Paljon on tekstiä mutta en edelleenkään löydä sieltä mitään mikä liittyisi kirjoituksiini. Ja mikä on se jääkiekon arvomaailma josta tässä nyt puhutaan? Olen samaa mieltä, että jääkiekko on ampunut itseään jalkaan jo vuosikausia näillä väkivaltaretosteluillaan. Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä, että jääkiekko on myös erinomaisen hieno ja koukuttava laji, ilman näitä lieveilmiöitä ja aikuisten toilailuja. Yksi parhaita asioita mitä tässä maailmassa voi housut jalassa tehdä!
Väkivalta on vain pieni osa ongelmaa, toki tällä hetkellä tapetilla oleva osa. Ongelma on kuitenkin paljon isompi. Kun kuusivuotiaan pikkupojan vanhemmat päättävät, mitä harrastusta heidän lapselleen tarjotaan, on jääkiekko aika heikoilla. Ja kuten sanoin, ei ole ollenkaan harvinaista, että vanhempien näkökanta on, että mitä vain poika haluaa, kunhan ei jääkiekkoa.
Osa syistä on ihan käytäntöön liittyviä. Jääkiekko on kallis harrastus ja sillä on vielä todellisuuttaankin kalliimpi maine. Kyse ei ole siitä, että perheellä ei faktisesti olisi varaa, mutta kun sille rahalle on keskiluokkaisessa perheessä muutakin käyttöä kuin yhden lapsen harrastus. Perheen lomamatkat, kesämökin tai veneen hankinta, kodin ja pihan laitto, kiva autokin olisi kiva yms. Puhumattakaan siitä, että harvasta vanhemmasta tuntuu kovin reilulle, että yhden lapsen harrastukseen pistetään useita tonneja vuodessa. Miten tämä reiluuden nimessä korvataan muille lapsille, jotka eivät ehkä halua harrastaa mitään yhtä kallista? Ja perhe saakin olla jo aika hyvätuloinen, jos kolmen lapsen harrastuksiin on varaa laittaa sen jääkiekon verran.
Vaikka rahaa olisikin, niin se ei riitä. Jääkiekolla on myös maine tolkuttomasti vanhempien aikaa vaativana harrastuksena. Jokainen tuntemani kouluikäisten äiti on aivan kurkkuaan myöten täynnä myyjäisiin leippomista, kanttiinien pitoa, vessapaperin myymistä jne. jne. Jääkiekolla on maine (todellisuuteen perustuva tai ei) aivan hillittömänä talkootyösyöppönä. Jääkiekko vaatii myös kuskaamista ja jopa paikallaoloa harjoitusten aikana (aina välillä sekä täällä että julkisuudessa paheksutaankin, kuinka 'jotkut vanhemmat' vain jättävät jonne-markonsa treeneihin ja menevät itse vaikka kauppaan, hui kauhea!) Harjoituksia on paljon ja ne kestävät pitkään. Ne vievät toisen vanhemman kaiken vapaa-ajan (ja taas tulee esiin sekin kysymys, kuinka reilua se on muille lapsille, että isi on vain yhden lapsen käytettävissä suuren osan vapaa-ajastaan.) jääkiekko myös sanelee koko perheen ajankäyttöä. harjoituksia ja pelejä on paljon ja niissä vaaditaan olemaan läsnä. Perheen lomamatkat ja muu elämä eivät onnistu perheen, vaan jääkiekon ehdoilla. Taas voidaan miettiä kuinka reilua tämä on esim. sisaruksille. Ja kuinka moni vanhempi oikeasti on valmis aikatauluttamaan elämänsä 10-vuotiaansa harrastuksen mukaan?
Osa vanhemmista ajattelee myös kauemmas. Jääkiekkojunioreilla on huono maine. Taitaa muuten olla jopa tutkimuksiakin siitä kuinka kiekkoilevat nuoret käyttävät enemmän alkoholia kuin muut. Muutenkin kiekkoilun alkoholikylläinen ja -myönteinen maailma ei ole sellainen, mihin monikaan vanhempi lapsiaan haluaisi pistää. Jääkiekkoilulla on myös maine hyvin koulua haittaavana harrastuksena. Jo aika pienillä on pitkiä pelimatkoja jopa viikolla. Ja pitkät päivttäiset harjoitukset vievät aikaa läksyiltä. Jääkiekko ei myöskään ole maineeltaan ollenkaan koulutusmyönteinen (tässä muuten olisi esim. liigaseuroilla älyttömästi tehtävää.)
Isommilla junioreilla (joista hyvin harvasta kuitenkaan tulee jääkiekkoammattilaista) jo ihan se jääkiekkoilun todellisuus on todella hankalasti koulun kanssa yhteen sovitettavissa. B-juniorit ovat hyvinkin toisella puolella Suomea pelaamassa keskiviikkoiltana ja kaikki viikonloput. Harjoitellaan myös kouluaikaan. Osa junnuista menee flipperipallona kolmenkin joukkueen välilä koko talven, koulunkäynti menee omatoimiopiskeluksi, jossa bussissa tehdään läksyjä, jos jaksetaan. Lopputuloksena paljon poikia joiden pelaajauran huippu oli A-junnujen SM-sarja tai divari tai pari vuotta Mestiksessä ja a:n paperit lukiosta tai autonasentaja, joka ei osaa edes konepeltiä avata, kun ei ikinä ollut koulussa varsinaisesti paikalla. Ei varsinaisesti jokaisen keskiluokkaisen (usein koulutetun) vanhemman toiveuni. Ja joo, joo, itsestä kiinni. Mutta harva vanhempi on niin haihatteleva optimisti, että kuvittelee juuri sen oman poikansa olevan se poikkeus, joka osoittaa niin paljon kunnianhimoa, että jääkiekkojunnuna hoitaa koulunsa kunnialla.
Sitten ovat vielä loukkaantumiset. Ne toki ovat enemmän isojen junnujen ongelma, mutta moni ajattelee niinkin pitkälle jo lapsen ollessa pieni. Haluaako altistaa lapsensa aivovammoille ja nivelrikolle? Vai valitsisiko jonkun turvallisemman lajin?
Sitten ovat enemmän nämä henkimaailman syyt. Yksi on jääkiekkoseurojen osoittama arvostuksen puute vanhempia kohtaan. Jatkuvasti julkisuudessa toitotetaan, kuinka vanhemman rooli on maksaa, pitää suunsa kiinni ja antaa seuran kohdella lastaan miten lystää. En tiedä onko sinulla J. Grönvall lapsia, mutta olisitko itse valmis maksamaan muutamaa tonnia vuodessa esim. siitä, että lapsesi saa istua katsomassa junnupelejä vaihtopenkiltä katsomon sijaan ja kuulla olevansa huono? Kuinka monta vuotta maksaisit iloisesti? Vanhemman näkökulmasta keskeistä on, että mitä se jääkiekkoseura tarjoaa hänen lapselleen. Ja saisiko samat hyödyt muualta pienemmillä miinuspuolilla?
On myös syytä ottaa huomioon, että keskimäärin äideillä tuppaa olemaan enemmän kuin 50 % sananvalta lastensa asioissa. Haluaako se keskiluokkainen, koulutettu äiti pistää poikansa jääkiekon sovinistiseen, rasistiseen ja seksistiseen äijäily arvomaailmaan tietäen, että poika imee sen arvomaailman kuin sieni. arvomaailman, jossa naisen homma on pestä pyykkiä ja ruokkia poika, jossa 'pojat ovat poikia' ja monenlainen huono käytös sallitaan. Jossa ihaillaan tolkutonta alkoholinkäyttöä ja kovin jätkä on se, joka pokaa mahdollisimman monta naista baarista missivaimon odottaessa lasten kanssa kotona. Ja sitten vielä se väkivalta. Se, kuinka todellisuuteen pohjautuva tämä mielikuva on, on toisarvoista. Se on vallitseva mielikuva jääkiekon arvomaailmasta ja siihen maailmaan pikkujunnun vanhemmat harkitsevat haluavatko lapsensa laittaa. Vai laittaisivatko mieluummin vaikkapa salibandyyn, jonka arvomaailmasta mielikuva on hyvin erilainen.
Jääkiekko ei vain ole enää kovinkaan houkutteleva vaihtoehto lapsen harrastukseksi monenkaan maksukykyisen perheen näkökulmasta. Ja se 6-vuotias kun on vielä aika helppo saada uskomaan, että salibandy tai lentopallo ovat muutenkin paljon kivempia laijeja.
Olen edelleen eri mieltä siitä, etteikö urheiluseura voi luoda omia pelisääntöjään. Sinä päivänä kun kunnat alkavat päättää miten tässä maassa urheillaan on suruliputuspäivä. Urheilu urheiluna ja liikunta liikuntana.
Toki urheiluseura saa toimia omilla ehdoillaan kunhan ei lakia riko. Mutta rahoituksen ja muiden toimintaedellytysten kanssa voi olla aika tiukkaa, jos pelisäännöt eivät vastaa kunnan ja ihmisten intressejä. Jokainen urheiluseuratoiminnassa mukana ollut tietää, kuinka paljon vapaaehtoistyötä seuran pyörittäminen vaatii. Jos seuran toimintatapa ei nappaa, on talkooväkeä aika hankala kasata. Samoin niitä maksajia. Ja tosiaan, harvaa ihmistä hirveästi innostaa päästä maksamaan tonneja vuodessa siitä ilosta, että naapurin pojasta saattaa jonain päivänä tulla SM-Liigapelaaja. Ihmisiä tuppaa enemmän kiinnostamaan, mitä he itse sillä rahalla saavat.