Sivuutat täysin sen, että se miltä asioiden halutaan näyttävän, ohjaa tekemistä, yritettiin olla kulissien takana sitten miten ovelia tahansa.
En tiedä useimpien seurojen käytäntöjä, mutta en henkilökohtaisesti muista äkkiseltään joukkueen budjettia, jossa olisi eritelty tukimaksu "edustus"-rinnakkaisjoukkueille, vanhempien junnujen edustukselle ja/tai edustukselle.
Sitäkään en tiedä olenko saanut aikoinani joitain "erikoispainoksia". Olen kuitenkin lukenut näistä puolen pelin takuun sisältämistä papereista myös maininnan mahdollisuudesta pelata tulevien tähtien kanssa samassa joukkueessa.
Kaikkia voi huijata jonkun aikaa ja joitain kaiken aikaa. Osa on aina käyttänyt arkijärkeään ja pyrkinyt antamaan lahjakkuuksille mahdollisuuden kehittyä.
Ei ole mitään järkeä inttää, että vaikka järjestelmä pyrki ohjaamaan kestämättömään suuntaan, ei ohjeistusta olisi ollut pakko noudattaa. Tahtotila tuli kuitenkin selväksi. Kokonaan toinen juttu on, onko NS ns. hyvä vihollinen, jonka syyksi kaikki on kätevä kaataa. Mielestäni NS:n rooli on nykyään tämä.
NS:n poistaminen ei olisi luonut taikaiskusta työnteon ja tavoitteellisuuden kulttuuria ja tuloksena olisi ollut luultavasti puuhastelua ilman NS:ää.
Suuren muutoksen aikaansaamiseen ei urheiluväen rahkeet riitä. Urheilua pitäisi alkaa arvostamaan aidosti, ei pelkkiä mitaleita. Se sisältää olennaisena osana sen, että tietyn tason saavuttaneille urheilijoille mahdollistettaisiin pehmeä paluu normaaliarkeen. Ihan aluksi pitäisi tunnustaa, että urheillessa koulu menee helposti pahasti vihkoon. Se ei kuitenkaan ole tyhmyyden merkki, vaan uran jälkeen pitäisi olla mahdollista rakentaa pohja loppuelämälle kohtuullisista lähtökohdista. Myös työnantajien kannattaisi alkaa arvostamaan näitä kavereita, sillä he ovat tottuneet tekemään työtä tavoitteiden eteen.