Oulun Kärpät 2016–2017

  • 1 257 713
  • 6 355

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tehdäänpä tehtävä toisinpäin. Lado minulle (ja muille) esiin ne faktat, joilla perustelet, että Kärpät tästä suosta nousee vielä mestaruustaistoon. Minä (ja monet muut) olemme esittäneet omat faktamme ja tilastomme. Nyt on sinun vuorosi. Ja muista. Vain faktoja ei mielipiteitä.
Jätän vastaamatta solvauksiisi ja keskityn tähän jälkimmäiseen osaan kirjoitustasi. Mitä faktoihin tulee, niin sinä niitä kuvittelet täällä latovasi. Minä pysyn edelleen näkemystasolla. Et ilmeisesti ole kovin aktiivisesti seurannut tätä kärppäfoorumia? Olen lukuisia kertoja kertonut, miten Kärppien joukkue on rakennettu ja miten sitä vahvistetaan edelleen. Olen useissa kirjoituksissa kertonut mielipiteeni Kärppien joukkueen vahvuudesta ja perustellut mielipiteeni. En nyt illan vaihtuessa yöksi jaksa enää uudestaan tätä perustelua tehdä, enkä oikein usko, että aktiiviset palstalaiset haluavat enää uudestaan samoja perusteluja lukea. Jos mielipiteeni sinua oikeasti kiinnostaa, tutustu viestihistoriaan. Ehkäpä huomenna voimme sitten yrittää uudestaan.
 
1971

Eli et oikeasti pysty mitään faktoja lyömään tiskiin. Sanot tässä viestissäsi todellakin suoraan, että olet kertonut tosiasiat Kärppien uudelleenrakennusprosessista. Olet kertonut mielipiteesi sieltä sun täältä, mutta edelleenkään sulla ei ole ollut yhtään mitään perusteeksi mielipiteellesi? Kierrät ja kaarrat, mutta mitään faktaa et pysty esittämään mihinkään suuntaan? Väität minua solvaajaksi. Haistahan poika huilu. En ole solvannut sinua mitenkään. Älä käännä tätä keskustelua tälle tasolle.

Fakta on, että et ole yksinkertaisesti mitenkään tosiasioihin pohjautuen esittämään minkäänlaista väittämää tämän kauden joukkueen rakentumisesta. Olet vain jaellut uskomistasi Junnon ja Ahon ammattimaisuuteen ja että kaikki Jatkoajan kirjoittajat ovat amatöörejä, mitä tule joukkueen rakentamisen kritisoimiseen. Allekirjoittanut on jo 80-luvun alusta lähtien seurannut/pelannut lätkää aktiivisesti. Minulla on jotain todellisuuspohjaa mielipiteisiini. Sinulla ilmeisesti ei? Ainakin mitä on uskomista kirjoituksiisi? Ja miksi ei olisi? Olethan julkisesti tunnustanut olevasi amatööri.

Edelleen. Lado tiskiin faktoja mielipiteittesi tueksi, niin voimme jatkaa keskustelua. Jos sulla ei ole mitään faktoja tähän väliin, niin lopeta se mukaviisastelu.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Edelleen. Lado tiskiin faktoja mielipiteittesi tueksi, niin voimme jatkaa keskustelua. Jos sulla ei ole mitään faktoja tähän väliin, niin lopeta se mukaviisastelu.
Olen ammatiltani erityisopettaja. Tässä tilanteessa tekisi kuitenkin melkein mieli lyödä hanskat tiskiin. Yritän nyt vielä kerran kertoa sinulle ne tasot, joita keskustelussamme on. On erittäin tärkeää, että olemme samalla paperilla, sillä muutoin saamme aikaiseksi vain ja ainoastaan väärinkäsityksiä.

On olemassa faktataso, josta sinä ja minä, fiksuina ihmisinä olemme samaa mieltä. Tähän tasoon kuuluvat tilastot mm. pelaajien pisteistä ja erityisen tärkeänä tilastot joukkueen pisteistä. Voimme yhdessä tuumin sanoa, että Kärppien pistesaalis eli kymmenen pistettä yhdeksästä ottelusta, on niukka. En usko, että tällä faktatasolla saamme kinastelua aikaan.

On olemassa syytaso, jolla voimme perustella tilastoja. Tällä tasolla pohdimme sitä, miksi tilastot näyttävät siltä kuin näyttävät eli esimerkiksi sitä, miksi Kärpillä on vain kymmenen pistettä. Tällä tasolla olemme erimielisiä. Tällä tasolla ei ikävä kyllä ole faktoja, vaan näkemyksiä.

Sitten on olemassa kolmas taso, jossa pohdimme sitä, miten kausi jatkuu tästä eteenpäin. Mitkä mahdollisuudet Kärpillä on ja miksi? Tälläkään tasolla ei ole faktoja, vain mielipiteitä.

Olen mielestäni perustellut mielipiteeni tasoille kaksi ja kolme niin monta kertaa, etten oikeasti jaksa tässä hetkessä aloittaa enää alusta. Toistan nyt sen verran itseäni, että kehoitan sinua lukemaan viestihistoriani asian tiimoilta, mikäli oikeasti asia sinua kiinnostaa. Palataan asiaan.
 
JP900

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Huikeaa miekkailua täällä. Kaksi "special" henkilöä ilmeisesti kyseessä. Jatkakaa, kyllähän tämä halvasta viihteestä menee.
 
sinikettu

Jäsen
Itse täytyy jollain tavoin asettua nimimerkin 1971 taakse. Tämän kauden kärppäjoukkue näyttää ehjänäkin olevan kovin heikosti rakennettu markkinoilla liikkuvista hajapalasista. Lehtonen, Mikkola ja Leskinen ovat alkukauden perusteella puhtaita hutihankintoja. Saarinen olisi pelannut ok, jos olisi hankittu 100k ukkona kolmoskentän laiturin rooliin, mihin kuitenkaan valitettavasti miestä ei ole hankittu. Albertista en osaa sanoa vielä mitään, koska on koko ajan hajalla. Olausson näyttää olevan ihan kelvollinen tekijä, kunhan pysyisi terveenä. Ruohomaankin tehoilu on saatu pohjamutiin Liigan alettua laittamalla hänet pelitaidottomien laitureiden keskelle.

Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä näyttää, että joukkuepalapelin osaset ovat sellaista laatua, joista näyttäisi olevan hyvin hankala rakentaa koherenttia kokonaiskuvaa. Fyysisyyttä, kiekollista taitoa, maalintekovoimaa ja aloitustaitoa ei joukkueessa ole juuri yhtään. Suikkaselle nostan kyllä syvästi hattua, jos tuon joukkueen taikoo mitalipeleihin sellaisen oletetun yhden-kahden keskitason vahvistuksen kera.

Jos joukkue haluaisi toden teolla päästä mitalikamppailuihin asti, mielestäni sitä varten hyökkäykseen pitäis saada 2-3 A-luokan pelaajaa tyyliin Puljujärvi, Pesonen ja Vesce sekä puolustukseen yksi pelaaja mallia Nutivaara. Taitaa kuitenkin olla haavemaailman asukkeja tuollaiset pelaajat, mitä tulee tämän hetken resursseihin.
 
Viimeksi muokattu:

outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Kolmesta viime maalista vastaavat Kärpissä pakit. Mäkelä, Kukkonen ja Hakanpää. Tämä kertoo oikeastaan kaiken oleellisen Kärppien laitahyökkääjistä (tai sitten Kärpillä on poikkeuksellisen tulivoimainen pakisto.). Sitähän tällä palstalla on koko kesä ja syksy hoettu, että keskushyökkäjät menevät 'hukkaan', kun laiturit eivät osaa tehdä maaleja paitsi Pyörälä (3+5).

Suikkanen taitaa käydä kädenvääntöä Junnon&Ahon kanssa hankinnoista - ainakin hän itse sanoi keskustelleensa asiasta Kärppäjohdon kanssa.

Minäkään en ymmärrä ihan kaikkea positiivisuutta tässä tilanteessa. Hienoa on se, että nyt ainakin junnut saavat kehittäviä pelejä ja jäällä on pääosin taisteleva Kärpät. Huonoa on se, että pistesaldo kasvaa liian hitaasti. Pelattuna on nyt 15 prosenttia runkosarjasta eli aika paljon jo. Se juna taisi mennä jo, että Kärpät taistelisi kotiedusta poffeihin. Sillä jos niitä vahvistuksia tulee ja jos sairastuvalta tulee helpotusta, niin paletin kasaaminen on aloitettava alusta. Siinäkin menee jokunen peli eli ainakin viidennes runkosarjasta on tuhlattu, kun rosteria ei saatu ajoissa kasaan. Nyt odotellaan varmaankin sitä verorajaa tai muuta sellaista.
 
Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kausi on ainakin tähän asti ollut huomattavasti mielenkiintoisempi/viihdyttävämpi loukkaantumisten myötä. Suikkasella yhä enemmän vaikeuksia hillitä itseään ja kaukalossa viilettää ketju tai pari junnuja. Joukkueella ei pelillisesti ole paljoa hienouksia tarjottavana mutta draamaa ja hikipisaroita lienee odotettavissa. Osa junnuista pelaa lisäksi sen verran paljon että siinä sivussa loksahtelee uuden rungon palaset paikoilleen.
 
Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tottahan on, että viime kauden mielenkiintoisten nuorten tähtiemme jälkeen on kuin olisi poronpaistin sijasta nauttimassa kaurapuuroa. Osalla voi jo tämä iso muutos viedä kärsivällisyyttä ja mielenkiintoa. Toisaalta on se tosiasia myönnettävä, että vaikka eivät viime kauden kaikki hankinnatkaan onnistuneet, niin tämän kauden lähtötaso on selvästi heikompi.

