Oulun Kärpät 2009-2010

  • 337 424
  • 714
Tila
Viestiketju on suljettu.

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Alikoski jos jatkaa edes lähellä samaa tasoa syksyllä kuin mitä nyt on nähty, ei todellakaan löydä itseänsä mistään vilttiketjusta. Ainakin olisi hyvä katsoa mihin kaverista on pelaavassa ketjussa, yli 15min peliajalla.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pleijareiden perusteella isompaa vastuuta ensi kaudeksi pitää tarjota ainakin herroille nimeltä Atte Ohtamaa, Mikko Alikoski ja Veikko Karppinen. Juho Jokinen ei ole pleijareissa pahemmin pelannut, mutta runkosarjan loppu osoitti jo pieniä kehitysaskelia hänenkin kohdallaan, joten ehkä häntäkin jaksaisi vielä ainakin sen yhden kauden katsoa että tuleeko hommasta mitään.

Atte pitää nostaa ensi kaudeksi vakiokokoonpanoon kuuden ensimmäisen pelaavan pakin joukkoon. Alikoski ja Karppinen puolestaan vähintään kolmosketjuun. Tilaakin löytyy koska puolustuksesta poistunee Järventie, Forrest ja Bume akselilta ainakin kaksi sekä hyökkäyksestä alempien ketjujen osalta mitä ilmeisimmin ainakin Paakkis ja Dahlman.

Puolustus näyttää ensi kaudeksi jo nyt kohtalaiselta ja jos vielä yksi "Lehtonen" saadaan hankittua tai Bume jatkaa, se on käytännössä valmis. Toki laajuutta siinä ei hirveästi ole, joten ehkä siihen pitää joku vielä ottaa leveyttä tuomaan, varsinkin jos sattuu että CHL:ssä mukana ollaan.

Hyökkäys onkin sitten se murheenkryyni, kun käytännössä pakka on täysin levällään. Jos pahimmat skenaariot käy toteen että Andersson, Koivisto, Corso, Paakkis, Normio, Viitakoski ja Aaltonen kaikki häipyvät, tarkoittaa se jälleen runsaasti hommia Hillille&Junnolle jotta saadaan edes jotenkin kilpailykykyinen rosteri kasaan. Samalla voitaneen jälleen kerran unohtaa menestys CHL:ssä, koska ne pelit pelataan syksyllä eikä siihen mennessä uusi joukkue varmastikaan ole vielä hitsautunut yhteen.
 
Obelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoisen seurat
Eikös ensi kaudella joukkeen kokoonpano ole mallia 18+2 per ottelu? Pakkeja siis pelaavassa kokoonpanossa 6, joten kilpailu pelipaikoista kovenee. Lisäksi 13. hyökkääjä jää pois. Viitakoski on pelannut hyvän kauden, mutta itse raivaisin tilaa nuoremmille, muuten "omat kasvatit" viilettää taas Lukon tai jonkun muun seuran paidassa liigaa.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Puolustus kaipaa lähtijöiden paikkaajaksi yhtä kärkinimeä, joten miksi ei? Karalahti saa pelata taas SM-liigaa.

Eri asia toki, sopiiko tuomiotaan kärsivä ja muutenkin negatiivisessa valossa esitetty julkkis Kärppien puhtoiseen imagoon. Pelillisesti Jere sopisi tänne, mutta löytyykö halua hankkia?
 
Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Itselleni Karalahti sopisi kyllä joukkueeseen hyvin, hän oli pelillisesti todella hyvä sen muutaman pelin mitä ehti 2007 syksyllä pelailla. Enpä vain usko, että Kärppiin palaa juurikin huonon mainoksen, mitä hän organisaatiolle antaisi, takia. Veikkaan, että jos johonkin liigaseuraan palaa, niin kai se on melko varmasti IFK. Olisi kieltämättä kuitenkin mielenkiintoinen juttu jos palaisi "kotiinsa" tänne. En pistäisi pahaksi. :)
 
Kappuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Alikoski poistettu viltistä,kaverihan oli jo kokoonpanossa 3.kentässä.
 
Otteluvalvoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien kolmonen voisi ensi kaudella näyttää vaikkapa tältä:

Keränen - Karppinen - Alikoski

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita olisi/tulisi ihan mukavasti, ja mikä parasta; kaikki kärppäkasvatteja.

Neloseen Vesku/Normio - "T. Sihvonen" - Pekkala/Aarnio

"T. Sihvonen" = Joku hyvä aloittaja, puolustusspesialisti.

Ykkös-kakkos -kentät vielä pahasti auki...
 
sofronieva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Puolustus kaipaa lähtijöiden paikkaajaksi yhtä kärkinimeä, joten miksi ei? Karalahti saa pelata taas SM-liigaa.

Eri asia toki, sopiiko tuomiotaan kärsivä ja muutenkin negatiivisessa valossa esitetty julkkis Kärppien puhtoiseen imagoon. Pelillisesti Jere sopisi tänne, mutta löytyykö halua hankkia?

Saamani tiedon mukaan Karalahti pelaisi ensi kaudella Kärpissä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Philly Flyers, Larva ja Todd Timantti
No sitäkin tämä päivä on mutta tämä asia ei pitäisi olla. Tai sitten on minuakin huijattu. Tarjoatko oluet ensi kaudella areenalla jos Karalahti Kärppiin palaa? ;)

Minä tarjoan jos Karalahti tulee, ota palstalla heti yhteyttä, kyllä Jeren tulo olisi yhden oluen arvoinen epäilevän kukkarosta ;)

Se mitä olen kuullut siitä ajasta kun Karalahti kärpissä oli, oli kuulemma ihan uskomattoman pidetty, karismaattinen ja rauhoittava johtaja pukukopissa.. Pelaajat pitivät kovasti, ja antaisi varmasti jollekin nuorelle pakille samanlaisen liidon kuin Jaakolan Topi aikoinaan, muistatte varmaan miten hyvin "Stobe" pelasi kun Jeren pakkiparina oli.
 
Oukei, nyt lopetan chattailyn teidän ketjussa, mutta luotan sen verran lähteeseeni että Raksilanmäyrälle tarjoan bisset jos Jere ei pelaa. Mutta nyt jatkan lomailua odottelen syksyn ansaittua olutta!
 
BumeLupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No sitäkin tämä päivä on mutta tämä asia ei pitäisi olla. Tai sitten on minuakin huijattu. Tarjoatko oluet ensi kaudella areenalla jos Karalahti Kärppiin palaa? ;)

Tarjoan vaikka kaksi jos Jere Kärppiin ensi kaudeksi tulee. Eli viestiä sitten privana jos näin käy.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Joey Tenute ei saanut jatkosopimusta Jokereihin. En tiedä mitä mieltä muut ovat, mutta omasta mielestäni harkitsemisen arvoinen kaveri. Ok, Tenute ei hirmupisteitä nakutellut kauden aikana, mutta hyökkäävämmässä joukkueessa saattaisi saada kovatkin tehot aikaiseksi. Itse ainakin jonkin verran tykästyin Tenuten otteisiin sarjassa Jokereita vastaan. Kyseessä on kuitenkin hyvän taitotason omaava, nopeahko, hyvin laukova ja vielä suht nuori kanukki. En tiedä Junnon/Hillin ensi kauden suunnitelmista, mutta ainakin siihen joukkueeseen joka virallisesti tässä vaiheessa on paperilla ensi kautta varten, Tenute sopisi varsin mallikkaasti.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
En tiedä Junnon/Hillin ensi kauden suunnitelmista, mutta ainakin siihen joukkueeseen joka virallisesti tässä vaiheessa on paperilla ensi kautta varten, Tenute sopisi varsin mallikkaasti.

Juu, riippunee eniten siitä käytetäänkö ulkkaripaikkaa sentteriin vai onko 1-2 punch Saarenheimo-Viuhkola. Siinä tapauksessa ulkkarilaiturille on tilaa, etenkin jos Anderssonkin lähtee. Mieluiten joku härskimpi kuin Tenute, mutta kyllä Tenutekin Kärpissä mahtaisi paremmat tehot tehdä kuin tämän kauden Jokereissa.
 
Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No sitäkin tämä päivä on mutta tämä asia ei pitäisi olla. Tai sitten on minuakin huijattu. Tarjoatko oluet ensi kaudella areenalla jos Karalahti Kärppiin palaa? ;)

Täältä tulee olutcase jos huhu pitää paikkaansa. Ja pistä privaa tuleen jos/kun huhu pitää paikkaansa.
 
aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
Siinä tapauksessa ulkkarilaiturille on tilaa, etenkin jos Anderssonkin lähtee. Mieluiten joku härskimpi kuin Tenute, mutta kyllä Tenutekin Kärpissä mahtaisi paremmat tehot tehdä kuin tämän kauden Jokereissa.

Ensi kaudella saa muistaakseni olla EU-pelaajavahvistuksia vaikka koko joukkueellinen, joten kyllä joukkueeseen yksi kanukkikin mahtuu vaikka heti.
 
Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Osaa ottaa päähän ton Martti Järventien touhut kentällä! Laiskaa pelaamista eikä ehdi tilanteisiin. Toivottavasti hän ei pelaa ensikaudella Kärpissä. Forrest ollut kanssa melko pimennössä playoffien aikana. Bume on tärkeä palanen ylivoimalla, mutta urakarttaa katsoen voi arvata ettei ole jatkamassa Kärpissä.

Ensikauden puolustus saisi näyttää seuraavalta:

X - Ohtamaa

Korpikari - X

Mikkola - Grönholm

Toivottavasti ei enään hankita näitä jämäjulleja.
 
Tex Willer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivottavasti ei enään hankita näitä jämäjulleja.
Kuten???

Tiettävästi Jere Karalahti on ainut viime vuosina Kärpissä pelannut IFK-taustainen puolustaja. Muut Kärpissä viime vuosina pelanneet IFK-taustaiset pelaajat ovat Niklas Bäckström, Niklas Hagman, Jari Laukkanen ja Toni Sihvonen. Mielestäni Kärpissä ei ole koskaan pelannut ainuttakaan "jämäjullia".
 
Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Kuten???

Tiettävästi Jere Karalahti on ainut viime vuosina Kärpissä pelannut IFK-taustainen puolustaja. Muut Kärpissä viime vuosina pelanneet IFK-taustaiset pelaajat ovat Niklas Bäckström, Niklas Hagman, Jari Laukkanen ja Toni Sihvonen. Mielestäni Kärpissä ei ole koskaan pelannut ainuttakaan "jämäjullia".

Juttu menee täysin ohi aiheen, mutta olen aina luullut jullien tarkottavan Jokereita.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Laitetaan nyt vaikka tähän ketjuun tämä.

Mikähän mahtaa olla syynä siihen, ettei yhteyspäällikkö Sakari Palsola ole enää Kärppien palveluksessa? Kaksi päivää sitten vielä oli, tänään ei enää ollut, näin sanoi hän itse ja Loponen hoitelee ne yhteyspäällikön asiat.

Kesken poffien loppuivat siis Palsolan työt. Kuohuuko kulisseissa?!
 
Tästä tuli juttua pari päivää sitten Megassa. En voi sataprosenttisesti muistaa oikein mitä kuulin, mutta muistaakseni Palsola halusi uusien haasteiden pariin ja ryhtyi MTV3:n mediapäälliköksi Oulussa. Hyvissä välein kuulemma jätti Kärpät.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Laitetaan nyt vaikka tähän ketjuun tämä.

Mikähän mahtaa olla syynä siihen, ettei yhteyspäällikkö Sakari Palsola ole enää Kärppien palveluksessa? Kaksi päivää sitten vielä oli, tänään ei enää ollut, näin sanoi hän itse ja Loponen hoitelee ne yhteyspäällikön asiat.

Kesken poffien loppuivat siis Palsolan työt. Kuohuuko kulisseissa?!
Joka tapauksessa hyvä juttu Kärpille. Kärppien organisaatio on turvonnut viime vuosina juuri näillä entisten pelaajien suojatyöpaikoilla ja jos yhdestä päästään eroon, se on aina kotiinpäin. Kärpät tarjosi Palsolalle peliuran jälkeen loistavan duunin muutamaksi vuodeksi opetella tekemään "oikeita töitä" ja nyt kun hommat alkaa olemaan hanskassa, on aika siirtyä myös "oikeaan työpaikkaan".
 
Kappuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ehdoitus/toive Steve Kariya Kärppiin! Toivottavasti Hilli on nyt hereillä.Toisaalta taitaa Kariyalle tulla venäjän suunnasta tarjouksia.

Klikkaa lainauksessa olevaa kolmiota,saat näkyviin Kärppien kauden 2009-2010
joukkueen.

Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Slovakia vs Kazakstan
  • 1.20
  • 7.50
  • 9.00
Suomi vs Iso-Britannia
  • 1.03
  • 17.00
  • 30.00
Latvia vs Ranska
  • 1.93
  • 4.10
  • 3.20
Tanska vs Kanada
  • 15.00
  • 10.00
  • 1.10
Itävalta vs Sveitsi
  • 15.00
  • 11.00
  • 1.09
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös