Tällanen keittiöfilosofi-ajatus: olisko se pelin ja pelitavan viilaaminen optimisuuntaan helpompaa jos kisat olis vaikkapa Oslossa, Pariisissa tai Riikassa? Nyt ollaan kotiyleisön edessä ja mieliin, pääkoppiin, jäseniin saattaa tulla muutakin kuin systemaattinen ja maltillinen tekeminen. Paine pistää nopeuttamaan suorittamista. Joskus hyvä, joskus voi tehdä hallaa viisikkotasolla ja pelifilosofisesti.
Jos on katsellut nuo eht pelit lienee pakollinen havainto on, että ei se perustaltaan ole kiinni siitä missä pelataan. On vaan käynyt niin, että pelin evoluutio on vienyt sen edgen, mikä meidän pelissä on ollut. Toki paineet voi tuoda myös jumin, omaan silmään ei siitä ole ollut kyllä kyse perustuen edellä kirjoitettuun.
Iha karkeasti virtuaalisin ranskalaisin viivoin analyseeraten muutoksia, jotka pelin kehittymiseen on johtaneet on kolme:
Pelitaktisesti kamppailupelaamisen painopiste on siirtynyt voimakkaammin laitoihin eri puolilla kenttää. Koska tämä on kamppailevien joukkueiden kannalta taktisesti viisasta puolustuksen organisoinnin suhteen, ensin kehittyi tukipelaaminen laitojen lähellä, sitten siitä kehittyi alueellisten ylivoimien luontipeli, jota vissiin reagointipeliksi kutsutaan. Lopulta kuitenkin tuossa eduksi ratkaisija on yksilötaidolla voittaa pienen tilan kiekollinen kamppailu hallitusti, eli siitä jotakin edistävää luomaan kyeten.
Toisena sitten kiekottoman työn jatkuva tuotto, jota vaaditaan että viisikolla kykenee luomaan niitä alueellisia ylivoimia omaa puolustusvalmiutta avaamatta, eli tarjontojen luominen ja samalla kyky lukea viisikoiden tasapainohetkiä ja iskeä niihin. Kaikki tämä toki vaatii kiekollista osaamista ihan yhtä paljon, kuin kiekotontakin osaamista, siis sitä viisikkotyötä. Tietenkin myös aina jalkaa, jalkaa, jalkaa vaihdosta toiseen, eli liike vaade kasvaa nykypelissä.
Kolmantena, koska joukkueet omaa jo pääsääntöisesti taidon ja tason organisoida sen trappinsa ja keskustan pois pelaamisen, se taktinen isku pitää kyetä tekemään keskialueella, sillä jos et onnistu murtoon liike ylivoimalla, peli puuroutuu ja menee kulmissa junnaamiseksi, jossa ei voi puhua jatkopaineesta, vaan rimpuilusta kunnes menettää. Joukkue, joka osaa voittaa sen keskialueen pelin on aina vahvoilla, koska pääsee oikealla tavalla (liikeylivoimalla) jatkopaineelle koko viisikkona ilman puolustuksellista haavoittumista, koska tämä takaa, että toimiessaan viisikko tukehduttaa huonommin keskialuetta pelaavan joukkueen pelin siihen keskialueelle riiston tullen, josta taas kääntyy väistämättä. Hyvänä esimerkkinä tästä on Suomen pelit olleet tässäkin turneessa, samaa on nähnyt toki jo eht peleissä pitkin vuotta.
Tämän hetken Suomen pelin kannalta isoimman ongelman tekee huono keskialueen peli, siinä se tasoitus vastustajalle annetaan. Yksilötasolla ja siis kokonaistasossa Suomi on esim. Ranskaa valovuoden edellä, mutta silti Ranska kykeni hallitsemaan pelin virtausta ja viemään Suomen hyökkäyspelistä palikat pois varsin tehokkaasti ja samalla saaden Suomen puolustajat näyttämään hitailta ja kömpelöiltä, mutta lopulta tila ei ollut puolustajien vika, vaan ontuvan viisikkopelin ja tämän seurauksena luokatonta keskialueen pelaamista .
Silti, se kehittäminen pitää tapahtua siihen meidän pelin pohjalle ja kyllä se mahdollista on yhtä varmasti kuin väistämätöntä, mutta tähän kauteen ja näihin kisoihin se ei tapahdu, on siinä niin rataksen paikkaa siirreltävä ja saada ne keskenään funkkaamaan.