Pe 06.09.2013 Otteluseuranta European Trophy

  • 18 334
  • 87

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Plihalia harmittaa ilmeisesti, että ei saa pelata Tepsissä.

Tai sitten Turussa harmittaa, että Plihal Tampereella... Hyvä voitto, ei ollut epäselvyyttä. Morrison haki kovaa kaveria paineihin lopuksi ja jäi Tapparan nuorimman puolustajan selätetyksi...
 

NorthenAxe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, DFB, LFc, TML, FC Bayern, RoPs
TSP:ää ei ainakaan voi syyttää goonien palkkaamisesta, vaikka joillain tuntuu olevan haluja otella, kuten Morrisonilla Tapparan junnua vastaan. Valitettavasti "goonin" kannalta, junnu nakkasi äijän selälleen. Varmaan jonkun mielestä väärin tapeltu, mutta kelpaa minulle.

Mistähän Plihal tuossa lopussa hermostui? Norrena ilmeisesti teki jotain mikä ei häntä miellyttänyt. Itseltäni meni hieman ohi ihastellessani Vittasmäen hallin viirien tuijottelua.

Liike on Tapparalla aika mallillaan. Turhakkeita ei oikeastaan porukassa ole, eli aika luottavaisena voi lähteä liigaan...

NA
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Tappara oli piirun verran parempi tänäänkin muttei TPS:n peliä tarvitse hävetä kuten lähes joka (peli-)ilta viime kaudella.
 

NorthenAxe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, DFB, LFc, TML, FC Bayern, RoPs
"19:35 And Kärpät scores again. While playing short handed. It was 19 Mika Pyörälä after a good pass from 23 Joonas Kemppainen.

19:34 Kärpät 27 Mika Pyörälä gets 2 minutes penalty for high-sticking."

Mitä raksilassa tapahtui tuossa kohtaa? Vai oliko ottelukommenttaattori taas vaihteeksi suht pihalla tapahtumista?


NA
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
TSP:ää ei ainakaan voi syyttää goonien palkkaamisesta, vaikka joillain tuntuu olevan haluja otella, kuten Morrisonilla Tapparan junnua vastaan. Valitettavasti "goonin" kannalta, junnu nakkasi äijän selälleen. Varmaan jonkun mielestä väärin tapeltu, mutta kelpaa minulle.

Se on ihan totta, että TPS ei ole hankkinut goonia ja Morrisonn ei ole kuin ottanut gooneilta pataan.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
TSP:ää ei ainakaan voi syyttää goonien palkkaamisesta, vaikka joillain tuntuu olevan haluja otella, kuten Morrisonilla Tapparan junnua vastaan.

TSP ei ole hakenutkaan Morrisonnissa goonia vaan kiekkovarmaa ja kovaotteista peruspakkia jonka näyttävät harkkamatsien perusteella saaneenkin.
 

NorthenAxe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, DFB, LFc, TML, FC Bayern, RoPs
TSP ei ole hakenutkaan Morrisonnissa goonia vaan kiekkovarmaa ja kovaotteista peruspakkia jonka näyttävät harkkamatsien perusteella saaneenkin.

Pahoittelen ensinnäkin TPS:n väärin kirjoitusta. Morrisonn on itseasiassa loitava pelimies, mutta ei saisi lähteä enää pelin loputtua ottelemaan junnujen kanssa jos vielä meinaa mennä selälleen.

NA
 
Pahoittelen ensinnäkin TPS:n väärin kirjoitusta. Morrisonn on itseasiassa loitava pelimies, mutta ei saisi lähteä enää pelin loputtua ottelemaan junnujen kanssa jos vielä meinaa mennä selälleen.

NA
On todella hyvä, ei sanan sijaa. Yhdellä yhtä vastaan ei hyökkääjä ohi Morrisonnista pääse. Äkkiseltään kylmäsi lopussa, että nytkö Mäkinen saa hemoglobiinin alennuksen, mutta onneksi ei.
TPS:n ykkönen oli hyvä ja sai tilanteita luoduksi, mutta ilmeisesti turhautuminen tms. sai etenkin ulkkareilla sapen kiehumaan. Kolmannessa erässä oli joka katkolla jollekulle asiaa ja nokkapokkaa. Mutta pari värkättyä maaliakin siihen lisäksi. Kolme muuta ketjua saamattomia ja Famulare todellinen pettymys lukemieni hehkutusten jälkeen.

Tapparalta varsin tasapainoinen esitys, joka ketju taisi onnistua maalinteossakin + Bailen ylivoimalla. Hetenyi hosuu maalillaan kuin heinämies, mutta pääosin osui kiekon tielle - ei kuitenkaan herätä luottamusta. Mailalla jopa huonompi kuin Metsola!
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
"19:35 And Kärpät scores again. While playing short handed. It was 19 Mika Pyörälä after a good pass from 23 Joonas Kemppainen.

19:34 Kärpät 27 Mika Pyörälä gets 2 minutes penalty for high-sticking."

Mitä raksilassa tapahtui tuossa kohtaa? Vai oliko ottelukommenttaattori taas vaihteeksi suht pihalla tapahtumista?


NA

Kommentaattori oli kartanolla. Maalintekijä oli Juho Keränen ja nuo ajat ovat väärin. Tarkkoja en muista.
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pahoittelen ensinnäkin TPS:n väärin kirjoitusta. Morrisonn on itseasiassa loitava pelimies, mutta ei saisi lähteä enää pelin loputtua ottelemaan junnujen kanssa jos vielä meinaa mennä selälleen.

NA

No se Mäkinen kenen kanssa se paini, niin onhan se kuitenkin teidän joukkueen isoin kaveri (noin niinkuin pituudeltaan), että jos painimaan lähtee niin kyllähän sitä kokoisensa kanssa kuuluukin lähteä, vaikkei Morrisonn varmaan koskaan olekkaan tappelua voittanut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös