Pe 14.12. Sport-Jukurit

  • 2 624
  • 12

Rocco

Jäsen
Tänään olisi uusi peli ja toivottavasti se tuo mukanaan niin paljon puhuttavaa, että Sport-TuTo ja Titaanit-Sport -ketjuissa ei tarvitsisi enää puida asioita...

Sportilla alkaa tämän ottelun myötä joululoma. Voitto tavoitteena tottakai, että päästään hyvällä mielellä kinkun kimppuun. Perjantai-ilta, ja Tamin houkuttelemana toppahousukansa palaa halliin. Väkeä lähelle 3000 olettaisin.

Teksti-tv:n sivut eivät näköjään toimi taaskaan, mutta hienoa on että pirteitä otteita A:ssa esittänyt Jere Aalto pääsee kokoonpanoon. Jäälle pääsy on sitten aika epävarmaa. A-junnuikäinen 170/70 puolustaja voi olla Jukureita vastaan hieman ongelmissa. Mutta hienoa että pääsee ainakin tunnelmaa haistelemaan!

Mestis.fi ottelupöytäkirjaan.
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Vaasassa on vastakkain kaksi Mestiksen "suurta", joista kummallakin on kausi sujunut hieman ailahtelevasti, Vaasassa ongelmat tosin ovat olleet huomattavasti mikkeliläisten ongelmia suurempia, ainakin mitä sarjasijoitukseen tulee. Joka tapauksessa Jukureiden iskukyky on ollut hieman ailahtelevaa sorttia viimeaikoina, vaikkakin Jukurit kävikin arvokkaan vierasvoiton Joensuusta taannoin hakemassa.

Joka tapauksessa nyt Tamin pitäisi saada psyykattua oma joukkonsa rohkeasti tulta päin, koska rehellisesti arvioituna luulen, että Jukureillakaan ei kaikki palikat ole pelissä tällä hetkellä kunnossa. Näin ollen kotiyleisön mökä ja Tamin toivottavasti lietsoma tsemppi voisi hyvinkin kääntää Sportin kelkan suunnan. Jollain kohtaahan kurssi joka tapauksessa muuttuu ja Sport kampeaa itsensä kotietujoukkueeksi.

Jukureilla vaikutti keskiviikkona maalinteko olevan totutun tahmeaa (vaikken matsia nähnytkään), mutta onneksi Myllykoski maalilla on pitänyt alakertaa pystyssä eikä takaiskujakaan ole toisaalta kovin paljon viimeaikoina tullut. Joukkueen potentiaali on kuitenkin niin valtava, että pelissä kuin pelissä pitäisi tuolla rosterilla irrota huomattavasti komeampi määrä maaleja.

Olisi varmasti mukava peli olla aistimassa ihan paikan päälläkin, mutta jää jälleen kerran tekstitv-studion varaan. Veikkaan nyt erittäin epätyypillisesti Jukureita vastaan, mutta jotenkin nyt tuntuu, että tämä peli sytyttää kotijoukkueen taisteluun ja Tamin tuoma "spiritti" alkaa pikku hiljaa vaikuttamaan peliin positiivisesti.
 

Rocco

Jäsen
Olisi varmasti mukava peli olla aistimassa ihan paikan päälläkin, mutta jää jälleen kerran tekstitv-studion varaan.
Kuulin huhua että ottelu näytettäisiin vastavuoroisesti nettilähetyksenä Mikkeliin...? Oliko pelkkä huhu tämä asia vaiko onko asiassa todenperää yhtään?

No, totta se olikin kun jaksoin Jukureiden sivulle mennä...

"Sport-Jukurit Päämajassa
Perjantaina pelattavan ottelun Sport-Jukurit näet suorana lähetyksenä ravintola Päämajassa. Ottelu alkaa klo 18.30. Ottelun sinulle tarjoavat Jukurit, Ravintola Päämaja ja Mikpolis Oy ja Vaasan Sportin media-team.

Ellet pääse Päämajaan nauttimaan ottelusta, tilaa Matsi-kanava viestillä MATSI numerosta 173630 ja saat ottelun tilanteet suoraan matkapuhelimeesi."
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Koska Jukureiden maalinteko on tökkinyt läpi kauden ennustan lopputuloksi 0-4. Sportin hyökkäyspeli on sillä tolalla, että se ei kykyne maalintekoon, jos Jukurit puolustaa edes lähelle omaa tasoaan.

Mielelläänhän tästä ottaisi pisteet tai pisteen ja aiemmat Jukuri-pelit on ollut vaasalaisnäkökulmasta jopa ok, mutta todellinen tilanne on kuitenkin se, että käkättimeen tulee ja lujaa.

Onko Jukureilla kokonaan mikkeliläinen nelosketju? Jos on niin onnea!

EDIT: Jaa eihän tuo Mäkinen ollut, sen verran tiedän.
 

Klinga

Jäsen
Jees, viime "huippujoukkueiden" kohtaamisessa Tuton fanit olivat sitä mieltä, että Tuton otteet pitää parantua, jotta pisteet lähtevät mukaan Turkuun ja kas kumaa, Tuto pelasi parhaan ottelunsa pitkään aikaa. Käyköhän Jukureiden kanssa sama juttu.
Se on kumma, että Tamminen on hyvä sytyttämään omaa joukkuetta, mutta samalla se sytyttää myös vastustajankin huippu suorituksiin.

Jos keskiviikkona olisi Titaaneilta tullut turpaan, niin tämä matsi olisi jäänyt katsomatta, mutta kaippa sitä pitää taas hallille raahautua.

Kentälliset ovat tutun turvalliset. Jos hykkäyksessä viimeistely ontuu, niin Jukureiden vastahyökkäykset tulee olemaan myrkkyä. Puolustuspelaaminen on kyllä epäonnistunut tällä kaudella todella pahasti. Maalilla on myös epävarmin kaksikko piiitkäään aikaa, joten ei pelastajaa löydy sieltäkään.

Tässä näitä turhautuneita lausahduksia ennen illan peliä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mielelläänhän tästä ottaisi pisteet tai pisteen ja aiemmat Jukuri-pelit on ollut vaasalaisnäkökulmasta jopa ok, mutta todellinen tilanne on kuitenkin se, että käkättimeen tulee ja lujaa.

Jos Sportin kausi ei olekaan mennyt suunnitelmien mukaan, niin ei kyllä Jukuritkaan ole ollut vanhan maineensa veroinen robottijyrä. "Antoi" KooKoonkin nousta voittoon Mikkelissä ihan pelin lopussa. Kuultujen käytäväpuheiden mukaan ihan kaikki ei olisi kunnossa tälläkään kertaa, vaikka Dufvalla tuskin enää onkaan aikaa hämmentää pakkaa.

KooKoon kannalta ei olisi kyllä yhtään pahitteeksi, jos Sport tänään nappaisi täydet pinnat. Teihin tuota hajurakoa on jo kertynyt mukavampi määrä.
 

Tzekki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Melkoinen tasomittari taas Sportille, vaikka Jukurit ei enää sillä tasolla olekkaan mitä Dufvan aikana. Tällä hetkellä näyttää siltä että KooKoo ja Tuto olisivat ne kovimmat jengit, KooKoon kovuus hieman yllättää.. mutta toisaalta ei, kun heiltä löytyy kova ykköskenttä ja kaksi hyvää molaria.

Päivän pelistä ei taas tiedä mitä siltä odottais. Uskon että omiin menee taas vähintään neljä, laukauksien määrästä riippumatta. Sen verran sekaisin tuo puolustus on ja maalivahti peli on ollut taas ihan omaa luokkaansa. Toivottavasti joulutauolla joku pätevä äijä maalille saatais, jos ei suomesta niin sitte ulkomailta.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Tulos: 2-4
Laukaukset: 35-24
Torjunnat: 86,96% - 94,29%

Voittavalla maalivahdilla on yleensä prosentit lähemmäs 95.

No further comments.

Edit: nyt Väre on jo toiseksi viimeisenä torjuntatilastoissa...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Entisen pääkaupunkiseudun oma joukkue
Mutta pelin luonne oli aivan eri kuin se mihin olen tottunut. Onko se siitä että olen tottunut tappioihin, vai se että ajoin ja kotona odotti olut jääkaapissa, vai kenties se että oli taistelua joku näistä teki kotimatkan paremman oloiseksi kuin pitkään aikaan.

Oliko myllyaho parantunut oikein kunnolla?
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Vaihteeksi kotitappio...

Tiukka peli oli ja täysin voitettavissa. Se on kyllä positiivinen asia, että tasoero kentällä ei ollut lähellekään samaa luokkaa kuin sarjataulukossa. Jos sitä nyt olikaan.

Sanoisin jopa, että jos saadaan tuohon hyvä maalivahti ja Pernaa & Immonen takaisin niin ilomielin ottaisin Jukurit vastaan playoffseissa. Ainakin mieluummin kuin TuTon tai KooKoon.

Tänään jos ylivoima olisi toiminut edes vähän paremmin niin oltaisiin voitettu peli. Mutta kun ei. Jukureilla oli samanlaisia ongelmia, mutta Myllyahon toinen(!) mental error sitten auttoi Jukurit johtoon. Siitä sitten vähän selkä suoristui ja heti toinen maali Jukureille. Siihen se sitten ratkesi ja heikkoon ylivoimaan. Ihan hyvää yritystä kolmannessakin erässä, mutta ei sitten saatu sitä tasoitusta. Sportin ilme oli jo parempaan päin vaikka vieläkin ailahtelee liikaa.

Sportilta laituripari Pahkala - Kiviniemi esiintyi pirteästi. Eero Väre otti aika hyviäkin torjuntoja ja pelasi kohtuu hyvän pelin.

Joku kyseli seurantaketjussa pelasiko Jukurien nelosketju, vastaus on: aika vähän.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Eero Väre otti aika hyviäkin torjuntoja ja pelasi kohtuu hyvän pelin.

Juu ei sitä hyvyyttä/huonotta voi aina tilastoista lukea. Tänään Eero oli Sportin paras ja aika selkeästi. Otti monta pahaa koppia ja jätettiin maaleissa täysin yksin.

Muuten parasta Sportia piitkään aikaan. Pelissä oli todella paljon hyvää. Voisin jopa sanoa, että Sport oli pelaavampi jengi näistä kahdesta ja se on tässä tilanteessa paljon se. Viimeistely ja ylivoima tikkiin niin homma on jo paljon paremmalla tolalla.

Ja vaikka Eero yhdessä pelissä onnistui, ei se meinaa sitä ettei uutta kassaria tarvittaisi...
 

Vaihtorotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tänään Eero oli Sportin paras ja aika selkeästi.
Väre oli kyllä totuttua parempi, mutta Koiviston Juha on saanut aivan uutta potkua peliinsä. Oli mielestäni Sportin paras tänään.

Hyvä peli oli, vaikka pisteet lähtivätkin Mikkeliin. Saman kaavan mukaan mentiin, kuten niin usein Sportin ja Jukureiden välillä - Sport pitää kiekkoa ja hallitsee, Jukurit käyttää ylivoimat ja maalipaikat hyväkseen kovalla prosentilla. Tänään ei ollut edes onnea, sillä kiekko osui jukurimaalin tolppaan, tai pyöri maaliviivalla, noin viitisen kertaa.

Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa. Uusia kavereita kehiin joulutauolla, lepoa ja hyvää treeniä ja helkkarinmoisella sykkeellä Salamoiden kimppuun 2. päivä.
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Hyvä peli muuten paitsi turpaan tuli. Sport pelasi mielestäni kauden tasaisimman pelinsä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan jätkät jo käyttivät vähän järkeä, ja se näkyi siinä ettei kiekkoa roiskittu niin kuin ennen. Tamilta helvetin hyvä veto peluuttaa käytännössä kahta kentällistä lopun 10minuuttia, koska ne sen paineen Jukureiden alueelle saivat. Yksi maali saatiin tehtyä, toinen oli enemmän kuin lähellä. Ja tuota Sportin toista maalia ennen kiekko kävi Jukureiden tolpassa ainakin kolme kertaa, mutta kun ei mene niin ei mene.

Sportin paras oli Juha Koivisto joka parantaa peliään koko ajan. Kaverilla on kyllä todella nopea lämäri jota pääsi tänäänkin muutaman kerran käyttämään. Väreelle myös tänään pitkästä aikaa hyvä peli.

Tästä on helvetin hyvä jatkaa vaikka takkiin tuli. Pelillisesti tämä oli omasta mielestäni ylivoimaisesti paras esitys runkosarjassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös