Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2017–2018

  • 333 826
  • 2 836

FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
Jo Timo Lehkosen ollessa maalissa, Hämeenlinnassa muistettiin "kehua " maalivahtia. Kerho voitti 4-1, ja Hämeen Sanomat kehtasi kirjoittaa, kuinka se yksi meni helposti
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jo Timo Lehkosen ollessa maalissa, Hämeenlinnassa muistettiin "kehua " maalivahtia. Kerho voitti 4-1, ja Hämeen Sanomat kehtasi kirjoittaa, kuinka se yksi meni helposti
Voi voi ja vielä kerran voi.

Tähän kohtaan sopii hyvin molempia seuroja useasti edustaneen Hannu Jortikan sanat, "kaikkia ei tarvi ottaa, muttei kaikki voi mennäkään", tänään siniviivakudit erityisesti sopivat sanontaan.

Kyllähän viime kaudella maalivahtien odotusarvoon verrattuna erittäin hienot otteet toivat pisteitä Kerholle. Tällä kaudella nyt vaikeassa aallonpohjassa myös maalivahtipeli on notkahtanut, mutta koko syksyn mittakaavassa se ei missään nimessä ole ollut huonompaa suhteessa kenttäpeliin, kun verrataan muihin liigaseuroihin. Ei silti olla maalivahtipelinkään osalta tällä kaudella top6ssa, kuten viime vuonna oltiin. Minusta se ei ole mikään ihme, nuorukaiset ovat kuitenkin varsin tuoreita ja kokemattomia maalivahteja, molemmilla viime kaudella vasta ensimmäiset pelit liigatasolla. Ja kun joukkue edessä kyntää, kokemattomampien maalivahtien otteissa se voi jossain kohtaa heijastua myös. Lisäksi paska säkähän se on, että juuri tähän hetkeen vielä Larmilla jotain pientä häikkää terveyspuolella, kun joukkue jo vähän parantaa. Maalivahtiosastoon ei kuitenkaan tämä kausi ole kaatumassa, vaikka jollain Saros-moodilla voisi muutamia pisteitä kyllä enemmän ollakin.
 
Viimeksi muokattu:

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Kumpikin veskari jokseenkin konttaa tällä hetkellä. Olisko nyt aika päästää Luukkonen irti kokeileen?
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin, jotkut ajattelee asiaa aina lähtökohtaisesti negatiivisesti... eli vaihtoehto hyvä peli ja voitto IFK:stä ei ilmeisesti ole mitenkään mahdollista.

Kyllä se vaihtoehto on aina olemassa, mutta kuinka todennäköistä se on? N. pari viikkoa sitten IFK kävi kävelemässä pisteet Kerholta. Nyt jos IFK tulee levänneenä rotsi kiinni peliin ja taklaa Kerhon pakit roiskimaan epämääräisiä, niin siinä kyllä todellakin tarvittaisiin veskarin huippuiltaa. Osuisiko se Luukkoselle Liigauran ekaan peliin tässä kohtaa? IFK on kyllä ollut surkea vierasjengi, mutta silti säästäisin Luukkosen tuolta kokemukselta.

Onko Larmin hyvä peli huomenna/tänään la täysin mahdoton? Jos Larmilla on jotain rikki, niin sitten sivuun ja Luukkonen mukaan. Peluuttamalla Luukkosta kaikki näkisi, mikä tämän tilanne on ja olisiko tästä vapahtajaksi.

Itse en vain pidä sitä hyvänä ajatuksena.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Karmea on kyllä tuska joukkueessa, tuon näkee kilometrien päähän. Itseluottamus täysin poissa, omassa päässä pudotetaan koko viisikkona oman veskarin syliin ja hylkkäyspäässä ei lauota vaan siirrellään yms. Ryyppäisivät nyt kunnolla jossain vaiheessa, voisi siitä tulla vielä joku henki päälle.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Kyllä se vaihtoehto on aina olemassa, mutta kuinka todennäköistä se on? N. pari viikkoa sitten IFK kävi kävelemässä pisteet Kerholta. Nyt jos IFK tulee levänneenä rotsi kiinni peliin ja taklaa Kerhon pakit roiskimaan epämääräisiä, niin siinä kyllä todellakin tarvittaisiin veskarin huippuiltaa. Osuisiko se Luukkoselle Liigauran ekaan peliin tässä kohtaa? IFK on kyllä ollut surkea vierasjengi, mutta silti säästäisin Luukkosen tuolta kokemukselta.

Onko Larmin hyvä peli huomenna/tänään la täysin mahdoton? Jos Larmilla on jotain rikki, niin sitten sivuun ja Luukkonen mukaan. Peluuttamalla Luukkosta kaikki näkisi, mikä tämän tilanne on ja olisiko tästä vapahtajaksi.

Itse en vain pidä sitä hyvänä ajatuksena.
Larmi on tilastollisesti pelannut paremmin kuin viime kaudella. Ennen Kalpa-peliä oli koko liigan kolmosena. Joten sieltä löytyy vain mahdollisuuksia. Karjalaisella mennään varmaan jopa Sveitsiin (edit.) saakka. Eiköhän UPL ole tänään luukulla HIFKta vastaan tai jopa pelaa eilisen hyvän Leki-matsin jälkeen.

Muutoinhan eilinen matsi TPS vastaan oli Kerholta aktiivista, taistelevaa ja vauhdikasta peliä. Karjalainen olisi voinut ottaa noista yhden ja jos pakit olisivat hoitaneet hommansa, niin kaikki. TPS oli kyllä voitettavissa.
 
Viimeksi muokattu:

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Porseland on kyllä aivan yössä, niin löysää pelaamista kuin ikinä voi olla. Tässä voisi oikeasti olla aika pistää Mestikseen hakemaan tuntumaa, sillä potentiaalia kumminkin on. Ei varmasti haittaisi käydä löytämässä itseluottamusta ja palata sitten parempana takaisin. Nykyinen ilmestys on kuin joku säikähtänyt bambi, joka pelkää kaikkea eikä oikein kykene mihinkään.

Oula Palve, välillä väläytyksiä katsellessa tulee mieleen Leinon Ville nopeammilla jaloilla. Pystyy välillä pitämään kiekkoa Leinomaisesti. En epäilisi että Palvekin muutaman vuoden päästä voisi päästä myöhäisheränneenä kokeilemaan taalakaukaloihin.
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sanoiko toi Lahen Jaska just tossa haastattelussa jotenkin näin, että "asioita on varmaan tehty väärin jo pidemmän aikaa, kesästä lähtien... Nyt asioita on korjattu ja tulosta odotellaan." Toimittaja siis uteli, että mikä on mennyt vikaan, tai jotain sen suuntaista.

Ei perse!

Tämän voi siirtää sopivampaan ketjuun
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal

Kyllä se jotenkin näin puheli. Jokainen tulkitkoon miten ite haluaa.
 
T70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden HPK
Pitkästä pitkästä pitkästä aikaa Hämeenlinnassa erä, jossa kotijoukkue pelaa tunteella. Pendo ei tällaisesta "äijäpelistä" tykkää, joten eiköhän me olla pari seuraavaa erää vaihteeksi vastaanottavana osapuolena.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Organisoidusta hyökkäyspelitavasta ei ole jäljellä enää rippeitäkään, ja puolitoista vuotta jatkunut ylivoimasekoilu lienee saavuttanut kliimaksinsa, kun kiekkoa ei saada enää edes hyökkäysalueelle - tolkullisesta pakkopelistä tai vedoista puhumattakaan.

Tulkaa pois sieltä, siellä on peli.
 
Hamu

Yv toimi taas. Liigan yv-tilastossakin ollaan kuudentena. Jotakin siinä on tehty myös oikein.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Ei toi hyvää peliä ole, mutta nyt olis vaan ihan helvetin tärkeää ottaa tänään kolme pistettä.

Aika ohkasella puolustuksella mennään tänään.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Organisoidusta hyökkäyspelitavasta ei ole jäljellä enää rippeitäkään, ja puolitoista vuotta jatkunut ylivoimasekoilu lienee saavuttanut kliimaksinsa, kun kiekkoa ei saada enää edes hyökkäysalueelle - tolkullisesta pakkopelistä tai vedoista puhumattakaan.

Ja näin manataan Kerho tekemään ylivoimamaali. Hyvin tehty!
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Organisoidusta hyökkäyspelitavasta ei ole jäljellä enää rippeitäkään, ja puolitoista vuotta jatkunut ylivoimasekoilu lienee saavuttanut kliimaksinsa, kun kiekkoa ei saada enää edes hyökkäysalueelle - tolkullisesta pakkopelistä tai vedoista puhumattakaan.

Tulkaa pois sieltä, siellä on peli.
Palve, Tuulola, Paajanen ja Karjalainen kannattelee tänään sen minkä pystyy. Ihmettelen edelleen syvästi, että kuka vittu on vastuussa tuon Viitaluoman ensi kauden sopparista!? Kaverista näkee selkeästi, että pellailee vaan viimesiä vuosia pois. Huhhuh ensi kauden sentteristö pelottaa jo nyt valmiiksi.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
@mailanmittaaja Ei siinä tosiaan montaa minuuttia mennyt. Ja nätti yv-maali olikin. :)
 
Suosikkijoukkue
HPK
Hyvin roikkuu Kerho mukana. Voittoon se ei tosin riitä, jos vain roikkuu mukana. Pitäis itsekin saada jotain aikaan. Kohta tulee sportit ja jukurit ohi.
 
T70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden HPK
Eiköhän siirretä katseet tulevaan keskiviikon Ilves-peliin.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Surkeita syöttöjä sekä vielä surkeampia ajoituksia joista seuraa vain paitsioita paitsioiden perään. Miten HPK voi olla noin huono?

Olisi Jaska saanut avata mitä nyt on alettu tehdä toisin, ei nimittäin aukene mikä tuolla on nyt se juttu jolla tulosta odotetaan...
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Saanen kai kuluttajana päättää että minä en enää hallille rahojani lähde tuhlaaman?

Aloitetaan ens kesänä sit #Matkallahuipulle3
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös