Otteluseurantaketju 21-22.2.2010 (su-illasta ma-aamuun)

  • 166 791
  • 1 082
Tila
Viestiketju on suljettu.

Baldrick

Jäsen
Katsotaan nyt mihin asti sitä jaksaa katsella. Luulen, että keskimmäinen peli jää väliin, sillä en taida väkisin jaksaa valvoa yön yli, koska olen tehnyt sen jo pe-la. Tarvitsee kuitenkin hieman unirytmiä saada kuntoon. Herätyskello heti klo 6.55 soimaan, ettei kerkiä nukahtaa ennen kuin muistaa laittaa.

Ps. Kiitos Mustalle Nuolelle allekirjoituksesta.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Sadekeliä luvattu, joten onko järkeä käydä varikolla? Turha sinne varikolle on mennä nysväämään.

Kai Rönni on valittu johonkin peliin paskomaan housuihin? On kuitenkin kisoissa mukana ja nyt olisi sankarin viittaa tarjolla. Kanada-USA -pelissä Rönn voisi olla elementissään.
 

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
No niin, ei kai tästä enää voi ottelutarjonta parantua, aivan huikea yö tulossa. Väsy voi tietysti painaa, mutta laskujeni mukaan jos nukun pelien välit kerkiän nukkua lähes neljä tuntia yön aikana.

Sama on suunnitelma täällä. Tosin jos kahvia vetelee välissä, voi unensaanti olla aika työntakana silti noissa väleissä. Suomen pelin jälkeen sitten töihin suoriltaan. Onneks on joustavat ajat niin ei haittaa jos menee "jatkoille" peli.

Kyllä tää ens yö on kyllä aivan huikee. Kovat on otteluparit! Näistä kolmesta ottelusta on kyllä tosi paha mennä sanomaan mitään varmaa voittajaa. Mutta uskoisin että USA:lla ei ole mitään sanomista Kanadaa vastaan. Pitkävetoja parit kappaleet tehty viimeisillä hiluilla. Parempi ois saada edes hieman taskurahaa.

Immonen kolmosessa lämmittää mieltä. Miehellä loistava kiekonsuojaus, sekä
aloituksissa oli sm-liigan eliittiä. Myös kova taklaamaan viimeisillä kausillaan JYPissä.
 
Voi luoja kun on mennyt aika tänään hitaasti. Kohta kuitenkin tämä huikea ja kauan odotettu lätkäannos alkaa. ED:tä ja muuta naposteltavaa varattu riittävästi. Sillä meiningillä mennään että yhtään kaukalon tapahtumaa ei missata. Normipäivänä olen hereillä päivässä 16h, ja kun tänään heräsin klo 13, niin CZE-RUS ja USA-CAN menevät vielä kevyesti. Kouluun en luultavasti mene kun tulen aamulla mystisesti kipeäksi.

Venäjä-Tshekki: Veikkaan, että Venäjä tulee todella kovaa tappiollisen ottelun jälkeen. #8 iskee vähintään maalin ja niittaa pari kertaa Zidlickyn.
 

Sic

Jäsen
_uskomaton_ yö tulossa, siitä ei pääse mihinkään. Eniten kovettaa toki Suomen peli, mutta totta helvetissä kaks muutakin peliä on varmasti upeita taistoja. Tän yön jälkeen on varmasti moni paljon viisaampi siitä, mikä tai mitkä joukkueet ovat lähimpänä olympia-kultaa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tällaista kahden nukkumisen taktiikkaa lähden itse yrittämään tälle yölle:

22.00 --> 00.30 Venäjä-Tshekki
00.30 --> 3.20 unta kalloon. Helposti pystyy yhden eli ensimmäisen erän jättää katselematta Kanada-USA pelistä.
3.20 --> 5.50 Kanada-USA
5.50-->7.00 unta kalloon. Tosin tossa ei välttämättä tule nukahdettua heti, joten nukkumisaika saattaa jäädä hyvinkin pieneksi.
7.00--> Hannu Hanhet kumoon!

Itselläni ei onneksi ole huomenna töitä vaan olen vapaalla joten ensi yö menee kokonaisuudessaan valvoessa. Suomen peli onneksi pitää hereillä jo jännityksensä takia, muuten voisi ilman unia olla vaikeaa. Hieno kiekkoyö tulossa.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Kaikki ylistyssanat on tullut jo tulevasta illasta/yöstä. Kaffia tässä on mennyt jo muutama kuppi ja kova tarkoitus olisi kattoa jokainen ottelu, sen verran tuli vedettyä unta kotiloon päivällä.

Kanada - USA ottelusta odotan fantastista niin jäällä kuin katsomossakin. Toivottavasti tulee hyökkäyksen juhlaa ja ottelu päättyisi jotain 6-6. Kovat odotukset peliä kohti.

Venäjä - Tsekki ottelu tulee ensimmäisenä ja jotenkin itsellä semmoinen kutina, että itänapuurimme takoo taululle aika hurjat lukemat. Slovakia ärsytti Venäjän tähdet ja tänään joukkue saa pari maalia alkuun ja sen jälkeen Tsekki on ainoastaan vastaantulia. Veikataan Venäjälle 5,6 ja Tsekille 2,3.

Sitten se aamun peli. Uuh, tätä on odotettu ja koston paikka. Molempien maitten lehdistöt maalailee mitä milloinkin ja Jari Kurrikin aloitti henkisen sodan Aftonbladetissa kertomalla Suomen olevan ennakkosuosikki. Niin ja Ville Peltonen tekee yhden.

Lisää kaffeeta nasulii ja lestgoo lestgoo lestgoo! Illan ekan maalin tekee Alexei Morozov.

Voi kukkanen, Nupe ei ole studiossa. Olisi kruunannut illan loistavasti, toivottavasti tulee myöhemmin.
 
Viimeksi muokattu:

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Kaikki ottelut on tarkoitus katsoa. Sitä varten on nukuttu normaalia pitemmät päiväunet. Pysyn hereillä ottelujen ajan hyvin, kun seuraan kustakin joukkueesta määrättyä pelitapaa ja kuinka usein se toistuu 5vs5 pelissä ja tilastoin tapahtumat yksinkertaisella tukkimiehen menetelmällä. Erätaukojen aikana on vaikka käytävä kommentoimassa täällä JA:ssa ja kevyttä purtavaa on varattu. Noin 12 tunnin kuluttua selviää, miten urakasta on selvitty.
 

d2uce

Jäsen
Sakke aloitti kommentoinni jälleen räväkästi.

"Sehän lähti meneen"
 

Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Ylen kisastudiossa todettiin äsken että Forsberg ja Påhlsson olisivat sivussa Suomea vastaan vatsataudin takia.
Eikös Ruotsi ole muutenkin kahdellatoista hyökkääjällä turnauksessa?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Itselläni ei onneksi ole huomenna töitä vaan olen vapaalla joten ensi yö menee kokonaisuudessaan valvoessa. Suomen peli onneksi pitää hereillä jo jännityksensä takia, muuten voisi ilman unia olla vaikeaa. Hieno kiekkoyö tulossa.

Itse menen töihin kyllä huomenna mutta vasta ilta kymmeneen eli aika herkku päivä siinä mielessä, kun saa päivän nukkua. Niin ja parastahan tässä on jääkiekon lisäksi se että saa tämän avulla aika mainiosti yövuororytmin päälle. Tuskin on sitten vaikeuksia valvoa sitä työyötä...
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Toimiikos kellään tuo nettilähetys?
 

HeroForSale

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punapaitaiset
Jep, tästä lähtee. Tippaakaan ei malta nukkua ja eväät on kohdillaan. Yön lopputuloshan on selvä; Venäjä, Kanada ja Suomi voittaa. Hyvää kiekkoyötä kaikille!
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Ilyalta vaihteeksi upea sukellus.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Malkinit pelaa joka toisen vaihdon? Molemmat maalivahdit ottaneet muutaman hyvän kopin.

Jaahas, Venäjälle yv.
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Aika coast to coast meininkiä. YV:llä Venäjälle hieman järkeä mukaan hommaan ja siellä lepää?
 

anzie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Venäjä näyttää pelaavan sillä tavalla, millainen se huonoimmillaan on. Pelkkää yksinyrittämistä ollut tähän asti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös