Pasi Sormusesta HIFK:n päävalmentaja

  • 91 874
  • 225

Jindebyne

Jäsen
Anteeksi huuteluni vieraaseen pöytään, mutta onneksi olkoon, olette kusessa! Toki kaikki on mahdollista ja Soppa onnistuu, mutta jotenkin vaan en usko siihen.

Listaatko vielä ne valmentajat, joiden avulla HIFK olisi kylpenyt varmassa menestyksessä kaudella 2012-2013.

Helpotetaan sen verran, ettei nimet Petri Matikainen tai Tomi Lämsä ole tälläisiä valmentajia.
 
#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos sinä et tiedä muita suomalaisia valmentajia kuin Summanen tai Tamminen, joilla ei ole vielä pestiä, se ei silti tarkoita sitä, etteikö noita kyvykkäitä valmentajia olisi ollut saatavilla. Tälläkin vuosituhannella liigaan on ponnistanut täysin puskista kyvykkäitä valmentajia, että olisi suoranainen ihme, jos niitä ei tähän hätään olisi kaivettu esiin. En minäkään osaa sanoa nimeltä näitä rauliuramoita ja pekkavirtoja, mutta ihan varmasti niitä on. Siinäkin on varmaan joku syy, miksi Soppa&Pennanen luotsaavat nyt laivaa "raadon" tai "tamin" sijaan Pettymys tulee varmaan siitä, että tuolla kaksikolla ei ole jengin mielestä edellytyksiä taistella finaalipaikasta. Enkä minäkään siihen ihan täysin usko. Helppo ratkaisu seuralta, that's it.

Sormunen on aivan kyvytön valmentaja, mutta jostain löytyy se kyvykäs valmentaja? Kerrotko minulle miksi Sormunen ei voisi olla mainitsemasi "rauliurama tai pekkavirta"? Ehkä IFK:n mielestä Sormunen oli kyvykkäin mahdollinen vaihtoehto.

Siinähän se riemu olisi revennyt, kun IFK olisi palkannut vaikka TPS:n (piti vaan joku keksiä) B-nuorista jonkun kyvykkään koutsin. Varmasti luottoa löytyisi paljon enemmän mitä Sormuseen.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Odotettu ratkaisu ja toivottavasti mies onnistuu - annetaan miehen näyttää. En lähde Sormusen kykyjä arvioimaan, koska en tiedä minkälaisesta ihmisestä ja valmentajasta on kyse, mutta luotan IFK-johdon näkemykseen.

Tähän ketjuun tiensä löytäneille Jokeri-faneille huutonaurua. Oletteko unohtaneet, että teitä valmentaa ensi kaudella Tomi "Pingviinimies" Lämsä ja Tomek "romani" Valtonen... miehillä tunnetusti tuhatvuotinen kokemus liigavalmennuksesta! Varsinkin Lämsä vaikuttaa jo haastattelujen perusteella sellaiselta tissiposkelta, että pelaajat tulevat nauramaan kaverin ulos pukuhuoneesta heti ensimmäisen tiukan paikan tullen.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihmetyttää muutamien kirjoittajien väheksyntä. Kun katselee viime kauden "keltanokka valmentajien" joukkueiden sijoituksia, niin en ymmärrä miksi HIFK ei olisi mestariehdokas myös ensi kaudella. Kalpa, Jyp, Ässät ja Blues menestyivät mielestäni hyvin, toiset jopa erittäin hyvin.

Ilmeisesti osalle porukasta nimi on vaan se tärkeä. Summanen olisi ollut tässä kohtaa täysin väärä valmentaja HIFK:n suunnitelmiin, hän olisi halunnut omat miehet valmennusryhmäänsä. Tällöin kasvamassa ollut Sormunen olisi jäänyt luultavasti sivuun. Jos seura lähtee tekemään asioita suunnitelmallisesti, niin silloin niistä kannattaa pitää kiinni, muuten toiminnalla ei ole merkitystä.

Nyt Sormunen ottaa vastuun pari kautta suunniteltua aikaisemmin, vähän kokemattomampana kuin on ajateltu, mutta samat ominaisuudet hänellä on edelleen. HIFK on luottanut näihin ominaisuuksiin, kun on lähtenyt Sormusta päävalmentajaksi "kasvattamaan".
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Itse olen ollut siinä uskossa, että Juhani Tammisesta tuli jo tämän vuoden maaliskuussa TuTon päävalmentajana. Näin ollen Tamminen ei ole vapailla markkinoilla.
Itse olen siinä uskossa, että Tami naputteli sormet täristen Nybarin numeroa heti, kun case-Petu aktivoitui. Kuusi kertaa päivässä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse olen siinä uskossa, että Tami naputteli sormet täristen Nybarin numeroa heti, kun case-Petu aktivoitui. Kuusi kertaa päivässä.

Minä taas uskon, että olet väärässä. Vaikka Tami on kunnianhimoinen, hän ei nykyisessä tilanteessa lähtisi noin kovaan paikkaan, siinä olisi hengenlähtö lähellä. Ja minulla on jopa sisäpiirin tietoa tästä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Ihmetyttää muutamien kirjoittajien väheksyntä. Kun katselee viime kauden "keltanokka valmentajien" joukkueiden sijoituksia, niin en ymmärrä miksi HIFK ei olisi mestariehdokas myös ensi kaudella. Kalpa, Jyp, Ässät ja Blues menestyivät mielestäni hyvin, toiset jopa erittäin hyvin.

Ainakin itsellä osa tuota "väheksyntää" on puhtaasti tilanne, jossa Sormunen joutuu vastuun ottamaan. On eri asia ottaa vastuu pitkän valmistelun jälkeen heti edellisen kauden loputtua, kuin edellisen valmentajan otetttua hatkat yllättäen heinäkuussa. Siihen vielä päälle tulokasvalmentajan titteli, joka kuitenkin on jo itsessään pieni riski, sekä avainpelaajien osalta runsaasti muuttunut joukkue, niin ei ainakaan liian helppoon paikkaan pääse Sormunen.

Hauska ilmiö nämä nuoret valmentajat jokatapauksessa on. Joku 5 vuotta sitten olisi ollut vaikea kuvitella kummankin helsinkiläisseuran puikoissa nuorta ensikertalaista. Mielenkiintoista kyllä nähdä, miten nämä kokeilut keltanokkien kanssa menee.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Sormunen on aivan kyvytön valmentaja, mutta jostain löytyy se kyvykäs valmentaja? Kerrotko minulle miksi Sormunen ei voisi olla mainitsemasi "rauliurama tai pekkavirta"? Ehkä IFK:n mielestä Sormunen oli kyvykkäin mahdollinen vaihtoehto.
IFK:n mielestä Soppa oli varmaan sopivin valinta. Kuten olen muistaakseni jossain spekuloinutkin, kukaan ei tule vaatimaan toimiston setien päitä vadille, kun otettiin sisäpiiristä tämä kaksikko. Kaikki onnistumiset ovat plussaa, mutta kauden lähtiessä heikosti liikenteeseen joku suunnitelma B on varmasti takataskussa. Voidaan kutsua myös paniikkiratkaisuksi. Eli Soppa ei todennäköisesti ole kyvykkäin mahdollinen vaihtoehto, mutta IFK:n kannalta houkutteleva. En ole väittänyt kyvyttömäksi, mutta kohtahan se nähdään ihan käytännössä, mihin hänestä on. Epäilen kuitenkin vahvasti, että kaudesta ei tule jymymenestys.
Siinähän se riemu olisi revennyt, kun IFK olisi palkannut vaikka TPS:n (piti vaan joku keksiä) B-nuorista jonkun kyvykkään koutsin. Varmasti luottoa löytyisi paljon enemmän mitä Sormuseen.
HIFK:n kannattaisi ehkä kokeilla joskus tuota scouttaamista myös valmennuspuolella. Tai mistä minä tiedän, ettei ole. Tämä tuorein ratkaisu tosin viittaa siihen, että tällä hetkellä ei ollut puska-jussia tähtäimessä. Onhan noita baxtereita ja sheddeneitä nähty, mutta luulisi kotimaastakin löytyvän tuon tasoisia kavereita.

Tai onhan tuo hiukan epäreilua väittää, että scouttaamista ei ole harrastettu. Pennanen nimenomaan sopii tuohon sapluunaan. Rooli vaan on astetta pienempi. Joku vastaava nosto tähän paikkaan, niin olisin nostanut hattua yrittämisestä.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Lämsän ja Sormusen erona on ollut se, että Lämsä oli jo käytänössä viime kaudella ykkösvalmentaja Erkan ollessa vaan taustalla henkisenä tukena. Lisäksi Lämsä on jo tiennyt useamman kuukauden, että hän tulee johtamaan orkesteria toisin kuin Sormunen, jolla valmistumisaika tähän pestiin on ollut huomattavan paljon lyhyempi. Tähän kun vielä lisätään se, että käytänössä IFK:lla on vaihtanut joukkueesta kaikki tärkeimmät palikat, kun taas meillä rosteri on pysynyt lähes samana niin lähtökohdat ovat kaikkea muuta kuin samat Sormusella ja Lämsällä. Silti varmaan paras ratkaisu teidän puolelta, koska Sormunen sentää tuntee osan pelaajista ja uuden valmentajan palkkaaminen juuri kauden alkamisen kynnyksellä olisi vielä isompi riski kuin tämä nykyinen tilanne.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Minä taas uskon, että olet väärässä. Vaikka Tami on kunnianhimoinen, hän ei nykyisessä tilanteessa lähtisi noin kovaan paikkaan, siinä olisi hengenlähtö lähellä. Ja minulla on jopa sisäpiirin tietoa tästä.
Ilonpilaaja.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Taisi Soppa olla HIFK:lle se vähiten huono ratkaisu.

Kaveri tuntee joukkueen, pelaajat, pelitavan ja liigan. Yhtä kokonaisvaltaista tuntemista ei ulkoapäin saa tuotua ja ainakaan itse en pysty nimeämään miestä, joka olisi muilta ominaisuuksiltaan täysin suvereeni JA vapaa. Näkisin AHL-haun riskit suurempina ja ainakaan sitoutumisesta ei Sopan kohdalla taida homma jäädä kiinni.

Sopan osalta sanoisin, että mies itse ei ainakaan voi hävitä tässä kokeilussa. Jos homma menee reisille, niin olosuhteet selittävät paljon. Homma olisi aivan toisin, jos mies olisi voinut valmistautua kauteen hyvissä ajoin; esimerkiksi Lämsä on käytännössä yhtä kokematon, mutta hänelle jäi aikaa valmistautua, ajaa sisään omia hommia ja ainakin teoriassa vaikuttaa enemmän pelaajasoppareihin.

Ei siinä, ainakin lähtökohtaisesti näkisin HIFK:n valmennuksen heikentyneen tämän siirron takia. Joukkue oli kuitenkin kasattu Petun oppien mukaisesti ja hänellä oli ollut yli kauden verran aikaa ajaa omaa asiaansa. Vaikka valmentajana henkilö X voi olla henkilöä Y kyvykkäämpi, myös valmistautumisaika ja pelaajamateriaali on otettava huomioon kokonaisuudesta puhuttaessa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lämsän ja Sormusen erona on ollut se, että Lämsä oli jo käytänössä viime kaudella ykkösvalmentaja Erkan ollessa vaan taustalla henkisenä tukena. Lisäksi Lämsä on jo tiennyt useamman kuukauden, että hän tulee johtamaan orkesteria toisin kuin Sormunen, jolla valmistumisaika tähän pestiin on ollut huomattavan paljon lyhyempi...

Mitä valmistautumista Sormunen olisi kaivannut? Selkään taputtelua ja paijausta?

Se, että Lämsä on saanut muutaman kuukauden enemmän valmistautua johtajuuteen, ei anna mitään etua hänelle. Johtajuus on luonteessa, mikä vahvistuu kokemusten kautta. Se, että on ollut parissa ottelussa päävalmentaja ja vetänyt kesätreenit päävalmentajan tittelillä ei ole sellaista kokemusta, mikä antaisi todellista etua Sormuseen.

Lämsä ja Sormunen ovat täysin samassa tilanteessa tässä vaiheessa kautta. Tosin Sormunen saa enemmän anteeksi Matikaisen toiminnan seurauksena.
 
Betoz

Jäsen
No niin, Pasi syö paskan ja siirtyy ykkösvalkun paikalle. Aika isot kivekset kaverilla.

Tosin ei kai kukaan kieltäydy HIFK:n päävalmentajan tontista? Vaikka menisi vituiksi, niin voi sanoa että eihän siellä kukaan muukaan ole ikinä onnistunut.

On kyllä niin absurdi tilanne, ettei tästä pellesirkuksesta puutu kuin se että keväällä keitellään taas nakkeja.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Mitä valmistautumista Sormunen olisi kaivannut? Selkään taputtelua ja paijausta? Lämsä ja Sormunen ovat täysin samassa tilanteessa tässä vaiheessa kautta.

Voi olla henkisesti aika kova paikka astua liigan toiseksi seuratuimman joukkueen peräsimeen näinkin lyhyellä varoitusajalla. Vai väitätkö, että hetki ja paikka ovat otollisin valmentajan aloittaa päävalmentaja uransa Sormusen kaltaisessa tilanteessa?

Lämsällä on kuten jo sanoin lähes sama joukkue kuin viime kaudella kasassa ja Sormunen saa vastuullensa ihan eri joukkueen, jonka kanssa hän teki viime vuonna töitä. Tässä ehkä se suurin ero.
 
Kuka odottaa Sormuselta menestystä? Hänhän on sankari, kun lähti vapaapalokuntahengessä (copyright Rauno Korpi, 1986) riskeeraamaan oman uransa Matikaisen toiminnan seurauksena.

Ymmärrän, että Jokereiden kannattajilla on tarve väheksyä Sormusta, mutta merkittävää eroa todellisuudessa ei ole.
 
tant gredulin

No tässähän on sankarinviittaa tarjolla! Kaikkihan voi mennä totaalisen putkeen - Soppa näyttää henkisen vahvuutensa, joukkue ja fanit tukevat vaikeina aikoina, eikä periksi anneta.

Vaikka näitä asioita kuinka suunnittelisi ja valmistelisi elämässä tapahtuu aina jotain, joka sotkee hyvät pläänit. Enemmän on kiinni siitä, mitä tekee siitä tilanteesta, jossa ollaan, niillä keinoin, jotka on käytettävissä. Anything is possible!
Nothing is over!

PS. Jätän tuon 'toiseksi seuratuimman' omaan arvoonsa :)
 
Viimeksi muokattu:

Nypsi

Jäsen
Kuka odottaa Sormuselta menestystä? Hänhän on sankari, kun lähti vapaapalokuntahengessä (copyright Rauno Korpi, 1986) riskeeraamaan oman uransa Matikaisen toiminnan seurauksena.

Ymmärrän, että Jokereiden kannattajilla on tarve väheksyä Sormusta, mutta merkittävää eroa todellisuudessa ei ole.
Niin, kukakohan odottaa Sormuselta menestystä? Miten olisi pelaajat,joukkueenjohto,fanit ja yhteistyökumppanit? HIFK:lla on ensi kaudellakin sellainen joukkue jolta voi ja pitääkin odottaa menestystä. Aivan turha kuvitella, että tuohon paikkaan on helppo lähteä valmentamaan. Mielestäni tässä tilanteessa Sormusella on jopa enemmän hävittävää kuin voitettavaa. Surkea kausi tähän paikkaan niin valmentajaura ei ainakaan nousuun lähde. Neljän parhaan joukkoon on käytännössä pakko päästä, että kausi on onnistunut. Ei ketään kiinnosta ensi keväänä miten Matikaisen toilailut vaikuttivat HIFK:n menestykseen. Vain ja ainoastaan Sormusen niskaan kaikki kaatuu ensi keväänä, hyvässä ja pahassa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Tuli ensin hieman makusteltua tätä päävalmentaja-asiaa ja johtopäätöksenä oli semmoinen "no jaa, ihan OK"-ajatus. Sitten kun mietti asiaa enemmän, pääsinkin jo "no perkele, jos hommat on näin, niin v**tu sitten on! PRKL!"

Oikeastaan ihan mukava kaivaa omatkin haalarit kaapista ja kannustaa joukkuetta kahta kovempaa ensi kaudella. [vitsi]Tänä vuonna hävittiin kausi jo heinäkuussa[/vitsi], mutta antaa mennä vaan! Tää on mun HIFK!

Itse asiassa voi olla ihan hyväkin juttu tämä Sopan diili nyt, sillä ainakin HIFK johtoporras näyttää nyt semmoiselta suuntaa antavalta elimeltä, eikä vaan joltain tuuliviirijoukkueelta. Kausi voi olla top tai flop, mutta aion antaa kaiken tukeni tälle ratkaisulle. En hirtä Soppaa joulutaukoon mennessä, jos homma ei skulaakaan, vaan annan rauhan toimia ja valmentaa.

Eli kovaan paikkaan valmennus laitettiin, mutta periksi ei anneta ja ainakin itse lupaan olla tukena.

Ihan mukava kun naapurileiri jaksaa käydä kesällä täällä tuulettamassa omaa epävarmuuttaan Lämsään ja toivomassa alisuorituksia täältä päin. Terveisiä Ilmalaan! Kausi starttaa ihan kohta.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lämsällä on kuten jo sanoin lähes sama joukkue kuin viime kaudella kasassa ja Sormunen saa vastuullensa ihan eri joukkueen, jonka kanssa hän teki viime vuonna töitä. Tässä ehkä se suurin ero.

Ehkä suurin ero valmennuksellisesti on siinä, että Sormunen/Pennanen pari on kuitenkin työskennellyt jo kauden yhdessä HIFK:ssa valmentajaparina toisin kuin Lämsä ja Valtonen Jokereissa. Eikö tästä ole mitään etua mielestäsi?

Eihän tilanne ja ajankohta Sormuselle mitenkään ihanteellinen ole, mutta etuna kuitenkin tulee olemaan se, että kukaan ei juuri odota mitään, joten ehkäpä Sormusella on kuitenkin paineettomampi tilanne kuin Lämsällä.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No niin, Pasi syö paskan ja siirtyy ykkösvalkun paikalle. Aika isot kivekset kaverilla.

Tosin ei kai kukaan kieltäydy HIFK:n päävalmentajan tontista? Vaikka menisi vituiksi, niin voi sanoa että eihän siellä kukaan muukaan ole ikinä onnistunut.

On kyllä niin absurdi tilanne, ettei tästä pellesirkuksesta puutu kuin se että keväällä keitellään taas nakkeja.

Joukkueen yhtenäisyyden ja yhteishengen kannalta tässä ei liene kuin voitettavaa. Viime kaudella hämmennystä kylvänyt, unelmiensa työpaikkaan tullut valmentaja 'paskantaa' omaan pesään alisuorittamisen jälkeen. Uskoisin, että joukkue on taistelutahtoa ja näyttämisen halua täynnä ja pari kokeneempaa pelaajaa pitää huolta siitä, että jokainen pelaaja omalla panoksellaan ja tekemisellään osoittaa sitoutumista jengiin ja sen uuteen valmentajaan ja huolehtii myös siitä, että kaiken maailman asiantuntijat eivät tule pakkaa sekoittamaan. Tämä on kasvojen pesun paikka viime kevään flopin jälkeen ja nyt aletaan vetää Sormusen johdolla täysillä! Mulla on hyvä fiilis tästä ja pisteet Nybondakselle valinnasta!
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Eihän tilanne ja ajankohta Sormuselle mitenkään ihanteellinen ole, mutta etuna kuitenkin tulee olemaan se, että kukaan ei juuri odota mitään, joten ehkäpä Sormusella on kuitenkin paineettomampi tilanne kuin Lämsällä.

Ihan turha väittää ettei kukaan odota mitään ja sillä koittaa laskea paineita. Juurihan teidän seurajohto tuli esiin ja kertoi tavoitteen olevan mestaruus joten ainakin siellä suunnalla on odotuksia. Olkoonkin että Matikainen jätti Sormusen ja IFK:n pahaan paikkaan. Jos IFK kyntää pelillisesti syyskaudella, Sormunen tuskin näkee joulua punapaitojen päävalmentajana. Sama koskee Lämsää, jos Jokerit kyntää niin Lämsän palli heiluu. Ei Jokerit tai IFK voi vetää mitään välikausia vaan näillä resulsseilla pitäisi ainakin olla realistisesti mukana mestaruustaistossa.

Ja jaksan epäillä että jos IFK kyntää pelillisesti niin ette te fanitkaan kovin hiljaa jaksa olla koska ette muka odottaneet mitään Sormuselta.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei Jokerit tai IFK voi vetää mitään välikausia vaan näillä resulsseilla pitäisi ainakin olla realistisesti mukana mestaruustaistossa.

Ja jaksan epäillä että jos IFK kyntää pelillisesti niin ette te fanitkaan kovin hiljaa jaksa olla koska ette muka odottaneet mitään Sormuselta.

Samaa mieltä. Sormunen tuli pahaan paikkaan, ja siitä syystä hänen kohdallaan fanit lienevät hieman tavallista kärsivällisempiä syyskaudella. Loppupeleissä menestystä kuitenkin odotetaan ja vaaditaan. Minä itse asiassa odotan menestystä toiveikkaampana, mitä olisi odottanut Petun johdolla jatkettaessa.
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan mukava kun naapurileiri jaksaa käydä kesällä täällä tuulettamassa omaa epävarmuuttaan Lämsään ja toivomassa alisuorituksia täältä päin. Terveisiä Ilmalaan! Kausi starttaa ihan kohta.

Miksi ihmeessä kaikki negatiiviset viestit jatkoajassa pitää aina kääntää tällaiseksi lapselliseksi vittuiluksi? Olen samaa mieltä siitä, että joillain Jokerikannattajilla anti tähän ketjuuon ollut todella surkeata ja se vituttaa minua vähintään siinä määrin missä teitäkin. Olisi niin mukaa edes joskus pitää yksi ketju pelkällä asialinjalla, eikä lähteä tuohon loan heittoon. Jokerileiristä on kuitenkin tullut myös rakentavia viestejä, eikä se yleinen linja ole oikeastaan yhtään erilainen teikäläisten vastaavaan.

Oma näkemykseni on se, että Sormusella on todella vaikea paikka ottaa joukkue tässä vaiheessa komentoonsa. Se ei ole mahdoton, mutta erittäin haastava joka tapauksessa. Toivon silti HIFK:n pelaavan hyvän kauden, koska kiekko on aina mielenkiintoisempaa molempien helsinkiläisten pärjätessä.

Ehkä suurin ero valmennuksellisesti on siinä, että Sormunen/Pennanen pari on kuitenkin työskennellyt jo kauden yhdessä HIFK:ssa valmentajaparina toisin kuin Lämsä ja Valtonen Jokereissa. Eikö tästä ole mitään etua mielestäsi?

Lämsä ja Virta olivat täysin vastaavanlainen pari Jokereissa viime kaudella ja kun äsken katsoin videota Jokereiden ensimmäisistä jääharjoituksista, niin siellä se Virta oli mukana. Eli mielestäni Sormunen ei tässä saa senttiäkään etua Lämsään.
 
Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tähän ketjuun tiensä löytäneille Jokeri-faneille huutonaurua. Oletteko unohtaneet, että teitä valmentaa ensi kaudella Tomi "Pingviinimies" Lämsä ja Tomek "romani" Valtonen... miehillä tunnetusti tuhatvuotinen kokemus liigavalmennuksesta! Varsinkin Lämsä vaikuttaa jo haastattelujen perusteella sellaiselta tissiposkelta, että pelaajat tulevat nauramaan kaverin ulos pukuhuoneesta heti ensimmäisen tiukan paikan tullen.
Aika kovaa provoa. :) Soppa voi onnistua tai sitten Matikaisen moottorisahan haamu kummittelee ja ihmetellään keväällä, mikä on Sopan pelikirja. Lämsällä on pelikirja ja suunnitelma jota viedään kovaa vauhtia eteen päin. Pingviineitä ei ole näkynyt ja jokerit.comin kaikista Lämsän haastatteluista huokuu rentous ja luottamus joukkueeseen. Sopalla on iso työ parantaa viime kauden 0-4 tulosta, koska Ilmalassa juna on raiteillaan.

Onnea valitsemallanne tiellä. ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös