Otteluseurantaketju ke-to yö 23.4

  • 6 015
  • 89

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Rangersin ja Pensin sarjassa ollaan IMO nähty heikkotasoisinta kiekkoa. Vaikka pensselit ovat parantaneet runkosarjan lopusta, niin paljon on pingviinien pelissä vielä puutteita. Lisäksi Malkinin panos sarjassa on rajoittunut tähän mennessä tehottomaan surffailuun. Kun Pensin hyökkäys on tunnetusti edelleen rakennettu ennen kaikkea kahden supertähden johtaman ketjun varaan, kyse on merkittävästä puutteesta. Runkosarjan parhaan rekordin omaavan jengin tulisi hyödyntää armotta Penguinsin heikkoudet.

Ajatus siitä, että Rangers tekisi vain tarvittavan voittaakseen pelit, uhkaa osoittautua vääräksi. Oikeasti vaikuttaa siltä, ettei koneesta saada tällä hetkellä irti enempää. Pens oli umpisurkea ajoittain esim. Game 3:ssa. Silti Rangers ei pystynyt tappamaan peliä. Tänään numerot voisivat hyvin olla 3-o kotijoukkueelle ensimmäisen erän jälkeen. Kaiken surkeuden huipentuma on Rangersin yv, joka lähinnä luo momentumia Pensille, kun aina pystyvät jäähyt tappamaan.

Oikeasti kaikki merkit ovat ilmassa, että pelkän Crosbyn ketjun tehoilla sekä ajoittaisella maalilla tai kahdella alaketjuilta Pens pystyy viemään tämän sarjan. Ei voi korostaa, kuinka suuri pettymys Rangers on tähän mennessä ollut.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Olisi ollut mielenkiintoista nähdä miksi Colen maila meni poikki. Ilman mailaa tuollainen taklaus kuitenkin herättää liikaa huomiota ja ansaitusti boksiin taas.
 

Chami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Penguins
En itse tätä tullut ajatelleeksi ensin, mutta Rangersilla on enemmän ylivoimia tässä pelissä mitä laukauksia. Kertoo tarpeeksi Rangersin pelistä.
 

Pllnen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins, #3 Määttä, #86 Teuvo Teräväinen
Malkinin kentällä hyvä pyöritys, jonka seurauksena Perronilta vedettiin jalat alta maalipaikasta = 2min ylivoima.
 

Pllnen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins, #3 Määttä, #86 Teuvo Teräväinen
Onko vieläkään Pensillä yhtään kutia maalia kohti ylivoimalla? Ei oo kyllä Rangersilläkään...
Crosby ainakin kokeili kahteen otteeseen ylivoimalla Lunkan valmiustilaa.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Ilman Penguinsin kiekonmenetyksiä ja jäähyjä Rangers on ihan aseeton. Helppo resepti varmistella voittoa tänään jos noita kahta epäkohtaa saisi kuriin.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Mistä Ottawa sai jäähyn? Kävin just kahvia hakemassa. Ilmeisesti jotenkin liittyi aloitukseen?
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Eroa on yksi maali, mutta henkisesti tuntuu olevan kymmenen maalia.
Onkohan sitä pakko taas alkaa varustautumaan siihen game 7:aan...
 

Snagari

Jäsen
Ei jumalauta, Ottawan pelaaja jäähylle siitä, että linjuri vaihtoi aloittajaa kahdesti. Selostajat eivät ikinä ole nähnyt tuota vihellettävän, toinen selostajista oli nähnyt kerran harjoituspelissä juuri kun tuo sääntö tuli. Linjuri ei tainnut muistaa tuota sääntöä kun vaihtoi toistamiseen aloittajaa, sitten alkoikin selvittely. Vittu mikä jäähy, pleijareissa.

Ei mennyt linjatuomarilta tuo ihan putkeen ei. https://twitter.com/myregularface/status/591034699641790464
 

Snagari

Jäsen
Pliisuja on olleet molemmat pelit ainakin omaan silmään tähän asti. Olisi saanut olla toisinpäin tämänöiset ottelut niin ei olisi pelkoa nukahtamisesta ennen päänäytöksiä.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Sieltä se sitten tuli. Tarpeeks monta kertaa saa hakata ja kun pakit on taas ihan vittu missä sattuu niin näin se menee. 1-1 ja paskat housuun.
 

Chami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Penguins
Penguinsin täytyy lähteä viimeiseen erään paljon paremmalla sykkeellä mitä tähän toiseen. Toisen erän puolessa välissä peli näytti menevän peruutteluksi ja ei uskallettu yrittää tehdä sitä maali sataprosenttisesti.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Joku tilastoniilo voisi kaivaa tiedon montako ylivoimahyökkäystä oli Pensillä ja montako Rangersillä? Tuntuisi että Pensillä ehkä kolme ja Rangersillä kolmetoista. Saatanan tiivis on tuo Rangers-puolustus parhaimmillaan, siinä missä Pensin viisikko leviää kun jokisen eväät jatkuvasti.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Ei jumalauta, Ottawan pelaaja jäähylle siitä, että linjuri vaihtoi aloittajaa kahdesti. Selostajat eivät ikinä ole nähnyt tuota vihellettävän, toinen selostajista oli nähnyt kerran harjoituspelissä juuri kun tuo sääntö tuli. Linjuri ei tainnut muistaa tuota sääntöä kun vaihtoi toistamiseen aloittajaa, sitten alkoikin selvittely. Vittu mikä jäähy, pleijareissa.

Ei mennyt linjatuomarilta tuo ihan putkeen ei. https://twitter.com/myregularface/status/591034699641790464
Eka pelaaja heitettiin ulos, toinen teki myös rikkeen mutta sääntöjen mukaan siitä ei heitetä pois aloituksesta vaan annetaan 2min jäähy. Ja tässä toisessa rikkeessä Ottawan sentteri löi kiekon linjatuomarina kädestä.
 

Snagari

Jäsen
Eka pelaaja heitettiin ulos, toinen teki myös rikkeen mutta sääntöjen mukaan siitä ei heitetä pois aloituksesta vaan annetaan 2min jäähy. Ja tässä toisessa rikkeessä Ottawan sentteri löi kiekon linjatuomarina kädestä.
No näin kirjoitin, mutta hieman sekavasti. Katsoin super slo-mona ja ei mielestäni osunut vaan lipesi tuomarin kädestä.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
3. erän alun perusteella pelin viihdearvo on nousussa. Joukkueet tajunneet, että tästäkin pelistä saa yhden kiinnityksen jatkopaikkaan? Vauhtia ja energiaa aivan eri tavalla kuin kahdessa aikaisemmassa erässä.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
No näin kirjoitin, mutta hieman sekavasti. Katsoin super slo-mona ja ei mielestäni osunut vaan lipesi tuomarin kädestä.
Mjoo ainakin noista mitä twitterissä liikkuu on vaikea nähdä osuuko maila ensin vai ei, kun kuvakulma on mitä on. Yläkamera olisi selvempi mutta Habsin ylivoima on sen verran kehnoa, että ei hirveää merkitystä :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös