Patrick Davis Kärppiin

  • 33 617
  • 74

Outlander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Oikein hyvältä hankinnalta tuntuu tämä Davis näin lähtökohtaisesti, isoin kala näistä kolmesta. Potentiaalia löytyy olla johtava pelaaja liigassa ja Kärpissä, iso peukku tälle.
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
9 ottelua, joissa tehot 2+0. Kertokaahan tietämättömälle, mistä homma kiikastaa, ja kuinka lähellä Davis on Deschampsin kohtaloa?
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
En usko että on ihan heti liipasimella. Kärkikenttien peli on ollut sen verran sekaisin kauttaaltaan, ettei siellä mitään tulosta ole voinut oikein tehdä.
 

Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
9 ottelua, joissa tehot 2+0. Kertokaahan tietämättömälle, mistä homma kiikastaa, ja kuinka lähellä Davis on Deschampsin kohtaloa?
Joo, ei ole Davis liipasimella vaikka ei ole ihan pisteiden valossa mennyt ihan nappiin. Hän on todistanut taitonsa jo liigassa, ja lisäksi hän illasta toiseen painaa hommia ja tehden oikeita asioita kentällä. Tästä olikin jo mainintaa toisessa ketjussa.

Eri asia näitten arpojen suhteen, joitten kanssa ei pitkään katsella mikäli homma ei ala rullaamaan.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Davis on lisäksi erinomainen aloittaja. Ja niinku yllä sanottiin, ketju on ollut kauttaaltaan niin sekaisin et ei siinä oo reiluuden nimissä voinu loistaa. Mut eiköhän se siitä lähde.
 

Tonikarppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Toivottavasti ketsuppipullo aukes eilisellä jatkoaikamaalilla, potentiaalia olis nakutella maaleja vaikka joka ilta...
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Eilisen pelin selostaja (oliko se nyt Anssi Ritari) heitti hyvän huomion Davisista. Täällä itse kukin ja minäkin muiden mukana on ollut turhautunut Davisin kulmapyörimisiin ja onnettomiin kiekollisiin ratkaisuihin, ja Blues-pelin jälkeen miestä oltiin joukolla viltittämässä. Kuitenkin ennen eilisessä pelissä tullutta miinusmerkintää Davisilla oli koko liigan pienin miinustilasto (kun tarkastellaan n. kaikki pelit eli esim. yli 20 peliä pelanneita). Tällä hetkellä +7, -3 eli yhteensä +4, kun vertailun vuoksi Kemppaisella +19, -15, yhteensä +4. Taitaa Davis jotain tehdä siellä oikeinkin, kun omissa ei soi. Varsinkin kun huomioidaan, että mies selvisi vain yhdellä miinuksella koko sen voittoputkea edeltäneen, varsin sekavan alkukauden.
 

Hoitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Davishan on tällä hetkellä joukkueen tehokkain maalintekijä, vähemmän pelejä ja peliaikaa kuin Donskoilla, saman verran maaleja. Lisäksi laukaisuprosentti on joukkueen parasta.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Onkohan olemassa ketjua, johon Davis sopisi? Nelosketjuun tsemppaamaan? 8 maalia on ihan ok, mutta vastapainoksi vain yksi (1) syöttöpiste, ja peliä edistävät tekemiset voinee laskea yhden käden sormilla.

Onneksi joukkueella menee hyvin, mutta en näe juuri mitään positiivista tämän miehen otteissa. Sentteri sisään ja Davis ulos - olisi erittäin mukava liikku.
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos oikein muistan, niin Davisia ei ole Humlin ja Haatajan keskellä vielä kokeiltu. Siinä olisi Ivanille kaksi hyvää ruokittavaa. Davis kuitenkin pelaa tunnollisesti kahteen suuntaan, joten sentterin rooli pitäisi onnistua (ainakin paremmin kuin Humlilta tai Pyörälältä). Tokihan tuo ketju olisi vielä vahvempi tällä hetkellä mikäli oikeassa laidassa olisi Manninen tai Puljujärvi, mutta luotetaan siihen että Haataja tulee viimeistään playoffeissa ellei sitten myydä pois ennen siirtorajaa.

Aiemman ykköskentän ongelma ehkä oli se, että siinä oli kolme kaveria, joiden vahvuudet ovat kuitenkin enemmän sijoittumisessa ja kiekottomassa pelissä. Se selittää hyvät plusmiinukset, mutta heikot tehot muutoin. Jopa Komulainen riittää tuomaan tuohon ketjuun siitä puuttuvaa pelinrakentamisosaamista.

Itse kyllä jaksan uskoa Davisiin. Jos Patrick pelaisi Hifkissä, Jypissä tai Ässissä, olisi pistesaaliskin varmasti tuplat nykyisestä. Marjamäen järjestelmä perustuu joukkuepuolustamiselle ja näin yksilöille jää suhteessa vähemmän vapauksia kasvattaa henkilökohtaista pottiaan. Davis on ollut ylivoimallakin aika pienessä roolissa. Ei voi syyttää pelaajaa jos pisteitä ei tule silloin kun se ei ole valmennuksen määrittelemässä roolituksessa isoin prioriteetti.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse kyllä jaksan uskoa Davisiin. Jos Patrick pelaisi Hifkissä, Jypissä tai Ässissä, olisi pistesaaliskin varmasti tuplat nykyisestä. Marjamäen järjestelmä perustuu joukkuepuolustamiselle ja näin yksilöille jää suhteessa vähemmän vapauksia kasvattaa henkilökohtaista pottiaan. Davis on ollut ylivoimallakin aika pienessä roolissa. Ei voi syyttää pelaajaa jos pisteitä ei tule silloin kun se ei ole valmennuksen määrittelemässä roolituksessa isoin prioriteetti.

Voi olla, mutta kuten olen kirjoittanut jo toisessa ketjussa ei Davis ole ollut koskaan mikäään pistelinko. Viime kausi oli maalimäärän osalta poikkeus, mutta enemmän kai Davisin vahvuudet on olleet muualla kuin hyökkäyspään pisteissä. Tai ainkin toivottavasti vahvuuksia on ollut muualla, sillä hyökkäystehot eivät ole oikein koskaan säväyttäneet. Vähän on haiskahtanut enemmän Luomalan kaltaiselta hankinnalta, jossa innostutaan yhdestä ihan hyvästä kaudesta. Mutta kaipa tämä nyt riittää osaltani aiheesta nimeltä Patrick Davis.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mihinhän rooliin Kärpät Davisin oikein hankki?

Kun sopimus julkistettiin, niin Kärppien sivuilla Aho kommentoi näin: "Davis tuo luisteluvoimaisena pelaajana hyökkäykseemme suoraviivaisuutta ja tehokkuutta maalintekoon, uskoo Aho ja muistuttaa, että keskushyökkääjä Davisin peli käy myös laitahyökkääjänä."

Itse oletin koko kesän kun näin Kärppien onnettoman sentteritilanteen että Davis on toinen kärkisenttereistä. Toki tiedän ja muistan että Davis pelasi SaiPassa enimmäkseen laidassa. Jos Davisia oli alunperinkin suunniteltu laituriksi niin aika turha hankinta, kun kaikki Kärppien lupaavimmat hyökkääjät oli laitureita (mm. Puljujärvi, Aho, Mäenalanen, Leskinen joka oli vielä kesällä Kärppien pelaaja) ja muutenkin kokeneita laitureita oli pitkä rivi jo valmiiksi. Lisäksi väitän että kauden aikana olisi helpompi löytää kova laituri kuin sentteri.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Davisia pitää koettaa vielä tulosketjuissa, tai sitten ilmoittaa, että olet vapaa etsimään uutta seuraa. Kaveri vaikuttaa täysin turhautuneelta ja on enemmän haitaksi kuin hyödyksi joukkueelleen. Voisin kuvitella, että lopulta tuollainen käytös näkyy myös joukkuehengessä. Mielestäni tässä on kyseessä selkeästi joko tai -tilanne. Harvinaista kyllä, harmaan sävyjä ei tässä tapauksessa vaikuttaisi olevan.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Marjamäen järjestelmä perustuu joukkuepuolustamiselle ja näin yksilöille jää suhteessa vähemmän vapauksia kasvattaa henkilökohtaista pottiaan.

Voisin ainakin yrittää väittää, että SaiPan viime kausi perustui varsin pitkälti vahvaan viisikkopuolustukseen ja kivasti ukko pisteitäkin teki. Toki rooli kasvoi SaiPassa helposti korkeammalle, kun ei ole samanlaista tähtiryhmää ympärillä viemässä peliaikaa. Mutta noin pelkästään joukkuepuolustamisen piikkiin en kyllä lähtisi nojaamaan.

Mutta ikinähän ei pelaaja kuin pelaaja vain pärjää jossain ympyröissä. Ainahan se on niin monesta tekijästä kiinni. Jos Kärpät haluaisi realisoida miehen sopparin ulos, uskoisin, että SaiPakin olisi asiasta kiinnostunut, mutta miehellähän on kahden vuoden soppari? Ja hinta on taatusti liikaa Sputnikkijohdolle.

Tsemppiä vaan Patrickille. Hieno pelaaja.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voisin ainakin yrittää väittää, että SaiPan viime kausi perustui varsin pitkälti vahvaan viisikkopuolustukseen ja kivasti ukko pisteitäkin teki. Toki rooli kasvoi SaiPassa helposti korkeammalle, kun ei ole samanlaista tähtiryhmää ympärillä viemässä peliaikaa. Mutta noin pelkästään joukkuepuolustamisen piikkiin en kyllä lähtisi nojaamaan.
SaiPa puolusti viimekaudella viisikkona kurinalaisesti. Niin tekee Kärpätkin tällä hetkellä ja Davis istuu siihen mainiosti. Puolustuspelaamisessa en näe Davisilla suuria puutteita. Ongelmana on pelaaminen hyökkäyssuuntaan. Viime vuonna ainakin niissä peleissä, jotka minä näin, SaiPa pelasi kiekon hyökäysalueelleen hyvin suoraviivaisesti. Davis vaikutti olevan enemmän kuin kotonaan ja pääsi käyttämään nopeuttaan ja aggressiivista pelityyliään hyvin hyväkseen. Tällä kaudella, mitä tulee Davisin hyökkäyspelaamisen, niin kaveri on täysin tuuliajolla. Hän ei näytä pääsevän pelin sisälle millään, eikä hän pääse käyttämään vahvuuksiaan juuri lainkaan. Hän vaikuttaa peliälyltään kovin vajavaiselta. Näyttää siltä, ettei hän ole sopiva pelaaja Kärppiin. Se ei tarkoita sitä, etteikö hän olisi hyvä pelaaja SaiPalle.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Näyttää siltä, ettei hän ole sopiva pelaaja Kärppiin. Se ei tarkoita sitä, etteikö hän olisi hyvä pelaaja SaiPalle.

Sitähän mie just ajoin takaa. Mutta kuten totesin, jos Kärpät haluaisi miehestä eroon, ei SaiPalla ole kyllä varaa enää noilla hinnoilla. En tiedä miehen hintaa, mutta on sanomattakin selvää, että kahden vuoden sopparilla mies tienaa taatusti enemmän kuin yksikään SaiPan tämänhetkinen pelaaja ja se on yksinkertaisesti liikaa. Davis on kuitenkin pelaaja, joka elää taatusti tehovastuusta ja jos jää vähänkin enemmän ns. jarruketjujen mukaan, pelihuumori voi olla koetuksella. On siinä kärppäorganisaatiolla pureskeltavaa, jos ei meno parane, koska ei näytöillä ja hinnalla ottajiakaan taatusti ole ihan yllinkyllin...
 

Summer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sitähän mie just ajoin takaa. Mutta kuten totesin, jos Kärpät haluaisi miehestä eroon, ei SaiPalla ole kyllä varaa enää noilla hinnoilla. En tiedä miehen hintaa, mutta on sanomattakin selvää, että kahden vuoden sopparilla mies tienaa taatusti enemmän kuin yksikään SaiPan tämänhetkinen pelaaja ja se on yksinkertaisesti liikaa. Davis on kuitenkin pelaaja, joka elää taatusti tehovastuusta ja jos jää vähänkin enemmän ns. jarruketjujen mukaan, pelihuumori voi olla koetuksella. On siinä kärppäorganisaatiolla pureskeltavaa, jos ei meno parane, koska ei näytöillä ja hinnalla ottajiakaan taatusti ole ihan yllinkyllin...

Jos ei pelihuumoria Oulussa löydy niin onhan aina mahdollista laittaa alennusmyynnit pystyyn ja myydä tyyliin -70% alennuksella johonkin muualle. Kilpailevaan firmaan myynnissä on tietenkin se pieni riski, että käy niin sanotusti Plihalit ja alkaa ratkomaan Kärppiä vastaan pelejä käytännössä vielä osittain omiltapalkkalistoilta. Ei meinaan varmaan paljon Kärppien toimistolla huvittanut maksella edelleen Plihalin kuluja siinä vaiheessa kun meinasi ratkoa viime kevään finaalit sillä hassunhauskalla maalilla..

Mutta kieltämättä ei aivan putkeen ole Patrikillakaan Kärpissä mennyt. Kilpailutilanne laiturien kohdalla alkaa olemaan vähän turhankin kova, koska varmasti alunperin häntä kaavailtiin sentteriksi Kärpissä. Sen lisäksi omia nuoria on tyrkyllä edelleen kilpailutilannetta kiristämässä. Hankalassa raossa on mielestäni Davis nyt Oulussa..
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Jos kaudesta tulee pannukakku Davisin osalta, niin kuin tällä hetkellä valitettavasti näyttää, niin eiköhän soppari pureta ensi kesänä yhteisymmärryksessä.
 

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Davis otti eilisessä pelissä Pelicansia vastaan ylivoimalla muutaman aloituksen 100-0. Tästä innostuneena kävin tarkistamassa, miten tällä kaudella on aloitukset hoituneet ja oli aika iso yllätys, että vähintään 100 aloitusta ottaneista Davis on ylivoimainen ykkönen 69 prosentilla. Seuraavana tulee Huml 59% ja Kemppainen 55%.

Davis on muutenkin ollut omassa päässä hyvä. Muutamia aivopieruja on tälläkin kaudella tullut ja tyhmiä jäähyjä, mutta se perussuorittaminen on ihan hyvällä tasolla kun puhutaan oman pään puolustuspelistä.

Ongelmaksi muodostuu tuo hyökkäyspään pelaaminen, jossa ei tapahdu riittävästi.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Davis on tosiaan hyvä aloittaja ja toinen seikka mikä pistää tilastoista silmään on se että tasakentällisin Davisin ollessa kentällä Kärpät on päästänyt vain kolme maalia. Se on ottelumäärään ja peliaikaan suhteutettuna kohtuullisen ylivoimainen lukema Kärpissä. Eikä tuo Davisin yhdeksän maaliakaan huono lukema ole. Vaikka miestä kovasti haukutaan täällä niin kyllä tilastotkin osoittavat että Davis tekee paljon hyviä asioita kentällä. Toki petrattavaakin löytyy. Erityisesti tyhmät jäähyt saisivat vähetä rajusti. Niitä Patrickille tulee aivan liikaa. Ja korostan tyhmiä jäähyjä. Hyökkäyspäässä tulleita ja muuten turhautumisesta johtuvia.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Davis on kai siitä harvinainen pelaaja, että pystyy sekoittamaan pelin molemmilta joukkueilta ollessaan kaukalossa. Ennen eilistä peliä tosiaan oli ollut kentällä kahdeksan kertaa kun oma joukkue oli maalannut ja kolme kertaa kun vastustaja oli maalannut. Tuo kolmehan on ihan huikea luku, mutta niin on tuo kahdeksankin paljon pienempi mitä muilla paljon pelaavilla pelaajilla Kärpissä. Nyt sentään nousi eilisen ansiosta kymmeneen tuo lukema. Tilastojen valossa voisi ajatella, että Davisin vaihto on pähkinänkuoressa sellainen, että ensin menettää kiekon hyökkäypäässä ja sitten luistelee alas puolustamaan tilannetta, eiku niinhän se muuten monesti onkin...

Eilen tuntui, että Davis pääsi kiekon kanssa kerrankin enemmän touhuamaan, että josko se siitä. Ei se kyllä mitään kaunista katsottavaa monesti ollut ja kovin useasti ei ollut ratkaisuissa järki läsnä. Ei häntä ainakaan #71 pääse vahingossa sekoittamaan.
 

Johan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mikseihän Davis päätynyt Ässiin lainalle vaan Aho? Jotenkin tuntuu, että Davisille tehdään kaikki, että pelinsä toimisi ts. værmistetaan peliaikaa mm. junnujen lähettämisellä muualle. En tajua, onko sopparissaan joku lainaamisen kielto?
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Pakko sanoa, että itse sytyin tuohon Puljujärvi-Davis-Mäenalanen -ketjuun. Pojat ovat hyvin samantyylisiä, kaikilla toistaiseksi enemmän vauhtia kuin järkeä - Davikselle häkki päähän, ja tätä voisi luulla lahjakkaaksi 16 -vuotiaaksi.

Sellainen mutu-tuntuma, että tuolle ketjulle pitää antaa pari peliä aikaa. Jos tuo energia ja vauhti realisoituu tehokkuudeksi, on maalintekopotentiaalia olemassa.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minun silmää miellytti Davisin pelaaminen keskellä tuossa ketjussa. Minusta tuntui, että tuo paikka sopi hänelle paremmin kuin laita.

Veli-Pekka Ketola vertaili jomman kumman HPK pelin ennakossa keskenään Laschia ja Davisia ja totesi näin, että kolme päästettyä maalia tasakentin on huikea suoritus. Lasch on nakutellut pinnoja, mutta 39 päästettyä omiin on huikea ero verrattuna Davisin kolmeen maaliin. Jokainen voi tehdä omat johtopäätökset, mutta kyllä Laschin -20 on karu lukema ja Davisin +5 ihan OK. Lasch vetää TPS kärkimiesten rinnalla ja Davisillä on miehet vaihtuneet vierellä käytännössä kilpaa alushousujen kanssa. Peliaika on ollut sellaista 14 minuuttia per peli. Viime aikoina ylivoimaaika on ollut vähäistä ja alivoimalla Davis on ollut vakio kalustoa. Davis ei ole onnistunut varmasti ylivoimalla toivotusti, mutta ei ne rinnalla olleet kaverit Haataja ja Deschaps hurraa huutoja herättäneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös