Oulun Kärpät 2016–2017

  • 1 258 146
  • 6 355

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Sanoin kaverilleni ennen kauden alkua, että marraskuun maajoukkuetauolle lähdettäessä Kärpät on sijalla 11. En kai vaan ollut liian optimistinen. Kärpät ei ole Suikkasen aikana voittanut yhtään liigajoukkuetta, viisikö niitä pelejä nyt on.

Ei Kärpät tietenkään kaikkia pelejään Liigassa häviä, mutta Kärppien kausi on minun arvioni mukaan 95 %:n varmasti maaliskuussa ohi.

Jo pelkästään Ilkka Mikkolan värväys on hyvä indikaattori siitä missä mennään. Mikkolalle itselleen ei tee mieli edes vittuilla, sen verran surkea hän pelatessaan on. Laittaisi hokkarit naulaan ja tajuaisi itse.
 

Elmox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vaikka nyt jumbona ollaankin niin onhan tässä eilisen perusteella jonkun verran valoa putken päässä.
Hyvin useana syksynä homma on ollut ihan persiillään ja täytyy nyt muistaa että vastustaja oli yksi mestariehdokkaista.
Aika ajoin joukkue pelasi varsin mallikkaasti ja jyvät erottuvat akanoista.
Onhan täältä pistetty milloin Kvetonia ja milloin Dechampsia kotiin, ei tässä sen kummallisempaa ole.
Huteja tulee, polttopisteessä varmaankin Brynishveen, Mikkola, Kähkönen...
Kunhan mennään kuukausi eteenpäin voi peli näyttää ihan toiselta.
Tosiasia on kuitenkin että hyvää pakkia tämä huutaa ja ehkä myös maalintekijää.
Eipä hättäillä jos vaikka toimistolla uutta viritelläänkin...
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mieluummin nyt niitä tappioita ja tästä pikkuhiljaa nousuun. Kolme peliä vasta pelattu, joten ei tässä ole todellakaan mitään hätää. Joku yksittäinen Ilu ei pysty pelejä niin pahasti tunaroimaan ja uskoisin hänenkin parantavan. Luulisi käyvän jo kunnian päällekin.

Peli oli hyvä ja mestarisuosikki voitti erään yksilön taidoilla. En edes osaa olla vihainen Juhille, hänellä on Kärppäsydän, mutta ammattimies pelaa aina joukkueelle, jonne on valittu.

Hyvä tästä vielä tulee, uskokaa pois! Edelleen uskon mitalisijoihin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei tässä nyt ole tarkoitus pelkkää Ilua kritisoida, mutta kyllä ottelun tähtihetki Ilulla oli ihan tuossa viimeisellä minuutilla kun HIFK pääsi pelaamaan koko lopun ottelun ylivoimalla eli siis Ilu oli kulmassa kiekon kanssa pitäis vetää lämärillä purkukiekko ränniin ja mitä kaveri tekee pyyhkii karmealla viikatteella pölyt ja kaatuu nenälleen...ei näin ei ei ei :(

Tuo jäi itsellekin päällimmäisenä mieleen. Tulee ahdistava tunne rintaan kun katsoo Mikkolan pelaamista. Kuvaava oli myös koko pelin ensimmäin vaihto, jossa Mikkola taidokkaasti luopuu kiekosta kahteen otteeseen.

Maalintekijät tuolta laituriosastolta puuttuu, toivottavasti yksi kohtuullinen pelimies löytyisi sille osastolle. Muuten oli hyvä draivi ja Suikkanen varmaan painottikin, että "meidän baariin ei muut tule riehumaan".
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Aloitusvoitot 27-28

Pyörälä 13 aloitusta 61.5%
Ruohomaa 14 aloitusta 50%
Olausson 6 aloitusta 50%
Humaloja 8 aloitusta 25%
Albert 13 aloitusta 53.8%

Peliajoista kysymyksiä herättää Albertin vähäinen 13.32 ja vaikkapa Mikkolan 22.03 verrattuna Hakanpää 17.43. Mikkolassa voi olla ihan hyviä aineksia Suikkasen peliin mikäli peliaika saadaan laskettua reilusti alle 20min. mielummin lähemmäns 10minuuttia per peli. Toki se vaatii sitä, että muut pakit ottavat sen tarjolla olevan roolin sen jälkeen!
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Akuuttina toimenpiteenä siirtäisin Albertin välittömästi Ruohomaan kenttään laituriksi. Hänellä on kuitenkin kykyä ja käsitystä laadukkaaseen hyökkäyspelaamiseen, eikä laidassa pelaaminen ole outo tontti. Ruohomaa on joukkueen vaarallisin ja oivaltavin pelaaja tällä hetkellä, mutta hänelle ei löydy mitään tukea pelaamiseen. Lähtisin purkamaan sen Albertin ja Lehtosen kanssa.

Ilkka Mikkola on vetänyt kolmeen peliin saldoksi -5. Eihän nyt jumalauta ole mahdollista, että jos koko joukkue on päästänyt kuusi maalia tasakentällisin, on yksi mies kentällä 5/6 osumista.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Peliajoista kysymyksiä herättää Albertin vähäinen 13.32 ja vaikkapa Mikkolan 22.03 verrattuna Hakanpää 17.43. Mikkolassa voi olla ihan hyviä aineksia Suikkasen peliin mikäli peliaika saadaan laskettua reilusti alle 20min. mielummin lähemmäns 10minuuttia per peli. Toki se vaatii sitä, että muut pakit ottavat sen tarjolla olevan roolin sen jälkeen!

Kyllä siinä sai taas eilen ihmetellä, että minkä takia Ilkka Mikkola sai pelata eilenkin noin käsittämättömän paljon. Miehen meno on niin surkuhupaisen näköistä kentällä, että Atte Pentikäinenkin oli jo vahvistus Mikkolan rinnalla. Ja todella huonoa huumoria laittaa Ilu vielä ylivoimalle...

Paljon Kärppien pelaamisesta pois, kun ei ole kuin yksi pakkipari joka hoitaa puolustusvelvoitteet mallikkaasti ja saa vielä hyökkäyssuuntaankin luotua peliä ja tilanteita. Hajottaisin Kukkonen-Heshka parin pikimmiten, jotta saadaan edes vähän tasapainotettua muita pareja. Norjan poikakaan tuskin jatkaa ensi viikkoa pidempään täällä. Jos siis jostain ilmestyy uusi pakki tilalle ennen sitä. Ei hänestä ole pelaavaan kuusikkoon missään nimessä. IFK tais luoda lähes joka toisessa vaihdossa ylivoimahyökkäyksen Kärppien päätyyn, kun norski oli kentällä.

Kukkonen-Mäkelä
Mikkola-Heshka
Niemelä-Hakanpää

Kovasti näyttää myös siltä, että saattaa olla jopa kahden laitahyökkääjän tarve Kärpillä. Sailio ja Kähkönen ei kyllä saisi missään tapauksessa olla neloslinjaa ylempänä. Hieman käy Ruohomaata ja Alberttia sääliksi, kun niin vajaavaisia oli molempien herrojen linjat eilenkin. Lehtosesta ja Leskisestä en olisi huolissani. Molemmilla luistin liikkuu ja maisema vaihtuu ja sen ansiosta pääsevät kyllä paikoille ja laukomaan sieltä. Uskon, että maalihanat aukeavat ennemmin tai myöhemmin. Ennen hyökkääjähankintojen tekemistä uhraisin yhden sentterin laitaan, jotta maalintekopotentiaalia saataisiin lisää.

Pyörälä-Olausson-Saarinen
Albert-Ruohomaa-Leskinen
Kähkönen-Kalapudas-Lehtonen
Sailio-Humaloja-Koblizek

Edit: GT näköjään ehtikin jo vähä aiemmin olla samoilla linjoilla Albertin laitaan siirtämisessä.
 

Risujemmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Samaa mieltä Albertin laitaan laittamisesta. Tai sitten jopa ykkösen laitaan Ruohomaa ja Saarinen-Albert toiseen kenttään. Olisi aika loistava ykkönen. Eikö neloskenttää voida laittaa muotoon Sailio - Humaloja - Kähkönen, että Kähkönen ei ole kolmoskentässä?
 
Sekin on vähän harmi kuinka epätasapainoiset Kärppien laidat on. Vasemmassa on laittaa joka kenttään pisteitä tekevä äijä (olettaen että vasurin puolelta ampuva Albert pärjää roolissa hyvin), mutta oikealla ei ole käytännössä ainuttakaan pistemiestä. Saarinen menee oikeassa laidassa hukkaan, tekeminen lopahti täysin laidanvaihdoksen myötä. Kärpillä on laadukas sentteristö joka voisi olla tehokas myös laidoilla, harmi vaan että kukaan heistä ei ammu oikealta.
 
H

Hidas_ja_kankea

En kai vaan ollut liian optimistinen. Kärpät ei ole Suikkasen aikana voittanut yhtään liigajoukkuetta, viisikö niitä pelejä nyt on.

Kuusi niitä on ja Ässät kohdataan ensi lauantaina toistamiseen. Mielenkiintoa otteluun tuo porilaisten uudeksi lemmikiksi nousseen Simon Suorannan esiintyminen. Simon on maalipörssin jaetulla ykköspaikalla ja on tehnyt useita pisteetkotiin osumia. Joko Raksilassa näkee uutta muotia fanien ässäpaidoissa?

Posit ensin. Huteja ei ole tullut tälle kaudelle ulkomaalaisten kohdalla, kun norski on try-outilla. Tappioiden jälkeen pisteet maistuvat paremmalle.

Nyt ei olla tilanteessa, jossa voitaisiin rauhallisina odotella siirtorajaa ja tehdä pari joukkuetta tukevaa täsmähakua. Kiekollinen pakki ja maalintekoon kykenevä laituri tarvittaisiin heti. Optimaalinen permanentti tulisi löytää syksyn aikana, jossa vahvistukset olisivat mukana. Kokonaistarve hankinnoille olisi suuruusluokkaa viisi, joka ei tule toteutumaan. CHL ja särkymävara loukkaantumisten suhteen tulisi huomioida. Tässä tilanteessa ei harmittaisi aikainen tipahtaminen CHL:ssä, vaikka viime vuosina itselleni on nuo matsit olleet kauden huipentumia. On saanut vielä helposti hyvältä paikalta lipun.

Suikkasta en suostu suolaamaan edelleenkään. Toimisto on arvioinut tilanteen väärin ja luottanut aiheettomasti suuriin sarviinsa. Taloudellista tulosta tekevänä koneistona peukkua toimiston suuntaan on aihetta näyttää.
 

Gurkha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Posit ensin. Huteja ei ole tullut tälle kaudelle ulkomaalaisten kohdalla, kun norski on try-outilla. Tappioiden jälkeen pisteet maistuvat paremmalle.

Nyt ei olla tilanteessa, jossa voitaisiin rauhallisina odotella siirtorajaa ja tehdä pari joukkuetta tukevaa täsmähakua. Kiekollinen pakki ja maalintekoon kykenevä laituri tarvittaisiin heti. Optimaalinen permanentti tulisi löytää syksyn aikana, jossa vahvistukset olisivat mukana. Kokonaistarve hankinnoille olisi suuruusluokkaa viisi, joka ei tule toteutumaan. CHL ja särkymävara loukkaantumisten suhteen tulisi huomioida. Tässä tilanteessa ei harmittaisi aikainen tipahtaminen CHL:ssä, vaikka viime vuosina itselleni on nuo matsit olleet kauden huipentumia. On saanut vielä helposti hyvältä paikalta lipun.

Suikkasta en suostu suolaamaan edelleenkään. Toimisto on arvioinut tilanteen väärin ja luottanut aiheettomasti suuriin sarviinsa. Taloudellista tulosta tekevänä koneistona peukkua toimiston suuntaan on aihetta näyttää.

Täysin samaa mieltä veli hitaan ja kankean kanssa. Kärpät pelasi huippuottelun, mutta ei tehnyt maaleja. Tosiasia on, että painostus ei kuitenkaan muodostanut maalinteko uhkaa! Vika ei ole valmennuksessa eikä pelitavassa, vaan yksinkertaisesti ratkaisulaiturit puuttuvat. Yksikin voisi siirtää muita heille sopivampiin rooleihin.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Jotain kuitenkin kertoo
Onkohan muuten Suikkasen Marli-kauluspaita Tepsin peruja? Oon aika varma että se sponsoroi TPS:ää muttei kyllä Kärppiä.
Näytti Mamballa olevan samanlainen paita päällä myös.
 

Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
HIFK matsi antoi uskoa siihen että joukkue alkaa jossain vaiheessa voittamaan. Ikävä kyllä se toi mieleen myös sen kun Suikkanen joskus aikoinaan sai potkut KHL:stä kuulemma sen takia, että vaikka joukkue pärjäsi ihan OK niin ei kuitenkaan pärjännyt päävastustajiaan vastaan. Eli hyvin todennäköinen skenaario on se että joukkue alkaa jossain vaiheessa kyllä pelaamaan voittavaa kiekkoa mutta ei kuitenkaan ihan riitä kovimpia vastustajia vastaan. Kyllä on perhanan pitkäveteinen ja ennalta-arvattava kausi tulossa näillä näkymin. Onneksi on vasta pari peliä takana ja vielä ei ihan viitsi tämmöistä johtopäätöstä vetää...
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ilkka Mikkola on vetänyt kolmeen peliin saldoksi -5. Eihän nyt jumalauta ole mahdollista, että jos koko joukkue on päästänyt kuusi maalia tasakentällisin, on yksi mies kentällä 5/6 osumista.

Ilu on elävä legenda, joten en viitsi suolata enempää. Tilastot kuitenkin tosiaan osoittavat että jossain vaihessa täytyy joukkueen edun mennä yksilön edelle. Ehkäpä saadessaan rauhaa harjoitella kokoonpanon ulkopuolella alkaa Mikkolan syötötkin napsumaan enemmän omille kuin vastustajille. Eikös noihin viiteen päästettyyn maaliin kuitenkin mahdu myös jokunen maalivahdin hörppäys ja varmasti myös koko viisikon tekemiä virheitä?

Suikkasen pelitapa on yksinkertainen, mutta vaativa. Marjamäen opeista ja Ruotsista saapuneet pelaajat ovat tottuneet, että aikaa ja tilaa on peruutella, pelata kulmiin, roiskia päätyyn ja hautoa ratkaisuja viiveellä (se on sitä Laten "tylyä" lätkää). Sitten taas vaikkapa pienestä kaukaloista tullut Albert tuntuu olevan heti kuin kotonaan kun kiekko pitää laittaa selkäytimestä liikkeelle. Laten pelitavan haaste oli siinä, että täytyi olla kärsivällisyyttä ja silmää milloin luopua irtokiekon jahtaamisesta tai hyökkäyksiin lähdöstä ja palata puolustusmuodostelmaan. Suikkasen pelikirjassa taas ei "safetyä" juurikaan tunneta vaan pelataan pystyyn tai maalille ja paineistetaan aina kun mahdollisuus. Sen omaksuminen vie aikaa ja esimerkiksi Kaitsun edellisten Pelicans- ja TPS-rostereiden kyky ei siihen riittänyt. Mutta Kärppien pelaajabudjetilla pitäisi kyllä onnistua.
 
Ilu on elävä legenda, joten en viitsi suolata enempää. Tilastot kuitenkin tosiaan osoittavat että jossain vaihessa täytyy joukkueen edun mennä yksilön edelle. Ehkäpä saadessaan rauhaa harjoitella kokoonpanon ulkopuolella alkaa Mikkolan syötötkin napsumaan enemmän omille kuin vastustajille. Eikös noihin viiteen päästettyyn maaliin kuitenkin mahdu myös jokunen maalivahdin hörppäys ja varmasti myös koko viisikon tekemiä virheitä?

Kyllähän nuo tilastot ovat niin karuja, että vaikea noita on puolustella. Vaikka viisikko tekisi virheitä tai pakkikaveri, niin monesti niissä on osuus siinäkin notta tarjoaako se pakkikaveri tukea tai syöttöpaikkaa. Onhan tuo 5/6 jo sen verran hurja, ettei voi sivuuttaa. Mikkola on kentällä ollut heikko. Ilman tilastojakin.

Itse luulin, että ei se ny vielä niin surkea ole, etteikö kolmosparissa mene. Noh, Suikkanen peluuttaa miestä yveelläkin, joten en nyt tiedä kumpaa tässä tekisi mieli suolata.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Mikkola joutuu pelaamaan nykytasoonsa nähden ihan liikaa, mikä selittää tietysti miinuksia. Ronkainen on vielä ensi viikolle asti pois, Mäkelän heikkoudet on oman alueen puolustuspelaamisessa ja norski on paljastunut kolmen liigapelin aikana käyttökelvottomaksi kaveriksi. Vaihtoehtoja ei liiemmin ole.

Silti tuo lukema on ihan posketon, ja ryhtiliike on tultava pian. On ihan kestämätön tilanne koko joukkueen kannalta, että yhden pakkiparin aikana peli on koko ajan Kärppien puolustusalueella ja omissa kolisee nimenomaan Mikkolan vahtivuorolla.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Seuraavan puolentoista viikon aikana Kärpät pelaa 4 peliä:

La 24.9 Kärpät - Ässät
Ti 27.9 Tappara - Kärpät
To 29.9 Kärpät - HPK
La 1.10 Sport - Kärpät

(Yo. linkit tulleet tahattomasti, ja johtavat siis Jatkoajan ottelusivuille.)

Vaikka pahoja pelejä, niin voittoja olisi jo tultava. Kärppien pelaamisen on parannuttava! Maalinteko on joukkueen akilleen kantapää. Kehityskohteet: 1.) maalinteko, 2.) hyökkäyspelaaminen, 3.) puolustuspelaaminen, 4.) maalivahtipeli. Plussalla ainoastaan ehkä vain yksi osa-alue: ylivoima +. Näiden osa-alueiden kehitystyön tuloksista saamme lisätietoa siis seuraavan kerran launtaina, kun Kärpät kohtaa (onneksi) kotonaan Ässät.
 
Eikös noihin viiteen päästettyyn maaliin kuitenkin mahdu myös jokunen maalivahdin hörppäys ja varmasti myös koko viisikon tekemiä virheitä?
Juu ei olleet kyllä täysin Mikkolan piikkiin jokainen
Seuraavan puolentoista viikon aikana Kärpät pelaa 4 peliä:

La 24.9 Kärpät - Ässät
Ti 27.9 Tappara - Kärpät
To 29.9 Kärpät - HPK
La 1.10 Sport - Kärpät

(Yo. linkit tulleet tahattomasti, ja johtavat siis Jatkoajan ottelusivuille.)

Vaikka pahoja pelejä, niin voittoja olisi jo tultava. Kärppien pelaamisen on parannuttava! Maalinteko on joukkueen akilleen kantapää. Kehityskohteet: 1.) maalinteko, 2.) hyökkäyspelaaminen, 3.) puolustuspelaaminen, 4.) maalivahtipeli. Plussalla ainoastaan ehkä vain yksi osa-alue: ylivoima +. Näiden osa-alueiden kehitystyön tuloksista saamme lisätietoa siis seuraavan kerran launtaina, kun Kärpät kohtaa (onneksi) kotonaan Ässät.
Aika kammottava ajatus että Kärpät olisi näiden jälkeen seitsemän ottelun tappioputkessa. Kaikilla vastustajilla on lähtenyt kausi hyvin käyntiin, Sportilla ei ehkä niin vahvasti kuin muilla mut sehän on ollut joka kerta vaikea vastus. En muista ulkoa, mutta en yllättyisi vaikka keskinäiset olisivat Sportin eduksi.
 

JPL

Jäsen
Tilanne on omissa silmissä sellainen, että Kärpät lähtee jokaiseen otteluun altavastaajana. Ne muutamat nimellisesti heikommat joukkueet vaikuttaa tällä hetkellä pelaavan parempaa kiekkoa kuin Kärpät. Ehkä KalPaa vastaan ollaan vieläkin hieman edellä. Jukurit, HPK (hävittiin jo), Sport (hävittiin jo harkkapeli), Pelicans, SaiPa, KooKoo ja muutama muu ennakkoon heikompi tai saman tasoinen on vain ollut Kärppiä parempi. Toki isompia päätelmiä pääsee tekemään vasta reilun 10 kierroksen jälkeen, kun on pelattu melkein kaikkia vastaan ja tämänhetkiset tasoerot alkaa avautumaan.

Toki siellä muitakin slowstartereita on ollut, kuten Lukko, JYP ja TPS (hävittiin jo), eikä tässä nyt vielä narun jatkoksi mennä. On tässä silti potentiaalia kaikkien aikojen heikoimpaan kauden aloitukseen.
 

Zinetula

Jäsen
Suora lainaus eräältä kirjoittajalta eräässä Kärppien fb-ryhmässä:

"Marjamäen eka kaudella 7 eka pelistä 4 tappiota ja vain yksi voitto varsinaisella peliajalla. Silti ehdittiin voittaa koko runkosarja.

Marjamäen toisella kaudella ongelmat jatkuivat vielä pitempään. Eka 16 pelistä kaikkiaan 9 tappiota ja vain 5 voittoa varsinaisella peliajalla. Silti ehdittiin voittaa koko runkosarja.

Myöskään Laten viimeinen kausi ei mennyt vain voittokulkua. Ekoissa peleissä tuli sekä tappiota että voittoja. Tappioputken tynkääkin oli, kuten syksyllä ainakin yksi neljän pelin tappioputki."


Kyllähän nämä kaudenalut eivät ole olleet mitään paraatimarssia aiempinakaan kausina. En odota näin uusiutuneelta ryhmältä runkosarjavoittoa, mutta näin kolmen pelin jälkeen kaikki on vielä auki. Joku on alussa liekeissä ja sillekin on tyypillisesti tullut jossakin vaiheessa laskusuhdannetta. Toisaalta ennakkoon vahvojen joukkoon lasketut Jyppi ja Lukko ovat aloittaneet kolmessa pelissä kahdella pisteellä. Jukurit on varmasti herkistellyt kauden alkuun kaasu pohjassa RD:n johdolla, mutta tuskin voittaa kaudella 2/3 otteluistaan.
 

Judge Dredd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
EIpä tässä vielä hirveän huolissaan kannata olla. Maalivahtipeli kyllä pitää olla parempaa jatkossa. Pelin avaamisessa liikaa virheitä, jotka ovat maaleihin johtaneet ja höntyily hyökkäyspäässä. Aika odotettuja asioita nämä virheet uudelle joukkueelle.

Oikeastaan missään pelissä ei olla mitenkään vastaantulijoita oltu eikä selvästi huonompia. Silti joka peli hävitty. Puristus ei vaan saa päästä liian suureksi. Onnistumisen kokemuksia tämä joukkue kaipaa ihan valmennusta myöten. Kyllä se siitä lähtee.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Mielenkiintoista on nähdä mitkä on Suikkasen työkalut tilanteen purkamiseen. Onko ne enemmän hien ja työnteon kautta vai sitten keskustelemalla yksilöllisesti pelaajien kanssa ongelmista.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Ei tässä mielestäni mitään suurempaa ongelmaa ole. Käydäänpäs peli peliltä läpi miten nämä pelit ovat nyt menneet.

TPS- Kärpät:
Tasainen ottelu, jossa Kärpät ehkä hieman enemmän vietti aikaa hyökkäysalueella taka-ajoasemasta johtuen. Laukauksetkin tukee tätä väitettä (41-39 TPS:lle). Hieno nousu kaksi kertaa maalin takaa rinnalle aina 2-2 tilanteeseen saakka. Tasoituksen jälkeen kolmannen erän alussa Kärpillä oli erinomainen vaihe menossa ja näytti siltä että Kärpät on aidosti lähempänä voittoa. Rynnäs päästi kuitenkin todella helpon maalin minkä takia tuli tappio. Ilman YKSILÖVIRHETTÄ tästä pelistä olisi todennäköisesti tullut se 1-3p.

HPK - Kärpät:
Hyvä startti Kärpiltä, mutta maalia ei saatu. Toisessa erässä oltiin purjeessa, mutta lopulta päästiin jatkoajalle asti. Pistejako 2-1 tästä pelistä oli mielestäni aika oikeudenmukainen. 1p

Kärpät - HIFK:
Mitähän tästä pelistä sanoisi.. Ei tästä tappiosta mitenkään Suikkasta tai pelitapaa voi syyttää, laukaukset Kärpille 51-20 ja maalintekopaikat maalin edestä taisi olla 20-4 Kärpille. Mahdollisuudet oli voittoon mutta surkean viimeistelyn takia tämä voitto lipsui käsistä. Aaltonen pääsi pari kertaa sekoilujen jälkeen sektorille ja BOOM! Tästä pelistä 3p oli täysin otettavissa, vähintään jatkoille olisi pitänyt päästä.

Mitä näillä haluan tuoda esille on se, että ei tässä kyllä Suikkanen ole missään määrin "epäonnistunut". Ei Suikkanen ole (enää) se, joka lyö kiekon reppuun. Suikkanen antaa joukkueelle pelitavan, jonka puitteissa näistä kauden kolmesta ensimmäisestä pelistä olisi ihan hyvin voinut tulla se 5-7p. Nyt ei tullut ja ollaan liigan jumbona 1p. Mihinkään paniikkiin ei todellakaan ole aihetta, sillä pelillisesti ollaan oltu pahimpia kilpakumppaneita (TPS ja HIFK) edellä, yksilötason virheet ja huono tuuri jne. ovat kääntäneet nuo pelit. Ja näillä ei ole todellakaan tarkoitus sanoa, että Kärpät olisi epäoikeudenmukaisesti hävinneet. Ihan itse ne nuo pelit hävisi, mutta Suikkasen ja pelitavan vika se ei ole. Pelaajille lisää tervävyyttä hyökkäyspäähän niin hyvä tulee. Toivottavasti Suikkanen kuitenkin ymmärtää panostaa nyt tuohon hyökkäyspään pelaamiseen ja erikoistilanteisiin (myös AV!) myös treeneissä. Tasakentällisin ei kyllä hätää ole ollut Mikkolan koomailuja lukuunottamatta.
 

JPL

Jäsen
En kyllä itsekkään laittaisi ongelmia Suikkasen syyksi. Periaatteessa pelitapa (jos ja kun se alkaa joskus toimimaan) on viihdyttävä. Ongelmaksi muodostuu ehkä eniten se, että joukkuetta ei ole rakennettu kyseisen pelitavan mukaiseksi, vaan on jouduttu tyytymään kompromisseihin pelaajien suhteen ja lopputulemana on paljon pelaajia, jotka ei välttämättä ole optimaalisia toteuttamaan suunnanmuutoskiekkoa.

Jossitella voi aina, mutta mielestäni esimerkiksi Junttila, Keränen, Suoranta sekä Huml olisivat kaikki olleet parempia kuin saapuneet Lehtonen, Kähkönen yms.. Sailion sekä Saarisen periaatteessa pitäisi soveltua tähän pelitapaan ihan hyvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös