Pahin floppi kaudella 2023–2024

  • 98 284
  • 420

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jukka Seppänen tuo palkinnon vie, ei tuota puppeloimista voi mitenkään ylittää
Vähän tiedän mistään, mutta tässä en tainnut ihan väärässä olla joulun alla. Toki siellä on lisätty kierroksia siihen malliin, etten kuuna päivänä olisi uskonut.
Jukka Seppänen ilmoittautui kilpailuun rytinällä. Kunnianhimo tätä tunnustusta kohtaan vaikuttaa olevan sen verran vahva, että halua tuntuu olevan päihittää turkkilaisrahatkin.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
En tiedä onko floppi tässä JYP seurana, vai kannattajayhdistys joka ottaa asiakseen julistaa totuutena yhden osapuolen näkemyksen?
JYP seurana. Kannattajayhdistykset koostuvat harrastepohjalta ihan tavallisista ihmisistä. Heillä ei ole samanlaisia resursseja esimerkiksi viestintään kuin mitä seuroilla pitäisi olla. Hurrikaanisydämen ja Rumpuryhmän julkaisu on viestinnällisesti heikko, mutta ei näitä tahoja voi asiasta kurmoottaa. Asia olisi täysin eri, jos kyseessä olisi vaikkapa jonkun säätiön tekemä ulostulo, jolla on palkattua henkilökuntaa viestintävaatimuksineen. Mutta siitä että pari fania käy juttelemassa seuran kutsusta ja yrittää osallistua sitä kautta seuran kriisiviestintään, niin eihän tuossa ole mahdollisuuksia kuin hävitä.

JYP puuhastelee tässä nyt täysin rinnoin. Miksei samalla vaivalla tehtäisi itse tuota ulostuloa? Silloin saataisiin varmasti sitä, mitä halutaan sanoa (mitkään fanit eivät askartele Instagramiin omia koosteitaan keskusteluista) ja viesti tavoittaisi suuret yleisöt. Aiemmin JYP on ollut hyvin ylimielinen ja epähalukas kommentoimaan mitään julkisesti. "Vastahan me tiedote annettiin, tartteeko tätä nyt rautalangasta vääntää" tai "te ette tiedä mitä tässä on taustalla, emme avaa lisää ja asia on käsitety loppuun".
 
Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Miika Koivisto.

Voitasko nyt jo laittaa tämä vitun ketju lukkoon?
Selittäkää mitä hänellä on mennyt pieleen? Eikö hän kuitenkin ollut keväällä Skoda Cupissakin.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Selittäkää mitä hänellä on mennyt pieleen? Eikö hän kuitenkin ollut keväällä Skoda Cupissakin.
Lahjoitti pisteet juuri Jukureille. Jatkuvia karmeita virheitä pelistä toiseen, eipä tuohon oiken voi muuta sanoa. Aivan divaritason tekijä. Ei riitä liikekään enää nyky-Liigaan.

Se että pelasi runkopakkina SHL-mestarissa viime kaudella tekee tästä vielä kummallisempaa. Mitä tolle on tapahtunut?
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS

Liikaa peliaikaa, liikaa vastuuta, joutuu hyökkäämään. Oli ymmärtääkseni Ruotsissa vitospakki ja eri roolissa kuin nyt.

Täys huti hankinta,
 
Suosikkijoukkue
Los Wengeles - Jyske takorautainen
Miika Paska Koivisto. On kyllä surkea odotuksiin ja tili nauhaan nähden.
 
Zapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT, Suur-Lukko
JYPin valmentajan vaihto on kyllä ylivoimainen. Ja se on historiallisen kova saavutus, kun tuollainen SaiPakin samassa liigassa.
JYP on kyllä täysin kiistaton voittaja. Tosi harmi Liigan kannalta, että JYP ja SaiPa ovat tuossa tilassa. Se vähän häiriköi tätä muuten tiukkaa runkosarjavääntöäkin kun on kaksi katastrofijoukkuetta tarjoilemassa pisteitä.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Älä unohda Ässiä.. tarjoilee joka ilta ilmaisia pisteitä.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
JYP ehdottomasti laitetaan tämä video tänne, aivan loistava (ei oma)

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Eihän tähän ole tällä hetkellä kuin yksi - mutta sitäkin ylivoimaisempi - vaihtoehto: Jukka Rautakorven ja Ville Niemisen potkut.

JYP on hävinnyt kaikki potkujen jälkeen pelaamansa yhdeksän ottelua, joista on samaan aikaan onnistunut raapimaan kasaan vaivaiset kaksi pistettä. Ennen potkuja JYP taisteli jopa suorasta pudotuspelipaikasta, kun nyt sijoitus on valahtanut toiseksi viimeiseksi.

Lisäksi seurajohto vielä kehtasi, kuin kirsikkana kakun päälle, käyttää Rautakorven ja Niemisen mustamaalaamiseen välikätenään kannattajayhdistystä useita viikkoja potkujen jälkeen. Rautakorven ja Niemisen panettelu oli täysin tarpeetonta, mutta ilmeisesti tarkoituksena olikin vain kiillottaa seurajohdon tahriintunutta kilpeä.

Rehellisesti sanottuna en usko, että tällä kaudella tulee Liigassa enää yhtään sellaista sekoilua, joka voisi alittaa JYPin seurajohdon maanpinnan tasolle laskeman riman.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Diskos, D-Kiekko, Riemu, Kiri, Kirittäret...
JYPin hölmöilyistä huolimatta pahinta floppia mielestäni edustavat kaikki ne muiden seurojen fanit, jotka nauttivat tilanteesta ja herkuttelevat asialla. Maassa makaavaa on kivaa potkia, mutta joku päivä siellä maassa saattaa ollakin se oma seura.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eihän tähän ole tällä hetkellä kuin yksi - mutta sitäkin ylivoimaisempi - vaihtoehto: Jukka Rautakorven ja Ville Niemisen potkut.
Sellainen tarkennus tähän, että itse potkut eivät suoranaisesti olleet se suurin virhe tai floppi, vaan kaikki mitä on tapahtunut taustalla seurajohdon toimesta. Potkut ovat vain yksi osa isoa sekoilukokonaisuutta. Periaatteessa pelkät potkut olisivat voineet olla jopa ihan ok ratkaisu, jos homma olisi tehty hyvin suunniteltuna, ajoitettu oikein ja palkattu tilalle uskottavat valmentajat.

Jos yksi henkilö pitää valita suurimmaksi flopiksi, niin se on Jukka Seppänen. Jos yksi seura, niin tietysti JYP.

Tässä ketjussa on ihan turha edes puhua enää mistään muusta, koska mikään muu ei pääse lähellekään samaa tasoa.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
JYPin hölmöilyistä huolimatta pahinta floppia mielestäni edustavat kaikki ne muiden seurojen fanit, jotka nauttivat tilanteesta ja herkuttelevat asialla. Maassa makaavaa on kivaa potkia, mutta joku päivä siellä maassa saattaa ollakin se oma seura.
Näinhän se on, mutta toisaalta taas.

Tämän piti olla JYPlle se THE kausi. 100-vuotis juhlakausi. Kovia satsauksia ennen kautta ja kauden aikana. Mm Hongan kotiutus jne. Turkulainen ja Niku rallatteli kunpiko vie pistepörssin.

Mutta kun ei. Aivan hirveää tekemistä jääällä, kopissa, kopin ulkopuolella, toimistolla, johtohenkilöstössö ja vielä fanien/kannatushenkilöiden toimesta

Onhan tuo ihan jäätävää sekoilua ja perseilyä kaikinpuolin. Kyllä silloin saa ja pitääkin ilkkua. Niin sitä on aikoinaan KalPallekkin naurettu/ilkuttu, muutamat vuodet sitten jopa Ilvekselle ja TPSlle sekä nyt SaiPallekkin(Markkaselle). Usein siellä on sekoiltu tai tehty kasa huonoja päätöksiä jne taustalla

Mutta tää on vaan lätkää hei. Pää pystyyn, koko ilta tulee.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Rehellisesti sanottuna en usko, että tällä kaudella tulee Liigassa enää yhtään sellaista sekoilua, joka voisi alittaa JYPin seurajohdon maanpinnan tasolle laskeman riman.
Olin väärässä. JYP pystyy laskemaan riman näköjään vieläkin alemmas. Seuraavaksi pitää ottaa jo lapio käteen, jos rimaa pitää edelleen laskea.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös