Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

  • 245 735
  • 2 325

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Sa
Hyvä video ja täyttä asiaa Nupelta. Paljon yhtäläisyyksiä löytyi Kerhon maalinteko-ongelmaan:
- Ei ajeta tarpeeksi usein maalille
- Ei ole sitä rohkeutta harhauttaa tai viedä sivulle.
- Laukaukset menee suoraan maalivahdin syliin.

Silloin kun nämä hoidetaan oikein, tulee maalipaikka tai maali. Näin se eilenkin meni. Turunen uskalsi vielä kiepauttaa maalin edessä. Manninen malttoi loppuun asti, vaikka häirittiin. Edellisessä ottelussa Turunen ja Palve ajoivat maalille ja kumpikin tilanne oli vaarallinen. Pelirohkeutta löytyi oikeassa kohdassa. Ja sitä kun alkaa löytymään enemmän, niin maalejakin syntyy.

Edit:
Janne Lahti on oiva esimerkki. Pelirohkeus on varmaan suurin syy, miksi oli niin tehokas alkukaudella. Nousi väkisin maalille, voitti kaksinkamppailut, löytyi oikeanlaista malttia syöttöjen kanssa. Vaatii tietty ketjukaverit, jotka luovat sitä tilaa ja mahdollistavat sen yhden hetken, jolloin Jaska on 1vs1 tilanteessa (tai välillä jopa 2vs1). Silloin tapahtuu.
Palve ja Manninen samanlaisia ja siksi yhteispeli toimi.

Nyt alkaa pikkuhiljaa löytymään muiltakin pelirohkeutta. Keränen on eri pelaaja kuin kauden alussa. Tekee pelistä toiseen hyvää työtä. Ajaa maalille, pitää kiekkoa. Luo tilaa Turuselle ja Kapaselle.

Cornet taas... ei löydy sitä sähäkkyyttä. Ei ainakaan tällä hetkellä. Ehkä vielä arastelee loukkaantumisen takia. Tuon kokoisen pelaajan pitäisi ajaa useimmin röyhkeästi maalille. Youtube-pätkien perusteella piti olla juuri sellainen. Yrittääkö liikaakin pelata erilaista kiekkoa?
Samoilla jäljillä. Tuo pelitapa alkaa sujua. Eilen oli pirteää peliä. Eikä nuo apinatkaan hirveesti häiritse tuota itse peliä. Maalinteko alkaa sujua, kun luottamus maalipaikkojen synnyttämiseen vahvistuu. Nyt ei tuota rohkeutta vielä ole (kun paikat ovat muka harvassa ja pitää pelata nekin varman päälle - epätosi). Paikkoja luodaan riittävästi, nyt vaan rohkeasti "tuhlailemaan" niitä Nupen oppien mukaisesti! Huh, kun tuosta alkaa maalinteko, niin...
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Hitto kun ei ammuta vaikka myllärillä vapina ja konttaus vaan pahentunut. Samalla tavalla polvillaan konttaa kuin aikaisemmin. Ampukaa nyt helvetissä.
 

T70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden HPK
Suhonen ja O. Manninen helvettiin tuosta joukkueesta.
 

T70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden HPK
No en kyllä ymmärrä, miksi Manninen 3+7 tehoin ja +12 pitäisi heivata? Suhonen vaikka hyökkäämään, ei tuosta mitään tule.
Yv-pakkina voi mennä mutta muuten kaveri on aika pujottelukeppi. Vastustaja painaa ihan koko ajan ohi.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Saisko nyt niitä vetoja maalille? Anyone?
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Haluton esitys Kerholta. Pari maalia saatiin, kiitos Jeren ja alivoiman virheen, mutta muuten hyökkäyspelaaminen on suuri vitsi. Ei mitään aikaiseksi tuolla. Luulin että on henkinen lukko päällä, mutta nyt kun saatiin pari maalia ja toinen ylivoimalla, niin ei ollut vaikutusta. Kai me ollaan vaan paskoja hyökkäämään, täytyy vissiin hyväksyä faktana. Suhonen on antanut aivan törkeän monta maalia vastustajille. Mies on niin tyhjä rotsi tuolla omassa päässä.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Taas alkaa vituttaan!! Ihan voitettavissa mutta ei vaan halua tunnu löytyvän. Harvoja vetoja saada edes maalille ja mylläri ottaa päälläkin kiinni. Vittu!!
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Pari 2-1 tilannetta, niin aina pakko hakea sitä kaveria. Molemmat meni vituiksi. Kun olisivat laukoneet, niin olisi olleet parhaimpia laukaisupaikkoja koko pelissä.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kerho on ihan saatanan paska. Eikö Pennanen olisi ollut paikka ottaa se aikalisä aikaa sitten? Kerhon kiekollinen peli näyttää siltä, kuin kasalla apinoita heitettäisiin kiekko.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Nyt oli kyllä todella huono peli, mutta heti huomenna KooKoota turpaan?
 

Ralph

Jäsen
Tuntui siltä, että HPK yllättyi itsekin liian aikaisin tulleista kahdesta maalista. Sen IFK:n ekan maalin HPK käytännössä lahjoitti, kun ei edes yrittänyt puolustaa ja tarjosi mahdollisuuksia IFK:lle. Kolmannessa erässä peli oli jo aivan surkeaa, ei kiekot menneet omille millään. Ja ei HPK edes laukonut tänään. Vaikka Palve tilanteita eniten on luonut, niin ei hänen poissaolon pitäisi vaikutaa joka ketjun pelaamiseen.

Huomenna saa pelata aivan eri lätkää Kerho.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Uneliain esitys Nordiksella moneen kauteen. Todella aneeminen, lepsu matsi ensimmäisen kympin jälkeen. No, ohipelejä tulee...

Myllyniemelle mukava revanssi, vaikka / varsinkin kun liikkumisensa oli edelleen todella vaivalloisen oloista.

Nyt on puoli kautta odotettu, että kapteeni Kapanen alkaa johtaa joukkuettaan.
 

T70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden HPK
Kiitos Kerho, ryhdikäs esitys. Käykää nyt joku katsomassa mitä vastustajan maalivahdin isä laukoo tvitterissä.
 

Kerho64

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Todella löysä esitys. Turtiainen aivan turha, suuri pettymys koko kaudella. Vaatimaton esitys myös Vesalaiselta, ei mikään vahvistus. Jos tuo suomikiekon suurin lupaus niin aika heikkoa on...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös