Oulun Kärpät kaudella 2018–2019

  • 415 876
  • 1 507
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hämäläinen tulee pääasiassa selostamaan pelejä Jyväskylässä ja lähialueilla, eli varmaankin Kuopiossa ja Mikkelissä. Toki varmaan jonkun pelin saattaa selostaa Oulussakin ja tietty varmaan vieraspeleissä kuullaan Hämäläisen ääntä.
Harmin paikka eli pahimmassa tapauksessa Hämäläinen selostelee Kärppien kotipelejä saman verran kuin Ritari (joka ei toki enää nykyisin kalustoon kuulu) viime kaudella eli olikohan peräti yhden kerran. Noh Telia on hehkutellut etäselostusta yhtenä hienoutenaan, joten mahdollisesti esimerkiksi Hämäläistä tai muita päteviä selostajia päästään kuulemaan starttaavalla kaudella Oulun peleissäkin vaikkeivat paikan päällä Raksilassa olisivatkaan. Ja pelejähän ne on toki vieraspelitkin.

Toisaalta voi olla, että kun Hämäläinen ei ole ns. pääselostaja niin ei sitten noiden paikallisten pelien lisäksi juurikaan muita pelejä selosta.
 
hemppa73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan hermes, ja alasarjan symppikset
Pelaa ainakin tänään Kärppien nelosketjussa KalPaa vastaan. Toivottavasti onnistuu harjoitusotteluissa. Sellainen kutina, että onnistuu hyvin.

Kokoonpano tänään

Lindsten - Lasu - Leskinen

Anttila - Kristof - Koblizek

Pyörälä - Metsävainio - Heponiemi

Kuiri - Ikonen - Karvinen

Toivottavasti onnistuu, hienoa että saa mahdollisuuden, vaikka on kyllä tervetullut myös Kokkolaan jos ei Liiga ura vielä aukea...
 
Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voi olla kovahko vitja ensikaudella tuo "L-line"; Lindsten - Lasu - Leskinen. Jotenkin eilisen pelin ja viime kauden havaintojen perusteella Lindsten tuntuu jopa parannukselta Mäenalaseen - kaikki kunnia toki Sakulle, yksi suosikkipelaajiani.

Kuitenkin Lindsten on liukkaampi, dynaamisempi ja ennenkaikkea suoritusvarmempi pelaaja kuin Mäenalanen. Sen mitä olen miehestä nähnyt, niin pysyy erittäin hyvin pelin sisällä koko ajan, taitojen ja fysiikan puolesta paketti on todella kovatasoinen ja asennekin kun on kunnossa, niin ei kai tässä muuta voi odottaa kuin 50 pisteen ylitystä ja ankaraa pokaalisadetta kauden päätteeksi?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täällä kun joskus kesän mittaan keskusteltiin jossain ketjussa Lasun roolista tulevan kauden jengissä, yllättävän iso osa sovitteli Lasulle jopa kolmosketjun roolia jengissä. Sanoin silloin, että Lasu on lähtökohtaisesti Kärppien ykkössentteri. Näin se näyttää olevankin. Mannerkin sanoi jossain haastattelussa, että Lasu oli jo viime kaudella kakkossena ja tällä kaudella vastuu nousee. Laitureiksikin on lyöty jengin kovimmat nimet.

Uskon myös että Lasu ei petä tuossakaan roolissa, vaan tulee tekemään kelpo pisteet runkosarjassa.
 
McTorso

Vaikuttaa siltä, että olit oikeassa uumoiluinesi Lasun suhteen. Näin jälkikäteen ajateltuna noinhan se piti mennäkin. Lasu ja Leskinen tuntevat toisensa viime kauden jäljiltä. Laadukas Lindsten tuohon Mäenalasen paikalle, niin takuuvarma trio on kasassa. Uskon vahvasti, että Kärpät on kuitenkin edelleen sentterin perässä. Tästä kertovat keskustelut Jokisen kanssa, sekä jo rauennut esisopimus Dominic Kahunin kanssa. Toki, jos Lasu ja Kristof loistavat, voi suunnitelmiin tulla muutos. Yhtäkaikki, lähtökohtaisesti Kärpät kartoittaa laadukasta sentteriä riveihinsä.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tästä kertovat keskustelut Jokisen kanssa
Mitkä ihmeen keskustelut? Ei Jokinen ole ollut tulossa tällä kaudella Kärppiin missään vaiheessa. Jokinen saa 1,5 miljoonaa dollaria palkkaa Floridalta tästä kaudesta. Sopimus Suomeen (n. 300-350 K€) että Jokinen maksaisi balttiarallaa 800-900 tuhatta €$ veroja eli noin kaksi ja puoli kertaa oman bruttopalkkansa verran? Sinun taskustasiko tuo otetaan?

Nyt @McTorso vähän ryhdistäytymistä. Ei ne "kaverit" siellä Kärppä-klubin lounaalla sulle ihan tosissaan avaudu. Älä ota kaikkea ihan tosissaan. Joku voi jopa sua hieman vedättää?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mitkä ihmeen keskustelut?
Onhan sitä varmaan keskusteltu. Kysytty että tuutko pelaamaan meille. Ai et tuu koska pitää maksaa vitusti veroja. No ei sitten. Varmaan juurikin tuota luokkaa on ollut keskustelut olleet.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onhan sitä varmaan keskusteltu. Kysytty että tuutko pelaamaan meille. Ai et tuu koska pitää maksaa vitusti veroja. No ei sitten. Varmaan juurikin tuota luokkaa on ollut keskustelut olleet.
No joo, mutta IRL ei mitään vakavia sopimusneuvotteluja ole käyty Jokisen ja Kärppien välillä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitkä ihmeen keskustelut? Ei Jokinen ole ollut tulossa tällä kaudella Kärppiin missään vaiheessa. Jokinen saa 1,5 miljoonaa dollaria palkkaa Floridalta tästä kaudesta. Sopimus Suomeen (n. 300-350 K€) että Jokinen maksaisi balttiarallaa 800-900 tuhatta €$ veroja eli noin kaksi ja puoli kertaa oman bruttopalkkansa verran? Sinun taskustasiko tuo otetaan?

Nyt @McTorso vähän ryhdistäytymistä. Ei ne "kaverit" siellä Kärppä-klubin lounaalla sulle ihan tosissaan avaudu. Älä ota kaikkea ihan tosissaan. Joku voi jopa sua hieman vedättää?
Raha on tietyllä tapaa perin suhteellista. Miljoona euroa yhdelle, tarkoittaa aivan eri asiaa toiselle. Paljonko luulet, että Ohtamaa häviää taloudellisesti hylättyään Kazan tarjouksen valittuaan Kärpät? Jokisen suhteen en tiedä, millaista roolia talouspuoli näyttelee seuravalinnassa. Tilanteen huomioiden varmastikin perin suurta. Mitä tulee lounaisiin ja kavereihin, niin annetaan olla.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Raha on tietyllä tapaa perin suhteellista. Miljoona euroa yhdelle, tarkoittaa aivan eri asiaa toiselle. Paljonko luulet, että Ohtamaa häviää taloudellisesti hylättyään Kazan tarjouksen valittuaan Kärpät? Jokisen suhteen en tiedä, millaista roolia talouspuoli näyttelee seuravalinnassa. Tilanteen huomioiden varmastikin perin suurta. Mitä tulee lounaisiin ja kavereihin, niin annetaan olla.
Miten Ohtamaa liittyy Jussi Jokiseen mitenkään?
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No joo, mutta IRL ei mitään vakavia sopimusneuvotteluja ole käyty Jokisen ja Kärppien välillä.
Missä kohtaa olen kirjoittanut sopimusneuvotteluista? Kirjoitin kevättalvella, että Jokinen on keskustellut positiivisessa hengessä Kärpissä pelaamisesta tulevalla kaudella. Tuon jälkeen paljon on voinut muuttua.
 
Yhtäkaikki, lähtökohtaisesti Kärpät kartoittaa laadukasta sentteriä riveihinsä.
Varmaan on korvat höröllään, mutta mihinkään aktiiviseen hakuun en usko. Kun ottaa huomioon markkinoiden kapeuden ja sen, että lähibudjetin liigajoukkueista ainakin HIFK ja Lukko etsivät myös sitä mystistä ykkösykkössentteriä, niin aika kalliiksi saattaa käydä tuo haku. Pahimmillaan käy niin, että kolme joukkuetta käy tarjouskilpaa jostain "johnalbertista" ja Kärpät vielä voittaa tuon tarjouskilvan.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
. Paljonko luulet, että Ohtamaa häviää taloudellisesti hylättyään Kazan tarjouksen valittuaan Kärpät?
En tiedä miten Atte tähän tilanteeseen liittyy, mutta vastaan silti. Perhe.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä miten Atte tähän tilanteeseen liittyy, mutta vastaan silti. Perhe.
Nimenomaan. Atte häviää taloudellisesti paljon asuakseen perheensä kanssa Oulussa. Voisiko samanlaista halua olla joskus jollakin toisellakin pelaajalla?
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Missä kohtaa olen kirjoittanut sopimusneuvotteluista? Kirjoitin kevättalvella, että Jokinen on keskustellut positiivisessa hengessä Kärpissä pelaamisesta tulevalla kaudella. Tuon jälkeen paljon on voinut muuttua.
Tästä kertovat keskustelut Jokisen kanssa, sekä jo rauennut esisopimus Dominic Kahunin kanssa.
Logiikkasi ei avaudu? Vetoat vieläkin kevättalven kirjoituksiisi, vaikka Jokinen on itse kertonut parin viime viikon aikana todellisen tilanteensa. Olet sinä melkoinen seppä taas vaihteeksi. Ei Jussi ollut keväällä sen paremmin tulossa Kärppiin kuin nytkään.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Atte oli vain esimerkki siitä, miten suhteellinen käsite raha ihmisille on. Samoin se oli esimerkki siitä, ettei raha aina ole ykkösprioriteetti seuravalinnassa.
Mielestäni se oli aika kehno olkiukko. En tiedä yhtään minkä verran Ohtamaa tienasi Kazanissa, Jokereissa miehen verotettavat ansiotulot olivat vuonna 2015 221 000 euroa. En tiedä onko KHL-pelaajilla sitä rahastoinnin mahdollisuutta mikä liigapelaajilla on, mutta jos on niin palkka on maksimissaan n. 320k. Kazanissa siis ehkä jonkun verran enemmän. Kärpissä Ohtamaa tienaa ehkä n. 300k vuodessa. Voi olla enemmänkin. Kyllä Ohtamaa toki jonkin verran häviää palkassa verrattuna KHL:ään, mutta toisaalta Ohtamaa teki Kärppiin historiallisen pitkän sopimuksen joten sitä kokonaissummaa on myös hyvä ajatella.

Nimenomaan. Atte häviää taloudellisesti paljon asuakseen perheensä kanssa Oulussa. Voisiko samanlaista halua olla joskus jollakin toisellakin pelaajalla?
Puhutaan vielä kuitenkin ihan täysin eri summista mitä Jokisen kohdalla on. Tilannetta voisi verrata jonkin verran Lauri Korpikoskeen, ei hänkään tullut TPS:ään heti kun NHL-portti meni kiinni vaan kävi ensin Sveitsin kautta ja vasta sen jälkeen Tepsiin. Joku raja sille kotiseuturakkaudellekin on olemassa, jos otat miljoonan takkiin sillä että muutat Ouluun niin jättäisin kyllä itsekin muuttamatta, olin sitten kuinka NHL-miljonääri tahansa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Logiikkasi ei avaudu? Vetoat vieläkin kevättalven kirjoituksiisi, vaikka Jokinen on itse kertonut parin viime viikon aikana todellisen tilanteensa. Olet sinä melkoinen seppä taas vaihteeksi. Ei Jussi ollut keväällä sen paremmin tulossa Kärppiin kuin nytkään.
Jussi Jokinen on sanonut suhtautuvansa positiivisesti ajatukseen Kärpissä pelaamisesta tulevalla kaudella. Se on vielä perin kaukana sopimusneuvotteluista ja todellisesta aikomuksesta. Se, että Kärpät on kysellyt niin Jokisen kuin Kahunin perään, tarkoittaa mielestäni sitä, että pyrkimys joukkueen hyökkäyksen vahvistamiseen on. Tämä oli logiikkani, enkä sitä enää selkeämmin osaa kirjoittaa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mielestäni se oli aika kehno olkiukko. En tiedä yhtään minkä verran Ohtamaa tienasi Kazanissa, Jokereissa miehen verotettavat ansiotulot olivat vuonna 2015 221 000 euroa. En tiedä onko KHL-pelaajilla sitä rahastoinnin mahdollisuutta mikä liigapelaajilla on, mutta jos on niin palkka on maksimissaan n. 320k. Kazanissa siis ehkä jonkun verran enemmän. Kärpissä Ohtamaa tienaa ehkä n. 300k vuodessa. Voi olla enemmänkin. Kyllä Ohtamaa toki jonkin verran häviää palkassa verrattuna KHL:ään, mutta toisaalta Ohtamaa teki Kärppiin historiallisen pitkän sopimuksen joten sitä kokonaissummaa on myös hyvä ajatella.
Ei ollut tarkoitus olkiukkoa rakennella. Ihan vain tuoda esimerkin kautta selvennystä. Kuulin arvion, että Ohtamaan vuosiansiot Kärpissä olisivat noin 350k. Minä luulen, että Kazanin tarjous on ollut yli kaksinkertainen, jopa triplat. Venäjän verotusta en tiedä, mutta kai se kevyempi on kuin Suomessa. Se, kuinka kannattava taloudellisesti Kärppiin solmittu viiden vuoden sopimus on, jää nähtäväksi. Ohtamaalle sillä ei tunnu olevan merkitystä, koska hän ei tehnyt päätöstään rahan vuoksi, vaan päätöstä ohjailivat muut arvot.
Puhutaan vielä kuitenkin ihan täysin eri summista mitä Jokisen kohdalla on. Tilannetta voisi verrata jonkin verran Lauri Korpikoskeen, ei hänkään tullut TPS:ään heti kun NHL-portti meni kiinni vaan kävi ensin Sveitsin kautta ja vasta sen jälkeen Tepsiin. Joku raja sille kotiseuturakkaudellekin on olemassa, jos otat miljoonan takkiin sillä että muutat Ouluun niin jättäisin kyllä itsekin muuttamatta, olin sitten kuinka NHL-miljonääri tahansa.
Totta. Jokinen lienee taloudellisesti riippumaton? Hän on tienannut urallaan kymmeniä miljoonia? Luulenpa, että taloussuunnittelu on ollut sen verran viisasta, etteivät lisätienestit ole enää ihan pakollisia. En minä tunne Jokista, enkä tiedä missä hän pelaa ensi kaudella. Sen tiedän, että Kärpät on hänen kanssaan keskustellut, samoin Kahunin.Tämä taas kertoo siitä, että laatua halutaan hyökkäykseen.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Totta. Jokinen lienee taloudellisesti riippumaton? Hän on tienannut urallaan kymmeniä miljoonia? Luulenpa, että taloussuunnittelu on ollut sen verran viisasta, etteivät lisätienestit ole enää ihan pakollisia. En minä tunne Jokista, enkä tiedä missä hän pelaa ensi kaudella. Sen tiedän, että Kärpät on hänen kanssaan keskustellut, samoin Kahunin.Tämä taas kertoo siitä, että laatua halutaan hyökkäykseen.
Niin joo. Jokinen on tosiaan tienannut kymmeniä miljoonia. Raha on kaikki mennyt säästöön ja sitä ei ole kulunut yhtään siihen kun on pian asuttu 15 vuotta ulkomailla. Varmasti taloussuunnittelua on olemassa, mutta lue oikeasti tuo @Petr Vousky :n linkkaama artikkeli ja mieti sen jälkeen mikä järki Jokisen on tulla pelaamaan Suomeen. Jos et vieläkään tajua niin mene peilin eteen ja lue se pian uudestaan. Jos ei vieläkään aukene, niin en voi asialle enää mitään. Mukavaa illanjatkoa.
 
Jos olet tarkkaavaisesti lukenut kirjoituksiani, niin olet varmasti huomannut, etten minä Jokista Kärppien pelaajaksi ole kuuluttanut. On erittäin ymmärrettävää, että Jokinen hakee sopimusta Suomen rajojen ulkopuolelta. En tiedä, mutta epäilen, että Jokinen on ollut yhteydessä Suomen verottajaan, eikä järkevään yhteisymmärrykseen ole päästy. Näin ollen muuttohalut Suomeen ovat vähentyneet.
 
mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Jotenkin eilisen pelin ja viime kauden havaintojen perusteella Lindsten tuntuu jopa parannukselta Mäenalaseen - kaikki kunnia toki Sakulle, yksi suosikkipelaajiani.

Kuitenkin Lindsten on liukkaampi, dynaamisempi ja ennenkaikkea suoritusvarmempi pelaaja kuin Mäenalanen.

Niin, Mäenalanen nyt kuitenkin pelasi plejareissa mestaruusjoukkueessa ykkössentterinä, raivasi tiensä MM-kisoihin iskien siellä pari häkkiä ja laittoi kauden päätteeksi nimensä Carolinan NHL-pahviin.

Jos Lindsten osoittautuu vielä suoritusvarmemmaksi, niin hyvä, mutta epäilen, että Lindstenin harjoituspelissä heikkoa KalPaa vastaan ahnehtimat 0+1 -tehot ovat nyt hieman päässeet sokaisemaan arvon kirjoittajan. Potentiaalinen peluri Lindsten toki on ja mukavaa, että valitsi Oulun.

Lindstenistä koko hyökkäysnippuun siirtyäkseni, on mielenkiintoista nähdä, miten Kärpät saa hyökkäysketjujaan toimimaan. Hyviä yksittäisiä palapelin palasia siellä on, Leskisen tuikkiessa kirkkaimpana tähtenä. Mäenalasen kaltaisia korstoja on tänä vuonna rosterissa hieman vähemmän. Puolustuksen ollessa laadukasta betonia, Kärppiä koskevat kysymysmerkit kohdistuvatkin näin kauden alla mielestäni yksinomaan hyökkäykseen.
 
foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voi olla kovahko vitja ensikaudella tuo "L-line"; Lindsten - Lasu - Leskinen. Jotenkin eilisen pelin ja viime kauden havaintojen perusteella Lindsten tuntuu jopa parannukselta Mäenalaseen - kaikki kunnia toki Sakulle, yksi suosikkipelaajiani.

Kuitenkin Lindsten on liukkaampi, dynaamisempi ja ennenkaikkea suoritusvarmempi pelaaja kuin Mäenalanen. Sen mitä olen miehestä nähnyt, niin pysyy erittäin hyvin pelin sisällä koko ajan, taitojen ja fysiikan puolesta paketti on todella kovatasoinen ja asennekin kun on kunnossa, niin ei kai tässä muuta voi odottaa kuin 50 pisteen ylitystä ja ankaraa pokaalisadetta kauden päätteeksi?

Onnittelut vuoden yltiöoptimistisimmasta viestistä! Mäenalanen oli 4 kk sitten pleijareiden paras hyökkääjä, Jasu Lindsten ei mahtunut Tepsin kokoonpanoon koska hävisi kaksinkamppailut järjestään, ei pysynyt pelin sisällä ja menetti kiekkoja liian paljon. Veikkaan, että Jasu pelaa 15 ekaa peliä pinnaperpeli-tahdilla, sen jälkeen alkaa valua kokoonpanossa alaspäin.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Jos et vieläkään tajua niin mene peilin eteen ja lue se pian uudestaan. Jos ei vieläkään aukene, niin en voi asialle enää mitään. Mukavaa illanjatkoa.

Ehkä sitä kesätaukoa olisi kannattanut jatkaa jos anti on tämmöistä vänkkäämistä :)

Jokinen tuskin enää saa NHL -sopimusta, todennäköisyydet sille ovat todella todella pienet. Toki verotussyistä Jussi ei pelaa myöskään Kärpissä, sekin lienee varmaa.

McTorson ajatus on silti mielestäni perusteltu, se että Kärpät oli Kahunin perässä, ja kyseli keväällä myös Jokista, osoittanee sen että tuntosarvet hankintoihin ovat vielä aktiivisia. Kuparin ja Kristoffin pelin taso alkukaudella määrittänee nopeasti mahdollisen tarpeen sentterille,
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös