Kyllä nykyään on mukavaa katsomossa, on istumapaikat ja kaljaa saa.
Aikana, jolloin Suomessa ei ollut vielä yhtään jäähallia, pelasi Suomi maaottelun Kanadaa vastaan Nordiksen hallin paikalla olleella silloin maan ainoalla tekojääradalla. Kanadaa edusti sen amatöörimestariseura oranssisine peliasuineen ja joka Kanadassa oli tottunut pelaamaan halleissa. Täällä pojille tuli kylmä kun luistimissa ei ollut tilaa villasukille ja pelasivat paljain päin 20 asteen pakkasessa. Mutta kuumat olivat tunteet varsinkin silloin, kun Lalli Partinen esitti kuuluisan pers'taklauksensa heidän ykkössentteriinsä, joka lensi 1,5 volttia ilmassa päiden yläpuolella. No eihän monella Suomenkaan pelaajalla ollut tuolloin kypärää, maalissa Juhani Lahtinenkin pelasi paljain päin ilman maskia. Katsomossa seistiin kuin sillit tynnyrissä, mutta pakkasessa pidettiin itsemme lämpiminä hyppimällä. Ottelun jälkeen molemmat joukkueet ahdettiin saman bussiin, jolloin osa pelaajista joutui seisomaan matkan ajan hotellille, jossa pääsivät suihkuun.
Oma lukunsa oli Velodromin luonnonjääkenttä, jossa HIFK ja HJK pelasi silloista mestaruussarjaa silloin, kun Helsingin jäähallia rakennettiin. Muistan sarjan viimeisen kierroksen ottelun, jossa vierailijana oli Tappara. Oli kova lumisade ja eriä jouduttiin aika ajoin keskeyttämään lumenkolauksen ajaksi. Kymmenen ukkoa hyppäsi jäälle ja kolasi ja lapioi sen käsipelillä. Silti lunta kertyi jäälle niin paljon, ettei pitkiä kiekkoja pystytty ampumaan päätyyn asti, vaan ne pysähtyivät matkalle. Sama juttu jäätä pitkin annettujen syöttöjen osalta, joten pelaajat yrittivät pelata kiekkoa maalille kuljettamalla ja laukoa kaukaa. Tapparan olisi ollut pakko voittaa ottelu säilyäkseen sarjassa, mutta huolimatta kovasta taistelusta vastustajaa ja lunta vastaan, joutuivat nöyrtymään ja putosivat tuolloin sarjaa alemmaksi.
Katsomot olivat kattamattomat puulauteet, josta paikoilta ei viitsinyt siirtyä tauoillakaan mihinkään, koska ei olisi enää mahtunut paikalleen takaisin. Lunta satoi ja pakkasessa hypittiin, mutta muistan tunnelman otteluissa olleen aina erinomaisen. Huumoria viljeltiin katsomossa tuolloin runsaasti. Koska lunta satoi katsojien pipoille ja hartioille, oli katsomotkin valkoisenkirjavat.