Iso muutos pelaajistossa, pelitavan muutos,uusi valmentaja, loukkaantumismäärä, eri toten itseä harmittaa tuon Albertin jatkuva klesana olo. Sitä eivät varmaan Kärpissä osanneet ennakoida, koska tietääkseni hänellä ei ole ennen tällaista jatkuvaa loukkaantumisprosessia ollut. Kaikki nämä ovat vieneet tähän tilanteeseen nyt. Tilanne ei ole häävi. Pientä nousunpoikasta on näköpiirissä, mutta eräs seikka estää tuon kunnollisen nousun ja joudumme voimakkaalla puolustuskilpeämisellä pysyttelemään pinnalla, vaikka Suikkasen metodien mukaan pitäisi mennä vauhdilla "muna pystyssä." Tämä suurin kompastuskivi on kädellisyys. Missä luuraavat Kärppien taitavat, kädelliset pelaajat?

Sattuman sato ei ole sama asia kuin määrätietoinen ja eteenpäin vievä maalintekotaito. @outolintu jo mainitsikin aiemmin, että kolmesta viimeisestä maalista vastasivat pakit. Maaleja syntyy vähän ja päästettyjä tulee liikaa. Maalivahditkaan eivät ole enää tuki ja turva, mutta siltikin vähän pelastaneet. Olen jopa rauhallisemmalla mielellä Aittokallion ollessa maalissa kuin ykkösmokeksi hankitun Rynkyn aikana. Joka tapauksessa kautta ei toki olla menetetty, mutta tällä tavoin ei voida jatkaa enää montaa ottelua. Toisten mielestä pelasimme hyvin mestarisuosikki HIFK:iä vastaan, mutta unohdettiin, että HIFK:lla oli peli alla edellisenä päivänä ja matkustusta yöllä.

Edelleen meillä on mahdollisuus, mutta nyt ei saa Junnonkaan pihistellä väärässä paikassa vaan hankkia 2-3 pelaajaa, jotka maksavat, mutta tuovat myös laatua. Hyökkääjiin ehdottomasti 2 kpl ja pakistoon yksi. Mikkola on luisteleva katastrofi ja ikävä kyllä aiheuttaa paljon huonoja ratkaisuja kokonaisuuteen. Ei ole kiva sanoa, mutta tämähän on totuus. Ei pari hyvää syöttöä kymmenien huonojen ratkaisujen joukossa paljoa palelevaa lohduta.

Vie todellakin oman aikansa uusien sitten istua kuvaan kunnolla ja saada systeemistä kiinni. Kokemattomimmat ovat saaneet paljon pelata ja tulokset alkavat hahmottua. Osa ei vaan kertakaikkiaan riitä nyt, eikä tule riittämään jatkossakaan, vaan heidän paikkansa on muu kuin Liiga. Suikkasella on aivan varmasti kykyä ja näkemystä viedä joukkue pitkälle, en epäile sitä ollenkaan, mutta vajaalla kalustolla se on liki mahdoton tehtävä. Aikaa kuluu väjäämättä, eikä ongelmilta voi sulkea silmiään. Jossittelua voi jatkaa vaikka maailmantappiin, mutta se ei asioita vie eteenpäin. On aika tehdä muutoksia, Suikkanen on sen tajunnut ja yrittää saada johtoa vakuutetuksi asiasta. Olen tässä täysin valmentajan puolella.
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Edelleen meillä on mahdollisuus, mutta nyt ei saa Junnonkaan pihistellä väärässä paikassa vaan hankkia 2-3 pelaajaa, jotka maksavat, mutta tuovat myös laatua.

Saamieni tietojen mukaan toimistolla on nyt nimenomaan menty näiden loukkaantumisten taakse, ja vahvistusten tarve arvoidaan vasta kun sairastupa tyhjenee. Outo ratkaisu sikäli, että tarve oli aivan ilmeinen jo ennen näitä loukkaantumisia.

Pihi Junno näki halvan tekosyyn ja tarttui siihen, nyt toimistolla istutaan peukalo perseessä ja toivotaan että kädettömistä tulee yhdessä yössä kädellisiä.
 
Kalevassahan Aho noin sanoi suoraan, eli ei tarvetta vahvistuksille.

Toinen asia on sitten se, että minkä verran Aho haluaa viestittää agenteille pelaajatarpeista yms., eli hintapolitiikkaa ja neuvotteluasemien hakua voi olla mukana myös. Onhan se nähty parin vuoden sisään, ettei Kärppistä valu etukäteen tietoa tulevista hankinnoista.

Mutta mikäli Aho puhuisikin totta, eikä pelaajia ole tulossa niin tämä on kuin suoraan suomalaisesta sketsistä, jossa pankinjohtaja pissii asiakkaiden silmille, kirjaimellisesti. Tää joukkue ei ole hintansa väärti, siis sen hinnan mitä sponsorit ja muut asiakkaat maksavat(mm.me fanit). Maailma muuttuu ja me asiakkaat siinä sivussa, pelkkä urheilun seuraaminen ei ole enää se juttu mitä hallista haetaan, vaan Kärpät ovat mukana elämysbisneksessä, ilman elämyksiä tosin tällä hetkellä. Halli huono, penkit huonot, ravintolatarjonta huono ja siihen kun vielä lisätään huono joukkue niin voi sanoa kujan, jota pitkin juostaan, olevan lyhyt.

Edellisestä kappaleesta löytyykin sitten syy säästöliekkiin. Oulu on kuntana(kaupunkia tästä ei saa tekemälläkään) niin persaukinen, ettei siitä suunnasta löydy rahaa hallin parantamiseen, saatikka uuden rakentamiseen, vaan Kärppien on se rahoitettava itse. Junno ja hallitus taasen eivät ole valmiita sitä lainarahalla toteuttamaan, joten rahankeruukone käyntiin ja lopputuloksen voitte käydä tsekkaamassa liiga.fi sivuilta. Pelaajia Kärppiin olisi ollut saatavilla jo kesällä vaikka kuinka, mutta maksuhaluja ei suosikkiseurallamme ole. Nyt on päästävä 5 vuotta todella edukkaasti rahaa tuottaen mutta uskooko siihen kukaan, että tämä toimisi?

Nyt joutaa joutavanpäiväinen fanitus roskiin, kun vastapuoli elää kylmää business-ajattelua itsekkin. Jos palvelu ei ole sitä mistä maksetaan, niin tuskin kannattaa toista kertaa kyseisestä palvelusta maksaa?

Äänestäkää. Jaloin.
 
Zinetula

Jäsen
1. lokakuuta Liigaa Sport - Kärpät 4-1 (sama tulos kuin vuosi sitten lokakuussa)
4. lokakuuta CHL Praha - Kärpät 1-1
6. lokakuuta Liigaa Kärpät - Kalpa 2-1 rl.
8. lokakuuta Liigaa Kärpät - Hifk 2-3 ja.
11. lokakuuta CHL Kärpät - Praha
13. lokakuuta Liigaa Kärpät - Jukurit
15. lokakuuta Liigaa Ilves - Kärpät
20. lokakuuta Liigaa Kärpät - Tappara
22. lokakuuta Liigaa Kärpät - Lukko
Edelleen penäisin malttia vaikka se kenties haastavaa voi ollakin. Merkittävä kolmiviikkoinen meneillään ja peli on todella pienistä marginaaleista kiinni. Minä en voi ainakaan väittää, että Kärpät pelaisi huonosti tai pelissä ei ole mitään järkeä. Päinvastoin. Kyllä Kärpät on ollut hyvin mukana peleissä ja välillä ne on ratkennut vastustajalle kuten lopulta eilen huonon tuurin jäähyn seurauksena.

Sarja on kuitenkin tasainen eikä siellä kukaan ole esittänyt mitään, mikä ei olisi saavutettavissa. Sijasta 12 on sarjan kärkeen 9 pistettä ja puolivälierien kotietuun on Kärpilläkin vain parin voiton verran. Kyllähän se ahdistaisi enemmän jos olisimme vastaantulijoita joka ottelussa ja koko miehistö koossa. Nyt siellä seilaa olosuhteiden vuoksi a-junnuketju "vahvistettuna" Mestis-vuokralla ja eilenkin puuttui kuusi hyökkääjää.

Moni muukin on aloittanut hyvin ailahdellen. Kohtuu hyvin runkonsa säilyttänyt Jyppi vahvistettuna omilla seuralegendoilla on ollut yllättävissä vaikeuksissa. Kuten eilen Mikkelissä yhtä päätä, Jukurien veskalla Rajaniemellä 16 torjuntaa ja Jypin veskalla 46. Mielenkiintoista on juuri nähdä ensi torstaina, että miten melkoisella flow´lla vetävä mikkeliläislauma pelaa Raksilassa. Pitäisihän niitä kolmen pisteen voittajakin alkaa enemmän tulla, mutta kun raapii pisteitä sieltä täältä, on iskuasetelma vielä kohtuu lähellä. Ainekset paljon parempaan on kun peli kehittyy ja miehistö täydentyy.
 
Toisten mielestä pelasimme hyvin mestarisuosikki HIFK:iä vastaan, mutta unohdettiin, että HIFK:lla oli peli alla edellisenä päivänä ja matkustusta yöllä.
Ei se ole enää ole ollut mestarisuosikki kauden startattua. Paperilla oli lupaavin, mutta puutteet näkyvät selvästi. Kärppien peli on ymmärrettävistä syistä sekaisin, kun taas perusrungon ja etenkin valmennuksen säilyttänyt HIFK pelaa ihan miten sattuu. Samanlaista hutilointia oli edellisillan JYP-ottelukin.
 
H

Hidas_ja_kankea

Hyvä kun tulee vääntöön hiukan uutta verta. Samoja asioita olisin kirjoittanut kuin @Noitarumpu, mutta toki kärkevämmin. Mielestäni kilpailukykyisen joukkueen aikaansaamiseksi tulisi vahvistuksia olla 5 kpl. Ei edes loukkaantumistilanteessa Mikkola saisi saada 7-pakia suurempaa roolia. Saarista olen aikaisemmin huudellut ykkösen laitaan sen vuoksi, koska pidän hänen onnistumistaan maalien suhteen mahdollisena. Ei Saarinen ole urallaan tasaiseen suoritukseen vielä pystynyt, yhden syyskauden voi laskea onnistuneeksi. Faktat vai mielipiteet? Maalintekijäksi hankitun pelaajan (1/2-ketju) maalisarakkeen näyttäessä 17 pelatun ottelun jälkeen nollaa, alkaa epäonnistuminen mennä pahasti jo faktan puolelle. Ottelumäärään on laskettu harjoituspelit ja CHL mukaan.

Eilinen HIFK peli oli mielestäni nykyisellä rosterilla hyvin lähellä maksimaalista suoritusta. Kai tuota positiivisena asiana voi pitää, jos materiaalista saadaan kaikki irti. Omat junnut ovat esiintyneet pirun hyvin, kun ovat nyt pakon edessä saaneet vastuuta. Aittokallio on onnistunut nyt kolmessa pelissä peräkkäin. Pelitilannemaaleissa Kärppien puolustus onnistuttiin pelaamaan ulapalle.

Kyllähän meitä Kärppä-kannattajia on hemmoteltu viime vuodet. Tällaisen tilanteen jälkeen tuleva menestys tuntuu jälleen poikkeuksellisen hyvältä.

Suikkasta ei saa kenkiä, koska saa irti materiaalista hyvin. Jaloilla äänestän vasta valmentajavaihdoksen jälkeen ja JOS Pyörälä ja Kukkonen lainataan keväällä business-mielessä menestyvään joukkueeseen. Edellinen puistattaa ajatuksenakin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Katsotaanpas Kärppien alkukautta sektorivetojen valossa suhteessa vastustajaan. Pikkuvirheitä voi olla koskan lasken nopeasti, mutta antaa suuntaa hyvin. Jatkoajat on jätetty pois.

Vierasottelut:
TPS-Kärpät 14-14
HPK-Kärpät 25-19
Tappara-Kärpät 25-25
Sport-Kärpät 14-15

Kotiottelut:
Kärpät-HIFK 30-5
Kärpät-Ässät 18-11
Kärpät-HPK 14-17
Kärpät-KalPa 10-10
Kärpät-HIFK 13-11

Tämä on täysin turhaa leikkiä, mutta leikitään silti:

Tällä hetkellä Kärppien rekordi on 2-3-4 (voitot, tasapelit, tappiot), millä ollaan saalistettu 10 pistettä
Sektorivetojen puolesta voisi olla 4-3-2, millä pisteitä olisi 15-18, jolla oltaisiin sarjassa sijoilla 2-8.

Jääkiekko on maalinteko(ja maalinesto-)peli, mutta tuo laskelma antaa silti suuntaa, missä ne ongelmat ovat. Rakenteellisesti Kärppien peli on jopa yllättävän hyvää lähtökohdat (vaihtuvuus, uusi valmentaja, loukkaantumiset) huomioon ottaen. Kärppien ongelmat ovat olleet maalivahtipelissä (Rynnäs), viimeistelyssä (joukkueesta puuttuu maalintekokykyä) ja yksittäisistä yhden tai useamman pelaajan tekemistä virheistä puolustuspelissä. On menetetty kiekkoja väärissä paikoissa (esim. Koblizek eilen) tai on nukahdettu puolustaessa omalla alueella ja vastustaja on päässyt liian hyvään paikkaan sektorin sisällä. Valmennukselle annan tässä vaiheessa plussaa, joukkue pelaa kaikki asiat huomioon otettuna hyvää jääkiekkoa ja pelisysteemi antaa mahdollisuuden voittaa. Perusta on kohtuullisen hyvin kunnossa ja toivottavasti paranee yhteisten pelien ja harjoitusten myötä edelleen. Kun joukkueeseen vielä saadaan pari pelaajaa (minusta on muuten ihan hyvä, että uusia pelaajia ei hankita kiireessä, kausi on pitkä ja kunnon kaloja tulee eteen), esimerkiksi hyökkäykseen yksi hyvä viimeistelijä ja puolustukseen jämäkkä kahden pään pelaaja osaltaan auttamaan hyökkääjiä, ja jos maalivahtipeli nousee tasolleen, voi tällä joukkueella päästä keväällä mihin vaan. Minun on ainakin helppoa olla vielä positiivinen Kärppien kauden suhteen, kuten @McTorso. @1971, onko tässä sinulle sellaista faktaa, jota kaipailit? Ehkä ei, mutta antaa ainakin uuden näkökulman tarkastella Kärppien kautta tähän asti. Kakki tietävät, että nimellisesti kovia pelaajia on vielä tulossa. Niitä on tullut joka vuosi ja tulee varsinkin nyt tällä kaudella, kun joukkueessa on vielä selvemmin aukkoja. Ahon sanomisilla Kalevassa ei ole mitään merkitystä, pelaajia tulee.
 
Ilen kädet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Real Madrid, NHL
Kalevassahan Aho noin sanoi suoraan, eli ei tarvetta vahvistuksille.

Toinen asia on sitten se, että minkä verran Aho haluaa viestittää agenteille pelaajatarpeista yms., eli hintapolitiikkaa ja neuvotteluasemien hakua voi olla mukana myös. Onhan se nähty parin vuoden sisään, ettei Kärppistä valu etukäteen tietoa tulevista hankinnoista.

Mutta mikäli Aho puhuisikin totta, eikä pelaajia ole tulossa niin tämä on kuin suoraan suomalaisesta sketsistä, jossa pankinjohtaja pissii asiakkaiden silmille, kirjaimellisesti. Tää joukkue ei ole hintansa väärti, siis sen hinnan mitä sponsorit ja muut asiakkaat maksavat(mm.me fanit). Maailma muuttuu ja me asiakkaat siinä sivussa, pelkkä urheilun seuraaminen ei ole enää se juttu mitä hallista haetaan, vaan Kärpät ovat mukana elämysbisneksessä, ilman elämyksiä tosin tällä hetkellä. Halli huono, penkit huonot, ravintolatarjonta huono ja siihen kun vielä lisätään huono joukkue niin voi sanoa kujan, jota pitkin juostaan, olevan lyhyt.

Edellisestä kappaleesta löytyykin sitten syy säästöliekkiin. Oulu on kuntana(kaupunkia tästä ei saa tekemälläkään) niin persaukinen, ettei siitä suunnasta löydy rahaa hallin parantamiseen, saatikka uuden rakentamiseen, vaan Kärppien on se rahoitettava itse. Junno ja hallitus taasen eivät ole valmiita sitä lainarahalla toteuttamaan, joten rahankeruukone käyntiin ja lopputuloksen voitte käydä tsekkaamassa liiga.fi sivuilta. Pelaajia Kärppiin olisi ollut saatavilla jo kesällä vaikka kuinka, mutta maksuhaluja ei suosikkiseurallamme ole. Nyt on päästävä 5 vuotta todella edukkaasti rahaa tuottaen mutta uskooko siihen kukaan, että tämä toimisi?

Nyt joutaa joutavanpäiväinen fanitus roskiin, kun vastapuoli elää kylmää business-ajattelua itsekkin. Jos palvelu ei ole sitä mistä maksetaan, niin tuskin kannattaa toista kertaa kyseisestä palvelusta maksaa?

Äänestäkää. Jaloin.

Edellisen tilikauden tulos kylläkin ampuu alas nuo perustelut. Kaikkien mielestä todelka kilpailukykyinen porukka ja hillitön taloudellinen tulos... ej jummarra, miksi siis ajettaisiin talous edellä nyt joukkue alas, jos paras tulos taseeseen saadaan hyvällä joukkueella.

Tosi asia on, että joukkueen rakennus alkoi todella myöhään, sen suhteen ollaan taka matkalla.

Joukkue täydentyy vielä, nyt ei vain ole saumaa tehdä paniikinomaisia toivotaan parasta -hankintoja. Hankintojen tulee osua kerralla nappiin ja olla selkeitä vahvistuksia. Toivottavasti herrat Junno ja Aho tekivät ahkerasti töitä ameriikan mailla.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Katsotaanpas Kärppien alkukautta sektorivetojen valossa suhteessa vastustajaan. Pikkuvirheitä voi olla koskan lasken nopeasti, mutta antaa suuntaa hyvin. Jatkoajat on jätetty pois.

Vierasottelut:
TPS-Kärpät 14-14
HPK-Kärpät 25-19
Tappara-Kärpät 25-25
Sport-Kärpät 14-15

Kotiottelut:
Kärpät-HIFK 30-5
Kärpät-Ässät 18-11
Kärpät-HPK 14-17
Kärpät-KalPa 10-10
Kärpät-HIFK 13-11

Tämä on täysin turhaa leikkiä, mutta leikitään silti:

Tällä hetkellä Kärppien rekordi on 2-3-4 (voitot, tasapelit, tappiot), millä ollaan saalistettu 10 pistettä
Sektorivetojen puolesta voisi olla 4-3-2, millä pisteitä olisi 15-18, jolla oltaisiin sarjassa sijoilla 2-8.

Jääkiekko on maalinteko(ja maalinesto-)peli, mutta tuo laskelma antaa silti suuntaa, missä ne ongelmat ovat. Rakenteellisesti Kärppien peli on jopa yllättävän hyvää lähtökohdat (vaihtuvuus, uusi valmentaja, loukkaantumiset) huomioon ottaen. Kärppien ongelmat ovat olleet maalivahtipelissä (Rynnäs), viimeistelyssä (joukkueesta puuttuu maalintekokykyä) ja yksittäisistä yhden tai useamman pelaajan tekemistä virheistä puolustuspelissä. On menetetty kiekkoja väärissä paikoissa (esim. Koblizek eilen) tai on nukahdettu puolustaessa omalla alueella ja vastustaja on päässyt liian hyvään paikkaan sektorin sisällä. Valmennukselle annan tässä vaiheessa plussaa, joukkue pelaa kaikki asiat huomioon otettuna hyvää jääkiekkoa ja pelisysteemi antaa mahdollisuuden voittaa. Perusta on kohtuullisen hyvin kunnossa ja toivottavasti paranee yhteisten pelien ja harjoitusten myötä edelleen. Kun joukkueeseen vielä saadaan pari pelaajaa (minusta on muuten ihan hyvä, että uusia pelaajia ei hankita kiireessä, kausi on pitkä ja kunnon kaloja tulee eteen), esimerkiksi hyökkäykseen yksi hyvä viimeistelijä ja puolustukseen jämäkkä kahden pään pelaaja osaltaan auttamaan hyökkääjiä, ja jos maalivahtipeli nousee tasolleen, voi tällä joukkueella päästä keväällä mihin vaan. Minun on ainakin helppoa olla vielä positiivinen Kärppien kauden suhteen, kuten @McTorso. @1971, onko tässä sinulle sellaista faktaa, jota kaipailit? Ehkä ei, mutta antaa ainakin uuden näkökulman tarkastella Kärppien kautta tähän asti. Kakki tietävät, että nimellisesti kovia pelaajia on vielä tulossa. Niitä on tullut joka vuosi ja tulee varsinkin nyt tällä kaudella, kun joukkueessa on vielä selvemmin aukkoja. Ahon sanomisilla Kalevassa ei ole mitään merkitystä, pelaajia tulee.
Täysin samaa mieltä. Vika ei todellakaan ole Suikkasessa vaan maalinteossa. Lisäksi surkea maalivahtipeli parissa pelissä on vienyt 2-4p suoraan pois. Muutenkin @McTorso n kanssa samaa mieltä siitä, että ainoa fakta on se, että kärkilaiturit etunenässä (onko niitä??) ovat epäonnistuneet. Nämä ovat toimiston mokia, sillä Lehtonen ja Leskinen ovat aivan suuressa roolissa tasoonsa nähden.

Se, mitä loppukausi tuo, on pelkkää arvailua ilman valideja faktoja vaikka @1971 tuossa muuta väittääkin. Sekä McTorson, että 1971 skenaariot voivat tapahtua, molempiin saat perusteluja jos oikein käännät. Kumpikaan MIELIPIDE näistä ei tosin ole lähelläkään faktaa.
 
Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sarja on kuitenkin tasainen eikä siellä kukaan ole esittänyt mitään, mikä ei olisi saavutettavissa. Sijasta 12 on sarjan kärkeen 9 pistettä ja puolivälierien kotietuun on Kärpilläkin vain parin voiton verran.

Tuo on kovin valheellinen lukema tuo sijasta 12 kärkeen 9 pistettä. On otettava huomioon se fakta, että muutkin pelaa ja tulokset elävät. Sitä 9 pistettä ei ole todellakaan helppoa kiriä kiinni! Vähän sama kuin se, että voittaako vai häviääkö maalilla, vaikkei nyt paras esimerkki olekaan. Tuloksen rakentumiseen kun vaikuttaa myös niin moni muukin osatekijä kuin vain oma pelaaminen.

@jaakkopavunvarsi kiitos sektoritilastoistasi, mutta se pirun konditionaali -isi- kummittelee liikaa tekstissä tyyliin voisi, olisi, oltaisiin. Jos ja jos. Kaikki muutkin joukkueet voivat kaivaa positiivisia juttuja rauhoittaakseen itseään. Tämä ei ole mikään moite, onhan se hyvä, että löytää valoa tunnelin päästä. Minäkin vielä hengitän sen oljenkorren kautta, mutta apuja pitäisi tulla. En ole vahvistuksia aiemmin hötkyillyt, mutta ei niiden hankintaa voi liian pitkällekään venata. Ihan siitä syystä, että joukkueen täytyy opetella tuntemaan toistena tavat, vaikkakin sapluuna toki onkin Suikkasen. Nyt niitä alkaa olla saatavissakin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Katsotaanpas Kärppien alkukautta sektorivetojen valossa suhteessa vastustajaan. Pikkuvirheitä voi olla koskan lasken nopeasti, mutta antaa suuntaa hyvin. Jatkoajat on jätetty pois.

Vierasottelut:
TPS-Kärpät 14-14
HPK-Kärpät 25-19
Tappara-Kärpät 25-25
Sport-Kärpät 14-15

Kotiottelut:
Kärpät-HIFK 30-5
Kärpät-Ässät 18-11
Kärpät-HPK 14-17
Kärpät-KalPa 10-10
Kärpät-HIFK 13-11
Kiitoksia mielenkiintoisista tilastoista ja ansiokkaasta tilastotulkinnasta. Olen Kärppien tilanteesta kanssasi samaa mieltä.

Jos muistan oikein, niin tuo HIFK-peli, jossa Kärpät voitti sektorivedot hulvattomasti 30-5, on ollut ainoa, jossa Kärpät on pelannut täysin terveellä sentteristöllä. Pikkuinen yksityiskohta, mutta mielestäni mielenkiintoinen pohdittavaksi, sillä niin selvästi tuo ottelu sektorivetojen osalta eroaa muista Kärppien kamppailuista.
 
Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No johan se Aho sanoi että ketään ei ole tulossa mutta artisti tai artisteja on tulossa. Rauhassa katselevat kellon ympäri vahvistuksia. Niitä varsinaisia vahvistuksia. Turha kai se on niiden perään sen kummemmin itkeä kun toimistolla se suurin hätä niiden suhteen luulisi olevan. Voi olla sainattunakin jo. Eli rautalangasta väännettynä tulee heti kun on saatavilla. Missä se puolen vuoden veroraja nyt sitten kulkeekaan.
 
Seitsemäs finaali pelataan 28.4. 2017. Alle puolivuotta saa siis tällainen artisti Suomessa viipyä. Veroraja kulkee siis käytännössä tulevan kuun vaihteessa. Uskoisimpa, että näillä mennään siihen asti.
 
JPL

Jonka jälkeen odotellan KHL siirtorajan tapahtumia ja sitten jotain muuta... Jossain vaiheessa ollaan pisteessä, että mitään ei kannata enää tehdä, vaan panostetaan jo seuraavaan kauteen.

Omasta mielestä pitäisi saada yli tämän kauden kestäviä sopimuksia, jotta saataisiin jatkuvuutta ja kunnon runkopelaajia lisää. Mutta se lienee jo yltiöpositiivista ajattelua.
 
Zinetula

Jäsen
Tuo on kovin valheellinen lukema tuo sijasta 12 kärkeen 9 pistettä. On otettava huomioon se fakta, että muutkin pelaa ja tulokset elävät. Sitä 9 pistettä ei ole todellakaan helppoa kiriä kiinni! Vähän sama kuin se, että voittaako vai häviääkö maalilla, vaikkei nyt paras esimerkki olekaan. Tuloksen rakentumiseen kun vaikuttaa myös niin moni muukin osatekijä kuin vain oma pelaaminen.
Kyllähän tuosta tekstistäni pitäisi ymmärtää, että puhuinkin vain piste-eroista. Ei todellakaan ole valheellinen lukema, että kärjen ja 12. joukkueen piste-ero on tuo 9 pistettä. Se on silkkaa numeraalista faktaa. Samoin skaalailin, että puolivälierien kotietuun on tuo parin voiton verran eli 6 pistettä. En todellakaan meinannut, että kolmella 3 pisteen voitolla ollaan sarjakärjessä tai parilla kotiedussa kiinni. Höpö höpö.

Se on kokonaan toinen juttu, miten noita ajetaan kiinni vai ajetaanko. Pääpointtini, mitä et siteerannut samasta kappaleesta, kuului: "Sarja on kuitenkin tasainen eikä siellä kukaan ole esittänyt mitään, mikä ei olisi saavutettavissa". Eli pelillisesti tai materiaalisesti ei näy dominoivaa ylivoimaa keneltäkään. Kärpilläkin on kaikki edelleen omissa käsissä kun Tapparaakin vastaan on vielä ne kolme peliä tietääkseni jäljellä. Totta kuitenkin tuo, ettei nuo erot kavene hetkessä. Se vaatii jo sitä, ettei muut ylly myös koviin pistekeskiarvoihin. Toisaalta sarja on niin tasainen, että jo pienelläkin voittoputkella sijoitus nousisi kohisten.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
@jaakkopavunvarsi kiitos sektoritilastoistasi, mutta se pirun konditionaali -isi- kummittelee liikaa tekstissä tyyliin voisi, olisi, oltaisiin. Jos ja jos. Kaikki muutkin joukkueet voivat kaivaa positiivisia juttuja rauhoittaakseen itseään. Tämä ei ole mikään moite, onhan se hyvä, että löytää valoa tunnelin päästä. Minäkin vielä hengitän sen oljenkorren kautta, mutta apuja pitäisi tulla. En ole vahvistuksia aiemmin hötkyillyt, mutta ei niiden hankintaa voi liian pitkällekään venata. Ihan siitä syystä, että joukkueen täytyy opetella tuntemaan toistena tavat, vaikkakin sapluuna toki onkin Suikkasen. Nyt niitä alkaa olla saatavissakin.

Näinhän se on kun tulevaisuutta pohditaan, jos sitä jos tätä. Mutta katsomalla Kärppien pelejä ja tutkimalla tilastoja ei tarvitse mielestäni positiivisia tai negatiivisia asioita kaivaa, vaan ne hyppäävät suoraan silmille. Se mitä halusin tuolla kirjoituksellani sanoa, niin sen, että tilanne ei ole niin synkkä kuin monen mielestä on. Pitkässä juoksussa joukkueet joiden peli toimii (ja Kärpillä mielestäni toimii, varsinkin kun otetaan lähtökohdat huomioon) keräävät eniten pisteitä ja voittoja. Se että tasaiset pelit kääntyvät voitoiksi on pienestä kiinni ja Kärpät on lähellä tätä. Se tekee minut positiiviseksi loppukautta ajatellen.
 
Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Omasta mielestä pitäisi saada yli tämän kauden kestäviä sopimuksia, jotta saataisiin jatkuvuutta ja kunnon runkopelaajia lisää. Mutta se lienee jo yltiöpositiivista ajattelua.

Kyllä se parin vuoden runko pitäisi edeltävän kauden ja kesän aikana saada kasaan ja siinäkin on omat riskinsä, kesken kauden vähän vaikea alkaa sitä muodostamaan. Ikävä kyllä joukkueeseen saatiin sainattua vain näitä Jesse Lehtosia jotka ei paljoa tehopuolella näy auttavan ja nekin lyhyillä sopimuksilla - ja ties millä pykälillä. Homma on levällään ja jos Aholla on tälle kaudelle iso homma vahvistaa joukkuetta niin ensi kaudeksi sitä hommaa vasta piisaakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös