fat of the land
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK
Ongelmahan on aina siinä, että urheilun harrastajista alle 1% pääsee huipulle, siis kansallisen tason huipulle tai vielä pienempi määrä kansainvälisen tason huipulle.
NS pohtii sitä, mitä niille 99% pitäisi tehdä ja Jääkiekkoliiton tulisi pohtia miten se 1% olisi mahdollisimman lähellä maailman kärkeä. Suomella ei tule ikinä olemaan yhtään enempää kansallisen tason huippupelaajaa kuin nykyäänkään.
Sen 1% tason nostaminen tapahtuu 12-vuotiaasta eteenpäin, jolloin toiminnan pitää olla niin laadukasta että se pärjää kansainvälisessä vertailussa. NS-toiminnalla voidaan vaikuttaa siihen, että meillä on 12-vuotiaita motivoituneita tulevia huippu-urheilijoita enemmän ja saman porukan takana mahdollisuus jatkaa urheilua kykyjensä ja tavoitteidensa mukaisesti. Joka tapauksessa lähes minkä tahansa liigajoukkueen junnuikäluokassa on vain pari tulevaa potentiaalista huippua/ikäluokka ja loput on drop-outteja tai alempien tasojen pelaajia.
Kansanterveydellisesti, joka onkin NS:n arvo (eikä huippu-urheilun kehitys) onkin tärkeämpää liikuttaa sitä huipun takana olevaa massaa. Suomalaisen junnukiekon lama kansainvälisessä vertailussa on ihan jääkiekkoliiton omaa taitamattomuutta valmennuksellisesti, se että siitä samasta pelaajamäärästä ei ole saatu hiottua huippuja.
Tässä NS:n arvostelussa on kyse siitä, että halutaan jotenkin nähdä se, että kun ei anneta alle 12-vuotiaiden juniorien kilpailla mitaleista huippu-urheilun säännöin on se taso PERUUTTAMATTOMASTI pilattu jo nuorena. Kuitenkin meillä on kehittynyt jostain syystä NS:ta huolimatta huipputaitavia junnuja kansalliselle ja kansainväliselle tasolle. Tätä ei haukkujat pysty perustelemaan mitenkään.
Unohdetaan samalla, että kiekossa esim. vasta 90-luvulla alettiin varaamaan NHL:ään pelaajia euroopasta suurina massoin, ihan senkin takia meillä on ollut 90- ja 2000 luvulla ennätysmäärä NHL-pelaajia, ei siksi että massa oli niin valtavasti parempaa kuin nyt, vaan sen takia että markkinat aukesivat ja liiga laajeni. Samaa ilmiötä on nyt mm. Tanskassa, jonka harvalukuisesta kiekkomateriaalista NHL:ssä pelaa mitä 5 pelaajaa, (joista 4 muuten on pelannut ruotsissa ennen NHL:ään siirtymistään.)
Nyt suomalaisia viedään NHL:n lisäksi KHL:ään, jossa käsittääkseni pelaa aikalailla huomattavasti enemmän suomalaisia kuin ruotsalaisia. Taso ei kuitenkaan ole hirvittävästi NHL:ää huonompi, mutta aika reilusti edellä SM-Liigaa ja Elitserieniä. Eli jos suomalaisia junnutuotannon kavereita lasketaan, niin kyllä KHL:ssä löytyy aika monta kansainvälisen tason suomalaista huippunimeä. Eli sitä pitää kanssa muistaa tarkastella, onko huippu-urheilussa tapahtunut jotain liikettä elinoloissa koska NHL-varaus tai pelatut pelit ei ole mikään absoluuttinen osaamisen mittari. Itse arvostan vaikkapa Jori Lehterän tai Jarkko Immosen tekemiä valintoja huippupelaajana, jonka on parempi pelata KHL:ssä ja olla maajoukkueen kantavia voimia kuin vaikkapa Ville Leinon, joka joutuu kamppailemaan paikasta Buffalon top-6 hyökkääjänä.
Suomi kuitenkin kieputteli pari vuotta sitten melko nuorella joukkueella MM-kultaa ja junnukisoissa ollaan jatkuvasti oltu ihan kärjen tuntumassa. Ei tässä minun mielestäni ole missään vaiheessa ollut mitään paniikkinappulan hakkaamisen aihetta.
Palatakseni NS-asioihin. NS:n suurin saavutus on ollut hidastaa lapsien ja nuorien liikunnallista rapautumista jo 90-luvulta alkaen, "Kaikki Pelaa" on vain yksi osa siitä mitä siellä ollaan tehty, nyt on esimerkiksi Easy Sportia ja Fun Actionia, jotka on molemmat hyviä projekteja. Suomalaisen nuoren kiinnostus liikuntaa kohtaan on huomattavasti alempi kuin vaikkapa 80 ja 90-luvulla, toki urheilua seurataan suurella innolla. Mutta ei takapihojen mäissä hypitä Toni Niemisenä minisuksilla samalla tapaa kuin ennen.
Fakta on se, että meillä EI ole samalla tapaa liikunnallisesti lahjakasta nuorisomassa kuin aiemmin. Meillä ON huippulaadukkaat seurat, valmennus ja olosuhteet joista voidaan ponnistaa huipulle jos motivaatota riittää.
Nyt voidaan sitten pohtia kukin sitä, että millä tavalla me saamme niiden olosuhteiden sisään motivoituneita nuoria paremmin (tai yhtä hyvin) kuin aiemmin ja jatkuvasti.
Sillä idealla, että jokainen nuori kasvatetaan liikkumaan monipuolisesti ja opettelemaan liikuntataitoja monipuolisesti. (Kuten olen aiemmin sanonut, luistelemisen pitäisi olla samalla tapaa suomalaisen uoren "kansalaistaito" kuin hiihtämisen tai vaikkapa juoksemisen.) Osallistumaan sellaiseen lajitoimintaan mistä pitää ja saada siellä onnistumisen kokemuksia ja haasteita. Valita sitten kun oma tietoisuus itsestään on riittävän hyvä (esim. 12-vuotiaana) tavoitteellisemman tavan urheilla, kilpaurheilun, missä opetellaan ja ylläpidetään urheilijan elämäntapoja.
Vai sitten sillä tavalla, että aletan kilpailemaan mahdollisimman nopeasti? Sillä, että me aikuiset valitsemme lasten puolesta sen, että me tavoitteleme kansakuntana urheilullista menestystä. Pitäisiköhän kysyä lapsilta ja nuorilta?
Paitsi, että Fordelin lähteen mukaan: "Nuorisosta vain noin joka viides pitää kilpailuelementtiä tärkeänä liikunnassa. Sen sijaan suuri osa nuorista haluaa liikunnan tarjoavan pikemminkin mielekkään tavan mukavaan yhdessäoloon. Ei-tavoitteellisen urheilun marginaaliasema urheiluliikkeessä voi synnyttää tilanteen, jossa moni lapsi ja nuori sivuuttaa jatkossa liikuntaharrastuksen."
Mm. Hakkarainen on sanonut luennoillaan, että "liian aikainen lajivalinta edistää drop-out ilmiötä". Tässä Hakkarainen ei ollut enään luotettava auktoriteetti Siffan silmissä, mutta halutessaan tukea omia argumenttejaan aiemmin olikin luotettava auktoriteetti.
NS pohtii sitä, mitä niille 99% pitäisi tehdä ja Jääkiekkoliiton tulisi pohtia miten se 1% olisi mahdollisimman lähellä maailman kärkeä. Suomella ei tule ikinä olemaan yhtään enempää kansallisen tason huippupelaajaa kuin nykyäänkään.
Sen 1% tason nostaminen tapahtuu 12-vuotiaasta eteenpäin, jolloin toiminnan pitää olla niin laadukasta että se pärjää kansainvälisessä vertailussa. NS-toiminnalla voidaan vaikuttaa siihen, että meillä on 12-vuotiaita motivoituneita tulevia huippu-urheilijoita enemmän ja saman porukan takana mahdollisuus jatkaa urheilua kykyjensä ja tavoitteidensa mukaisesti. Joka tapauksessa lähes minkä tahansa liigajoukkueen junnuikäluokassa on vain pari tulevaa potentiaalista huippua/ikäluokka ja loput on drop-outteja tai alempien tasojen pelaajia.
Kansanterveydellisesti, joka onkin NS:n arvo (eikä huippu-urheilun kehitys) onkin tärkeämpää liikuttaa sitä huipun takana olevaa massaa. Suomalaisen junnukiekon lama kansainvälisessä vertailussa on ihan jääkiekkoliiton omaa taitamattomuutta valmennuksellisesti, se että siitä samasta pelaajamäärästä ei ole saatu hiottua huippuja.
Tässä NS:n arvostelussa on kyse siitä, että halutaan jotenkin nähdä se, että kun ei anneta alle 12-vuotiaiden juniorien kilpailla mitaleista huippu-urheilun säännöin on se taso PERUUTTAMATTOMASTI pilattu jo nuorena. Kuitenkin meillä on kehittynyt jostain syystä NS:ta huolimatta huipputaitavia junnuja kansalliselle ja kansainväliselle tasolle. Tätä ei haukkujat pysty perustelemaan mitenkään.
Unohdetaan samalla, että kiekossa esim. vasta 90-luvulla alettiin varaamaan NHL:ään pelaajia euroopasta suurina massoin, ihan senkin takia meillä on ollut 90- ja 2000 luvulla ennätysmäärä NHL-pelaajia, ei siksi että massa oli niin valtavasti parempaa kuin nyt, vaan sen takia että markkinat aukesivat ja liiga laajeni. Samaa ilmiötä on nyt mm. Tanskassa, jonka harvalukuisesta kiekkomateriaalista NHL:ssä pelaa mitä 5 pelaajaa, (joista 4 muuten on pelannut ruotsissa ennen NHL:ään siirtymistään.)
Nyt suomalaisia viedään NHL:n lisäksi KHL:ään, jossa käsittääkseni pelaa aikalailla huomattavasti enemmän suomalaisia kuin ruotsalaisia. Taso ei kuitenkaan ole hirvittävästi NHL:ää huonompi, mutta aika reilusti edellä SM-Liigaa ja Elitserieniä. Eli jos suomalaisia junnutuotannon kavereita lasketaan, niin kyllä KHL:ssä löytyy aika monta kansainvälisen tason suomalaista huippunimeä. Eli sitä pitää kanssa muistaa tarkastella, onko huippu-urheilussa tapahtunut jotain liikettä elinoloissa koska NHL-varaus tai pelatut pelit ei ole mikään absoluuttinen osaamisen mittari. Itse arvostan vaikkapa Jori Lehterän tai Jarkko Immosen tekemiä valintoja huippupelaajana, jonka on parempi pelata KHL:ssä ja olla maajoukkueen kantavia voimia kuin vaikkapa Ville Leinon, joka joutuu kamppailemaan paikasta Buffalon top-6 hyökkääjänä.
Suomi kuitenkin kieputteli pari vuotta sitten melko nuorella joukkueella MM-kultaa ja junnukisoissa ollaan jatkuvasti oltu ihan kärjen tuntumassa. Ei tässä minun mielestäni ole missään vaiheessa ollut mitään paniikkinappulan hakkaamisen aihetta.
Palatakseni NS-asioihin. NS:n suurin saavutus on ollut hidastaa lapsien ja nuorien liikunnallista rapautumista jo 90-luvulta alkaen, "Kaikki Pelaa" on vain yksi osa siitä mitä siellä ollaan tehty, nyt on esimerkiksi Easy Sportia ja Fun Actionia, jotka on molemmat hyviä projekteja. Suomalaisen nuoren kiinnostus liikuntaa kohtaan on huomattavasti alempi kuin vaikkapa 80 ja 90-luvulla, toki urheilua seurataan suurella innolla. Mutta ei takapihojen mäissä hypitä Toni Niemisenä minisuksilla samalla tapaa kuin ennen.
Fakta on se, että meillä EI ole samalla tapaa liikunnallisesti lahjakasta nuorisomassa kuin aiemmin. Meillä ON huippulaadukkaat seurat, valmennus ja olosuhteet joista voidaan ponnistaa huipulle jos motivaatota riittää.
Nyt voidaan sitten pohtia kukin sitä, että millä tavalla me saamme niiden olosuhteiden sisään motivoituneita nuoria paremmin (tai yhtä hyvin) kuin aiemmin ja jatkuvasti.
Sillä idealla, että jokainen nuori kasvatetaan liikkumaan monipuolisesti ja opettelemaan liikuntataitoja monipuolisesti. (Kuten olen aiemmin sanonut, luistelemisen pitäisi olla samalla tapaa suomalaisen uoren "kansalaistaito" kuin hiihtämisen tai vaikkapa juoksemisen.) Osallistumaan sellaiseen lajitoimintaan mistä pitää ja saada siellä onnistumisen kokemuksia ja haasteita. Valita sitten kun oma tietoisuus itsestään on riittävän hyvä (esim. 12-vuotiaana) tavoitteellisemman tavan urheilla, kilpaurheilun, missä opetellaan ja ylläpidetään urheilijan elämäntapoja.
Vai sitten sillä tavalla, että aletan kilpailemaan mahdollisimman nopeasti? Sillä, että me aikuiset valitsemme lasten puolesta sen, että me tavoitteleme kansakuntana urheilullista menestystä. Pitäisiköhän kysyä lapsilta ja nuorilta?
Paitsi, että Fordelin lähteen mukaan: "Nuorisosta vain noin joka viides pitää kilpailuelementtiä tärkeänä liikunnassa. Sen sijaan suuri osa nuorista haluaa liikunnan tarjoavan pikemminkin mielekkään tavan mukavaan yhdessäoloon. Ei-tavoitteellisen urheilun marginaaliasema urheiluliikkeessä voi synnyttää tilanteen, jossa moni lapsi ja nuori sivuuttaa jatkossa liikuntaharrastuksen."
Mm. Hakkarainen on sanonut luennoillaan, että "liian aikainen lajivalinta edistää drop-out ilmiötä". Tässä Hakkarainen ei ollut enään luotettava auktoriteetti Siffan silmissä, mutta halutessaan tukea omia argumenttejaan aiemmin olikin luotettava auktoriteetti.