Kauden paras aika alkaa taas...
Veskariosastosta ei tosiaan tarvitse olla huolissaa. Hilli on sen verran arvostettu seppä, että nuoria, kehittyviä veskareita on jonoksi asti tulossa. Nyt ei kannata palkata liian kokenutta kakkosta, vaan otetaan reilusti edullinen, mutta potentiaalia omaava kakkonen Iirolle kaveriksi. Ihan 18v junnua ei kuitenkaan uskalla ottaa, vaan tuommoinen 20-24v veskari. Nimiä esim. Aittokallio / Rajaniemi.
Sentteriosastolle toivoisin ehdottomasti Pirnekselle tai Maxwellille jatkoja. Essi saa minun puolesta treenailla Espoossa omatoimisesti kauden alkuun saakka, kunhan vain jatkaisi. Todennäköisyydet toki ovat tätä vastaan. Olisi kuitenkin jatkuvuudenkin kannalta tärkeää. Muuten vaihtuu käytännössä kaikki sentterit, eikä se ole hyvä ollenkaan. Niemi on erittäin hyvä sainaus sille osastolle ja jokohan Sebok / Kalapudas olisi valmiina kokeilemaan nelosen roolia?
Laituri- ja pakkiosastot nyt on parhaimmalla kantilla, vaikka muutoksia onkin tulossa. SaiPa:n miehistö saa poistua tämän viikon jälkeen Oulusta. Ikävä kyllä palkkakuluja jää heidän osalta maksettavaksi 1,5 kärkiketjun miehen verran vielä ensi kaudellakin, joten kallis tikki oli tuo kolmikko. Huml:n osalta paljon lienee kiinni siitä, kuinka pahasti mies hajosi tällä kaudella. Jos arvata saan, niin puukolle mennään nivusten kanssa ja siinä voi tulla kauden alku vastaan, ennen kuin pääsee mukaan. On mielenkiintoista kuulla, kuinka pahasti porukka oli klesana. Huml, Vallin ja Lasse nyt ainakin on pelanneet puolirampoina.
Ensi kausi on Kärppien 70v juhlakausi, joten panostus lienee kovempaa kuin alla näkyvä, mutta olisihan tuossa nuorta intoa ja oman kylän poikia aika muikeasti. 7 paikkaa on joukkueessa vielä täyttämättä (Tai siis 6, kunhan tuo Niemen sopimus "virallistetaan"). Polak ilmeisesti aika varma tulija myös. Miro Aaltosen tilanne ilmeisen sekava, mutta jos hän saa tekemättömän sopimuksensa purettua, niin saattaa pian tullakkin. Jos siis Huml jatkaa ja Niemi, Polak ja Aaltonen tulee, niin paikkoja ei ole käytännössä jäljellä kuin 1 / pelipaikka ja laitaan ei olisi edes pakko ketään hommata.
Lottokone pyörähtää:
Pyörälä - Niemi - Puljujärvi
Huml - Maxwell/xxx - Polak
Junttila - Pirnes/M.Aaltonen - Aho
Keränen - Sebok - Suoranta / Alikoski
Mäenalanen - Kalapudas - Kestilä
Kukkonen - Masuhr
Laatikainen - Nutivaara
Niemelä - XXX
Siikaluoma
Tarkki / XXX
(Edit: Lisätty sopimuksenalainen Alikoski)

Viimeksi muokattu: