Onko ketään ikinä epäilyttänyt?

  • 12 522
  • 46

Luiro

Jäsen
Tämä viesti saattaa ehkäpä liittyä enemmän tuohon NHL-kiekkoiluun, mutta tämä taitaa olla enemmänkin yleisesti jääkiekkoa käsittelevä viesti.

Salt Lake Cityn olympiajoukkueiden pelaajat ilmoitettiin kisoihin jo hyvissä ajoin ennen avajaisia. Syy oli hieman epäselvä, sillä eikö kisoihin pitäisi valita sen hetken parhaat pelaajat? Olisikohan syynä ollut doping-käryjen pelko ja niiden välttäminen ilmoittamalla pelaajat hyvissä ajoin kisoihin.

Eikö kukaan ikinä ole ihmetellyt, kuinka suomalaiset juniorit ovat NHL:ään lähtiessä esim. kokoa 185 cm / 80 kg. Yhden kesän aikana kaverit saavat 10-15 kg lisää painoa ja tulokset nousevat 20-30 kg:lla jokainen. Pelkästään hampurilaisia syömällä moinen ei liene mahdollista.

Nimiä en tässä halua mainita, mutta omat epäilykseni kohdistuvat jopa aivan maamme parhaisiin jääkiekkoilijoihin, joiden paino on noussut kesässä n. 10 kg. Jokainen voi itse katsoa, ketä pelaajia voisi moisesta epäillä. Enkä usko, että pelaajien painonnousua kannattaa selitellä, kuten hiihdon MM-kisojen aikaan: "Myllylä ei ainakaan ole mitään käyttänyt." Joten dopingia on voinut käyttää jopa se pelaaja, joka kevään MM-kisoissa pelaa Suomen ykkösketjussa. Voihan hän myös olla puhdas.

Muutama paikallinenkin jääkiekkoilijakin on yhdessä kesässä painoa saanut lähes 10 kilogrammaa. Ja eikös eräällä 1. divisioonajoukkueellakin tullut kerran kiire lenkkipolulle, kun hallin käytäville ilmestyi mies epäilyttäviä kippoja kannellen.

Ainoa pelaaja, kuka ei varmasti ole dopingia käyttänyt, on Wayne Gretzky. Sen minäkin uskon.

Puhtaan urheilun puolesta.
 

1Euro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hys, hys...

Jotkut vain kasvavat vasta myöhemmällä iällä. Kesällä lihasten on todettu kasvavan auringon vaikutuksesta varsinkin parikymppisillä jääkiekkoilijoilla.

Ihan perättömiä juttuja. Ei kukaan muu ole koskaan moista edes epäillyt. :rolleyes:
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Viestin lähetti Luiro
Ainoa pelaaja, kuka ei varmasti ole dopingia käyttänyt, on Wayne Gretzky. Sen minäkin uskon.

Joopa, eiköhän tuo käyttö ole ihan selvä juttu ainakin tuolla NHL:ssä ja tarkoitat kai että Gretzky on ainoita jotka ovat julkisesti myöntäneet aineiden käytön. Gretzky nimittäin oli käyttänyt Canada Cupin loukkaantumisen jälkeisessä kuntoutuksessa sanojensa mukaan hormooneja pääsäkseen nopeammin kuntoon.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Et todellakaan ole ainoa. Sama on käynyt useasti mielessä.

Tuttu valmentaja tuossa taannoin kertoi juuri näistä yhdessä kesässä massaa hirveästi keränneistä kavereista, ja ihmetteli hiukan.


Mutta toisaalta, maassa maan tavalla, liigassa liigan tavoin. Jos se on ainoa tapa pärjätä siellä, kuinka moni kieltäytyy, kun vastapainona on valtava tilipussi, maine ja kunnia.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Lust4life

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se leuka

Tavalliselle tallaajalle helppo hormonihirviön bongauskonsti: Se leuka.
 

Lukkolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
pallopäät

itekkin olen ihmetellyt kun pelaajien päät kasvaa kun ne menee änäriin pelaan..yks syy massan lisääntymissen voi olla se kun jenkeissä saa käyttää laillisesti c-potenssi aktivaatoreita joita ei tietääkseni saa suomessa laillisesti käyttää korjatkaa jos olen ihan väärässä
 

harva

Jäsen
Viestin lähetti Luiro
Tämä viesti saattaa ehkäpä liittyä enemmän tuohon NHL-kiekkoiluun, mutta tämä taitaa olla enemmänkin yleisesti jääkiekkoa käsittelevä viesti.

Valitettavasti tämä taitaa käsitellä kiekkoa varsin yleisesti.

Viestin lähetti juhaht
Mutta toisaalta, maassa maan tavalla, liigassa liigan tavoin. Jos se on ainoa tapa pärjätä siellä, kuinka moni kieltäytyy, kun vastapainona on valtava tilipussi, maine ja kunnia.

Tässä tarkoitetaan NHLlää, mutta aivan samoin voisi puhua SM-liigasta alempien sarjatasojen tai heikommin palkattujen ulkomaisten liigojen suhteen.
 

Luiro

Jäsen
Noh, tuskin tuo Gretzky nyt sentään lihasmassaa kasvatti hormoneilla.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ja sitten tähän samaan asiayhteyteen voidaan liittää ikävät sairastumiset.
 

Bayern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Huuhkajat
Kyllähän kaikki neljä Pohjois-Amerikan superliigaa (lätkä, koris, jenkkifutis ja baseball) ovat täysin vapaita aineiden käytölle ja olisi hurskastelua väittää mitään muuta. Jenkkilässä kuuluu urheilukulttuuriin hormoonien ym. aineiden käyttö, jota johdonmukaisesti mm. yliopistojen urheiluohjelmissa vedetään. Ei siellä olla kovinkaan kaukana muinaisen Neuvostoliiton urheilukouluista. Yleisurheilupuolellakin on nähty touhun kaksinaamaisuus kun kiinnijääneet kaverit saavat urheilla arvokisoissa ilman, että edes nimet tulevat koskaan julki. Oikeusjutuillahan saadaan sitten hoidettua se viimeinen silaus jos nimi on sattunut vuotamaan julkisuuteen.

En minä ainakaan menisi uskomaan enää kenenkään Wayne Gretzkyn puhtauteen. Miksi mies antaisi tasoitusta muille jättämällä tehokkaat aineet käyttämättä? Lahden MM-kisojen aikaan minäkin vielä puhuin, että eivät Myllylä ja Kirvesniemi ainakaan ole käyttäneet mitään, mutta silloin viimeistään karisi viimeinenkin lapsenusko huippu-urheiluun. Naureskellen seurasin kevään keskustelua hiihdon doping- ja no-doping-sarjoista. Tällaisethan on jo jääkiekossa ja koripallossa periaatteessa käytössä...

Jos ajattelee itsensä NHL:ään haluavan suomalaisen jääkiekkoilijan asemaan niin kyllähän minä ainakin käyttäisin aineita paremman menestyksen toivossa, koska testeistä ei ole pelkoa ja paksu tilipussi senkuin paksunee kun pisteet lisääntyy. Mitäpä ihminen ei tekisi rahan ja menestyksen eteen?
 
Tämä ketju on sitten noin neljän millin päässä poistamisesta. Seuraava vihjailu - minkätahansa tasoinen - aiheuttaa ketjun poiston. Ja seuraamuksia on takuuvarmasti luvassa myös sen kaltaisten viestien kirjoittajille. Tästä ketjusta on kahdesta viestistä editoitu osia.
 

harva

Jäsen
Viestin lähetti Moderaattorit
Tämä ketju on sitten noin neljän millin päässä poistamisesta. Seuraava vihjailu - minkätahansa tasoinen - aiheuttaa ketjun poiston. Ja seuraamuksia on takuuvarmasti luvassa myös sen kaltaisten viestien kirjoittajille. Tästä ketjusta on kahdesta viestistä editoitu osia.

Tämä on kyllä sekoittavasti sanottu. Kai yleisellä tasolla saa spekuloida, mutta yksilöidyt vihjailut ovat eri asia. Ketjun vasta (aiheellisen) sensuurin jälkeen ensi kertaa nähnyt voisi luulla koko aihetta sensuroitavan.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minulla on vähän sellainen periaate että en ala syyllistää ketään ennen kuin on täysin vedenpitäviä todisteita jostakin laittomasta/epäilyttävästä.

Mitä tulee tuohon jenkkilään menneiden ihmisten painonnousuun, niin voisin esimerkiksi ottaa tässä erään tuttuni kertoman jutun sukulaispojastaan joka meni vaihto-oppilaaksi USA:aan vuodeksi ja palatessaan Suomeen oli saanut kymmenisen kiloa enemmän painoa. Eikä tämä tyyppi tietääkseni ollut edes minkäänsortin urheilija.

Ainakin minä olen saanut käsityksen että jenkkien ravinnossa on täkäläistä enemmän proteiineja ja muita täysin sallittuja ravinteita. Katsotaan vaikka amerikkalaisia ylipäätään; iso osahan niistä on varsin kookkaita ihmisiä ja se johtuu varmasti pääosin ravinnerikkaasta ruoasta ja siitä että sitä ruokaa on paljon.
 

HÄI

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jatkoajassa on jo pitkään vallinnut sensuuri. Eikä pelkästään "hyvässä" mielessä. Kyllä sen viime päivien tapahtumien jälkeen jo tyhmänkin pitäisi huomata.

Panee vähän ihmetyttämään.... varsinkin nämä viime aikojen tapahtumat..
 

harva

Jäsen
Ted Raikas

Periaatteesi varmaankin auttavat seuraamaan urheilua kirkkain silmin, toivottavasti niistä ei ole liiaksi haittaa muussa elämässä.

Puhe oli painonnoususta ennen meren ylitystä muutamassa kuukaudessa, toki kehitys monesti jatkuu veden takanakin. Puhe oli lihaksesta ei läskistä.

Kymmenenkään lihaskilon lisääminen muutamassa kuukaudessa ei toki välttämättä vaadi mitään mömmöjä.

Silti epäilen vahvasti jääkiekossa käytettävän dopingia suhteellisen paljon, ja ihmettelen niitä jotka eivät epäile. Mitä mieltä olet TR tilanteesta, jossa pelaaja loukkaantuu esim. juuri kun ura on oikein urkenemassa? Mömmöillä toipuu nopeammin. Kasvuhormonista ei edes ole kiinnijäämisen riskiä missään liigassa, eikä riski huokeammillakaan aineilla ole suuri. Itselleni ainakin kiusaus olisi suuri.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
harva

Minä en suinkaan seuraa urheilua "kirkkain silmin" enkä oikeastaan mitään muitakaan asioita elämässä. Lahden MM-hiihtojen jälkeen olen suhtautunut urheilun rehellisyyteen asteen verran skeptisemmin kuin ennen, mutta kuten jo aiemmin sanoin: "en syyllistä ketään ennen kuin 100% todisteet vilpistä ovat olemassa". Jos antaisin asian kuitenkin vaivata mieltäni jatkuvasti niin en varmaan voisi kunnolla seurata urheilua missään muodossa. Minusta asia on kuitenkin niin että urheilijan taitoihin ei aineiden käyttäminen juuri vaikuta, mutta aineiden käyttö on toki mielestäni erittäin rankaistavaa ja halveksittavaa.

Myönnän että käsitin asian hiukan väärin (=luin huolimattomasti), käsitin että puhe oli siitä että pelaajien massa kasvaa rapakon takana, johon minä olen kiinnittänyt yleensä enemmän huomiota ja joka voi johtua sitten ties mistä, mutta pidän tässä kohdin yhä myös kiinni siitä mitä aiemmin kirjoitin ravinnosta.

Harva, uskon kyllä että dopingia käytetään lähes joka lajissa, mutta en voi uskoa että siihen syyllistyisi kaikki; kai jollain on oltava moraaliakin?
 

Luiro

Jäsen
Kyllä tuo vihjailu lienee hyvä ottaa pois, mutta asioista ei voi sattuneesta syystä puhua niiden oikeilla nimillä, vaikka tieto olisi varmaakin.

Ja asiaan:

Jos muutamia pelaajia on, jotka jo juniori-ikäisinä dopingia käyttävät, niin miksi niihin ei puututa? Minkä ikäisille doping-testejä tehdään.

Näitä juttuja kuulee puhuttavan tuolla ja niitä tapahtuu. Miksi kukaan ei viitsi omaa joukkuetoveriensa tai joukkueensa pelaajaa käräyttää tai potkia ulos?

Jos pelaaja saa kentällä ihmeellisiä kohtauksia, niin lienee syytä epäillä, onko kaverilla puhtaat jauhot pussissa.

Tuskin Suomen MM-joukkuekaan mikään puhdas on kielletyistä aineista. En tarkoita tätä kevättä, vaan vaikkapa kevättä 2004.

Jos pelaaja kokee ennenaikaisen kuoleman, kuten John Kordic, niin lienee syytä epäillä. John Kordic ei ole mikään vihjailu, vaan asia tiedetään varmasti joka puolella.

Jos kaverilla on iso leuka, iso pää tai paksu niska, silloin lienee syytä epäillä dopingin käytöstä.

Mitä jos urheiluseuran omistajalla on useita leukoja?
 

tom byron

Jäsen
Nhl:ssä ei ole doping testejä, joten aineiden käyttö on sallittua siellä! Aineita on aina käytetty jenkeissä ja niitä käytetään vieläkin. Tämä on kylmä fakta! Ja tosiaan niitä leukoja voi katella... kasvuhormoonia käytetään ja paljon! Se ei näy edes testeissä eli MM- kisoissakin voi pelata turvallisin mielin! Lisäksi suuri matkustelu+ aikaerot pelireissuilla aiheuttaa väsymystä paljon, joten efedriinikään ei ole vieras aine Nhl-pelureille!
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Kysyin asiaa eräältä suomalaiselta NHL-pelaajalta pari vuotta sitten, ja hän sanoi joka joukkueessa olevan max. 1-2 dopingin käyttäjää. Nämä kaverit hoitavat poliisin tehtäviä, joten tuskin montaakaan suomalaista kannattaa epäillä. Toisaalta, en tietenkään voi olla varma lähteeni halusta puhua totta.
 

harva

Jäsen
Ted Raikas

Juuh, kyllä pelaajissa on varmasti puhtaita, ja paljonkin. Mielelläni liityn mukaasi uskomaan myös puhtaisiin urheilijoihin myös aivan huipulla.

Liitin syyttämättömyysvaatimuksesi aiheettomasti koko lajiin. Yleisellä tasolla kannattaa mielestäni olla paljon epäilevämpi kuin joidenkin yksittäisten tapausten suhteen. Jonkun yksittäisen henkilön syyttäminen pitääkin sensuroida tältä palstalta. En minäkään halua syyttää ketään ilman todisteita. Täydellinen 100% voi tosin olla aika paljon vaadittu, oikeudessahan dopingia käyttäneet urheilijat pelastuvat monesti.

Epäillä ja pohtia kyllä voi, eikä se edes vie makua urheilun seuraamiselta. Minun on ainakin vaikea olla mielessäni miettimättä dopingin käyttöä yleisellä tasolla lajin sisällä. En myöskään halua olla niin sinisilmäinen kuin joskus aiemmin on tullut näissä asioissa oltua.

Pohdinta on kyllä kiusallista. Minäkin haluaisin pitää dopingia "erittäin halveksittavana ja rangaistavana", mutta samaan aikaan se tuntuu varsin ymmärrettävältä. Onko tämä ristiriitaista? Olisiko tässä ristiriidassa selitys siihen, että (mahdollinen) kupla säilyy niin hyvin puhkeamatta?
 

NorthenAxe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, DFB, LFc, TML, FC Bayern, RoPs
TB: Sanoisin, että jos efedriini olisi oikeasti urheilun suurimpia ongelmia, niin urheiluhan olisi lähes puhdasta...Kyllä maailmaan mahtuu aikalailla "jäykempiä" aineita. :-)
 

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Re: Se leuka

Viestin lähetti Lust4life
Tavalliselle tallaajalle helppo hormonihirviön bongauskonsti: Se leuka.

Joo, ja toinen varma vinkki: kaikki nörtit tunnistaa silmälaseista, huonosta ryhdistä ja laihosta jaloista.

Plääh..

Ottaisitte edes vähän asiasta selvää, ennen kuin rupeatte suoltamaan tuollaista tekstiä suurista leuoista ja naamoista.
 

redruM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki lahtelaiset
Viestin lähetti tom byron
Lisäksi suuri matkustelu+ aikaerot pelireissuilla aiheuttaa väsymystä paljon, joten efedriinikään ei ole vieras aine Nhl-pelureille!

Mutta efedriinihän ei tosiaankaan ole mikään iso paha huume tai dopingaine sillä mantereella. Efeä nimittäin siellä myydään esim. huoltoasemilla siinä missä täällä Red Bullia...
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Hormonit

Kommentti maailmalta:

Hormonien käyttö aiheuttaa mm. vatsasyöpää tai siihen läheisesti liittyviä tauteja. Tätä tosiasiaa voitte tarkistaa mm. lääkäreiltä.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Kyllähän huhuja tuon valtameren takaisen lihasmassan kasvattamisen keinoista liikkuu, mutta paha alkaa ketään osoittelemaan, koska konkreettinen näyttö puuttuu. Ihmetystähän se luonnollisesti herättää, jos kiekkoilija yhden kesän aikana kerää 10+ kiloa ylimääräistä lihasmassaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös