Oulun Kärpät 2016–2017

  • 1 257 799
  • 6 355
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jalasvaara nyt on kuitenkin Oulussa syntynyt ja epäilemättä täällä myös sukua, joten ei tuo välttämättä tarkoita yhtään mitään. Toki kelpaisi vallan mainiosti ja viime kausi nyt ei mitään paraatimarssi ollut, joten saattaisi kotimaakin pitkästä aikaa kutsua.
Totta tuokin ja se kävi myös mielessä. Saattoi myös käydä emännän kanssa asuntoja katselemassa. Jäämme seuraamaan tilannetta. Legendan sanoin se on fifty-sixty! On tämä jännää touhua, kun kehtaavat tuolla kylillä näyttäytyä tähän aikaan vuodesta!

Ja sitten ketjun aiheeseen. Huhujen mukaan ensi viikolla uutisoidaan maailmanmestarin sopimuksesta Kärppien kanssa.
 
Jokohan tähän samaan uutisointiin ehtisi mukaan tuoreen Suomen mestarin sopimus, jännittäviä aikoja todellakin elämme.
Joo kyllä nyt alkaisi olemaan aika kotiuttaa Kuusela, kun on saanut haettua vähän kokemusta pienemmistä seuroista. Hymiö.

Ja sitten ketjun aiheeseen. Huhujen mukaan ensi viikolla uutisoidaan maailmanmestarin sopimuksesta Kärppien kanssa.
Ketä meitä nyt on? Pesonen, Aaltonen, Laine ja... Vaakanainen! Joku näistä saletisti.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Ohtamaa? Karjalainen? Vaakanainen?
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Eikös Janne Kuokkanenkin ole vielä ilman sopimusta? Se maailmanmestari voisi olla hänkin. Tuoreista Suomen mestareista Jere Karjalaistahan on tosiaan aiemminkin huhuiltu.
 

WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.
Eikös Janne Kuokkanenkin ole vielä ilman sopimusta? Se maailmanmestari voisi olla hänkin. Tuoreista Suomen mestareista Jere Karjalaistahan on tosiaan aiemminkin huhuiltu.

Joo eiköhän se Kuokkanen ole...
 

Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
En kyllä usko, että Kuokkanen. Tai voishan se olla mutta eiköhän kausi mene pääasiassa mestiksessä. Mut eiköhän sieltä ala tulla niitä ykköskorin pelaajia.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
En myöskään jaksa uskoa, että Kuokkasta on "pimitetty" ja nyt julkaistaan. Eiköhän se ole joku vähän isompi nimi.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En kyllä usko, että Kuokkanen. Tai voishan se olla mutta eiköhän kausi mene pääasiassa mestiksessä. Mut eiköhän sieltä ala tulla niitä ykköskorin pelaajia.

Saattaapa hyvinkin olla, että Kuokkanen pelaa joka tapauksessa ainakin suuren osan kaudesta liigassa. Jos ei tuo tapahdu Kärpissä niin sitten jossain toisessa joukkueessa. Toivottavasti Kärpät rakentaa joukkueen niin, että Kuokkanen saa aidon mahdollisuuden pysyä liigajoukkueen mukana. Tämänkään tason lupauksia ei Kärpillekään tule koko aikaa, joten Kuokkasesta kannattaa pitää kiinni. Pari pelattua liigapeliä näyttivät, että kaikki eväät on kyllä olemassa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ohtamaa? Karjalainen? Vaakanainen?
Näistähän nyt ei maailmanmestaruutta ole muilla kuin Vaakanaisella. Ohtamaalla MM-hopea, Karjalaisella ei mitään. Vaakanainen olisi kyllä hieno hankinta, varmasti olisi jo ensi kaudella ihan pätevä vahvistus joukkueeseen. Varmasti Kärpät on kintereillä, saa sitten nähdä että mihin jengiin menee.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Vaakanainen on nuori kaveri vielä ja Ouluun on kotioloista pitkä matka. En jaksa oikein uskoa hänen tulevan tänne.
 
Miksi Vaakanaisesta huhuillaan? Onko tänne jotain kiinnepisteitä? Onko mies oikeasti niin hyvä, että olisi jotain merkitystä? Vastatkaa joku, että saan mielenrauhan.

Minusta meillä on junnukoneista aivan tarpeeksi hyvässä kunnossa ilman Vaakanaista. Saadaan varmasti sekoitus raikkautta ja kokemusta. Uskon ja toivon, että Vaakanainen menee jonnekin muualle ja ettei häntä tänne edes yritetä.
 

Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Miksi Vaakanaisesta huhuillaan? Onko tänne jotain kiinnepisteitä? Onko mies oikeasti niin hyvä, että olisi jotain merkitystä? Vastatkaa joku, että saan mielenrauhan.

Minusta meillä on junnukoneista aivan tarpeeksi hyvässä kunnossa ilman Vaakanaista. Saadaan varmasti sekoitus raikkautta ja kokemusta. Uskon ja toivon, että Vaakanainen menee jonnekin muualle ja ettei häntä tänne edes yritetä.
Koska jotkut toivovat kaikkia näitä nuoria tänne. Toivon myös, että menee muualle. Ja en jaksa uskoa, että tänne tulee. Kyllä me tarvitaan tuonne puolustukseen kovemman tason pelaajaa ja kokenutta. Ettei kaikki kasaudu Kukkosen ja Heshkan niskaan.

Niinhän se playoffeissa joutui Kukkonen painimaan yli 30minuutin peliaikoja.. Jos vaikka ensi playoffeissa vähän tasautuisi peliajat.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Miksi Vaakanaisesta huhuillaan? Onko tänne jotain kiinnepisteitä? Onko mies oikeasti niin hyvä, että olisi jotain merkitystä? Vastatkaa joku, että saan mielenrauhan.

Minusta meillä on junnukoneista aivan tarpeeksi hyvässä kunnossa ilman Vaakanaista. Saadaan varmasti sekoitus raikkautta ja kokemusta. Uskon ja toivon, että Vaakanainen menee jonnekin muualle ja ettei häntä tänne edes yritetä.
Mun mielestä joku taisi mainita täällä jossain ketjussa (olisiko ollut ihan tuo yleinen Liigan huhuketju), että Vaakanainen pelaa jossakin näistä Liigan top4-joukkueista, ja tästä johtuen Kärppien nimi on noussut esille. Sijaitinsa puolesta toki IFK voisi olla todennäköinen vaihtoehto, mutta en minä täysin Kärppiäkään sulkisi pois.

Ja kyllähän Vaakanainen on sen tason pakkitalentti että tervetulloo jos vaan on tullakseen. En nyt tiedä puhuttaisiinko puolustajan suhteen lähes samanlaisesta kaappauksesta kun Granlundi(e)n siirtymisessä IFK:hon aikanaan, mutta kyllähän Urho Vaakanainen on ihan kiistatta yksi kovimpia suomalaisia pakkilupauksia tällä hetkellä. Aika saletti ykköskierroksen varaus vuoden 2017 draftissa.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Urho Vaakanainen on oman ikäluokkansa ehdottomia kärkipakkeja, jonka tulevaisuus on hyvin suurella todennäköisyydellä NHL:ssä, jos kehitys jatkuu nähdynlaisena. 185/85 mitat kertovat, että kokoa on hyvin jo tuossa iässä ja liike ja kiekkovarmuus ovat hyvällä tasolla. Ottaisin kirkuen mukaan Kärppiin ensi kaudelle.
 

Untamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jaksoin sitte vaihtaa unohdetun salasanan tänne. Päivällä olin tekemässä, mutten sitten jaksanunna vaivautua ku ajattelin, että kohta joku sannoo sen huhutun maailmanmestarin nimen, muttei näy vieläkään. Mukava ois ollu kirjotella muihinkin ketjuihin yhtenä esimerkkinä Kärpät-Tappara, mutta laiska kun olen. :0

Oisko se Pikku-Hakki? Noh, sitte tietty veikkaan vielä Pessiä tai JMA:ta ku jaksoin väsätä itteni sissään.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät 2015-2016

Maalivahdit
Aittokallio 150k
Tarkki/Rajaniemi 150k
Yhteensä 300k

Puolustajat

Kukkonen 250k
Masuhr 180
Laatikainen 150k
Hakanpää 150k
Niemelä 80k
Nutivaara 70k
Pentikäinen 60k
Ronkainen 30k
Yhteensä 970k

Hyökkääjät

Niemi 200k
Hirschovits 140 (vajaa kausi)
Pirnes 150k
Humaloja 20k (vajaa kausi)
Keränen 100k
Pyörälä 250k
Huml 200k
Aaltonen 150k
Junttila 150k
Ikonen 100k
Aho 50k
Puljujärvi 50k
Sailio 20k (vajaa kausi)
Manninen 20k (vajaa kausi)
Suoranta 60k
Mäenalanen 70k
Yhteensä 1730k

Kaikki yhteensä 3 000 000€

Kärpät 2016-2017

Maalivahdit
Aittokallio 150k
Rynnäs 200k
Yhteensä 350k

Puolustajat

Kukkonen 250k
Heshka 200k
Hakanpää 150k
Niemelä 80k
Mäkelä 40k
Ronkainen 40k
Mikkola 80k
Yhteensä 840k

Hyökkääjät

Pyörälä 250k
Ruohomaa 120k
Leskinen 80k
Mäenalanen 100k
Humaloja 40k
Vartiainen 20k
Koblizek 20k
Aaltonen 150k
Kalapudas 50k
Yhteensä 830k

Kaikki yhteensä 2 030 000€

Näiden summittaisen palkka-arvioiden mukaan Kärpillä olisi vielä noin miljoon euroa käytössään pelaajahankintoihin, mikäli kolmen miljoonan budjetilla mennään edelleen.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
McTorsolta erittäin hyvän suuntaista arviointia. Rynnäs ja Heshka meni varmaan vähän alakanttiin, ei taida kummallekaan riittää 200k. Samoin Ruohomaa saa varmaan enemmän, kotimaisia parhaassa iässä olevia pistesenttereitä ei ole ihan kauheasti. Mäenalasen osalta sata kiloa on varmaan yläkanttiin, koska oikeita näyttöjä tuolle palkalle ei MM-kisojen jälkeen ole.

Ja ihmettelen, jos Mikkola pelaa alle satkulla. Ei varmaan paljoa yli, mutta en usko olevan alle. Sanoisin, että Kärppien nykyjengi on 2,15 - 2,2 miljoonan arvoinen.
 

Fordél

Jäsen
Pääosin oikein hyvin hahmotellut palkat @McTorso. Pakko kuitenkin puuttua muutamaan.

Keränen 100k

Tähän en usko vaikka Keränen olikin tärkeä mies Kärpille. Jos olisi tienannut noin paljon, tuskin olisi lähtenyt Kerhoon vaikka sieltä tarjottaisiinkin isompaa tonttia. Ottaisin 20.000 euroa pois.

Pyörälä 250k

Tähänkään en usko. Vuonna 2014 verotettavaa tuloa oli 113 000 euroa. Tuo verovuosi meni kokonaan Kärppien paidassa. Jos Pyörälä on rahastoinut täydet 50.000 euroa, voidaan tosta sun arviosta ottaa pois ainakin juuri samainen 50.000 euroa.

Mäenalanen 100k

Vaikka kyse on potentiaalisesta hyökkääjästä, hänelle tuskin on syksyn 2015 näyttöjen perusteella (sopimus julkaistiin joulukuussa 2015) noin kovaa palkkaa. Samaa esim. kuin sun arvioissa maksettiin viime vuonna Ikoselle. Ottaisin 20.000 euroa pois Mäenalaselta.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Tähänkään en usko. Vuonna 2014 verotettavaa tuloa oli 113 000 euroa. Tuo verovuosi meni kokonaan Kärppien paidassa. Jos Pyörälä on rahastoinut täydet 50.000 euroa, voidaan tosta sun arviosta ottaa pois ainakin juuri samainen 50.000 euroa.

Maksimirahastointi on ja oli minusta myös 2014 100 000 euroa.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@McTorso @GT ja @Fordél kommenttien pohjalta arvioisin, että tähän mennessä sopimuspelaajien kokonaishinta on 2,035 Meur. Pelaajabudjetti on tulevalla kaudella jotain 2,6 Meuron ja 3 Meuron välillä, ehkä 2,8 Meur on aika lähellä. Tällöin pelaajabudjettia olisi vielä käytössä noin 0,8 Meuroa, jolla kyllä saa vielä huippupelaajia ja runkopelaajia hankittua. Kärpät on varmasti hyvän palkanmaksajan maineessa, mutta joutuu varmasti maksamaan hiukan ylihintaa, jotta Kärpät saa esim. Rynnäksen, Ruohomaan ja Heshkan tasoisia pelaajia.

Luulen, että Kärpät tiedottaa lähiviikkojen aikana Janne Kuokkasen ja Jere Karjalaisen pelaajasopimuksista. Kuokkanen saanee pian 18-vuotiaana vähintään saman kuin 20-vuotias Vartiainen eli noin 20 000 euroa. Aikaisemmin en uskonut Karjalaisen sopimukseen, mutta tällä palstalla tämä huhu saa viikko viikolta enemmän tuulta purjeisiin, joten voihan se toteutuakin. Jere Karjalainen ei ole mielestäni enemmän kuin 100 000 euron arvoinen, mutta luultavasti Junno on joutunut maksamaan kovassa huutokaupassa Karjalaisesta ylihintaa ja Lapin lisää ja Karjalaisen hinta on 130 000 eur.
 
Viimeksi muokattu:

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Luulen, että Kärpät tiedottaa lähiviikkojen aikana Janne Kuokkasen ja Jere Karjalaisen pelaajasopimuksista.

Vähän ihmetyttää kyllä se, ettei Kuokkasen kanssa ole tehty sopimusta jo aiemmin. Tässä vaiheessa tällaisten kaverien kanssa pitäisi olla vähintään parivuotinen sopimus valmiina jo hyvissä ajoin. No jospa se sieltä vielä putkahtaa, mutta enemmän nyt varmasti joudutaan maksamaan kuin vaikkapa vuosi sitten.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eihän me tiedetä, että kenen kanssa Kärpillä on sopimus ja sopimus kassakaapissa. Jälkikäteen kuullaan tiedotteissa pelaajasopimuksista. Voihan se olla, että esimerkiksi Kuokkasella on jo talvella tehty sopimus, jota Kärpät ei ole tiedottanut Kuokkasen U18MM-projektin johdosta. Mistä noista tietää, paitsi jo julkistetuista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös