No tässä tapauksessa kyse ei ollut ihan pienestä tönäisystä, vaan potkusta suoraan polvitaipeeseen ja siitä olkapää edellä laitaan kovalla voimalla.
Yleisesti ottaen Laineen kohdalla kyse on todennäköisesti monen asian summasta. Huonosta tuurista, aiemmista loukkaantumista, geneettisistä tekijöistä ja mahdollisesti myös harjoittelusta. Harjoittelua voi syyttää tiettyyn pisteeseen asti, mutta tällaisissa kontaktissa tapahtuneissa loukkaantumisissa harjoittelulla ei ole niin suurta osuutta asiaan kuin esimerkiksi erilaisten rasitusvammojen kanssa. Laine on melko isokokoinen pelaaja, jolloin myös kontaktitilanteissa niveliin ja muihin rakenteisiin kohdistuvat voimat ovat suuria. Harjoittelulla voidaan kohtalaisesti vaikuttaa lihas-, nivel- ja sidekudosrakenteiden kestävyyteen ja tätä kautta vammaherkkyyteen, mutta vaikutus ei ole niin suuri kontaktissa tapahtuvissa loukkaantumissa kuin moni kuvittelee, koska voimat tällaisissa tilanteissa ovat niin suuria, ettei vahvoillakaan rakenteilla ole aina mahdollisuutta niitä kestää. Myös geneettiset ominaisuudet vaikuttavat yksilön nivel- ja sidekudosrakenteiden kestävyyteen. Toisilla esimerkiksi degeneratiiviset muutokset jänne- ja välilevyrakenteissa alkavat huomattavasti tavanomaista aiemmin.
Animalin huomio loukkaantumisten jatkumosta pitää myös paikkaansa. Vamman kuntoutuksessa muita osa-alueita joudutaan väkisinkin karsimaan ja NHL:n kovassa pelitahdissa vammojen parantumiselle ei aina anneta riittävästi aikaa. Toki heillä on tavantallaajia paremmat olosuhteet vammojen kuntoutumisen kannalta, mutta kudosten fysiologisia paranemisprosesseja ei voida loputtomasti nopeuttaa vaan ihan samat lainalaisuudet pätevät myös NHL-pelaajien kohdalla. Monesti melko pahoistakin vammoista kuntoudutaan pelikuntoon muutamassa viikossa, kun harrasteurheilijalla samasta vammasta toipumiseen saattaa mennä useita kuukausia. Näin suurta eroa ei tehdä olosuhteiden optimoinilla eli toisin sanoen NHL:ssä pelataan paljon puolikuntoisina.