tommila

Emppu Pulliainen-Eetu Koivistoinen-Pasi Kouvalainen
Panu Hyyppä-Jani Ollitervo

Riku Pitkänen-Matias Kiiskinen-Valentin Claireaux
Antti Jaatinen-Janne Pälve

Roope Niskanen-Jesse Pelamo-Jussi Viitanen

-----------------------------------

Jukureilla pieniä muutoksia TUTO-otteluun nähden on tullut kokoonpanoon:

- Hiltunen ja Turunen vaihtaneet paikkaa. Mielestäni ihan hyvä ratkaisu, sillä Hiltusen ja Palven yhteispeli on toiminut ainakin ylivoimissa. Kolmosketju taas oli alkukaudesta toimiva kokonaisuus, joten miksipä ei nyt.

- Valkonen palaa puolustukseen ja ottaa Vaarasuon paikan kokoonpanossa.

KeuPan kokoonpanossa silmään pistää ainakin tuo maalivahtiosasto. Ykkösvahti Antti Karjalainen on tänään poissa ja maalilla kakkosvahti Petri Pitkänen, joka on lokakuun lopun jälkeen pelannut kaksi ottelua eli pelituntuma ei varmasti ole paras mahdollinen. Varalla taas III-divisioonaa KeuPan II-joukkueessa pelannut Ville Forssell (kaverin nimeä ei kyllä mistään tilastoista löydy, joten liekkö sitten vain ollut joukkueessa mukana?), joten ainakin etukäteen ajateltuna sieltäkään ei hirveästi apuja ole odotettavissa, jos Pitkäselle ei tartu tänään.

Kuten Antti Pennanenkin Länsi-Savon haastattelussa totesi, on KeuPalla taitoa hyökkäyksessään, minkä kanssa on syytä olla varuillaan. Kuitenkin tosiasia on myös se, että jos Jukurit on alusta asti valmiina pelaamaan, niin kyllä KeuPan saumat pisteille pääsyyn aika ohuet ovat.

Vähän on sellainen olo tästä ottelusta, että tänään saattaa lukemat repsahtaa isoiksikin. Varsinkin, jos Jukurit saa heti alkuun onnistumisia, niin se ruokkii vain itseluottamusta.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
No ei vittu mitä höntsää taas. Ei tuota kyllä kohta enää selvinpäin kestä. Jukurien kamppailupelaaminen aivan onnetonta, jonka vuoksi pelisysteemin yksi kulmakivi, nimittäin kulmapeli, ei lähtenyt käyntiin ollenkaan. Ja kun ei tule kulmapeliä, ei synny ns. jatkumoa. Ja kun ei synny jatkumoa, ei pysty olemaan "pelin päällä", ja kun ei hallitse peliä, pitää vain tyytyä puolustamaan ja hyökkäämään sen jälkeen vajaalukuisena. Yksilötasollakin aika näkymätöntä meininkiä Laakkosen ketjua lukuunottamatta. KeuPa pelasi loistokasta kiekkoa, kukahan Niemiselle on noita tiettyjä juttuja opettanut? Alkaa herätä kysymys, onko Jukurien ensi kauden suunnitelmissa kenties jatkaa Pennasen viitoittamalla peli-identiteetillä? Ehkei sentään, mutta hyvin on Keupa peliään kehittänyt. Niemisellä oli sittenkin pelikirja, ja se ei ole edes Risto Dufvan pelikirja, ainakaan se Lukossa käytössä oleva.

Oma periaatteenihan on se, mikä Jukureissakin on ollut jo jonkin aikaa. Eli: ei ole väliä lopputuloksella, tai tuloksella ylipäätään(varsinkaan tällä kaudella), ainoastaan se lopun kaiken merkitsee, pystyykö yksilöt ja joukkue pelaamaan omalla tasollaan/ylittämään oletettua potentiaalia. Tekeminen ratkaisee, ei tulos(paras mahdollinen suoritus=paras mahdollinen tulos). Tulokset ovat ihan ok, mutta ei tekeminen ole sillä tasolla millä sen pitäisi. Itse valmentajana lähtisin rakentamaan tulevaisuutta tällä mentaliteetilla. Kyllä esim. maksava yleisö aistii, jos tuolla puolivaloilla pelaillaan. Nyt kovat piippuun ja tekemisen meininki takaisin, kiitos.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Takki auki, tukka taakse ja kaukaloon kurvailemaan helpot kolme pistettä. Näin kun lähtee peliin niin on helppo arvata miten käy. Mestiksessä ei ketään vastaan ole varaa lähteä puolivaloilla liikenteeseen. Kiitos Mika Norjan saatiin edes jatkoaika ja 2 pinnaa. Norskin lisäksi muutama muu yritti, mutta 2/3 osaa kenttäpelaajista saa katsoa peiliin. Kultakypärikin voisi taas palata yksilöurheilusta joukkueurheilun pariin.
 
Kultakypärikin voisi taas palata yksilöurheilusta joukkueurheilun pariin.
Parin viime pelin ajan on vaikuttanut siltä, että "iso poika" Palvelle on lyöty HPK:n ensi kauden pahvi kouraan jokin aika sitten.

Jos tänään sattui joku ensikertalainen katsoja paikalle, niin toista kertaa ei Kalevankankaan pyhättöön hevillä saavu. Laakkonen & co. edes yrittivät (ja tietysti Norja oli mies paikallaan), mutta pääosin miehet olivat täysin kuutamolla.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Aika höntsää oli matsi Jukureiden osalta, omaan silmään positiivisimman vaikutuksen kenttäpelaajista teki duo Mäkiset (ketkä saivatkin melko mukavasti peliaikaa kolmannessa erässä) ja Penakin nousi hyvin framille kun isommilla staroilla ei ole henki mukana tekemisessä. Niin ja Valkoselta pirteä paluu kaukaloihin, paljon hyvää tekemistä ja esim yhden alivoiman sai häärätä kokonaan kentällä kun tuntui puhtia piisaavan (toki muutama hassikin mahtui sitten peliin).

KeuPalla oli muutamat hyvin mieleen jääneet ukot maalivahti ensimmäisenä, todella komeita pelastuksia Pitkäseltä eilisessä matsissa. Lisäksi kentältä ainakin Koivistoinen (piti luntata kuka oli KeuPan 31) jäi mieleen kenttineen, muutamankin maalipaikan saivat järkättyä kahden maalin lisäksi.

Jukureilla oli muuten todella suuria vaikeuksia aloitusten kanssa ja meinasi kostautua viimeistään jatkoilla kun hankala päästä omista pois jos vastustaja voittaa kaikki jukuripäädyn aloitukset. Pendolla ei myöskään koosteessa paljon hampaat nauraneet, enkä ihmettele lainkaan kun tuommoinen esitys joukkueella. Yllättävän avoimesti Nemo pohdiskeli Kiiskisen "yläleukamurtumalla", ettei jo rikkoisi pelaajan oikeusturvaa jos tuollaista lähdetään puimaan?

Mistä Nieminen muuten raivosi toisen erän lopulla kun meinasi tulla jo kaukalon puolelle? Pressiin saakka ei kuitenkaan ollut senhetkistä tunnetta tuonut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös