Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

  • 4 101 022
  • 17 437

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Itse ottaisin kiljuen Juhamatin takaisin. Hieman sydäntä lämmitti, kun JMA meni tänään ensin kättelemään/halailemaan kärppäläisiä eikä mennyt juhlimaan voittoa muun jengin kanssa. Tuo kielii aika vahvasti jostain ongelmista pukukopissa.

Tämän voi kyllä muuten laskea ihan ehdottomasti illan parhaisiin paloihin. Koska nykyään elämme kovia aikoja, ja H. Aho on onnistunut yllättämään räkänokkajoukot valitettavan harvakseltaan, haluan ehdottomasti laskea edellämainitun huhun ja tämäniltaisen halipusuepisodin niin, että Juhis tullee kohta Ouluun!
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Harmi vaan, etten itse keksi juurikaan mitään järkeviä peristeluja sille, että Juhis Kärppänuttu päällä ensi kaudella kurvailisi.
Jonkin verran on saanut IFK:n palstalla lukea juttuja heikosta pukukoppihengestä ja kuppikunnista, mutta nämä nyt on aina näitä juttuja. Jos tässä on yhtään totuutta mukana, niin en pitäisi edes mahdottomana Hesamatin kotiinpaluuta. (Jahas, nimimerkki @sinnepäinsä mainitsi jo samoja juttuja, mutta jatketaan vielä...).

Hesamatti olisi erinomainen hankinta ensi kaudeksi, mutta pitää muistaa ettei Aaltonen kuitenkaan ole Liigassakaan niin ylivoimainen pelaaja että johdattaisi yksinään joukkuetta mestaruuteen, tai edes suoraan pudotuspeleihin. Onhan sen nähnyt jo tämän kauden IFK:ssakin, että vaikka Aaltonen välillä kyykyttää vastustajaa ihan miten haluaa, niin siitäkin huolimatta joukkueena IFK on edelleen sarjataulukossa Kärppien alapuolella sijalla yhdeksän.

Aaltonen on pelaaja joka on loistavassa joukkueessa, kuten Kärpissä kaudella 2013-14, kärkipelaajia ja saattaa tehdä sen eron kultamitalin ja hopean välillä, mutta kuitenkaan yksinään hän ei johdata joukkuetta mestaruuteen, vaikka toki yksittäisissä peleissä ja tilanteissa voi ollakin Liigan paras pelaaja.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka
Telkarista nähtynä tais juhis vaan käyä kiertää maalin ja oisko kopauttanu vähä Lankista. Eipä muuten paljo ylävitosia heitelly.
Näytti aika vittuuntuneelta.
 
Telkarista nähtynä tais juhis vaan käyä kiertää maalin ja oisko kopauttanu vähä Lankista. Eipä muuten paljo ylävitosia heitelly.
Näytti aika vittuuntuneelta.
Jep. Tuolla hesalaisten puolella uskoivat, että oli vittuuntunut omasta huonosta pelistä ja siksi käyttäytynyt noin. Itse en tuota ihan purematta niele. Kyllä siellä jotain muuta on taustalla.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Täytyyhän kylillä liikkua joitakin huhuja tulijoista lähtijöistä?
Ketkä ei jatka? Nyt huhuja tiskiin.
 
JPL

Jäsen
Täytyyhän kylillä liikkua joitakin huhuja tulijoista lähtijöistä?
Ketkä ei jatka? Nyt huhuja tiskiin.

Varmaan tämä valmentajakysymys oli se oleellisin asia ensi kauden suhteen ja nyt päästään kunnolla vasta perkaamaan pelaajapuolta.

Huhutut tulijat lienee kaikilla tiedossa (Koivisto, Lyytinen ja Junnila).

Huhuttujen lähtijöiden lista on jälleen sitten aika pitkä:

Pakit:
- Mikkola (lopetti uran)
- Svarny (palannee kotomaahan)

Hyökkäys (todennäköisyysjärjestyksessä)
- Pyörälä (Sveitsi)
- Olausson (?)
- Kalapudas (Lukko?)
- Lehtonen (?)
- Kähkönen (?)
- Saarinen (?)
- Albert (Saksa?)
- Trotter (SaiPa???)
- Ruohomaa (????)

veskarit:
- Aittokallio (?)

Näistä itse kyllä toivoisin, että Ruohomaan sopparia ei pureta ja Trotterin kanssa saadaan jatkot. Saarinenkin olisi mielestäni ihan pätevä pelaaja, jos hinta on oikea ja todennäköisesti myös Albert olisi ensi kaudella paljon parempi pelaaja kuin tällä kaudella.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Täytyyhän kylillä liikkua joitakin huhuja tulijoista lähtijöistä?
Ketkä ei jatka? Nyt huhuja tiskiin.

Kylillä liikkuu varma tieto seuraavista, jotka lähtee:

Pyörälä (Bern)
Kalapudas (Sport tai Lukko)
Kähkönen (seura ei tarjoa sopimusta)
Lehtonen (seura ei tarjoa sopimusta)
Saarinen (seura ei tarjoa sopimusta)
Olausson (mahd. lopettaa, seura ei tarjoa sopimusta)
Albert (Iserlohn, Saksa)
Svarny
Aittokallio

Uusista tulijoista on kuulunut todella vähän mitään.
 
Onko Trotterista kuulunut mitään? Olisi erittäin tärkeä palanen ensi kautta ajatellen.
 
Jaska T

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärppäinen-fanitus tauolla (poliittiset syyt)
Uusi johto ei varmaan vuoda samaan tyyliin noita tulijoita kuin Hölöttäjä-Junno.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Toivotaan, että Ruohomaasta ei luovuta, enkä tätä uskokaan.
Kaverista voidaan saada paljon enemmän irti hyvän kesän jälkeen, kuin tällä kaudella.

Muuten lähtijäpuoli vaikuttaa hyvin loogiselta.
Saariselle antaisin vielä mahdollisuuden, jos hinta on kohtuu.
 
Uusi johto ei varmaan vuoda samaan tyyliin noita tulijoita kuin Hölöttäjä-Junno.
Hyvillä vahvistuksilla saadaa lisää hyviä vahvistuksia. Kun siellä pelimiehet huomaa, että Kärpät on "contender", niin alkaa kummasti imua löytymään jälleen. Tästä syystä pari kovaa nimeä kannattaakin silloin tällöin kuiskutella jollekin epäluotettavalle tyypille, jonka tietää asiasta mölisevän enemmänkin.
 
Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivottavasti Paakkolanvaaraa on jo kysytty takaisin. Siinä on oma kasvatti jonka olisi aika palata. Toinen voisi olla Pesosen Janne. Siinä olisi kaksi täsmävahvistusta ja omia miehiä vielä. Molemmat ovat vielä hyvässä vedossa.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sportiin kuulemma menossa nuorten maailmanmestari, joten olisiko se Kalapudas?

Ei ole Rajalan mukaan menossa Lukkoon, kun oli Länsi-Suomessa kommentoinut seuraavaa:

-Me teimme jossain kohtaa tiedusteluja hänen suunnitelmistaan, mutta se jäi sille tasolle. Missään tapauksessa meillä ei ole hänen kanssaan sopimusta, Rajala painottaa.
 
Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
Ei ole suuri pelaaja vaihtuvuus hyvästä kuten huomattiin tällä kaudella. Koittaisin pitää ainakin Saarisen, Kähkösen ja Svarnyn.
Saarinen on terveenä ollessaan hyvä 1-2 kentän pelaaja. Kähkönen toisi leveyttä ja särkymävaraa alempiin kenttiin ja maskimies yv:llä...
Svarny ihan hyvä perus luuta, hyvin pysyi liigan vaudissa mukana, varmaankin hintalappu ratkaisee, luultavasti liian kallis.

Ruohomaan lähtö ei hirveästi harmittaisi, jäi näytöt antamatta ja on luultavasti aika kallis pelaaja ja kuulemma mulkkukin vielä :)
Kalikselle onnea uusiin haasteisiin!

Trotter on riski hankinta. Tuskin saa jatkoa, vaikealta näytti välissä viimeisissä peleissä, alkoiko selkä vaivaamaan. No kärpät tietää tilanteen...

Kuokkasta huhuiltu takaisin, tervetuloa. Kannattiko ylipäätään lähteä pilipalisarjaan, olisi jäänyt kärppiin isolle peliajalle.
 
kermakäsi97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ruohomaan lähtö ei hirveästi harmittaisi, jäi näytöt antamatta ja on luultavasti aika kallis pelaaja ja kuulemma mulkkukin vielä :)
Mistä tällainen tieto peräisin, että Ruohomaa olisi koppihengen myrkyttäjä, jos saan udella? Taitojensa puolesta pitäisin ehdottomasti tulevan kauden joukkueessa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka
Mistä tällainen tieto peräisin, että Ruohomaa olisi koppihengen myrkyttäjä, jos saan udella? Taitojensa puolesta pitäisin ehdottomasti tulevan kauden joukkueessa.

Ei oo minkään valtakunnan tietoa asiasta, mutta itellä on ollu kans tällänen kuva kaverista jostain syystä. Ei sais tuomita tuntematta, mutta jostain se kumpuaa. Kaikki eleet ja ilmeet niissä vähäisissä peleissä mitä pelasi. Ei hymyile ikinä, vähä niinku Mika Niemi.. en tiiä. Voi olla mukavaki mies.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kuokkasta huhuiltu takaisin, tervetuloa. Kannattiko ylipäätään lähteä pilipalisarjaan, olisi jäänyt kärppiin isolle peliajalle.
Häh? Eiköhän tuo nimenomaan "pilipalisarjassa" saanut kuitenkin aikalailla niin paljon peliaikaa kun vain halusi, Kärpissä ei olisi lähtökohtaisesti ollut kahden ekan ketjun pelaaja. Toki olisi kauden mittaan varmasti sinne noussut, mutta noin etukäteen ajateltuna peliajan puolesta London oli huomattavasti varmempi vaihtoehto kuin Kärpät.
 
Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
Häh? Eiköhän tuo nimenomaan "pilipalisarjassa" saanut kuitenkin aikalailla niin paljon peliaikaa kun vain halusi, Kärpissä ei olisi lähtökohtaisesti ollut kahden ekan ketjun pelaaja. Toki olisi kauden mittaan varmasti sinne noussut, mutta noin etukäteen ajateltuna peliajan puolesta London oli huomattavasti varmempi vaihtoehto kuin Kärpät.
Joku tällä palstalla tuollaista tarinoi, en nyt jaksa etsiä.
 
Kalabalik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki, Luleå, Kärpät, Donskoi
Häh? Eiköhän tuo nimenomaan "pilipalisarjassa" saanut kuitenkin aikalailla niin paljon peliaikaa kun vain halusi, Kärpissä ei olisi lähtökohtaisesti ollut kahden ekan ketjun pelaaja. Toki olisi kauden mittaan varmasti sinne noussut, mutta noin etukäteen ajateltuna peliajan puolesta London oli huomattavasti varmempi vaihtoehto kuin Kärpät.
Onhan noita lähtijöitä muutkin kritisoineet, esim. muuan Marjamäki. Hankala sanoa tarkkaan mikä OHL:n taso on verrattuna vaikka kotimaan sarjoihin, pelikin on tietysti erityylistä mutta tuskin ollaan edes mestiksen tasolla.
 
Katastrofaalisten U20-kisojen jälkimainingeissahan tämä todettiin, niissä kisoissa nimenomaan suomalaiset P-Amerikan junnusarjoissa pelanneet olivat suuria pettymyksiä. Hyvänä vertailukohtana vuotta aiemmat kisat, joissa Liigaa pelannut kolmikko oli koko joukkueen menestyksen avain.
 
Jpe95

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
Kuunteliko kukaan tänää junnon haastattelua yle oulu radioita? itse en kuullut sitä mut kuulin toiselta tyypiltä että junno oli kuulemma todennut että joukkueen rakentelu ens kaudelle on jo hyvällä mallilla. Kuulemma sopimuksia on alettu värkkäämään mutta niitä ei voi vielä puskea pihalle! (jos joku kuunteli lähetyksen ja se sano erillä tavalla nii voit korjata tän) :)
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Kuunteliko kukaan tänää junnon haastattelua yle oulu radioita? itse en kuullut sitä mut kuulin toiselta tyypiltä että junno oli kuulemma todennut että joukkueen rakentelu ens kaudelle on jo hyvällä mallilla. Kuulemma sopimuksia on alettu värkkäämään mutta niitä ei voi vielä puskea pihalle! (jos joku kuunteli lähetyksen ja se sano erillä tavalla nii voit korjata tän) :)
Todella hyvältä kuulostaa, toivottavasti näitä julkaisemattomia soppareita on muitakin kuin nämä Koivisto, Lyytinen ja Junnila.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös