Oulun Kärpät 2016–2017

  • 1 257 866
  • 6 355

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Tietääkö joku miten käy kausikortin etuosto-oikeuden ensi kautta ajatellen, jos nyt jättää toisen puolikkaan lunastamatta?
 

Zinetula

Jäsen
Minä katsoin, eikä kyllä ollut hyvä peli sekään. Sektorivedot hävittiin taas ja hyökkäyspeli oli edelleen helvetin sekavaa.

Ei sillä, saattoi tästä huolimatta olla kauden paras peli, mutta se ei just nyt paljoa vaadi.
Kyllähän näissä on hyvä myös katsoa tulosten taakse. Vieraspelin lisäksi päästiin ottelun puolivälissä johtoon ja heti perään kahden maalin karkumatkalle. Siinä väkisinkin siirtyy momentumia myös vastustajalle. Silti Kärpät pelasi lähes koko ajan hyvin fiksusti ja kuten sanoin, aiheutti ajoittain korkealla prässillä sekaannusta HPK:n avauspeliin. Välillä eivät päässeet moneen vaihtoon liikkeelle.

Hyvä ja fiksu vieraspeli todella. Jäähyt meni tasan, molemmille neljä kakkosta. Silti Kärpät ei edes joutunut rikkomaan vaan oli hyvällä latauksella liikenteessä. Linja oli suht tarkka ja HPK:n jäähyt tulivat lähes kaikki rikkeistä. Kärppien jäähyt sen sijaan turhia. Ronkaisen maalinedusjäähy helppo, Lehtosen kevyehkö ajo selästä laitaan ihan turha, samoin liikaa pelaajia -jäähy sekä Heshkan kiekko katsomoon, missä ei erityistä kiirettä hänen tasoisellaan pelaajalla. Edellä mainittuja kuitenkin sattuu joskus. Nyt ne eivät olleet voiton esteenä vaikka Kerho pyöritti yv:tä vaarallisen hyvin.
 

Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
Niin tietysti. Kukapa sitä korttia muuten ottaisi.

Sulla varmaan kausari todella hyvällä paikalla kun kaiken tämän taaperruksen keskellä jaksat murehtia, että näillä peliesityksillä joku lunastaa paikkasi :)

Tänään kävin katselemassa treenejä Raksilassa ja hyvillä mielin kaverit marssivat jäälle " treenailemaan " . Mikäs siinä kun olosuhteet kunnossa, palkka tulee ajallaan ja tällä vauhtia kesälomatkin alkavat etuajassa.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Sulla varmaan kausari todella hyvällä paikalla kun kaiken tämän taaperruksen keskellä jaksat murehtia, että näillä peliesityksillä joku lunastaa paikkasi :)

Tänään kävin katselemassa treenejä Raksilassa ja hyvillä mielin kaverit marssivat jäälle " treenailemaan " . Mikäs siinä kun olosuhteet kunnossa, palkka tulee ajallaan ja tällä vauhtia kesälomatkin alkavat etuajassa.
Miltä ne itse treenit näyttivät? Mitä ne siellä harjotteli edes?
 

Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
Olishan tuo ollut mielenkiintoista katsoa treenit alusta loppuun, mutta puhelin pärähti kuljetustehtäviin ja se siitä.

Sen mitä näin, niin pelaajilla hyvä fiilis päällä ja ainakaan vanne ei päätä kiristä. Onnistumisia ja voittoja alle, niin alkusyksyn taaperrus kääntyy voittavaksi peliksi. Kuitenkin joukkueessa niin paljon osaamista ja kokemusta, että kun hommat lähtee natsaamaan niin voittojakin alkaa tulemaan.

Toivottavasti Saarinen tervehtyy pelikuntoon mahdollisimman pian, hyvältä näytti kaverin touhut vemppaukkojen treeneissä. Nyt olisi pelimannejakin taustalla ja Lehtonen voisi muutaman peli popparikatsomossa miettiä mitä siellä kaukalossa oikein pitää tehdä, että jotain hyötyä joukkueellekkin olisi.
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Sulla varmaan kausari todella hyvällä paikalla kun kaiken tämän taaperruksen keskellä jaksat murehtia, että näillä peliesityksillä joku lunastaa paikkasi :)

Joo onhan se, hallin mielestäni parhailla paikoilla ja samalla paikalla on istuttu muistaakseni vuodesta 2002. Tiedän, että Junnolla on sponsoreita jonossa kärkkymässä noita parhaita perseensijoja ja siksipä minä sen kausikortin toisen puolikkaan haen vaikken jaksaisi peliäkään käydä katsomassa.
 

Zinetula

Jäsen
Kärppien kokoonpano tänään Pelikaaneja vastaan:


Maalivahdit: Jussi Rynnäs (Sami Aittokallio).

Saku Mäenalanen – Mika Pyörälä – Niklas Hagman
Lasse Kukkonen – Shaun Heshka

John Albert – Jan Hrushka – Jiri Tlusty
Mikko Niemelä – Taneli Ronkainen

Toni Kähkönen – Antti Kalapudas – Mikko Lehtonen
Ilkka Mikkola – Jani Hakanpää

Aku Kestilä – Miska Humaloja – Ville Leskinen
Taneli Siikaluoma

Poissaolijat: Olausson, Ruohomaa, Saarinen ja Sailio.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Nonnih - nyt on Sakulla "se kuuluisa" (feat. A. Mertaranta) näytön paikka, ainakin yksi niistä. Toivoa sopii, että pitkän saikun jälkeen alkaisi kulkea ja maalihanatkin aukeilisivat edes tippumaan, jos ei ihan valumaan.
Jos näillä parilla ketjulla alkaa tulosta syntymään, ruoho saa periä bambin paikan kolmosessa ja bambi "vällyn" alle/seuraksi katsomoon.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko tämä nyt sitä negailua, mutta sentteripuoli tuottaa harmaita hiuksia, vaikka siellä on Ruskakin mukana. Ihmetyttää vähän tuo Albertti eli eikö häntä tosiaan voida laittaa sentteriksi edes Olaussonin ja Ruohomaan ollessa sivussa, vaan joukkueen paras laituri pitää uhrata keskelle. Ainakin aiemmilta vuosilta tuosta on huonoja kokemuksia, mutta toivotaan toki parasta.
 

Knowhow73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Onko tämä nyt sitä negailua, mutta sentteripuoli tuottaa harmaita hiuksia, vaikka siellä on Ruskakin mukana. Ihmetyttää vähän tuo Albertti eli eikö häntä tosiaan voida laittaa sentteriksi edes Olaussonin ja Ruohomaan ollessa sivussa, vaan joukkueen paras laituri pitää uhrata keskelle. Ainakin aiemmilta vuosilta tuosta on huonoja kokemuksia, mutta toivotaan toki parasta.

Taitaa olla Albertin oma toive pelata laidassa. Suikkanen sanoi näin jossakin haastattelussa. Laiturin rooli sopii kuulema paremmin eurooppalaiseen kiekkoon.
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eiköhän Pyörälästä saada hyöty irti myös keskellä, varsinkin kun maalintekovastuusta uskaltaa osan siirtää nyt Hagmanille. Syksyllä olisi ollut eri asia. Vähän toki mietityttää, että kuka tuossa ykkösessä nyt hoitaa pelinrakentamista. Mutta ehkä se on vähän vanhakantaista jo roolittaa pelaajia siten. Siitä lähdetään, että kärkiketjuissa kaikki osaa syöttää ja maalata.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Taitaa olla Albertin oma toive pelata laidassa. Suikkanen sanoi näin jossakin haastattelussa. Laiturin rooli sopii kuulema paremmin eurooppalaiseen kiekkoon.

Niinhän se kuulemma on, mutta eiköhän sen päävalmentajan pitäisi sanoa näissä viimeinen sana. Tämähän tarkoittaa sitä, että sentterihankintana Albert ei näytä ainakaan tällä hetkellä kovin onnistuneelta, kun kaveri ei itse koe olevansa täällä sentterinä parhaimmillaan. Nythän tilanne on se, että kolmesta alkukauden sentteristä kaksi on sairaslomalla sivussa ja kolmas pelaakin laiturina. Sekoittaahan tämä pakkaa väkisinkin.

Tässä tapauksessa huolettaa nimenomaan se, että nyt Pyörälä pitää heittää keskelle ja ainakin viimeksi tämä söi selvästi Pyörälän tehoja. Samalla otetaan pieni riski siinä, ettei laituriksi palaaminen välttämättä onnistuisikaan heti samoilla tehoilla kuin tähän asti. Itse pitäisin suutarit lesteissään ja käyttäisin Albertia lähtökohtaisesti sentterinä, kun hänellä on kuitenkin siitä paljon kokemusta.

Onhan sekin mahdollista, että Albert koki pääsevänsä laiturina huippupelureiden ketjuun takomaan pisteitä kun taas sentterinä kohtalona olisi ollut kolmosketju heikompien pelaajien kanssa. Hyvät pisteet näkyy kuitenkin korkeampana palkkana tulevissa sopimuksissa.
 

WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.
Niinhän se kuulemma on, mutta eiköhän sen päävalmentajan pitäisi sanoa näissä viimeinen sana. .

Varmasti sanookin, sen viimeisen sanan, mutta itse pidän positiivisena singnaalina sitä, että pelaajia kuunneellaan. Likipitäen pahintä, mitä valmennus voisi nyt tehdä, olisi marssittaa vastentahtoisia pelaajia jäälle...
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei jumalauta kuin paska 2.erä taas. Hyökkäyspelaamisesta tietoakaan.
 

Frisker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Los Angeles Kings, Laine, Jagr
Eipä kolmas sen paremmalta näytä... YV aivan perseestä ja muuten ei kiekkoon saada mitään kontrollia.
 

Heads77

Jäsen
Suosikkijoukkue
zen
Pitkään aikaan en oo tänne kirjotellu, mutta miten on mahollista, että Kärpät häviää joukkueelle, jonka budjetti on suunnilleen saman verran ku Kärppien 70-vuotisjuhlien pullonpalautusrahat?

Eikä ees oo eka kerta tälle kaudelle.

Taidan ruveta kattomaan KHL:ää.
 

Stargazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Boston Bruins
Kyllä yksi syy mikä syö ketjun Tlusty-Hruska-Albert tehoja on demolition-duo Ronkainen & Niemelä. Ihan uskomattoman huonoa pelaamista...
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Jos Hodgman oli tarjolla niin ihmettelen ettei maistunut Kärppiin?!
 

Sammeri2

Jäsen
Kyllä on surullista seurata Kärppien hyökkäys pelaamista. Montako rintamahyökkäystä nähtiin tänään koko pelissä? Hyökkäyksestä puuttuu suunnitelmallisuus kokonaan. Suikkaselle monoa.
 

jsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Carolina Hurricanes
Jeps. Vastaan luistelee kotiluolassa mielettömästä loukkaantumiskurimuksesta kärsivä Pelicans, Liigan sivujen mukaan heiltä 7 pelaajaa sivussa+paras pelaaja Kangasniemi myös tänään pois. Toiveita herättävä asetelma! Soppa valmistui kello yhdeksän persiiseen ja miltäpä maistui? Yks vitun YV-maali, viisikkohyökkäyksestä ei (taaskaan) tietoakaan ja Pelicans sai jollain B-luokan miehistölläänkin vietyä kiekon Kärppien päähän.

Kärpät on pystynyt tällä kaudella kolmesti tekemään 3 maalia ja kerran 4 maalia vastustajan verkkoon, mikä onkin kauden piikki. Katellaan Suikkasta jouluun asti, sitte oikeasti se kuuluisa välitilinpäätös ja cojonesit ratkaisuihin jos sellaiseen on aihetta.

Lé paskaa. :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös