Havumetsien GM
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Tarinoidaas nyt vähän samaa asiaa, josta tuli jo Kierrätyskeskuksen puolella avauduttua, mutta nyt huomattavasti laajemmin.
Mikä on olympiakisojen merkitys ja onko se vähenemässä? Ja näin Lontoon kisojen alla näkökulmana on nimenomaan kesäkisat. Talviolympialaisten osalta tilanne on mielestäni erinomainen, sillä kaikki merkittävät talviurheilulajit on niihin saatu mukaan ja kaikissa lajeissa olympialaiset ovat se iso juttu. Jopa jääkiekossa, joka on tosin koko ajan tiukasti rahanahneen NHL:n puristuksessa. Talviolympialaiset ovat upea tapahtuma, siitä ei ole kahta sanaa.
Sen sijaan näiden kesäkisojen asema on mun mielestä jo vähän kyseenalainen. Syy lyhyesti ja tiivistetysti: suurin osa isoista kesälajeista on ikään kuin kasvanut ulos olympialaisista. Jalkapallo (miehet), baseball, kriketti, rugby, tennis, maantiepyöräily, ammattinyrkkeily, moottoribrömistelyt, golf, amerikkalainen jalkapallo. Näissä on kaikissa se tilanne, että olympialaiset eivät edes ole mukana olympialaisissa tai jos ovatkin, niin olarit ovat niissä b-luokan turnaus. Tämä on tietysti sikäli ymmärrettävää, että eihän siitä tulisi mitään, jos esimerkiksi miesten futiksessa yritettäisiin järjestää MM-kisojen luokassa oleva turnaus samaan aikaan muiden olympialaisten kanssa. Ei kenelläkään olisi sellaista varaa järjestää, eikä siinä olisi mitään järkeä.
Ongelmana on se, että olpparit ovat kerran neljässä vuodessa. Se oli hyvä rytmi vielä siihen aikaan, kun sähköistä mediaa ei ollut vielä keksitty, ihmisillä oli vähän vapaa-aikaa eikä tällaisia minun ja Esko Seppäsen kaltaisia totaaliurheilufriikkejä ollut vielä olemassa. Mutta nykyisenä viihdeteollisuuden aikana me sporttinarkomaanit kaipaamme sitä huumetta koko ajan, emme neljän vuoden välein. Ei kukaan jaksa odottaa neljää vuotta seuraavia olareita. Koko ajan pitää olla nähtävää siinä omassa lajissa. TV:stä pitää tulvia ohjelmaa, vedonlyöjiä täytyy kyetä palvelemaan jatkuvasti. Tämän vuoksi esimerkiksi tenniksessä on 11 kuukauden kausi ja neljä vuosittaista kahden viikon suurturnausta. Pienempiä kovia turnauksia joka viikko. Ei niin, että tehdään välissä neljä vuotta pellolla maataloustöitä ja sitten luetaan keittiön pöydän kokoiseen paperiin painetusta täysmustavalkosanomalehdestä, että hei viikon päästä alkaa olympialaiset, seurataankin taas tennistä neljän vuoden tauon jälkeen! Ei vain toimi. Musiikki-ihmiset kuuntelevat musiikkia joka päivä, elokuvaihmiset katsovat leffoja harva se ilta. Ihan samalla tavalla urheiluun suuntautuneet haluavat nähdä huippu-urheilua joka päivä, ei niin että huiput ovat tosissaan vain kerran neljässä vuodessa.
Esim. yleisurheilussa olarit ovat säilyttäneet arvonsa kuitenkin niin, että välissäkin on joka vuosi jänniä kisoja (esim. Timanttiliiga, MM-kisat). On se silti harmillista, että ensi vuonna tulostaso taas luultavasti vähän laskee, koska seuraavat olympialaiset ovat niin kaukana. Ja yleisurheilukin on aika marginaalilaji maailmanlaajuisesti kuitenkin.
Oikeasti todella isoista lajeista kesäolympialaisiin ovat kunnolla integroituneet vain koripallo ja lentopallo. Se on kaikin puolin hieno juttu, ja kyllähän nuo LeBronin kaltaiset megastarat jenkkien koristiimissä on iso syy siihen, että olympialaiset säilyttävät uskottavuutensa paikallisten urheiluihmisten silmissä, eivätkä rajoitu marginaaliin, kun jo tässä vaiheessa vuotta on kuitenkin syytä alkaa paukuttaa juttuja siitä, mitä jenkkifutispelaajat tekevät jossain harjoitusleirien esileireillä.
Tietysti joku ehdottaa, että olympialaisia pitäisi seurata lapsen asenteella. Eli seurata kaikkia lajeja ja tutustua innolla sellaisiinkin, joita ei muuten jaksa seurata. Innostua, jos suomalainen pärjää jossain vitun kuviokellunnassa. Mutta ei se niin mun kohdalla toimi. En mä jaksa innostua mistään onnettomista marginaalilajeista olareissa, jos en jaksa seurata niitä lajeja muutenkaan. Ihan sama pätee muuhunkin elämään. En jaksa kotimaassa olla paskaakaan kiinnostunut esimerkiksi taiteesta enkä käy missään gallerioissa tai museoissa. En minä siksi ole myöskään ulkomailla kiinnostunut taidemuseoissa käymisestä, vaikka siellä olisikin Mona Lisa tai Guernica esillä. Kun en olympiadin aikana seuraa mitään amatöörinyrkkeilyä, niin ei se homma sitten kiinnosta olareissakaan vaikka sitä tulis kuusi tuntia Yle HD:lta Christer "Lausun kaikki nimet väärin" Sarlinin selostamana. Sen verran toki hellyn, että suomalaisen voittama kulta on aina suhteellisen kova juttu lajista riippumatta. Onnea vaan Satu "Huoltoasema" Mäkelä-Nummelalle vielä siitä Pekingin kullasta.
Onko teillä muillakin näin olympialaisten alla sellainen olo, että aika lässyt kisat tulossa? Isoja lajeja ei olympialaiset jaksa kiinnostaa, pienet lajit taas ovat niin tylsiä lilliputtiurheiluja. Isojen lajien problematiikkaan ei mitään ratkaisua ole näkyvissä, mutta pienten lajien kohdalla voisi harrastaa jonkinlaista lajikierrätystä. Eli näitä kaikkein turhimpia vanhanaikaisia viisotteluita ja ammuntoja pois ja tilalle aidosti mielenkiintoisia pikkulajeja tyyliin crossfit, darts, Strongest Man -urheilu. Ehkä snooker-piireissäkin voitaisiin innostua, jos lajille annettaisiin kokeilumielessä olympiastatus vaikka parien kesäkisojen ajaksi?
Uskon, että kesäolympialaisten merkitys tulee laskemaan jatkuvasti edellämainituista syistä johtuen. Talviolympialaisten asema pysynee ainakin jonkin aikaa stabiilina, tosin riidat NHL:n kanssa tekisivät nopeasti hallaa. Aikaisemminhan olympialaiset järjestettiin samaan aikaan maailmannäyttelyiden kanssa. Maailmannäyttelyt eivät kiinnosta enää ketään ja pahoin pelkään, että olareiden kanssa käy joskus samoin. Tällaiset neljän vuoden välein järjestettävät "kaikkien lajien superkisat" eivät ole enää nykymaailmassa toimivat formaatti. Pekingin olympialaiset jotenkin vielä toimivat kiitos diktatuurin massiivisten taloudellisten ponnistelujen, Michael Phelpsin ja Usain Boltin. Mutta näiden Lontoon olppareitten alla olen ollut havaitsevinani sellaista väljähtyneisyyttä sekä suomalaisessa että ulkomaisessa mediassa. Kuulemma edes paikalliset eivät ole hirveän innostuneita.
No, huomenna silti tässäkin kotitaloudessa on TV auki avajaisten ajan ja kyllä se siitä lähtee, kun lauantaina iltapäivällä 55-kiloiset äijänköriläät fillaroivat pitkin Lontoon katuja käyräsarvistensa kanssa.
Mikä on olympiakisojen merkitys ja onko se vähenemässä? Ja näin Lontoon kisojen alla näkökulmana on nimenomaan kesäkisat. Talviolympialaisten osalta tilanne on mielestäni erinomainen, sillä kaikki merkittävät talviurheilulajit on niihin saatu mukaan ja kaikissa lajeissa olympialaiset ovat se iso juttu. Jopa jääkiekossa, joka on tosin koko ajan tiukasti rahanahneen NHL:n puristuksessa. Talviolympialaiset ovat upea tapahtuma, siitä ei ole kahta sanaa.
Sen sijaan näiden kesäkisojen asema on mun mielestä jo vähän kyseenalainen. Syy lyhyesti ja tiivistetysti: suurin osa isoista kesälajeista on ikään kuin kasvanut ulos olympialaisista. Jalkapallo (miehet), baseball, kriketti, rugby, tennis, maantiepyöräily, ammattinyrkkeily, moottoribrömistelyt, golf, amerikkalainen jalkapallo. Näissä on kaikissa se tilanne, että olympialaiset eivät edes ole mukana olympialaisissa tai jos ovatkin, niin olarit ovat niissä b-luokan turnaus. Tämä on tietysti sikäli ymmärrettävää, että eihän siitä tulisi mitään, jos esimerkiksi miesten futiksessa yritettäisiin järjestää MM-kisojen luokassa oleva turnaus samaan aikaan muiden olympialaisten kanssa. Ei kenelläkään olisi sellaista varaa järjestää, eikä siinä olisi mitään järkeä.
Ongelmana on se, että olpparit ovat kerran neljässä vuodessa. Se oli hyvä rytmi vielä siihen aikaan, kun sähköistä mediaa ei ollut vielä keksitty, ihmisillä oli vähän vapaa-aikaa eikä tällaisia minun ja Esko Seppäsen kaltaisia totaaliurheilufriikkejä ollut vielä olemassa. Mutta nykyisenä viihdeteollisuuden aikana me sporttinarkomaanit kaipaamme sitä huumetta koko ajan, emme neljän vuoden välein. Ei kukaan jaksa odottaa neljää vuotta seuraavia olareita. Koko ajan pitää olla nähtävää siinä omassa lajissa. TV:stä pitää tulvia ohjelmaa, vedonlyöjiä täytyy kyetä palvelemaan jatkuvasti. Tämän vuoksi esimerkiksi tenniksessä on 11 kuukauden kausi ja neljä vuosittaista kahden viikon suurturnausta. Pienempiä kovia turnauksia joka viikko. Ei niin, että tehdään välissä neljä vuotta pellolla maataloustöitä ja sitten luetaan keittiön pöydän kokoiseen paperiin painetusta täysmustavalkosanomalehdestä, että hei viikon päästä alkaa olympialaiset, seurataankin taas tennistä neljän vuoden tauon jälkeen! Ei vain toimi. Musiikki-ihmiset kuuntelevat musiikkia joka päivä, elokuvaihmiset katsovat leffoja harva se ilta. Ihan samalla tavalla urheiluun suuntautuneet haluavat nähdä huippu-urheilua joka päivä, ei niin että huiput ovat tosissaan vain kerran neljässä vuodessa.
Esim. yleisurheilussa olarit ovat säilyttäneet arvonsa kuitenkin niin, että välissäkin on joka vuosi jänniä kisoja (esim. Timanttiliiga, MM-kisat). On se silti harmillista, että ensi vuonna tulostaso taas luultavasti vähän laskee, koska seuraavat olympialaiset ovat niin kaukana. Ja yleisurheilukin on aika marginaalilaji maailmanlaajuisesti kuitenkin.
Oikeasti todella isoista lajeista kesäolympialaisiin ovat kunnolla integroituneet vain koripallo ja lentopallo. Se on kaikin puolin hieno juttu, ja kyllähän nuo LeBronin kaltaiset megastarat jenkkien koristiimissä on iso syy siihen, että olympialaiset säilyttävät uskottavuutensa paikallisten urheiluihmisten silmissä, eivätkä rajoitu marginaaliin, kun jo tässä vaiheessa vuotta on kuitenkin syytä alkaa paukuttaa juttuja siitä, mitä jenkkifutispelaajat tekevät jossain harjoitusleirien esileireillä.
Tietysti joku ehdottaa, että olympialaisia pitäisi seurata lapsen asenteella. Eli seurata kaikkia lajeja ja tutustua innolla sellaisiinkin, joita ei muuten jaksa seurata. Innostua, jos suomalainen pärjää jossain vitun kuviokellunnassa. Mutta ei se niin mun kohdalla toimi. En mä jaksa innostua mistään onnettomista marginaalilajeista olareissa, jos en jaksa seurata niitä lajeja muutenkaan. Ihan sama pätee muuhunkin elämään. En jaksa kotimaassa olla paskaakaan kiinnostunut esimerkiksi taiteesta enkä käy missään gallerioissa tai museoissa. En minä siksi ole myöskään ulkomailla kiinnostunut taidemuseoissa käymisestä, vaikka siellä olisikin Mona Lisa tai Guernica esillä. Kun en olympiadin aikana seuraa mitään amatöörinyrkkeilyä, niin ei se homma sitten kiinnosta olareissakaan vaikka sitä tulis kuusi tuntia Yle HD:lta Christer "Lausun kaikki nimet väärin" Sarlinin selostamana. Sen verran toki hellyn, että suomalaisen voittama kulta on aina suhteellisen kova juttu lajista riippumatta. Onnea vaan Satu "Huoltoasema" Mäkelä-Nummelalle vielä siitä Pekingin kullasta.
Onko teillä muillakin näin olympialaisten alla sellainen olo, että aika lässyt kisat tulossa? Isoja lajeja ei olympialaiset jaksa kiinnostaa, pienet lajit taas ovat niin tylsiä lilliputtiurheiluja. Isojen lajien problematiikkaan ei mitään ratkaisua ole näkyvissä, mutta pienten lajien kohdalla voisi harrastaa jonkinlaista lajikierrätystä. Eli näitä kaikkein turhimpia vanhanaikaisia viisotteluita ja ammuntoja pois ja tilalle aidosti mielenkiintoisia pikkulajeja tyyliin crossfit, darts, Strongest Man -urheilu. Ehkä snooker-piireissäkin voitaisiin innostua, jos lajille annettaisiin kokeilumielessä olympiastatus vaikka parien kesäkisojen ajaksi?
Uskon, että kesäolympialaisten merkitys tulee laskemaan jatkuvasti edellämainituista syistä johtuen. Talviolympialaisten asema pysynee ainakin jonkin aikaa stabiilina, tosin riidat NHL:n kanssa tekisivät nopeasti hallaa. Aikaisemminhan olympialaiset järjestettiin samaan aikaan maailmannäyttelyiden kanssa. Maailmannäyttelyt eivät kiinnosta enää ketään ja pahoin pelkään, että olareiden kanssa käy joskus samoin. Tällaiset neljän vuoden välein järjestettävät "kaikkien lajien superkisat" eivät ole enää nykymaailmassa toimivat formaatti. Pekingin olympialaiset jotenkin vielä toimivat kiitos diktatuurin massiivisten taloudellisten ponnistelujen, Michael Phelpsin ja Usain Boltin. Mutta näiden Lontoon olppareitten alla olen ollut havaitsevinani sellaista väljähtyneisyyttä sekä suomalaisessa että ulkomaisessa mediassa. Kuulemma edes paikalliset eivät ole hirveän innostuneita.
No, huomenna silti tässäkin kotitaloudessa on TV auki avajaisten ajan ja kyllä se siitä lähtee, kun lauantaina iltapäivällä 55-kiloiset äijänköriläät fillaroivat pitkin Lontoon katuja käyräsarvistensa kanssa.