Otto ”Kyttä” Karvinen – pelkoa ja inhoa Raksilassa

  • 58 427
  • 193
Tehkääpä tälle kaverille sama kuin Mäenalaselle. Ei tarvitse maalittomuudesta suolata, vaan siitä yleisestä turhakkeena olijasta, joka ei kunnolla uskalla kiekkoon koskea, ei taklaa, ei rouhi, ei hiero naamaa vihellysten jälkeen eikä ehdi luistelemaan oikeastaan mihinkään tilanteeseen. Vaikka toki pitkä tauko olikin, niin ei tehnyt edellä mainittuja asioita ennen loukkaantumistaankaan. Jukureita vastaan kuitenkin hieno syöttöpiste ja vieläpä ihme kyllä täysin antsaittu.

Itse toivon niin paljon Karviselta. Vaatisi vain asennemuutoksen tai suitset pois. Kummasta sitten olisikaan hyötyä.
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Itse kyllä luulen että mikäli Karvinen tulee samaan säännöllisesti peliaikaa, niin kyllä siellä alkaa näkymään hyviä asioita taklausten ja hämmennyksen muodossa. Jukurit pelissä taklasi jo yhden kerran hyvän pommin mutta kokonaisuus jäi vielä hieman valjuksi vaikka toki syöttöpisteen saikin. Kuitenmin hieman parempaa tekemista jo nyt kuin alkukaudesta. Luulen että homma toimisi hienosti Humaoljan ja Sailion rinnalla mutta heidän kenttänsä on niin toimiva että sitä ei kannata alkaa rikkomaan.
 
karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Nostellaampas tätä ketjua!

Mitäs mieltä Karvisen otteista nyt viimeisimmän huilin jälkeen?

Tepsiä vastaan osoitti kyllä suoraviivaisen pelaamisen elkeitä ajamalla pari kertaa hanakasti kiekon kanssa maalille. Tuossa jengissä on kiekon näprääjiä kyllä mutta oisko Karvisessa kiinteää palaa Kärppien kolmoseen kevään pelejä ajatellen?

Taitotasossa samaa kaliberia J.Koiviston kanssa mutta ei niin kananmunat kainalossa pelitapa.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Taitotasossa samaa kaliberia J.Koiviston kanssa mutta ei niin kananmunat kainalossa pelitapa.
Aikamoista Koiviston vähättelyä ja paskan puhumista tällaiset kommentit. Siitä kuitenkin samaa mieltä, että Karvinen saattaa olla Kärpille hyödyllisempi pelaaja keväällä.
 
Heads77

Jäsen
Suosikkijoukkue
zen
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella näin sitä Karvista, jota olen odottanut sopimuksen julkaisusta asti. Hienoa! Röyhkeää maalille ajoa ja varsinkin alussa Pikkaraisen kanssa nysväämistä. Nautin!
 
Schlange

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Hienoa! Röyhkeää maalille ajoa ja varsinkin alussa Pikkaraisen kanssa nysväämistä. Nautin!

Erittäin hienoa! Eikös Pikkarainen yrittänyt viime keväänä olla aika kovaa poikaa teidän kanssa? Kyllä Otto sitä äkkiä nekkuun pistää tarpeen tullen. Mä väittäisin, että Karvinen on teiltä puuttuva palanen ”poliisiosastolta” ja on muutenkin mahtava tsemppari, ei pelkää ketään eikä mitään. Kevään mies, eikä niin puukäsi ollenkaan kuin yleisesti ajatellaan.
 
Heads77

Jäsen
Suosikkijoukkue
zen
Eikös Pikkarainen yrittänyt viime keväänä olla aika kovaa poikaa teidän kanssa?
Jos meinaat sitä playoff-karkeloa, niin alkaahan siitä jo pari vuotta olla... mutta kyllähän Pikkarainen silloinkin tosissaan meidän elämän yritti tehdä vaikeaksi, eittämättä. Sen takia juuri tykkään eilisen mallin Karvisesta!
 
A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voin kokemuksesta sanoa että täysin hyödytön pelaaja, taitotaso olematon ja turhia jäähyjä päälle.
 
Schlange

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Jos meinaat sitä playoff-karkeloa, niin alkaahan siitä jo pari vuotta olla...

Ok, mutta juuri sitä tarkoitin.

Voin kokemuksesta sanoa että täysin hyödytön pelaaja, taitotaso olematon ja turhia jäähyjä päälle.

No joo, jos ja kun tarkoitat Turussa vietettyä kautta, niin toki on kehittynyt noista ajoista. Muistaisin, että otti Sportin Brennanilta turpaansa juuri tuolloin ja vaikutti aika turhakkeelta muutenkin. Viime kaudella haastoi Yonkmanin ja lätty lätisi, Bloodin kanssa matsia jo veikin.

En todellakaan ihaile tälläistä, mutta kertonee juuri sen, että Karvinen uskaltaa toimia, kun siihen on tarvetta. Pikkaraiset ja muut eivät hypi taitopelaajien silmille.
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä Karvinen on alkanut selkeästi parantamaan huonoista alkukauden peleistä. Itse tykkään että Kärpissä on myös sellainen pelaaja joka ei ota taka askeleita ja on valmis myös tappelemaan jos tarve vaatii. Itseä kyllä kiehtoisi laittaa neloskenttä muotoon Sailio Humaolja Karvinen. Siinä olisi kolme pelaajaa jotka ovat todella ikäviä vastustajan kannalta. Anttilaa sensijaan voisi kokeilla kolmoskentässä.
 
karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Aikamoista Koiviston vähättelyä ja paskan puhumista tällaiset kommentit. Siitä kuitenkin samaa mieltä, että Karvinen saattaa olla Kärpille hyödyllisempi pelaaja keväällä.

Kuinka niin? Koivisto on mestistason pelaaja joka ei tuo kärppänuttuun minkäänlaista lisäarvoa. Jos seuran ulkopuolelta haetaan pelaaja niin täytyy joko olla tietty rooli mihin haetaan täsmäase tai sitten kokonaisvaltaisesti hyvä pelaaja. Koivisto ei ole näistä kumpaakaan, täysin vain rosterin täyte. Tuskin Kupari, Kobla, Anttila tms nuori ois paljon paskempi ja se on kuitenki kuin rahaa panis pankkiin kun kilpailevat 3ketjun laituripaikasta.

Kyllä Karvinen on alkanut selkeästi parantamaan huonoista alkukauden peleistä. Itse tykkään että Kärpissä on myös sellainen pelaaja joka ei ota taka askeleita ja on valmis myös tappelemaan jos tarve vaatii. Itseä kyllä kiehtoisi laittaa neloskenttä muotoon Sailio Humaolja Karvinen. Siinä olisi kolme pelaajaa jotka ovat todella ikäviä vastustajan kannalta. Anttilaa sensijaan voisi kokeilla kolmoskentässä.

Tuo ei ois ollenkaan hullumpi kokeilu. Suoraviivaista peliä koko ketjulta ja jos ei maaleja niin ainakin hämmennystä maalille.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Kuinka niin? Koivisto on mestistason pelaaja joka ei tuo kärppänuttuun minkäänlaista lisäarvoa. Jos seuran ulkopuolelta haetaan pelaaja niin täytyy joko olla tietty rooli mihin haetaan täsmäase tai sitten kokonaisvaltaisesti hyvä pelaaja. Koivisto ei ole näistä kumpaakaan, täysin vain rosterin täyte.
Tartuin sanaasi puhuit taitotasosta ja siinä Koivisto vie Karvista 100-0. Koivisto on pelaajaprofiililtaan 2-3 ketjun pelinrakentaja, toki liigassa tuota roolia ei kykene pelaamaan kuin rupusakeissa. Karvinen taas on rouhian ja voimahyäkkääjän sekoitus, todennäköisesti Karvinen on Kärpille paljon parempi pelaaja kevättä ajatellen, mutta jos käsitellä sanaa taito, kiekollisena tai peliälyllisenä asbektina niin aikamoista Koiviston vähättelyä sanoa, että taitotaso on Karvisella samaa luokkaa.
 
A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt alkaa olemaan hulvatonta juttua kun verrataan Karvista ja Koivistoa taitotsasoon nähden. Kummallakaan kun ei tuota taitoa ole...
 
tuulis2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Taitaa ottaa A-P nimimerkkiä pannuun tuo eilinen häviö (5-3) kun tarttee tulla sarjakärjen pelaajia haukkumaan joukkueen
sivuille. Pikkarainen oli jäähyllä, Karvinen ei.....
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Tartuin sanaasi puhuit taitotasosta ja siinä Koivisto vie Karvista 100-0. Koivisto on pelaajaprofiililtaan 2-3 ketjun pelinrakentaja, toki liigassa tuota roolia ei kykene pelaamaan kuin rupusakeissa. Karvinen taas on rouhian ja voimahyäkkääjän sekoitus, todennäköisesti Karvinen on Kärpille paljon parempi pelaaja kevättä ajatellen, mutta jos käsitellä sanaa taito, kiekollisena tai peliälyllisenä asbektina niin aikamoista Koiviston vähättelyä sanoa, että taitotaso on Karvisella samaa luokkaa.

Ihan puhtaasti tämän kauden pelien perusteella Karvinen on todistetusti päässyt harhauttamalla ohi vastustajasta ja ajamaan maalille, mutta Koivistolta en muista yhtäkään. Jos näitä kavereita pitää verrata, niin sata kertaa sadasta Karvinen ensin. Ero pienenee Karvisen ja Anttilan vertailussa, mutta siinäkin Karvinen paljon ennemmin.
 
Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hattua myös täältä Karviselle. Blood on kuitenkin parhaimmillaan erittäin hyvä oman pään puolustaja, ja valitettavasti myös ylilyöntejä vastustajia kohtaan sattuu. Hienoa, että sai hänet pois pelistä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Blood on tällä hetkellä erittäin hyvä peruspakki, ylilyönnit ovat jääneet pois. Karvinen otti hienosti Bloodin pois ja heikensi näin Ässien puolustusta.
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hienoa Toimintaa Karviselta että sai tämän arvaamattoman Bloodin pois pelistä. Jotenkin tuntui että Ässiltä loppui pelaaminen täysin tämän tappelun jälkeen ja Kärpät taas sai siitä lisää virtaa. Vaikkei tappelu kovin kummoinen ollut niin Karvinen näytti joukkueelle ja faneille että ei peräänny nyrkkihommista, oli vastassa kuka tahansa. Varmasti joukkue arvostaa Oton toimintaa. Kyllähän tätä Karvisen tappeluhalukkuutta kannattaa hyödyntää jatkossakin jos vastustajan riveissä pelaa sellainen kuumakalle joka kannattaa ottaa tappelemalla pelistä pois.
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Nyt Karvinen näyttää juuri sitä puolta, miksi hän on omalla tavallaan todella arvokas pelaaja joukkueelle. Hyvin toimittu!
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hienosti on kyllä Karvinen alkanut nostamaan tasoaan surkean alkukauden jälkeen muun kolmoskentän tavoin. Karvinen Ajaa suoraviivaisesti maalille ja osallistuu mielellään nokkapokkiin tilanteessa kuin tilanteessa mikä on hyvä juttu kun turhia jäähyjäkään ei juuri ole ottanut. Pelissä alkaa näkymään niitä elementtejä miksi mies tänne hankittiin. Hieman verkkaisesta liikeestään johtunen ei hirveästi ehdi taklamaan mutta muuten sähäkkää rouhintaa olleet viimepelit. Nyt se alkaakin Karvisellakin olemaan viimeisiä aikoja herätä jos aikoo kevään tosipeleissä olla edes satunnaiseti pelaavassa kokoonpossa kun oletus on että sieltä siirtorajalla 1-2 hyökkääjää tulee. Toistaiseksi kannattaa antaa nykyiselle kolmoskentälle aikaa näyttää meneekö kentän peli edelleen nousujohteiseen suuntaan.
 
Karvisessa tosiaan on vähän harmittanut se, että ei ole ollut hieromassa sitä naamaa. Vastustajat sitä tekevät ja kilpakusemisen takia pitäisi minusta antaa takaisin. Karvinen on kuitenkin yksi niitä pelaajia, joiden pitäisi tällä osastolla kunnostautua. Karvisen puolustukseksi pitää kyllä sanoa, että monesti hänen ollessa maalilla ei sitä Junnilaakaan hierota, jolloin ei ole tarvetta osallistua. Joka tapauksessa monessa pelissä on ollut selvää tarvetta vastata vihellyksen jälkeiseen fyysisyyteen ja sitä ei hirveästi ole näkynyt. Kyllä toivoisi, että jostain saataisiin Otolle jalat tai parempaa pelinlukua, että ehtisi välillä pamauttaa taklauksenkin.

Välillä olen toivonut, että Karvinen olisi Sailion ja Humalojan kanssa samassa vitjassa. Se tosin ottaisi sen kiekollisen kaverin pois noiden rinnalta eli jokerikortin.
 
kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Karviselta on puuttunut harkkamatseissa ja liiga-startissa se ns. extrakovuus / santapaperi, jota häneltä olisi lupa odottaa. Tähän asti hän on pelannut vain näennäisen kovaa. Hänen taitotasolla tulee liian vähän peliä edistäviä asiota ja kun ei käytä kroppaansakaan rittävästi, niin tulos on vielä aika halju.

Itseäni lainaten. Karvisen pelissä on alkanut näkymään niitä asioita, mitä häneltä olen odottanut: ajaa maalille, taklaa, ei ota taka-askelia ja suojelee joukkuekavereita. Kiekollinen pelikin näyttää paljon paremmalta kuin alkukaudesta. Eilinen maali saattoi vapauttaa vielä tekemistä entisestään. Olen jo varovaisen tyytyväinen Ottoon.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Karvisen pelissä on alkanut näkymään niitä asioita, mitä häneltä olen odottanut: ajaa maalille, taklaa, ei ota taka-askelia ja suojelee joukkuekavereita. Kiekollinen pelikin näyttää paljon paremmalta kuin alkukaudesta. Eilinen maali saattoi vapauttaa vielä tekemistä entisestään. Olen jo varovaisen tyytyväinen Ottoon.
Samaa mieltä. Olen ollut näkevänäni Karvisen katseesta halua mennä kiekkouralla eteenpäin. Karvisen ilme on ollut keskittynyt. Niin olen ollut näkevänäni (voin olla väärässäkin). Mutta mutta, sarjajohtajan joukkueessa katseen täytyykin olla keskittynyt ja eteenpäin on mentävä. Mannerin Kärpissä Karvisen on varmaan hyvä ollakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös