Oulun Kärpät kaudella 2018–2019

  • 414 879
  • 1 507
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kun vielä tuota ensi kauden joukkuetta miettii, niin pelimerkkejä hyvän jengin kasaamiseen pitäisi kuitenkin olla oikein mukavasti. Pitää muistaa että esim. Suikkasen palkkakin rasitti vielä tällä kaudella ainakin jonkin verran joukkueen kasaamista, joten sieltäkin vapautuu jonkin verran pelimerkkejä.
Sekin tulee huomioida, että TV-oikeuksien siirryttyä Telialle seuroille jaettava rahapotti on enemmän kuin aiemmin eli sitäkin kautta niitä pelimerkkejä pitäisi tulla lisää käyttöön.
Kevät on kyllä fanin parasta aikaa, ensin jännitetään pudotuspelejä ja sitten pudotuspelien jälkeen muutama viikko menee jännittäessä että millaista joukkuetta pääsee ensi kaudella seuraamaan :D
No sanos muuta. Tämähän tietysti tarkoittaa sitä, että Roger Mooren palstatauko loppuu viimeistään ensi kevääseen mennessä. ;)
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Sekin tulee huomioida, että TV-oikeuksien siirryttyä Telialle seuroille jaettava rahapotti on enemmän kuin aiemmin eli sitäkin kautta niitä pelimerkkejä pitäisi tulla lisää käyttöön.
Tämäkin on totta, kyllä kaiken järjen mukaan pitäisi saada kasaan erittäin hyvä nippu jossa on urallaan eteenpäin meneviä pelaajia (mielellään omasta takaa kuten Kupari), kovia paluumuuttajia (Ohtamaa, Jokinen?!!?!) ja miksei myös ihan ulkopuolisia täsmävahvistuksia. Imua pitäisi olla Mannerin valmennukseen, en näe mitään syytä miksi ei olisi. Näyttää jopa pelottavan hyvältä...

No sanos muuta. Tämähän tietysti tarkoittaa sitä, että Roger Mooren palstatauko loppuu viimeistään ensi kevääseen mennessä. ;)
Haha, no kunhan tässä palstatauolle ensin pääsee ;D toivottavasti Kärpät julkaisee sopimuksia ennen MM-kisojen päättymistä, niin pääsee täällä hehkuttamaan.
 
Pardus

Jäsen
JJ kun saataisiin ykkösen keskelle ja Juuso Ikonen toiseen laitaan niin siinä olisi Pyörälän kanssa huikea kolmikko. Kakkosessa Kupari - Lucenius - Lindsten. Loput kahteen alempaan ketjuun, niin kelpaisi lähteä hyökkäyksen osalta taas kannujahtiin.
 
Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Mites se Laganiere Ässistä? Sehän oli vissiin aika vahva huhu, että tänne olisi tulossa.

Tämän huhun lähtöpiste taisi olla siinä, että kaverin agentti on tarjonnut miestä käytännössä jokaiseen Suomen profiilijoukkueeseen. Ihan kelpo pelaaja toki kyseessä, mutta en ihan Kärppien näköisenä pelaajana tällä hetkellä näkisi. Eiköhän pelipaikka löydy etelämpää.
 
Forest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Forest, Bruins
Kalevan paperiversiossa Tommi Virkkunen ilmoittaa ensi kauden joukkueen olevan yhtä pelaajaa vaille lähes valmis. Joukkueen uudet nimet julkaistaan muutaman viikon kuluessa.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Kalevan paperiversiossa Tommi Virkkunen ilmoittaa ensi kauden joukkueen olevan yhtä pelaajaa vaille lähes valmis. Joukkueen uudet nimet julkaistaan muutaman viikon kuluessa.
Oho, onpas joukkueenrakennus hyvällä mallilla. Toivottavasti siellä on niitä kuuluisia vonkaleita..
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Luulisi, että Jokinen ainakin on poissa listoilta. Pakkohan hänen on katsoa NHL-kortti loppuun saakka.

Toisaalta koko JJ saattaa olla ihan omaa toiveunta.
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Kalevan paperiversiossa Tommi Virkkunen ilmoittaa ensi kauden joukkueen olevan yhtä pelaajaa vaille lähes valmis. Joukkueen uudet nimet julkaistaan muutaman viikon kuluessa.

Ja kertoipa myös, että lähtijät eivät tule yllätyksenä. Tiedossa on ketkä ovat lähdössä ja minne.

Milloin kausikorttimyynti starttaa? En malta odottaa.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Luulisi, että Jokinen ainakin on poissa listoilta. Pakkohan hänen on katsoa NHL-kortti loppuun saakka.

Toisaalta koko JJ saattaa olla ihan omaa toiveunta.
Eiköhän se kortti tullut katottua tällä kaudella läpi, kun puolenkymmentä kertaa oli waiver-listalla.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kalevan paperiversiossa Tommi Virkkunen ilmoittaa ensi kauden joukkueen olevan yhtä pelaajaa vaille lähes valmis. Joukkueen uudet nimet julkaistaan muutaman viikon kuluessa.
Vähän mietityttää tuo julkistamisaikataulu. Miksi vasta muutaman viikon kuluessa? Siellä on ilmeisesti nyt Ohtamaan tyylistä kalaa verkossa, mutta nuo sopimukset astuvat voimaan, ellei tule kulman takaa mottipäistä KHL-sopimusta. Tuon aikataulun mukaan sitten mennään, eli julkaistaan vasta kun on varma. Joku pessimisti voisi epäillä, että luu jää käteen tälläkin kertaa. Onneksi Ohtamaa taisi vasta todeta, että ensi kauden joukkue pitää päättää nopealla aikataululla. Loputtomiin ei siis odotella.
 
MM-kisojen aikana on vaikeampi saada media-aikaa, joten ehkäpä julkistetaan sen jälkeen. Onhan Kärppienkin etu saada markkinoitua itseään sekä yleisölle että yhteistyökumppaneille.
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Luulisi, että Jokinen ainakin on poissa listoilta. Pakkohan hänen on katsoa NHL-kortti loppuun saakka.

Toisaalta koko JJ saattaa olla ihan omaa toiveunta.

Ihan varmasti on pois. Ei ammattimainen seura laskisi mitään JJ:n varaan. Tullessaan vaikka kesken Jussi oisi vain kirsikka kakun päälle.

Seuralegendalle ja osaomistajalle on silti aina tilaa. Ja paluukotiottelu olisi myyty loppuun.
 
Micol

Jäsen
Kalevan paperiversiossa Tommi Virkkunen ilmoittaa ensi kauden joukkueen olevan yhtä pelaajaa vaille lähes valmis. Joukkueen uudet nimet julkaistaan muutaman viikon kuluessa.
Kerrassaan hieno asia. Ei tarvitse odottaa ennen kauden alkua leireiltä pudonneita. Toivottavasti se puuttuva palanen ei ole ykkössentteri, vaan esim. Ohtamaa, joka ei ole vielä tehnyt päätöstään.
Ja kertoipa myös, että lähtijät eivät tule yllätyksenä. Tiedossa on ketkä ovat lähdössä ja minne.
Kerrassaan hienoa myös tämä, ettei tällä kaudella tullut yllätyksenä, että kärkinimet siirtyvät kovempiin sarjoihin.
 
Ihan varmasti on pois. Ei ammattimainen seura laskisi mitään JJ:n varaan. Tullessaan vaikka kesken Jussi oisi vain kirsikka kakun päälle.

Seuralegendalle ja osaomistajalle on silti aina tilaa. Ja paluukotiottelu olisi myyty loppuun.

Miten niin varmasti on pois? Jussi lopettelee uraansa NHL:ssä ja joskus se päätös on tehtävä. Kun se päätös on tehty niin eihän varmempaa tapausta olekkaan kuin oma kasvatti ja joukkueen osaomistaja. Ei ole varmasti enää lähdössä KHL:ään tai muualle.

Vai meinaatko että taso ei enää riitä?
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Miten niin varmasti on pois? Jussi lopettelee uraansa NHL:ssä ja joskus se päätös on tehtävä. Kun se päätös on tehty niin eihän varmempaa tapausta olekkaan kuin oma kasvatti ja joukkueen osaomistaja. Ei ole varmasti enää lähdössä KHL:ään tai muualle.

Vai meinaatko että taso ei enää riitä?

Ainakin oma oletus ja käsitys on se, että Jussi vielä haluaisi pelata NHL:ssä ja se on hänen ykköstavoitteensa edelleen. On mahdollista ja ehkä jopa todennäköistä, että sopimusta ei ensi kaudeksi sinne synny. Kai tuossa pitää kesä kuitenkin katsoa, että löytyykö jostain joukkueesta tilaa NHL:n puolella. Eihän se kuitenkaan mahdotonta ole. Kärppiin varmaankin on tulossa, jos ei portit isoon liigaan enää aukene.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jos Jussi Jokisen sopimusta Kärppiin ei julkisteta nyt ja kesän aikana julkistetaan joku toinen viimeisenä pelaajana. Niin jos Jussi Jokinen ei saa NHL sopimusta niin varmasti Kärpät haluaa ottaa hänet joukkueeseen vaikka olisi ilmoitettu joukkueen olevan jo valmis.
 
JPL

Jäsen
Vähän mietityttää tuo julkistamisaikataulu. Miksi vasta muutaman viikon kuluessa? Siellä on ilmeisesti nyt Ohtamaan tyylistä kalaa verkossa, mutta nuo sopimukset astuvat voimaan, ellei tule kulman takaa mottipäistä KHL-sopimusta. Tuon aikataulun mukaan sitten mennään, eli julkaistaan vasta kun on varma. Joku pessimisti voisi epäillä, että luu jää käteen tälläkin kertaa. Onneksi Ohtamaa taisi vasta todeta, että ensi kauden joukkue pitää päättää nopealla aikataululla. Loputtomiin ei siis odotella.
Joka vuosi joukkueelle on annettu rauha juhlia, ilman murehtimisia tulevan kauden rooleista yms. Sopparista tulee joskus ennen MM-kisoja, joskus jopa niiden aikana ja yleisimmin niiden jälkeen
 
sinikettu

Jäsen
Aikamoista, jos joukkue on tässä kohtaa yhtä vaille valmis. Tämän pitäs nykysellään melkeen tarkottaa kahta kovaa pakkia ja 3-4 hyökkääjää Pyörälän lisäksi. Ainakin kaks sentteriä ja kaks laituria. Miinus se yks pelaaja. Ellei sitten Kärpät meinaa lähtee todella kapealla rosterilla liikenteeseen, mikä olisi kummallista CHL-statuksen suhteen.

Imua on sitten vissiin ollut ihan tarpeeksi hyvin.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse uskon, että Pyörälän paluun ja Lindstenin lisäksi sieltä julkistetaan vain yksi hyökkääjä (Kristof?). Yksi kärkiketjun paikka täytettäneen omasta takaa (Kupari?) ja yksi hyökkääjähankinta antaa vielä odottaa itseään, varmasti esim. JJ:n tilannetta seuraten.
 
Ja tässä on yhtä vaille valmis joukkue? Siinä tapauksessa Aho & co ovat päihtyneet vähän liikaa pyhän hengen tuotoksista ja voisivat ottaa pientä takapakkia näiden asioiden julki tuonnissa.

Ens kausi on kuitenkin CHL-kausi ja oletettavasti halutaan menestystä niin Liigassa kuin CHL:ssä. Joukkueen pitää olla laaja ja laadukas. Pyörälän kans tarvittaisiin nykyisellään ykkössentteri ja toinen 2-3 sentteri. Sitten laidalle kaks kovaa jamppaa kärkiketjuihin.

Mitenhän tuo mokketilanne meneekään. Oletettavasti se on jo tiedossa, jos joukkue on yhtä vaille valmis. Ellei se yks ole Rynkyn korvaaja kakkosmokeksi.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja tässä on yhtä vaille valmis joukkue? Siinä tapauksessa Aho & co ovat päihtyneet vähän liikaa pyhän hengen tuotoksista ja voisivat ottaa pientä takapakkia näiden asioiden julki tuonnissa.
Puheet on aivan samaa luokkaa kuin ennen tätä kautta.

Pyörälä - Kristof - X
Lindsten - Lasu - Kupari

Alaketjuihin on heittää miehiä vaikka millä mitalla. Puolustus tulee jälleen olemaan timanttia, etenkin jos Ohtamaa tarttuu syöttiin. Varmasti Kärpissä luotetaan jälleen pelaajien ottavan hyvässä valmennuksessa steppejä eteenpäin, eikä nimekkäitä ulkolaisia nimihirviöitä liene tulossa.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jotenkin uskon, että Kärpät hommaa 1. keskelle pelaajan, joka on todistanut tasonsa Liigassa. Kristof ei ole pelannut liigaa kuin 2 ottelua 0+0 tehoin. Kristof mieluummin 3. ketjun keskelle.

E: Toki olen monesti ollut väärässä.
E2: Eliteprospects Jobs:ssa Liigaan haetaan sentteriä, oikeaa ja vasenta pakkia. Sentterillä oli vaatimuksena, että nopea luistelija, osaa aloittaa, ylivoimalla hyvä jne kapteeniainesta.
 
Viimeksi muokattu:

sinikettu

Jäsen
Pyörälä - Kristof - X
Lindsten - Lasu - Kupari
Olisi kyllä aika paskat kärkiketjut tämän vuoden vastaaviin. Kristof ihan arpa. Kuparin kyky kehittyä ens vuonna ykköskorin pelaajaksi on vielä kyseenalainen. Lindsten hyvä haku. Pyörälä pelannee 35p kauden odotusarvoisesti. Enkä usko, että Lasukaan erityisen pisterikasta kautta tuossa paikalla pelaisi.

En haluaisi negailla, mutta olisi hienoo, että nykyäänkin kyettäisiin rakentamaan Marjamäen aikaisia huippujoukkueita. Eikä kärkiketjuja rakennettaisi sen varaan, että kaikki pelaajat vetävät uransa parhaan kauden tai kehittyvät täysin uudelle tasolle. Ei toki Marjiksen aikanakaan joukkue valmis kauden alussa ollut, mutta ei sitä muistaakseni silloin väitettykään.
 
Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jotenkin uskon, että Kärpät hommaa 1. keskelle pelaajan, joka on todistanut tasonsa Liigassa. Kristof ei ole pelannut liigaa kuin 2 ottelua 0+0 tehoin. Kristof mieluummin 3. ketjun keskelle.

Michal Kristof on 24-vuotias pelaaja. Omasta mielestä on turha nostaa esille jotain kauden 14-15 paria liigapeliä. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua aika paljon. Kristof esimerkiksi on mukana Slovakian MM-kisajoukkueessa. Lisäksi nostan esille että Manner on valmentanut Kristofia aiemmin Vaasassa eli pelaaja on valmennukselle tuttu. Kehitysvastaava Laukkanen puolestaan on valmentanut Kristofia vuoden Kajaanissa, joten paljon luottavaisempi itse olen kyseisestä pelaajasta kuin jostain täysin tuntemattomasta kaverista, joka olisi ensimmäistä kertaa ulkomailla.

Itse uskon että Kristof on tulossa, koska niin moni asia puoltaa asiaa:

- Itse myöntänyt että pelaa ulkomailla ensi kaudella mutta pari viikkoa sit kyseisellä joukkueella oli kausi vielä käynnissä
- Kärpissä tuttu valmentaja
- Avovaimo / tyttöystävä alkanut seuraamaan Kärppiä somessa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös