Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

  • 761 360
  • 3 574

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Virheistä opitaan ja kuinkahan hyvä Ahosta vielä tällä menolla tuleekaan.
Eläkeikään mennessä Ahosta on saattanut jo kuoriutua suurseuran arvoinen UTJ. Harmillisesti juuri silloin on aika päästää irti.

Tai kuten joku voisi sanoa: vasta silloin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä epäonnistuneista pelaajahankinnoista, pelaajahankinnoista vastaavaa johtajaa syytän. Virkkunen on sanonut ettei hänen urallaan ole yhtä paljon yhtä vahvistusta etsitty ja että Kärpät luuli kauden alussa että pelaajahankinnat olisi keväällä helpommassa. Kyllä silloin on vain väärät miehet johdossa.
Minä otin kantaa viestissäni kommenttiisi liittyen Voronkovin kariutuneeseen siirtoon.
Mistäs muualta niitä pakkeja enää @McTorso pystyisi hommaamaan?
Suomesta. Tosin en tiedä, onko pahnanpohjimmaisissa joukkueissa tarpeeksi laadukasta puolustajaa tarjolla. Joitakin nostoja:

Jos voitamme KalPan kahdesti ja KalPan mahdollisuudet menevät ennen siirtorajaa, on siellä kaveri nimeltä Kim Nousianen. Ei juuri sen tyyppinen pakki kuin on haussa, mutta täyttä timanttia siitä huolimatta. Sopimus loppuu tähän kauteen ja voisi kevään lainan kautta sitten matkata Pohjois-Amerikkaan ja Los Angelesiin. Tekisi siis Vesalaiset.

Sportista Emil Johansson vaikuttaa ainakin paperilla kelpo pojalta. Sopimus loppuu tähän kauteen. Omaa vankan taustan SHL:stä ja pelannut tällä kaudella heikossa Sportissa ainakin statsien mukaan hyviin. Heshkalla on sopimus myös ensi kaudeksi, joten en tiedä, onko hän edes sääntöjen mukaan irrotettavissa liigan sisäiseen lainaan.

Ässistä Lalonde ja Sevänen voisivat tulla kysymykseen. Ehkäpä lähinnä Sevänen. Siinä olisi ihan kelpo perusluuta.

SaiPan pakeista vain Simo-Pekka Riikolan sopimus on päättymässä, eikä hänestä ole meille vahvistukseksi.

JYPin Honka tai Salonen pelaavat viimeistä sopimusvuottaan. Honka on loistava, mutta ei kyllä siihen rooliin, mitä haetaan. Salonen taas menee samaan koriin Tepon kanssa, joten ei olisi vahvistus.

Yhteenvetona voisin sanoa, että minua sytyttää eniten tuo Sportin Emil Johansson. Lieköhän saatavissa?
 
Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voronkovia ei loukkaantumisen vuoksi nähdäkään kärppäpaidassa - Oulun Kärpät

Kärppien selitys asiaan löytyy tuosta. Eli tehtiin luokkaantuneen pelaajan kanssa sopimus ja se tulikin sitten yhtäkkiä yllätyksenä? Selvä.

Kulissit kuntoon. Aho on oppinut jo nyt Venäjän kulttuurista paljon.

En muista, että Kärpät olisi ikinä aiemmin koskaan ollut näin salamyhkäinen herrakerho mitä tällä hetkellä. Minäkin kaipaan kyllä takaisin aikoja kun asioista puhuttiin avoimesti ja niiden oikeilla nimillä.
 
Ukkopekka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Carolina Hurricanes
Kyllähän noilla selityksillä voisi Kärpät jo siirtyä KHL:llään jonkun venäläisen huoviin
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Hetkinen.

Jos pelaaja on loukkaantunut viimeisissä harjoituksissa ennen sopimuksen tekoa, miksi sopimus on tehty loukkaantuneen pelaajan kanssa?

Jos pelaaja loukkaantui harjoituksissa sopimuksenteon jälkeen, miksi pelaaja harjoitteli vielä vanhan joukkueensa kanssa?

Jokin ei tässä nyt täsmää.
 
Ja miksi venäläisjoukkue kertoi, että sopimusta ei ole edes tehty, ja Kärpät kertoi sopimuksen olleen irtisanottu...
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Terveiset Kaakosta, älkää turhaan omaa organisaatiota syyttäkö. Itse noiden rusakoiden kanssa vuosia toiminut niin mikään ei yllätä. Jos jotain sovitaan niin se muuttuu silmänräpäytyksessä. Yritä siinä sitten noitten kanssa elää ristillisesti, No Way.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Hetkinen.

Jos pelaaja on loukkaantunut viimeisissä harjoituksissa ennen sopimuksen tekoa, miksi sopimus on tehty loukkaantuneen pelaajan kanssa?

Jos pelaaja loukkaantui harjoituksissa sopimuksenteon jälkeen, miksi pelaaja harjoitteli vielä vanhan joukkueensa kanssa?

Jokin ei tässä nyt täsmää.
Kärppien Pravda ei toimi. Ihan hätäpäissään keksitty selitys.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Terveiset Kaakosta, älkää turhaan omaa organisaatiota syyttäkö. Itse noiden rusakoiden kanssa vuosia toiminut niin mikään ei yllätä. Jos jotain sovitaan niin se muuttuu silmänräpäytyksessä. Yritä siinä sitten noitten kanssa elää ristillisesti, No Way.
Näinpä. Tässä on vielä se, että näitä peruuntumisia on venäläisten kanssa muitakin kuin tämä Voronkovin siirto. Jännä homma, että Aho on tehnyt satoja pelaajasopimuksia ja yhtä-äkkiä hän ei sitten muka osaakaan. Mutta joo, Kärppien organisaation syyttäminen on muotia.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Toisaalta. Jos se ei kerran Kärppien vika ole, niin miksi asiasta pitää sitten valehdella? Reilusti vaan ulos, että Venäläiset teki oharit sopimuksesta huolimatta ja sillä selvä. Nyt venäläiset väittää, että mitään sopimusta ei ole koskaan ollutkaan ja Voronkov jatkaa harjoittelua Vitjazin joukkueessa. Loukkaantuneenako? Vai valehteleeko tässä nyt venäläiset sitten? Kuka kusettaa ja ketä?
 
tooMi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JP#13, MG#64, Real Madrid
Itse en epäile hetkeäkään etteikö tämä olisi venäläisten sekoiluja ja mielensä muuttamisia. Se mikä ihmetyttää on, että miksi kärpät ensin julkaisee sopimuksen ja kun vitjaz ilmoittaa ettei mitään sopimusta ole tehty niin kärpät julkaisee jonkin uutisen loukkaantumisesta reeneissä (Tämä kärppien uutinen tuli 2h vitjazin uutisen jälkeen). Minun mielestä olisi pitänyt puolustaa omaa imagoaan paremmin ja puolustaa itseään sen sijaan että antaa venäläisorganisaation pilkata.

Noh oli miten oli, pakki tarvitaan edelleen.
 
Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Joukkue, joka tähtää mestaruuteen? Jos näin, oliko kaikki kivet käännetty esim päävalmentajavalinnan suhteen? Mikä oli se prosessi, minkä päätteeksi todettiin Mikkolan olevan oikea valinta? Ketä muuta harkittiin, ja haastateltiinko muita?
Voisi veikata että siinä vaiheessa kun Manner johdatti joukkueen kolmatta kertaa runkosarjan voittoon todettiin että tämä toimii, tätä halutaan lisää ja haluttiin luoda jatkumo. Ikävä kyllä homma osoittautui toimimattomaksi jo Mannerin pätkän lopussa, jolloin olisi ollut tarve pikemminkin uudistua. Vähän sama kuin Nokialla: kun entinen vahvuus muuttuu heikkoudeksi siitä on vaikea päästää irti.
Tämä on nykyään Kärppien hankintojen taso, sammunut junnutähti hommataan sentteriksi, kun muita ei saada. Jeesus mitä puuhastelua.
Kalapudas on tehnyt yhtä paljon pisteitä mitä Bourke ja Emanuelsson. Sammuneita junnutähtiä koko joukkue. Toki ei ylikylästä...
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toisaalta. Jos se ei kerran Kärppien vika ole, niin miksi asiasta pitää sitten valehdella? Reilusti vaan ulos, että Venäläiset teki oharit sopimuksesta huolimatta ja sillä selvä. Nyt venäläiset väittää, että mitään sopimusta ei ole koskaan ollutkaan ja Voronkov jatkaa harjoittelua Vitjazin joukkueessa. Loukkaantuneenako? Vai valehteleeko tässä nyt venäläiset sitten? Kuka kusettaa ja ketä?
Niin, kyse on juuri tuosta, eli luottaako ennemmän Ahon vai venäläisen jääkiekkojoukkueen edustajan sanaan. Minä kyllä pohtisin vastausta tuohon kysymyksen sitä kautta, että miksi tällaiset tilanteet osuvat juuri venäläisten kohdalle. Minä luulen, että siellä on erilainen toimintakulttuuri kuin länsimaissa.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Niin, kyse on juuri tuosta, eli luottaako ennemmän Ahon vai venäläisen jääkiekkojoukkueen edustajan sanaan. Minä kyllä pohtisin vastausta tuohon kysymyksen sitä kautta, että miksi tällaiset tilanteet osuvat juuri venäläisten kohdalle. Minä luulen, että siellä on erilainen toimintakulttuuri kuin länsimaissa.
Kyllä minä silti pikkaisen ihmettelen, että miksi:
A) on tehty ylipäätänsä sopimus loukkaantuneen pelaajan kanssa?
B) on treenannut vanhan joukkueen kanssa Kärppien sopimuspelajaana?

Etkö sinä ihmettele?
 
Janski-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Voisi veikata että siinä vaiheessa kun Manner johdatti joukkueen kolmatta kertaa runkosarjan voittoon todettiin että tämä toimii, tätä halutaan lisää ja haluttiin luoda jatkumo. Ikävä kyllä homma osoittautui toimimattomaksi jo Mannerin pätkän lopussa, jolloin olisi ollut tarve pikemminkin uudistua. Vähän sama kuin Nokialla: kun entinen vahvuus muuttuu heikkoudeksi siitä on vaikea päästää irti.

Kalapudas on tehnyt yhtä paljon pisteitä mitä Bourke ja Emanuelsson. Sammuneita junnutähtiä koko joukkue. Toki ei ylikylästä...
Emanuelsson 15+13, Bourke 11+17, Kalapudas 5+22. Lähes yhtä paljon pisteitä.
 
isokynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mikäs syy siihen sitten oli, että valmiiksi taputeltu siirto kariutui. Se, että Morozovin kaltainen pelaaja halusi nimeomaan Kärpissä pelata loppukauden, kertoo nimenomaan siitä, miten paljon Kärppiä arvostetaan pelaajien koulijana NHL:n suuntaan.
Veikkaan, että Mikkolan Late on yksi suuri houkutin siirtyä Kärppiin, maine on kiirinyt ympäri kiekkoilevan maailman.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Loukkaantuminen vai? Vitjaz ilmoitti omassa postauksessaan, että herra ei allekirjoittanut sopimusta, vaan jää harjoittelemaan heidän kanssaan.

Haiskahtaa Kärppien osalta paskapuheelta. Toisaalta tuo joukkueen asioista tiedottaminen on muutenkin surkealla tasolla, joten jonkinlaista jatkumoa se tämäkin on.

Loukkaantumisesta ei tosiaan mitään mainintaa Vitjazin postauksessa.
 
Maustemies

Ei se totuus aina myöskään venäläisen suusta tule.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Pitää heittää muutamia ajatuksia näin sivullisena ja Kärppien otteita seuranneena.

Tapaus Voronkov: Ei tästä kovasti voi Aholle kehuja antaa, oli lopullisen sopimuksen purun syynä sitten loukkaantuminen tai mikä tahansa. Jos Aholla olisi pelisilmää venäläisestä toimintakulttuurista, ei julkaisua tehtäisi hätiköiden, ennen kuin kaikki on 100 % varmaa.

Ilvekseen on myös vahvojen huhujen mukaan tulossa pelimies Venäjältä ja sopimuskin tehtynä. Sen sijaan mitään tiedotetta ei seuralta, tai lausuntoa keneltäkään ole tullut. Lukossa ilmeisesti sama tilanne ja näissä tapauksissa seurat ovat hoitaneet mallikkaasti hommansa.

Mitä tulee Kärppien edesottamuksiin keväällä, on vaikea uskoa, että Oulussa pelattaisiin välieräpelejä. Materiaalin puolestahan joukkue on parempaa keskikastia, mutta otteet kaukalossa eivät puolla menestystä. Suurin syy siihen on Lauri Mikkola. Liigassa ei montaa Mikkolaa huonompaa valmentajaa ole, jos ylipäätään ketään.

Runkosarjassa pisteitä on ropissut bottom-5 joukkueilta varsin mukavaan tahtiin, mutta niissä materiaaliero on kääntänyt pelit Kärpille, ei niinkään pelitavallinen etu. Ilman toimivaa pelitapaa pleijareissa tulee äkkiä seinä vastaan, kun vastassa on kovempia joukkueita, jotka pystyvät toteuttamaan omaa pelitapaansa, tai muokkaamaan sitä vastustajan mukaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös