Ruotsin kieli on yksi hyödyllisimmistä kielistä oppia
Sitä ei kuitenkaan opita. Ruotsista kirjoitetulla laudaturilla ja virkamiesruotsilla en pysty puhumaan ruotsia lainkaan. En ymmärrä edes yksinkertaisia sanomalehtiuutisia.
Muutamalla muulla kielellä se minulta sujuu.
Jos työelämässä täytyy kommunikoida ruotsalaisen kanssa, luonteva vaihtoehto siihen on englanti, koska on kohteliasta käyttää kieltä, joka ei ole kummankaan äidinkieli. Neuvottelutilanteissa äidinkielisellä on muuten kohtuuton etu. Työelämässä myös tanskalaiset, norjalaiset ja ruotsalaiset puhuvat keskenään englantia.
Norjalaisten poliisien työllistymistä poliisipulasta kärsivään Ruotsiin on hidastanut puutteellinen (puhe)kielitaito, joten jonkin verran epäillen suhtaudun yhteispohjoismaiseen kieliyhteisöön, kun kommunikointi edes norjalaisten ja ruotsalaisten välillä ei suju.
Ruotsista on hyötyä vain, jos sitä osaa sujuvasti. Käytännössä se tarkoittaa koulujen käymisen jälkeen asumista Ruotsissa ja toimimista ruotsiksi. Koulun penkillä voi parhaimmillaan saavuttaa yksinkertaiseen asiakaspalveluun kelpaavan kielitaidon, mutta siihen se jää.
Mitä tulee eri kielten hyödyllisyyteen, se määrittyy suhteessa tarpeeseen. Nykyisessä maailmassa, jossa lentokoneet vievät hetkessä ja halvalla ja jossa yksilöiden polut poukkoilevat ja jossa ihmiset eri kulttuureista ovat tekemisissä keskenään, tarpeen voivat olla monet muutkin kielet. Koska kielten oppiminen käyttökelpoisiksi on suunnattoman kova urakka, ei kannata opiskella kuin kieliä, joita aidosti tahtoo oppia.
Jos ruotsinkieliset tahtovat tehdä kielipolitiikkaa, sitä kannattaisi harjoittaa ohjaamalla resursseja ihmisiin, jotka tahtovat oppia ruotsia. On paljon hyödyllisempää opettaa hyvä ruotsintaito pienelle joukolle kuin pakottaa kaikki opiskelemaan. Hyvällä ruotsintaidolla voi olla näet käyttöäkin ja se voi hyödyttää ruotsinkielistä yhteisöä. Pakkoruotsilla sen sijaan luodaan vain katkeria asenteita.