Päivän doping-käry

  • 1 041 922
  • 4 703

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Maaritti purkitta reilun puol vuotta. 7 kuukautta jos tarkkoja ollaan, toisin kuin öljymaan doping-viranomaiset:
Asiantuntija hämmästelee Björgenin seitsemän kuukauden testaustaukoa: Erikoinen syy täytyy olla | Yle Urheilu | yle.fi

Täytyy ihmetellä miten näin pitkiä taukoja pystyy olemaan näillä huippuhiihtäjillä. Luulisi että varsinkin nää maailman top 10 + edellisien arvokisojen menestyjiä napattaisiin melkeinpä kuukausittain testiin, varsinkin silloinkin kun on kaikenmaailman äitiyslomia ja muuta. Tuntuu että norskit on melkein saanut noistakin melkein vain isomman syyn doupata lisää kun silloin ei testailla niin usein.

Täytyy myös ihmetellä miten paljon puolestapuhujia urheilijoiden kohdalla löytyy tuota dopinkia kohtaan, kertooko vain siitä ettei ole yhtään puhdasta hiihtäjää nytkään laduilla. En nyt suoraan väitä että Mäkäräinenkaan esimerkiksi käyttäisi, mutta tuommoisilla puheilla vain tekee enemmän itsestä naurunalaisen ja kohteen.
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Täytyy myöntää, että norjalaisten käryissä ensimmäinen reaktio oli: vihdoinkin. Mielestäni astma-lääkesyndrooma on järjestäytyneestä dopingista selvä merkki. Johaugin juttu on aineeltaan vakavampi, mutta luultavasti ei niin systemaattinen. Arvailua.

En ole kommentoinut Johaugin käryä aiemmin; siitä on aika vähän faktoja esillä. Toivon että tuomitaan niinkuin säännöt sanovat. Sen sijaan tämä lynkkausmieliala ei kuulu urheiluun, korkeintaan jääkiekon koodistoon. Ja jos jollain on selkärankaa sanoa, että menee jahti ja kosto kohtuuttomuuksiin, niin se ei tarkoita dopingin puolustamista, vaan sivistysvaltion pelisääntöjen kunnioittamista.

Haluaisin tietää, mitä kostoa vaativa henkilö tekisi, jos kohtaisi Terese Johaugin kahdestaan? Toteuttaisi uhkauksensa? Todennäköisesti pyytäisi punastellen nimkirjoitusta.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Haluaisin tietää, mitä kostoa vaativa henkilö tekisi, jos kohtaisi Terese Johaugin kahdestaan? Toteuttaisi uhkauksensa? Todennäköisesti pyytäisi punastellen nimkirjoitusta.
Minkä uhkauksensa? Onko joku jotain uhkannut? Paitsi se Norjalainen mieshiihtäjä uhkasi vetää turpaan jotain toista hiihtäjää joka oli jäänyt kiinni dopingista.

Itse varmaan tuijottaisin Teresen ulkoisia sekundäärisiä sukupuoliominaisuuksia.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En ole kommentoinut Johaugin käryä aiemmin; siitä on aika vähän faktoja esillä. Toivon että tuomitaan niinkuin säännöt sanovat. Sen sijaan tämä lynkkausmieliala ei kuulu urheiluun, korkeintaan jääkiekon koodistoon. Ja jos jollain on selkärankaa sanoa, että menee jahti ja kosto kohtuuttomuuksiin, niin se ei tarkoita dopingin puolustamista, vaan sivistysvaltion pelisääntöjen kunnioittamista.
Mitä sivistysvaltojen pelisääntöjä esimerkiksi tässä Jatkoajan keskustelussa on jätetty kunnioittamatta? Mielestäni sinä ja Kaisa ette kunnioita sananvapautta, joka oikeasti on kohtuu merkittävä sivistysvalton merkki.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Yle: Mäkäräinen tuomitsee suomalaisten vahingonilon Johaug-käryyn - "Mautonta" | m.iltalehti.fi

Kaisa Mäkäräinen tuomitsee norjalaisten sijasta suomalaiset. Minä tuomitsen Kaisan tuomitsemisen.

Minäpä en ja ymmärrän Kaisan pointin asiassa, mutta minä olenkin tällainen Johaugin fanipoika. Suomalaisilla vain on niin vahva trauma Lahden tapahtumista että norjalaiset on jotenkin nähty kaiken pahan alkuna ja juurena. Oma mielipiteeni on että Suomi hoiti oman Lahden skandaalinsa, varsinkin median taholta, ihan päin sitä itseään ja Myllylän kohtalo vielä alleviivaa kuin meillä tämä asia hoidettiin ja kuinka urheilijat käytännössä hylättiin oman onnensa nojaan.

Norjalaiset, varsinkin Johaugin joukkuekaverit, ainakin näyttää olevan varsin vahvasti tukemassa Thereseä. En sinällään ole yllättynyt Norjan naishiihtäjien kommenteista ja tuesta, he kun on näyttäneet olevan yhtenäinen joukkue jossa ystävät tukee toinen toistaan, kun meillä ei meinata samaan aikaan mahtua edes samaan ruokapöytään.

@Biath varsin hyvä kommentti tuossa yllä tapaukseen. Ei tässä asian käsittelyssä pitäisi unohtaa inhimillisyyttä. Ei se lyödyn (tyttörukan, jolla on Björgenin sanoin helvetin paha olla) lyöminen edes ole hauskaa. Hyvä että Kaisa uskaltaa asiassa avata suunsa. Eikä tukeminen ole sama asia kuin mahdollisen teon hyväksyminen, myös siellä mahdollisen dopingin takana on toinen ihminen iloineen ja suruineen.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minäpä en ja ymmärrän Kaisan pointin asiassa, mutta minä olenkin tällainen Johaugin fanipoika. Suomalaisilla vain on niin vahva trauma Lahden tapahtumista että norjalaiset on jotenkin nähty kaiken pahan alkuna ja juurena. Oma mielipiteeni on että Suomi hoiti oman Lahden skandaalinsa, varsinkin median taholta, ihan päin sitä itseään ja Myllylän kohtalo vielä alleviivaa kuin meillä tämä asia hoidettiin ja kuinka urheilijat käytännössä hylättiin oman onnensa nojaan.

Norjalaiset, varsinkin Johaugin joukkuekaverit, ainakin näyttää olevan varsin vahvasti tukemassa Thereseä. En sinällään ole yllättynyt Norjan naishiihtäjien kommenteista ja tuesta, he kun on näyttäneet olevan yhtenäinen joukkue jossa ystävät tukee toinen toistaan, kun meillä ei meinata samaan aikaan mahtua edes samaan ruokapöytään.
Kyllähän Isometsälläkin oli vahva tuki about päivän-parin ajan. Samoin Norjassakin olisi varmasti sen tuen kanssa vähän niin ja näin jos koko orkesteri alkaisi käryämään. KORROSTAN että kyseessä on vasta epäilys.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Siis miten tässä nyt on edes lyöty lyötyä? Se ettei osta näitä täysin älyttömiä selityksiä huulirasvoista ja astmapiipuista ei vielä ole mikään kummoinen ajojahti.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Siis miten tässä nyt on edes lyöty lyötyä? Se ettei osta näitä täysin älyttömiä selityksiä huulirasvoista ja astmapiipuista ei vielä ole mikään kummoinen ajojahti.

Sama.

Minusta tuo irvailu ja vittuilu on kohdistunut enemmänkin tähän Norjan koneistoon, joka yrittää valkopestä steroidikäryä joksikin vahingoksi ja inhimilliseksi erehdykseksi. Jos valkovenäläinen moukarinheittäjä käryäisi steroideista ja selittäisi sitä jollain ihovoide-vahingolla, niin kaikki nauraisi selitykselle. Nyt tuo selitys pitäisi ottaa vakavasti, koska norjalainen nätti blondi ja lajin markkinointikasvo.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Täytyy ihmetellä miten näin pitkiä taukoja pystyy olemaan näillä huippuhiihtäjillä. Luulisi että varsinkin nää maailman top 10 + edellisien arvokisojen menestyjiä napattaisiin melkeinpä kuukausittain testiin, varsinkin silloinkin kun on kaikenmaailman äitiyslomia ja muuta. Tuntuu että norskit on melkein saanut noistakin melkein vain isomman syyn doupata lisää kun silloin ei testailla niin usein.

Juuri näin ja kun miettii kuinka on hehkutettu miten hiihtäjiäkin testataan tyyliin koko ajan ja kesken yön tullaan koputtelemaan ovelle. Noh ei näköjään ihan niin ole mennyt. Ja vielä lajissa, jossa dopingista saa selkeän edun. Sen nyt ymmärtää jos jotain endurokuskia kerran vuoteen testataan kun ei lajissa saa siitä hyötyä. Vetääköhän pyöräilijätkin kesän tourit ja girot läpi ilman testejä. Sitten syksyllä voi kutsua testaajat käymään.

Oikeasti luulin, että jokainen mitalisti tai tyylin top-6:sta sattumalla puolet testataan aina jokaisen arvokisan ja useiden mc-lähtöjen jälkeen. Testataanko ollenkaan kisoissa ketään? Vai norjalaiset sumplineet testit vain muille urheilijoille.
 

Kaivanto

Jäsen
Kyllähän Isometsälläkin oli vahva tuki about päivän-parin ajan. Samoin Norjassakin olisi varmasti sen tuen kanssa vähän niin ja näin jos koko orkesteri alkaisi käryämään. KORROSTAN että kyseessä on vasta epäilys.

Tosiaan, Suomen maajoukkueen ydinryhmä antoi kovin kollegiaalisia kommentteja Isometsän käryn jälkeen ennen joukkokäryä. Viestimitalinsa menettäneen Sami Revon kommentit olivat sitten hieman sapekkaampia. Revollahan oli maine ydinrynmästä ulkopuolisena samaan tyyliin kuin esim. Jaana Savolaisella tai Erja Kuivalaisella.

Ei saanut oma tyttö Kaisa Varis edes sitä vähää ymmärrystä kuin Johaug tässä ketjussa. Ja ajatella että Dieter Baumannin traagisella tavalla yön pimeydessä sabotoidulle hammastahnalle hekoteltiin avoimesti! Tompurinkin hylkäsivät kaikki muut paitsi äiti ja Tiisanoja.

Mutta nättiä itkevää tyttöä pitää aina ymmärtää ja lohduttaa.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Täytyy ihmetellä miten näin pitkiä taukoja pystyy olemaan näillä huippuhiihtäjillä.

Samahan se oli sillä Saarisella, eli hänellä oli joku vuosi sitten se reilun kolmen kuukauden testitauko. Eli ei nuo pitkät testitauot ole mikään norjalaisten yksinoikeus.

Jos yhtään pitäisi veikata, niin syyt testitaukoihin ovat luultavasti vain sitä normaalia puuhastelua, mitä urheilipiireissä nyt järjestäen tapahtuu. Testaajilla oli varmaan kesäloma, eivätkä siksi vaivautuneet paikalle. Tai sitten testaajia on vain nin vähän, että olympiavuonna resursseja ei riittänyt talviurheilijoiden testaamiseen.

Onko missään muuten mitään tietoa siitä, että montako "testaajaa" esimerkiksi Suomessa on?
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samahan se oli sillä Saarisella, eli hänellä reilun kolmen kuukauden testitauko. Ei nuo pitkät testitauot ole mikään norjalaisten yksinoikeus.
Jos yhtään pitäisi veikata, niin syyt testitaukoihin ovat vain normaali puuhastelu mitä urheilipiireissä järjestäen tapahtuu. Testaajilla oli varmaan kesäloma, eivätkä siksi vaivautuneet paikalle.

Joo pointti enemmän ei ole tosiaan norjalaisissa vaan siinä että miten voi yksi maailman parhaimpia urheilijoita jäänyt noin pitkäksi aikaa testaamatta, ymmärrän ettei välttämättä olla kusipurkkia tarjoamassa synnytysosastolla, mutta noin muuten niin parinkin kuukauden tauko kuulostaa jo aika pitkältä, varsinkin jos se on jotenkin jo etukäteen tiedossa milloin suurinpirtein testaus on niin aika hyvin siinä jää aikaa käyttää. Käytännössä tuo pitäsi mennä niin että viimevuosien menestyksen mukaan on joku kerroin jonka perusteella varsinkin harjoituskaudella urheilijaa testataan, arvalla mutta mitä isompi kerroin niin sitä useammin ja lyhyemmällä aikavälillä testataan. Jos kärjen sijaan enemmän keskitytään yleisesti kaikkia testaamaan silloin tällöin niin todennäköisesti koskaan ei saa kitkettyä ongelmaa pois.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Käytännössä tuo pitäsi mennä niin että viimevuosien menestyksen mukaan on joku kerroin jonka perusteella varsinkin harjoituskaudella urheilijaa testataan, arvalla mutta mitä isompi kerroin niin sitä useammin ja lyhyemmällä aikavälillä testataan. Jos kärjen sijaan enemmän keskitytään yleisesti kaikkia testaamaan silloin tällöin niin todennäköisesti koskaan ei saa kitkettyä ongelmaa pois.

Miten saadaan kaikkien maiden anti-doping liitot tämän päätöksen taakse?

Dopingia ei koskaan saada urheilusta pois, niin kauan kuin pelissä on rahaa. Aina joku keksii keinon voidella testaajia tai hankki testejä kehittyneempiä aineita. Lisäksi noi dopingliitot ovat itsessään myös korruptuneita ja WADA lisäilee aineita täysin mielivaltaisesti listalleen. Joskus tuntuu, että WADA lisää aineita vain, että saataisiin lisää käryjä ja siten näyttää heidän järjestönsä voima.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Oma teoriani on että Johaug kärähti jo ennen tätä huulivoide-episodia. Kärkinaisen tekemisiä ei enää pystytty peittelemään joten jotain epätoivoista kuitenkin yritettiin. On/oli kuitenkin ikoni koko lajille.

Raha puhuu. Se on nyt ihan varma että pelkällä kaurapuurolla ei tuon rouvan suorituksiin kykene.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Faktoja on tosiaan aika vähän Johaugin tapauksessa. Mutta eikö se yksi ja tärkein fakta ole kiistaton? Siis se, että Johaugin elimistöstä löytyi sinne kuulumatonta anabolista steroidia. Positiivinen A ja B-näyte.

Tuon seikan perusteella mielestäni ehkä saa jo vähän tuomitakin.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Eihän testitauko, tollainen muutaman kuukauden, sinänsä ole välttämättä ongelma jos urheilija ei ole siitä etukäteen tietoinen. Tavallaan jos koko ajan on tilanne että on mahdollista että testaaja tulee milloin tahansa niin vaikka sitten menisikin vähän aikaa että ei tule niin ei se käyttöä varsinaisesti mahdollista tai tekee siitä silti riskialtista. Se on sitten eri asia jos pystyy päättelemään etukäteen että kukaan ei tule koko kesänä testaamaan,
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Semmoinenhan olisi paras yllätystesti, jos ensin otettaisiin rutiininomainen näyte kesken harjoituskauden. Sitten 15-20 päivän päästä heti perään toinen. Siinä ensimmäisen testin jälkeen urheilija on voinut heti napata mömmöjä, kun ajattelee ettei ne testaajat taas hetkeen häiritse ja huurut ehtii haihtumaan. Kilpailukaudella testejä on kärkiurheilijoilla niin useaan kisojen jälkeen, että siinä tuo ei onnistu.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
The Armstrong Lie dokumentissa on kohtaus jossa Armstrongin kotiin tullaan tekemään testiä, harjoituskaudella 2009, ja siinä Lance mainitsee että juuri edellisenä päivänä on tehty testi, että on se ihan mahdollista että testataan aika tiheään. No Armstrong tuolloin oli varmaankin poikkeuksellisen usein testattu urheilija.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Johann Mühlegg kärysi aikoinaan Salt Lake Cityssä kun tunti varsinaisen kisanjälkeisen doping-testin jälkeen tehtiin erillinen yllätystesti. Varsinaisessa testissä ei löydetty kiellettyjä aineita mutta yllätystestissä löydettiin.
 

Milanja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tosiaan, Suomen maajoukkueen ydinryhmä antoi kovin kollegiaalisia kommentteja Isometsän käryn jälkeen ennen joukkokäryä. Viestimitalinsa menettäneen Sami Revon kommentit olivat sitten hieman sapekkaampia. Revollahan oli maine ydinrynmästä ulkopuolisena samaan tyyliin kuin esim. Jaana Savolaisella tai Erja Kuivalaisella.

Ei saanut oma tyttö Kaisa Varis edes sitä vähää ymmärrystä kuin Johaug tässä ketjussa. Ja ajatella että Dieter Baumannin traagisella tavalla yön pimeydessä sabotoidulle hammastahnalle hekoteltiin avoimesti! Tompurinkin hylkäsivät kaikki muut paitsi äiti ja Tiisanoja.

Mutta nättiä itkevää tyttöä pitää aina ymmärtää ja lohduttaa.

Niin. Nättiä, norjalaista lajin keulahahmoa pitää lohduttaa.

Oon yrittänyt ajatella miltä tuntuisi, jos esimerkiksi Kaisa Mäkäräinen kärähtäisi, hän kun on kuitenkin lajinsa eliittiä, ei toki samalla tavalla kuin Johaug, mutta kuitenkin, nätti elovenatyttö, jolla on realistiset mahdollisuudet voittaa kisa kuin kisa, jopa maailmancupin kokonaiskisa.
Ehkä sitä sitten itsekin yrittäisi kääntää kaikki kivet, että "eihän nyt meidän Kaisa ainakaan tahallaan.."

Lahden 2001 tapahtumat taas olivat niin suurta shokkihoitoa, ensin Isometsä, sitten Immonen, ja sitten loput, että ei siinä ehtinyt paljon pohtia syitä syntyjä, oli vaan järkyttävän iso pettymys ja shokki, seuraavaksi häpeä koko tapahtuneesta.

Tuota Norjan tilannetta ei oikein voi, ainakaan vielä tässä kohtaa, verrata Lahden katastrofiin. Joten vaikea kuvitella millaista olisi olla nyt norjalainen hiihtofani, joka ostaa liiton ja Johaugin selitykset nikottelematta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös