Olympialaiset 2012: Avajaiset

  • 36 408
  • 232

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pari kaljaa vasta juotuna joten on aika analysoida kisojen avajaiset.

Siis hienostihan ne oli järjestetty, tykkäsin siitä että oltiin nykyajassa kiinni ja että mukaan mahtui huumoriakin; James Bond ja Mister Bean-episodit oli oikeasti hauskoja. Toisaalta, taidettakin oli kivasti, Eemeli Sanden laulama biisi oli upea kaikkine koreografioineen ja olihan tämä kohta missä oli näitä demoneita sun muita kanssa aika jees. Miinusta vähän siitä että kuningatar oli syönyt sitruunaa (mikä vittu sitä vaivasi, ei ole pakko avata kisoja jos ei kiinnosta) ja siitä että täydet nobodyt sytyttivät olympiatulen. Myös se että vanhalta mummolta näyttävä Paul MacCartney tuli vetämään loppubiisin oli aika latistus, vaikka Maccan läsnäolo sinänsä olikin perusteltua. Biisi nyt vaan oli väärä. Samoin Arctic Monkeys oli pikkuisen väärässä paikassa. Olisivat ottaneet vaikka Radioheadin mieluummin.

Selostuksesta sen verran että hienoa että perinteitä kunnioitetaan ja vanhat yle-jermut päästetään ääneen, mutta kyllähän kolmen ja puolen tunnin lähetyksessä tippui taso pikku hiljaa kun papoille tuli väsy. Hiltunen käytti urheilijoiden ohimarssissa ihan oikeasti sanaa "olympiaperse" jolla ei viitattu kenenkään peppuun ja Hoopi nyt oli muuten vaan Hoopi-huuhkaja. En tiedä miten Bubilla ruotsinkielisellä puolella meni, mutta ehkä sitä olisi voinut kuunnella vain siitä syystä että ei olisi ymmärtänyt mitään. Musiikkia korville se ruotsinkieli, välttyy myötähäpeältä.

Loppukaneettina sanottakoon että urheileva nuoriso on kaunista. Tällä sitä pärjätään puoli vuotta eteenpäin.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Komeat oli avajaiset visuaalisesti, mutta turhaa tuollainen on. Urheilukisat on kyseessä eikä mitkään euroviisut. Mammuttitauti vaivaa kesäolympialaisia ja pahasti.
 
archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Katselin aamun uusintaa. Mielestäni sellaiset väljähtäneen oloiset avajaissembalot. Ei mitään mullistavaa, eikä uutta. Sir Paul oli niin ennalta-arvattavaa. Kuningattarella oli kieltämättä hiekkaa kuninkaalisessa vaginassa, miten onnistuikaan olemaan niin happamen näköinen?

Oikeasti, olympiatulen sytyttäjinä lauma nobodeja? Mitä vittua sielä on ajateltu?
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Vähän monarkistista laupeutta tähän arvosteluun, 86-vuotias mummo kököttämässä yömyöhään tuntikausia jollain kylmällä urheilustadionilla miljoonannessa yleisötapahtumassaan, joka ei voisi vähempää kiinnostaa, kyllä siinä voisi itse kullakin vähän hymy hyytyä... Long may she reign!
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Huomaatko mitään ristiriitaa kahden kappaleesi välillä?

En tiedä mikä olisi ollut mullistavaa. Danny Boyle oli tehnyt upeaa työtä ja erityisesti kohtaus 007/Queen Elisabeth II oli huikea. Tuskin kovin moni osasi tällaista aavistaa. Ja vaikka hänen majesteettinsa hieman näytti happamalta, on Thamesissa aika paljon virrannut vettä 60 vuodessa, kun kuningatar saatiin suostumaan tällaiseen entreeseen.

Ainoa miinus siitä, että urheijoilta ei oltu kielletty kamerakännyköiden käyttöä. Näyttää oikeasti todella typerältä. Some fucking class.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö Englanin kuningatar ole nimenomaan tunnetu siitä, ettei hymyile juuri koskaan. Joskus alkukesästä vai keväällä oli jopa suuri uutinen iltapäivälehdissä, kun olivat jossain juhlissa oikeen nauraneet herttuatar Katen kanssa.

Muutenhan avajaiset oli aikamoinen show, skotlantilaiset frendit ainakin teki myötähäpeäkuolemaa facebookissa. Onhan tuo käsittämätöntä, että tollaisia spektaakkeleja pitää rakentaa, vaikka tämä oli ilmeisesti puolet Pekingin avajaisten budjetista, niin on se silti aikamoista rahantuhlausta.

Homma kesti myös tolkuttoman pitkään, eli kyllä tuossa karsimisen varaa on kun urheilijoita tulee kentälle sen 1.5 h, niin on se tv-lähetyksenä aika pirullisen pitkä. Ihan helvetin hienot ilotulitteet ja pyrotekniikat, ei siinä mitään ja sellaista laatua koko rahalla. Vaikka en itse oikein ymmärrä sitä että miten nämä kaikki esitykset liittyy olympialaisiin, siis en nyt ihan tosissaan saa yhdistettyä tuota historiasta nykyaikaan ja poika löytää tytön tarinaa olympialaisten perinteeseen ja urheiluun.
 
archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Huomaatko mitään ristiriitaa kahden kappaleesi välillä?

En huomannut, mutta hyvä että huomasit.

Anteeksi mielipiteestäni, kirjoitin sen online välittömästi uusintalähetyksen loputtua. Ehkä siinä oli jokin ristiriita, jos oli niin olen pahoillani.

Silti olen sitä mieltä, että QEII voisi hieman olla mukana kuvioissa. Kansa sen lystin kuitenkin maksaa. Tai jos kansa maksaa sen hymyillen, niin ei sitten mitään. Se oli vain minun mielipiteeni.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Homma kesti myös tolkuttoman pitkään, eli kyllä tuossa karsimisen varaa on kun urheilijoita tulee kentälle sen 1.5 h, niin on se tv-lähetyksenä aika pirullisen pitkä. Ihan helvetin hienot ilotulitteet ja pyrotekniikat, ei siinä mitään ja sellaista laatua koko rahalla. Vaikka en itse oikein ymmärrä sitä että miten nämä kaikki esitykset liittyy olympialaisiin, siis en nyt ihan tosissaan saa yhdistettyä tuota historiasta nykyaikaan ja poika löytää tytön tarinaa olympialaisten perinteeseen ja urheiluun.

Mielestäni sisääntulomarssi on perusteltu perinteen ja rituaalisuuden kannalta, onhan kisojen pointti kuitenkin se että "kaikki" maailman urheilijat kerääntyvät yhteen. Hienoa mielestäni ettei ihan kaikkea ole typistetty tv:n vaatimusten mukaan; kerran neljässä vuodessahan tuo vain vedetään. Itse ohjelmanumeroiden tarkoitus taas lienee muistuttaa "siitä miksi olemme tänään juuri täällä". Ihan jees mielestäni, joskin samaa mieltä siitä että kovin monimutkaiset tarinankaaret eivät mihinkään stadikalle istu. Tuo tyttöpoika-tarina oli minustakin tarpeeton, ikään kuin Britannia olisi maailman ainoa maa jossa tuollainen on mahdollista. Toki tämä liittyi siihen populaarikulttuuriteemaan joka muutekin oli esillä.

Rahan tuhlaustahan kaikki tuollainen tietystikin on, mutta olisihan nuivaa jos olympialaisissa ei olisi avajaisia ollenkaan.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katsoin eilen avajaiset suorana BBC:n lähetyksenä ja nyt kelailin "nauhalta" YLE:n lähetystä ja pakko antaa miinuksia HP Hänniselle ja Hiltuselle, jotka puhuivat käytännössä koko tapahtuman ajan esitysten ja musiikin päälle. Ymmärrän kommentaattoreiden roolin, kun he vähän selittävät ja taustoittavat shown tapahtumia, mutta shown nautinnollisuudesta vie paljon pois kun kommentaattorit ovat koko ajan äänessä kertomassa nippelitietoja - varsinkin tässä tapauksessa, kun musiikilla oli niin iso rooli seremoniassa.

BBC hoiti homman tällä kertaa paremmin ja kommentaattorit antoivat lähinnä siellä täällä lyhyitä kommentteja ja taustoittivat esityksiä, mutta olivat pääosin poissa äänestä.
 
Viimeksi muokattu:

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Vähän monarkistista laupeutta tähän arvosteluun, 86-vuotias mummo kököttämässä yömyöhään tuntikausia jollain kylmällä urheilustadionilla miljoonannessa yleisötapahtumassaan, joka ei voisi vähempää kiinnostaa, kyllä siinä voisi itse kullakin vähän hymy hyytyä... Long may she reign!

Tämä on totta. Se on jumalauta kuningatar eikä mikään poppitähti, joka virnistelee ammatikseen. Kuningatar avaa kisat arvokkaasti ja eleettömästi. Paul McCartney ja muut viihdyttäjät sitten riekkuvat.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...
Rahan tuhlaustahan kaikki tuollainen tietystikin on, mutta olisihan nuivaa jos olympialaisissa ei olisi avajaisia ollenkaan.

Rahan tuhlausta avajaiset eivät ole. Avajaisten miljariyleisö on iso syy, minkä takia TV-firmat ympäri maailmaa ovat valmiita maksamaan isoja summia olympialaisten TV-oikeuksista.

Ihmiset haluavat nähdä spektaakkelin ja avajaisseremonioihin kuluneet miljoonat tulevat monikertaisina takaisin.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Oikeasti, olympiatulen sytyttäjinä lauma nobodeja? Mitä vittua sielä on ajateltu?

Mielipiteesi on aika juntti, sillä konsepti oli loistava, todellista olympiahenkeä. Kentällähän oli seitsemän olympialegendaa, jotka olivat jokainen nimenneet tulevaisuuden lupauksen edustajikseen.

Sir Steve Redgrave - Cameron MacRitchie
Shirley Robertson - Callum Airlie
Duncan Goodhew - Jordan Duckitt
Daley Thompson - Desiree Henry
Dame Mary Peters - Katie Kirk
Lynn Davies - Aidan Reynolds
Dame Kelly Holmes - Adelle Tracey

Heatherwick Olympic cauldron lit by young hopeful

Linkki BBC:n sivuille.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mielestäni sisääntulomarssi on perusteltu perinteen ja rituaalisuuden kannalta, onhan kisojen pointti kuitenkin se että "kaikki" maailman urheilijat kerääntyvät yhteen. Hienoa mielestäni ettei ihan kaikkea ole typistetty tv:n vaatimusten mukaan; kerran neljässä vuodessahan tuo vain vedetään. Itse ohjelmanumeroiden tarkoitus taas lienee muistuttaa "siitä miksi olemme tänään juuri täällä". Ihan jees mielestäni, joskin samaa mieltä siitä että kovin monimutkaiset tarinankaaret eivät mihinkään stadikalle istu. Tuo tyttöpoika-tarina oli minustakin tarpeeton, ikään kuin Britannia olisi maailman ainoa maa jossa tuollainen on mahdollista. Toki tämä liittyi siihen populaarikulttuuriteemaan joka muutekin oli esillä.

Samaa mieltä sisääntulosta. Yhtä puuduttava kuin linnan kättelyt, mutta juuri tällaiset vakiojututhan kaiken perinteen muodostavat. Vähän yksisilmäistä olisi näitä ruveta karsimaan, kun "mua jo vähän tympii". Toinen asia ovat urheilijat itse. Tuhansille urheilijoille tuo sisääntulo on todelle se THÉ JUTTU. Hetki valokeilassa koko maailman edessä, jossa todella aistii olevansa olympialaisissa. Ja nyt ei puhuta Bolteista tai LeBronneista, heille tuo ei ole mikään juttu. Puhutaan niistä purjehtijoista, ampujista sun muista, joihin valokeila osuu 4 vuoden välein, jos mitali tulee. Olen jopa parin tällaisen suomalaisurheilijan kanssa puhunut, ja fiilis on kuulemma todella huikea.

Tuo poika-tyttö-esityshän siis vain tarjosi kulissin ja shown sille brittiläiselle hittimusiikille halki vuosikymmenten. Ei sen tarinan sinänsä pitänytkään esittää mitään brittiläistä tai liittyä urheiluun.
 
H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Mielipiteesi on aika juntti, sillä konsepti oli loistava, todellista olympiahenkeä. Kentällähän oli seitsemän olympialegendaa, jotka olivat jokainen nimenneet tulevaisuuden lupauksen edustajikseen.

Oli kyllä todellinen antikliimaksi tuo olympiatulen sytytys. Tuli sellainen tuntuma, että ei oltu vain osattu/uskallettu päättää kenelle annettaisiin kunnia sytyttää tuli, joten oli sitten tehty tällainen vesitetty ratkaisu. Ei ainakaan kukaan loukkaannu. Esim. Alin olympiatulen sytytys muistetaan aina, tätä ei vuoden päästä muista kukaan.
 
Ymmärrän, että tämä tapa jakaa mielipiteitä, mutta kun puhutaan nobodeista, kun kentällä sytykseen osallistuu seitsemän olympiakultamitalistia niin mennään juttiuden puolelle. Minusta idea oli loistava.

En tiedä huomasiko kukaan, mutta jokainen maa toi mukanaan yhden osan tulipataa. Sen lisäksi vanhojen legendojen viestin siirtäminen oli loistava juttu. Valitettavasti meidän selostajaparimme ei oikein ollut mukana tässä jutussa ja luultavasti suurelle osalle suomalaista yleisöä idea jäi hämärän peittoon. Kenttäkuulluttaja esitteli jokaisen legendan ja hänen nimeämänsä sytyttäjän, kun meidän vanhat herrat päivittelivät nuoria urheilijoita.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ymmärrän, että tämä tapa jakaa mielipiteitä, mutta kun puhutaan nobodeista, kun kentällä sytykseen osallistuu seitsemän olympiakultamitalistia niin mennään juttiuden puolelle. Minusta idea oli loistava.

Niin, minähän kirjoitin myös nobodyista tuossa aamuyön tunteina ja edelleen olen sitä mieltä että homma hiukan latistui vaikka ajatus sinänsä olikin hieno. Meni vähän niin kuin brittien omaksi jutuksi mielestäni. Toki tähän kaikkeen vaikuttaa varmasti tuo että selostajat olivat tilanteesta aivan ulkona. Jos eivät tajua mitä tapahtuu, niin pitäisivät suunsa kiinni.

Tulimalja oli sinänsä upea ja pääasia ettei tulta sytyttänyt mikään David Beckham joka ei ole edes olympiaurheilija.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Rahan tuhlausta avajaiset eivät ole. Avajaisten miljariyleisö on iso syy, minkä takia TV-firmat ympäri maailmaa ovat valmiita maksamaan isoja summia olympialaisten TV-oikeuksista.

Lähinnä ironisoin, ilmeisen kömpelösti, nimimerkki Fat of the Landin mielipidettä avajaisista tarpeettomana spektaakkelina ja rahan tuhlauksena. Suomalaisista suomalaisin asenne, rumat ne vaatteilla koreilee.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valitettavasti meidän selostajaparimme ei oikein ollut mukana tässä jutussa ja luultavasti suurelle osalle suomalaista yleisöä idea jäi hämärän peittoon. Kenttäkuulluttaja esitteli jokaisen legendan ja hänen nimeämänsä sytyttäjän, kun meidän vanhat herrat päivittelivät nuoria urheilijoita.

En jaksanut katsoa lähetystä enää tuonne asti, mutta noinko se tosiaan lähetyksessä meni, etteivät selostajat olleet ymmärtäneet jujua? En löytänyt Hesaristakaan tuota selitystä, että legendat olivat nimenneet 'seuraajansa', joten ohi meni sielläkin. Vasta BBC:n sivuilta tarina löytyi.

Huonosti valmistauduttu ja/tai kommunikoitu tämä!
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
En jaksanut katsoa lähetystä enää tuonne asti, mutta noinko se tosiaan lähetyksessä meni, etteivät selostajat olleet ymmärtäneet jujua? En löytänyt Hesaristakaan tuota selitystä, että legendat olivat nimenneet 'seuraajansa', joten ohi meni sielläkin. Vasta BBC:n sivuilta tarina löytyi.

Noin meni. Taustalta toki kenttäkuulutuksesta kuului tämä.
 
kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Huonosti valmistauduttu ja/tai kommunikoitu tämä!

Tässä taitaa olla ongelmana se, että kun tulen sytyttäminen on suuri salaisuus, pitää selostajien todella selostaa "livenä" tapahtumia, simultaanitulkata kuulutuksia, jne. Asioita jää silloin vain huomaamatta. Varmasti olisivat kuvion selvittäneet, jos siitä etukäteen olisi ollut tietoa...
 
En jaksanut katsoa lähetystä enää tuonne asti, mutta noinko se tosiaan lähetyksessä meni, etteivät selostajat olleet ymmärtäneet jujua? En löytänyt Hesaristakaan tuota selitystä, että legendat olivat nimenneet 'seuraajansa', joten ohi meni sielläkin. Vasta BBC:n sivuilta tarina löytyi.

Kyllä selostuskaksikko jotain asiasta mutisi, mutta kyllä sen idean avautuminen jäi enemmän oman mielikuvituksen kuin selostuksen varaan. Minusta tuo oli kyllä ihan hienosti toteutettu, seitsemän legendaa yhtenä rintamana seuraavan sukupolven kautta toteutettuna. Pidin kyllä.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En jaksanut katsoa lähetystä enää tuonne asti, mutta noinko se tosiaan lähetyksessä meni, etteivät selostajat olleet ymmärtäneet jujua?

Tajusivat edustaja/seuraajaperiaatteen, mutta sen hiffaaminen että nämä nuoret nimenomaan sytyttävät tulen kesti tuskastuttavan kauan. "Näin tämä muuten menee, hei", sanoi Kari Hiltunen siinä vaiheessa kun iso roihu alkoi jo syttyä. Myös tämä tulen tuominen pala kerrallaan taisi mennä vaareilta ohi tai eivät ainakaan sitä liikaa painottaneet.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ideahan oli hieno, mutta näköjään meni ohi monelta.
Mm. Hesarin jutun kirjoittajalta, tai sitten piti sitä niin 'vähäpätöisenä' ettei nähnyt aihetta kirjoittaa siitä :)

- Redgrave luovutti tulen seitsemälle nuorelle urheilijalle, jotka kiersivät sen kanssa stadionin ympäri. He sytyttivät tulen keskelle Olympiastadionia, johon kohosi osallistujamaiden tuomista kupariputkista koostunut tulimalja.

Bond, Mr. Bean ja kuningatar Lontoon avajaisten tähdet - Lontoon olympialaiset - Urheilu - HS.fi
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, nuoret kiersivät kentän, kantaen Redgraven luovuttamaa soihtua vuoroperään, jolloin kenttäkuulutus esitteli jokaisen heistä. Tämän jälkeen he jokainen saivat oman soihdun, joka sytytettiin alkuperäisestä soihtusta ja siirtyivät oman legendansa eteen. Nuoret tekivät soihdulla kunniaa legendalle ja lähtivät kohti stadionin keskustaa. Viimeistään tässä vaiheessa meidän pappakaksikon (ja englantia ymmärtävän katselijan) olisi pitänyt ymmärtää konseptin idea.

Loistava idea, maailman maat tuovat maljan, johon legendojen matkaan lähettämät tulevaisuuden tähdet sytyttävät olympiatulen. David Beckham (valitse tähän haluamasi nimi) olisi ollut supertähti ja varmasti monen mieleen, minusta valittu ratkaisu oli sitä todellista olympiahenkeä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös