Nuori Suomi ry

  • 990 052
  • 5 368

PJx

Jäsen
Minua ihmetyttää se, ettei moni näytä hyväksyvän ajatusta, että urheilussa suurin lahjakkuus on harjoittelulahjakkuus. Kaikki muu on vähempiarvoista menestykseen pyrittäessä. Se että moni on tehnyt onnistuneita lajinvaihtoja myöhemmällä iällä, ei muuta peruskuvaa mitenkään. Riittävän treenihistorian uuden startin ottamiseksi voi tehdä toisessakin lajissa, siis myös aidosti suuressa, ei marginaalilajissa. Sen sijaan jos "tavoitteellinen" (siis laajassa merkityksessä) harjoittelu ei ole alkanut tarpeeksi aikaisin, niin se on sitten game over.

Laajaa kokemusperäistä tietoa minulla ei ole, mutta olen seurannut oman pojan ja hänen kaveripiirin touhuja naperosta mieheksi. Väittäisin, että urapolun kannalta laadukkain ja tavoitteellisin jakso osui ensimmäiselle 5v kaudelle noin n. 4 vuotiaasta eteenpäin. Ne pohjat riittivät näköjään mieheksi asti, vaikka välillä tekemisen taso romahti. Jakso ennen C-junnuja oli melkoista puuhastelua. Koko ajan fokus on ollut kiekossa, vaikka näennäinen lajikirjo on ollut suurehko. Oman käsityksen mukaan tuo ensimmäinen laadukas jakso kantoi pitkälle. Väittäisin, että kaveri nimenomaan oppi melkoiset motoriset taidot ilman erityislahjakkuutta.

Ja mitä tuollainen 4v naperon "tavoitteellinen" harjoittelu sitten edellytti? Vanhemmilta helkkaristi aikaa, että natiainen pääsi jäälle ja muutenkin tekemään sitä mitä haluaa. Halua viedä kaveri kokeilemaan urheilun riemua oman laatuajan kustannuksella. Pahoina päivinä, siis hyvin harvoin, houkuttelua/pakottamista, ettei rakas harrastus jää kesken. "Ääretöntä" arvostuksen osoittamista pojan valinnalle/tekemiselle, oli asiasta itse sisimmässään mitä mieltä hyvänsä. Pojan pelien seuraamista vaikka missä, vaikka olisi ollut tiedossa parempaa tekemistä. Yrittämällä kääntää pojan katse eteenpäin pettymysten jälkeen. Yms.

Kun peruutuspeilistä katsoo, mihin näennäisesti lahjakkaammat kaverit jäivät, niin aluksi liian myöhäinen urheilun aloittaminen oli ratkaisevaa. Myös niiden lasten touhu loppui yleensä lyhyeen, joiden vanhempia ei näkynyt "katsomoissa".

Sitten kun touhu muuttui totisemmaksi moni niistä, joiden tietä vanhemmat olivat yrittäneet tasoittaa liikaa pojan tietä, lopettivat, kun vaikeudet tulivat vastaan. Niin ja niitä isojakin vaikeuksia on uran aikana vaikea välttää.

Jos muutosta halutaan niin unohtakaa turha mystifiointi. Urheilu palkitsee viiveellä (aikaisin aloitetun) työn teon ja työtä on mielekkäämpää tehdä jos sitä arvostetaan.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Minua ihmetyttää se, ettei moni näytä hyväksyvän ajatusta, että urheilussa suurin lahjakkuus on harjoittelulahjakkuus. Kaikki muu on vähempiarvoista menestykseen pyrittäessä. Se että moni on tehnyt onnistuneita lajinvaihtoja myöhemmällä iällä, ei muuta peruskuvaa mitenkään. Riittävän treenihistorian uuden startin ottamiseksi voi tehdä toisessakin lajissa, siis myös aidosti suuressa, ei marginaalilajissa. Sen sijaan jos "tavoitteellinen" (siis laajassa merkityksessä) harjoittelu ei ole alkanut tarpeeksi aikaisin, niin se on sitten game over.

Laajaa kokemusperäistä tietoa minulla ei ole, mutta olen seurannut oman pojan ja hänen kaveripiirin touhuja naperosta mieheksi. Väittäisin, että urapolun kannalta laadukkain ja tavoitteellisin jakso osui ensimmäiselle 5v kaudelle noin n. 4 vuotiaasta eteenpäin. Ne pohjat riittivät näköjään mieheksi asti, vaikka välillä tekemisen taso romahti. Jakso ennen C-junnuja oli melkoista puuhastelua. Koko ajan fokus on ollut kiekossa, vaikka näennäinen lajikirjo on ollut suurehko. Oman käsityksen mukaan tuo ensimmäinen laadukas jakso kantoi pitkälle. Väittäisin, että kaveri nimenomaan oppi melkoiset motoriset taidot ilman erityislahjakkuutta.

Ja mitä tuollainen 4v naperon "tavoitteellinen" harjoittelu sitten edellytti? Vanhemmilta helkkaristi aikaa, että natiainen pääsi jäälle ja muutenkin tekemään sitä mitä haluaa. Halua viedä kaveri kokeilemaan urheilun riemua oman laatuajan kustannuksella. Pahoina päivinä, siis hyvin harvoin, houkuttelua/pakottamista, ettei rakas harrastus jää kesken. "Ääretöntä" arvostuksen osoittamista pojan valinnalle/tekemiselle, oli asiasta itse sisimmässään mitä mieltä hyvänsä. Pojan pelien seuraamista vaikka missä, vaikka olisi ollut tiedossa parempaa tekemistä. Yrittämällä kääntää pojan katse eteenpäin pettymysten jälkeen. Yms.

Kun peruutuspeilistä katsoo, mihin näennäisesti lahjakkaammat kaverit jäivät, niin aluksi liian myöhäinen urheilun aloittaminen oli ratkaisevaa. Myös niiden lasten touhu loppui yleensä lyhyeen, joiden vanhempia ei näkynyt "katsomoissa".

Sitten kun touhu muuttui totisemmaksi moni niistä, joiden tietä vanhemmat olivat yrittäneet tasoittaa liikaa pojan tietä, lopettivat, kun vaikeudet tulivat vastaan. Niin ja niitä isojakin vaikeuksia on uran aikana vaikea välttää.

Jos muutosta halutaan niin unohtakaa turha mystifiointi. Urheilu palkitsee viiveellä (aikaisin aloitetun) työn teon ja työtä on mielekkäämpää tehdä jos sitä arvostetaan.

PJx, onpa huikea tekstin sinulta! Niin huikea, että karvani ihan nousivat pystyyn. Niin huikea, että jouduin välillä miettimään, että ovatko sanasi ja lauseesi ironiaa, sitä kun täällä tämänkin Nuori Suomi -keskustelun valtaosa keskustelijoista pyrkivät jotenkin (huippu)urheilun kustannuksella viljelemään.

Olen sitä mieltä, että tuollaisia kirjoittamiasi realistisia kuvauksia onnistuneesta urheiluelämästä tämä palsta kaipaisi lisää. Tai toinen juonne voisi olla se, että nimimerkit aidosti kertoisivat, mikä meni pieleen ja miksi.

PJx, se, miten kuvaat asiasi, pätee täydelleen minuun. Aivan kuin olisin ollut tuo urheileva poikasi. Ei niinkään lahjoja, mutta sinnikkäällä yritämisellä muutama vuosi pelaajana ja valmentajana ammattilaisuutta palkitsi kaiken kovan yrittämisen. Ja vaikka en olisi pelanntu peliäkään SM-liigassa, niin se elämä oli elämisen arvoista (huippu)urheilun polulla.

Kiitos tekstistäsi.
Johtava
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Lajikirjoa sivuten keskustelun yhteen osaan kommentti: joukkuepeleissä on yksilölajeihin verrattuna se etu, että lapsi oppii käsittelemään pettymyksen paremmin joukossa kuin yksin. Ei sillä, ettäkö kovin naperona pituushyppääjä olisi täysin yksin tai vain valmentajansa kanssa, mutta kuinka kauan tuo prosessi mielestänne kestää?

Sitä en nimittäin osaa tarkalleen sanoa, missä iässä nuori oppii kääntämään vastoinkäymisiä ja tappioita oikein, motivaation ja nälän kasvattamisen puolelle, sillä sen täytyy olla yksi tärkeä "opittava lahja". Toiset eivät toki opi koskaan, mutta kuinka nuorena sen voi oppia?
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Aidon keskustelun kanssani voit kiertää monin eri tavoin. Mutta ennen kuin jatkamme, saanko varovasti kysyä, mitä olet itse pelannut, mitä mahdollisesti valmentanut ja oletko isänä/äitinä vienyt lapsiasi missä iässä jonkin lajin pariin? Olen valmis keskustelemaan, mutta on hyvä tietää keskustelukumppanin kaliiberi. Ja jos olet pelkkä lätkäfani, sekin on ihan ok.

sekä:

"Isompi CV?" Urheilun saralla?
Katsoin viestihistoriaasi, ainakaan jääkiekosta et ymmärrä, etkä juurikaan urheilusta yleisesti. Miksi kiusaat täällä muita nimimerkkejä, joilla on selvästi urheilutausta? Se on epäreilua.

Montako ottelua toimittaja on itse valmentanut? Tai niistä voittanut?

Ei ole pitkä aika siitä kun Yle Puheella tuli erätauolla keskustelua jossa osallistujina oli (enmuistanimeä) urheilukoulun rehtori ja huippuvalmentajia. Aiheena oli tutkimus jossa oli tutkittu 30 suomalaisen urheilijan taustoja. Heidät oli valittu niin, että heidän oli kuuluttava selkeästi lajin huippuihin lajista riippuen joko maailman tai euroopan tasolla. Yksi asia yhdisti melko lailla kaikki. Noin 15 kesäisiksi asti oli harrastettu monipuolisesti, ilman sitä täysin lukittua lajivalintaa.

Suomeen ei sovi Kiinan malli. Ei millään.

Mutta sitten Nuori Suomi-maailmaan. Aloin tänään tuossa mietiskellä missä mennään junnukiekon suunnalla perseelleen ja mitä enemmän mietin, sitä suuremmaksi saatanaksi liitto nousi. Junioreissa perseillään sarjajärjestelmällä, valmentajakoulutuksilla ja toteutetaan nuorta suomea perseelleen. Alueet suosivat joukkueita ja kaikille ei tarjota mahdollisuuksia tasapuolisesti. Paljon pielessä, paljon korjattavaa
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Tuuli Petäjä on harrastanut myös monipuolisesti eri urheilulajeja, kunnes valitsi sitten purjehduksen päälajiksi hyvällä menestyksellä.

Tuuli Petäjän päälaji onkin ollut lapsesta lähtien purjehdus. Muut lajit ovat olleet sitten sitä muuta monipuolista urheilua. Tätä en tiennyt, mutta keskiviikon Ilta-Sanomat on ottanut asiasta selvää ja toimittaja Lassi Lapintie on tehnyt Petäjän perheen urheilu-urasta monisivuisen jutun ja näin se menee lyhyesti referoituna:

Tuuli Petäjä oli vesillä jo vauvana. Purjehdus oli Tuuli Petäjälle ja isosisko Tytille tuttua jo lapsuudesta. Jollakisoissa 8-vuotiaana purjehdusuransa aloittanut Tuuli Petäjä voitti jo lapsena isompiaan.Tuuli on isä Juha Petäjän mukaan ollut hyvin kilpailuhenkinen jo pikkutyttönä. Petäjien perhe on vuonna 1889 perustetun purjehdusseuran kantajäseniä jo kolmannessa polvessa ja hartaita purjehtimisen harrastajia kaikki tyynni. Isä Juha Petäjä kertoo, että kipinä Tuulin purjehdusharrastukselle on tullut vanhemmilta. Tuuli Petäjä on treenannut olympiapurjejelautailua aktiivisesti vasta vuodesta 2005, mutta purjehtimisen parissa hän on viettänyt koko elämänsä. Kisapurjehtiminen alkoi jo pikkulapsena jollakisoissa. Pitkä tausta purjehduslajien parissa onkin vanhempien mukaan se tekijä, mikä nosti Tuulin mitalisijoille. Hänellä on niin vankka tausta purjehtijana, että hän osaa lukea tuulen vaihtelua.
 

Fordél

Jäsen
Tuuli Petäjä oli vesillä jo vauvana. Purjehdus oli Tuuli Petäjälle ja isosisko Tytille tuttua jo lapsuudesta. Jollakisoissa 8-vuotiaana purjehdusuransa aloittanut Tuuli Petäjä voitti jo lapsena isompiaan.Tuuli on isä Juha Petäjän mukaan ollut hyvin kilpailuhenkinen jo pikkutyttönä. Petäjien perhe on vuonna 1889 perustetun purjehdusseuran kantajäseniä jo kolmannessa polvessa ja hartaita purjehtimisen harrastajia kaikki tyynni. Isä Juha Petäjä kertoo, että kipinä Tuulin purjehdusharrastukselle on tullut vanhemmilta. Tuuli Petäjä on treenannut olympiapurjejelautailua aktiivisesti vasta vuodesta 2005, mutta purjehtimisen parissa hän on viettänyt koko elämänsä. Kisapurjehtiminen alkoi jo pikkulapsena jollakisoissa. Pitkä tausta purjehduslajien parissa onkin vanhempien mukaan se tekijä, mikä nosti Tuulin mitalisijoille. Hänellä on niin vankka tausta purjehtijana, että hän osaa lukea tuulen vaihtelua.

Varmasti hyvin yleinen tapaus tämäkin eli pienestä pitäen on ollut intohimo yhteen juttuun eli purjehtimiseen. Intohimo on tullut luonnollisesti vanhemmilta. Muitakin lajeja on ollut ilmeisesti taustalla, mutta purjehdus on ollut koko ajan se selkeä ykkösjuttu ja sieltä on sitten haettu sitä omaa lajia. Tällä hetkellä on päädytty purjelautailuun, mutta kenties tulevaisuudessa (riippuen pysyykö olympialajina) sekin tulee vielä vaihtumaan.

Vielä yleisempi tapaus lienee se, että pienestä pitäen on harrastattu eri urheilulajeja ja iän karttuessa löytyy se oma laji. Monesti harrastatetaan eri pallopelejä ja joskus taas on pikkasen ihmeellisiäkin yhdistelmiä, kuten vaikka käsipallo ja keihäänheitto, baletti ja karate tai uinti ja melonta, mutta lajit tukevat kuitenkin toisiaan.

Tärkeintä kaikessa on niin yhteiskunnan kuin huippu-urheilun kannalta, että lapset alkavat liikkumaan pienestä pitäen ja omaksuvat liikunnallisen elämäntavan. Kun paljon liikkuvien ja eri lajeja harrastavien määrä on suuri ja lapset harrastavat paljon liikuntaa omalla ajalla ohjatun liikunnan ulkopuolella, saa huippu-urheilukin yhä laadukkaampaa massaa. Kaiken a ja o on omatoimisen liikunnan selkeä lisääminen. Myöskään mitään yhtä tietä ei pidä lukita eikä lapsien harrastamista pidä rajoittaa yhteen lajiin vaan olla avoin eri lajeja kohtaan.

Ja urheilun lisäksi pitää olla avoin myös muita harrastuksia kohtaan, kuten vaikka musiikkia tai muita taideharrastuksia kohtaan. Tärkeintä on, että lapsi löytää oman tavan toteuttaa itseään ja pääsee tätäkin kautta osaksi erilaisia yhteisöjä eikä jää yhteiskunnan ulkopuolelle.

Tottakai jos lapsella on suuri intohimo vain purjehdusta kohtaan niin ilman muuta sitten purjehditaan, mutta silti on pidettävä huoli, että liikuntaa tulee varmasti riittävästi (varsinkin jos halutaan jossain vaiheessa huipulle). Sitä virhettä ei kuitenkaan pidä tehdä, että lähdetään lapselta kieltämään vaikka lätkän pelaamisen lisäksi muita lajeja. Tähän törmää valitettevasti vieläkin.

Kilpailuelementtiäkään ei pidä missään nimessä kieltää, koska se on luonnollinen osa urheilua ja koko yhteiskuntaa. Urheilu ja liikunta ovat mitä turvallisin paikka lapselle kokea onnistumisten lisäksi myös pettymyksiä ja nähdä omia rajojaan. Tärkeää on toki pitää kilpailuelementinkin suhteen jonkinlainen tolkku ja tarjota kaikentasoisille harrastajille mahdollisuuksia harrastaa laadukkaasti erilaista liikuntaa. Näin varmistetaan, ettemme tuota tahtomattamme lisää drop-outeja eli lapsia, jotka haluaisivat harrastaa liikuntaa, mutta heille ei ole tarjota siihen mahdollisuuksia ja näin lopettavat liikkumisen.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ennenkuin jatketaan, niin kenestä siffasta/Siffasta nimimerkki P.Sihvonen täällä puhuu? Olisi mukava tietää kohteen kaliiberi.
 

Chilango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpat, Les Habs
Tuuli Petäjän päälaji onkin ollut lapsesta lähtien purjehdus. Muut lajit ovat olleet sitten sitä muuta monipuolista urheilua. Tätä en tiennyt, mutta keskiviikon Ilta-Sanomat on ottanut asiasta selvää ja toimittaja Lassi Lapintie on tehnyt Petäjän perheen urheilu-urasta monisivuisen jutun ja näin se menee lyhyesti referoituna:

Tuuli Petäjä oli vesillä jo vauvana. Purjehdus oli Tuuli Petäjälle ja isosisko Tytille tuttua jo lapsuudesta. Jollakisoissa 8-vuotiaana purjehdusuransa aloittanut Tuuli Petäjä voitti jo lapsena isompiaan.Tuuli on isä Juha Petäjän mukaan ollut hyvin kilpailuhenkinen jo pikkutyttönä. Petäjien perhe on vuonna 1889 perustetun purjehdusseuran kantajäseniä jo kolmannessa polvessa ja hartaita purjehtimisen harrastajia kaikki tyynni. Isä Juha Petäjä kertoo, että kipinä Tuulin purjehdusharrastukselle on tullut vanhemmilta. Tuuli Petäjä on treenannut olympiapurjejelautailua aktiivisesti vasta vuodesta 2005, mutta purjehtimisen parissa hän on viettänyt koko elämänsä. Kisapurjehtiminen alkoi jo pikkulapsena jollakisoissa. Pitkä tausta purjehduslajien parissa onkin vanhempien mukaan se tekijä, mikä nosti Tuulin mitalisijoille. Hänellä on niin vankka tausta purjehtijana, että hän osaa lukea tuulen vaihtelua.
Et kait ihan tosissaan vaita etta tama en esimerkki siita "systemaattisesta ja tavoitteellisesta harjoittelusta" jo 4 vuotiaasta alkaen? Vai onko meilla taysin erillaiset mielipiteet tuosta "systemaattisesta ja tavoitteellisesta harjoittelusta"?
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Et kait ihan tosissaan vaita etta tama en esimerkki siita "systemaattisesta ja tavoitteellisesta harjoittelusta" jo 4 vuotiaasta alkaen? Vai onko meilla taysin erillaiset mielipiteet tuosta "systemaattisesta ja tavoitteellisesta harjoittelusta"?

Millä CV:llä kehtaat tulla tänne keskustelemaan nimimerkki siffan ja poik... anteeksi, ystävänsä nimimerkki P. Sihvosen kanssa?
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Et kait ihan tosissaan vaita etta tama en esimerkki siita "systemaattisesta ja tavoitteellisesta harjoittelusta" jo 4 vuotiaasta alkaen? Vai onko meilla taysin erillaiset mielipiteet tuosta "systemaattisesta ja tavoitteellisesta harjoittelusta"?

Osoita kirjoituksestani se kohta, missä väität minun väittävän niinkuin kirjoitat. Fordélilta erinomainen vastauskirjoitus samaan viestiini, jonka sinä olet käsittänyt omalla tavallasi.
 

Chilango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpat, Les Habs
Osoita kirjoituksestani se kohta, missä väität minun väittävän niinkuin kirjoitat. Fordélilta erinomainen vastauskirjoitus samaan viestiini, jonka sinä olet käsittänyt omalla tavallasi.

No hyva etta et vaita koska tuo Tuulin tarinahan on mielestani varsin selva osoitus siita miten tuo 4-vuotiaana aloitettu "systemaattinen ja tavoitteellinen harjoittelu" ei pida paikkaansa.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
No hyva etta et vaita koska tuo Tuulin tarinahan on mielestani varsin selva osoitus siita miten tuo 4-vuotiaana aloitettu "systemaattinen ja tavoitteellinen harjoittelu" ei pida paikkaansa.

Mistä sitten sait päähäsi, että minä olen niin väittänyt. Tuulin tarina on perheen harrastuksen tarina. Lapsi on siinä vauvasta lähtien perheen tarinassa mukana perheen purjehdusharrastuksessa. Tilanne on aivan eri kuin niiden perheiden suhteen, kun systemaattisesti aloitetaan lapsesta kasvattaa huippu-urheilijaa, niinkuin teki Esa Sievinen ja niinkuin on tehnyt moni muu perhe. Puuseppä Esa Sievinen päätti tehdä Janista maailman parhaan uimarin, kun Jani oli 4-vuotias. Uintivalmentajaksi oppinut Esa Sievinen onnistui täydellisesti tavoitteissaan poikansa suhteen. Hän onnistui siinä niin hyvin, että Jani-poika huomasi tilanteen vasta 14-vuotiaana, sitä ennen oli Janin mukaan uinnissa kyseessä ollut Esan halu. Esa oli tehnyt Janin ollessa 8 vuoden ikäinen 18-vuoden mittaisen uintisuunnitelman Janille. Tuo suunnitelma toteutettiin Janin mukaan siihen saakka, kun Jani oli 16-vuotias.
 

Chilango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpat, Les Habs
Mistä sitten sait päähäsi, että minä olen niin väittänyt. Tuulin tarina on perheen harrastuksen tarina. Lapsi on siinä vauvasta lähtien perheen tarinassa mukana perheen purjehdusharrastuksessa. Tilanne on aivan eri kuin niiden perheiden suhteen, kun systemaattisesti aloitetaan lapsesta kasvattaa huippu-urheilijaa, niinkuin teki Esa Sievinen ja niinkuin on tehnyt moni muu perhe. Puuseppä Esa Sievinen päätti tehdä Janista maailman parhaan uimarin, kun Jani oli 4-vuotias. Uintivalmentajaksi oppinut Esa Sievinen onnistui täydellisesti tavoitteissaan poikansa suhteen. Hän onnistui siinä niin hyvin, että Jani-poika huomasi tilanteen vasta 14-vuotiaana, sitä ennen oli Janin mukaan uinnissa kyseessä ollut Esan halu. Esa oli tehnyt Janin ollessa 8 vuoden ikäinen 18-vuoden mittaisen uintisuunnitelman Janille. Tuo suunnitelma toteutettiin Janin mukaan siihen saakka, kun Jani oli 16-vuotias.

Nyt on pakko myontaa etta nyt en ymmarra sun kirjotuksias.
Aluksi kerroit miten Suomessa mennaan valmennuksessa metsaan koska "systemaattista ja tavoitteellista" harjoittelua ei aloiteta jo 4 vuotiaana. Vaitteesi tukena kaytit Ormon lausuntoja, lisaksi mukaan tuli toinenkin epaonnistunut valmentaja tukemaan vaitteitasi.
Ja siksi myos kuvittelin etta tuon Petajan lapsuudesta kertovan viestin piti jollain tavalla tukea vaittamaasi.
Mutta nyt kerrotkin etta ei.
Eiko tuo Petajan esimerkki juuri tue sita vastakkaista mielipidetta josta taalla on monet yrittaneet sinulle kertoa?
Eli ei ole valttamatonta aloittaa yhden lajin "systemaattista ja tavoitteellista" harjoittelua jo 4 vuotiaana.
 
Jos jokainen vanhempi veisi lapsensa väkisin harjoituksiin aivan pienestä saakka, välittämättä lapsen mielipiteestä, Suomi voisi tuottaa kyllä muutaman huippu-urheilijan enemmän, mutta toisaalta helvetin monta elämänsä läpi henkisesti taistellen elävää lasta.

Suomi tuottaa tälläkin hetkellä helvetin monta elämänsä läpi henkisesti taistellen elävää lasta. Tuohon asiaan esim. nuorison järjetön ylikouluttaminen vaikuttanee enemmän kuin urheiluharrastukset. Jos lapsia ei ole oikein pakottaa urheilemaan, niin onkohan heitä oikein pakottaa kouluun?

Jani Sievinen mm. sanoo, että tajusi 14-vuotiaana lahjakkuutensa ja päätti jatkaa loppuun asti, "siihen saakka kysymys oli isän tahdosta". Isä puolestaan sanoo, että läksyjä jouduttiin laiminlyömään, vaikka lukupäätä olisikin ollut, "kaikki oli yhden kortin varassa".

Tuo "vaikka" on hiukan erikoinen sanavalinta. Jos lukupäätä on, niin kyllähän jostain peruskoulusta hyvät arvosanat vetää läksyjä lukemattakin, eikä se lukiokaan kauhean vaativa laitos ole.

Totta kai on tuettava lasta siihen suuntaan mihin tämä aidosti tahtoo, mutta tunnustan, että toivon kyllä hartaasti omien lasteni kohdalla, ettei se suunta olisi huippu-urheilu.

Mitenköhän itsenäisiä ne lasten mieliteot akateemisissakaan piireissä loppuviimein ovat? Suomessa lääkärien lapsista tulee lääkäreitä ja juristien lapsista juristeja. Kuka sen pystyy sanomaan, kenen tekemä se ammatinvalinta todellisuudessa oli.

Eiko tuo Petajan esimerkki juuri tue sita vastakkaista mielipidetta josta taalla on monet yrittaneet sinulle kertoa?
Eli ei ole valttamatonta aloittaa yhden lajin "systemaattista ja tavoitteellista" harjoittelua jo 4 vuotiaana.

Ei taida purjelautailu lajina olla kovin hyvin verrattavissa 200 metrin sekauintiin. Veikkaan, että jälkimmäisessä kansainvälisten kilpailujen vaatimustaso on himpun verran kovempi.
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Suomi tuottaa tälläkin hetkellä helvetin monta elämänsä läpi henkisesti taistellen elävää lasta. Tuohon asiaan esim. nuorison järjetön ylikouluttaminen vaikuttanee enemmän kuin urheiluharrastukset. Jos lapsia ei ole oikein pakottaa urheilemaan, niin onkohan heitä oikein pakottaa kouluun?

Ei ole oikein pakottaa peruskoulun jälkeen mihinkään kouluun, mutta tietenkin siinä on se pieni ero että yleensä koulutuksella kuitenkin hyötyy jatkossa. Se että pakottaa läpi elämän urheiluun taas ei anna juurikaan etua(pl. fyysinen kunto usein), koska todella harva tästä huolimatta pystyisi urheilulla itseään elättämään. Samoin jos vaikkapa 22-vuotiaana huomaat että "ei tää koulutus olekkaan mun juttu", niin voit hyvin valita jonkun toisen suunnan. Sen sijaan jos koko lapsuus on väkisin viety vaikkapa pelaamaan jalkapalloa, niin et ole muuta ehtinyt edes tekemään ja 22-vuotiaana huomaat että olisikin halunnut käydä kouluja tai tehdä muuta kuin kokoajan olla menossa harkkoihin, niin alkaa olemaan myöhäistä.

Kouluasioihin kuitenkaan ei yleensä mene läheskään sitä aikaa lapsuudessa mitä harrastuksiin. Läksyt ja vastaavat kestävät ylä-asteellakin vain ehkä 30min päivä.

Noin yleisestihän aikuisten on pakko joskus ohjata/pakottaa tekemään jotain ikäviä asioita. Esim. syömään ruokansa, nukkumaan ajoissa, pesemään hampaansa, jne. Kaikki tälläiset asiat siinä missä peruskoulutus tähtäävät lasten omaksi hyväksi. Sen sijaan pakottaminen esim. jääkiekkoon sitä ei ole. Varmasti lapsilta löytyy omaa tahtoa aina johonkin harrastuksiin, kunhan vähän nähdään vaivaa etsiä mieluisaa, eikä pakottaa juuri siihen mikä on/oli se isän/äitin lempilaji.

Tuo "vaikka" on hiukan erikoinen sanavalinta. Jos lukupäätä on, niin kyllähän jostain peruskoulusta hyvät arvosanat vetää läksyjä lukemattakin, eikä se lukiokaan kauhean vaativa laitos ole.

Kyllähän peruskoulusta tietyissä aineissa saat ihan hyvät arvosanat, jos olet aktiivisesti tunneilla ja teet esim. kouluaikana jo läksyjä. Mutta oletettavasti Sieviset ovat jo silloin jättäneet koulupäiviä väliin, jne. Tällöin varmasti siis koulu on jo silloin kärsinyt.

Lukiossa sitten varmasti tuo olisi jo ollut mahdotonta toteuttaa, jos siis oikeasti ei ole ollut aikaa ollenkaan lukea/tehdä läksyjä. Lukiossa asiat alkavat kuitenkin olemaan jo sen verran vaativia että ns. normaalilla älykkyydellä varustettu henkilö väkisinkin tarvitsee jo jonkun verran aikaa hyvään suorittamiseen.

Noin muuten käytät lukupää-termiä ja silti puhut että lukematta pärjää. Melkoinen ristiriita.
 
Viimeksi muokattu:

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Suomi tuottaa tälläkin hetkellä helvetin monta elämänsä läpi henkisesti taistellen elävää lasta. Tuohon asiaan esim. nuorison järjetön ylikouluttaminen vaikuttanee enemmän kuin urheiluharrastukset. Jos lapsia ei ole oikein pakottaa urheilemaan, niin onkohan heitä oikein pakottaa kouluun?

No jos vanhempi päättää, että 4-vuotias lapsi on 20 vuotiaana väitellyt vanhemman valitseman alan tohtoriksi ja aloittaa suunnitelmallisen työn tämän saavuttamiseksi, niin aika arveluttavaltahan tuo vaikuttaisi. Normaali koulunkäynti ja vapaa-ajan harrastukset ovat ihan eri asia kuin päiväkoti-iässä aloitettu suunnitelmallinen treenaaminen oli asia sitten mikä tahansa.
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Karmeuden karmeus: vanhempien pelisääntöpalaverit Nuori Suomi -hengessä

Entinen Suomen Jääkiekkoliiton Nuori Suomi -päällikkö Eero Lehti oli ovela kaveri. Hän otti käärmemäisesti haltuunsa koko suomalaisen juniorijääkiekkoilun. Ehkä kaikkein keskeisin instrumentti tähän oli juniorijoukkueiden ns. Pelisääntöpalaverit. Ne käytiin useimmiten Lehden laatiman sapluunan pohjalta. Surkeuden surkeus oli siinä, ettei joukkueiden pelisääntöjä laatineet valmentajat, joukkueenjohto ja lapset itse, vaan mukaan vedettiin lasten vanhemmat - ikään kuin 'kuluttajina' ja 'asiakkaina'.

Tuossa oheisessa linkissä en ole "Johtava", vaan esiinnyn omassa asiassani, lätkäjuniorin isänä.

Petteri Sihvonen - Johtavan Pelikirja

Johtava
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Nyt on pakko myontaa etta nyt en ymmarra sun kirjotuksias.
Aluksi kerroit miten Suomessa mennaan valmennuksessa metsaan koska "systemaattista ja tavoitteellista" harjoittelua ei aloiteta jo 4 vuotiaana. Vaitteesi tukena kaytit Ormon lausuntoja, lisaksi mukaan tuli toinenkin epaonnistunut valmentaja tukemaan vaitteitasi.
Ja siksi myos kuvittelin etta tuon Petajan lapsuudesta kertovan viestin piti jollain tavalla tukea vaittamaasi.
Mutta nyt kerrotkin etta ei.

Vastasin sinulle kertaamalla niitä asioita, joita olen tänne kirjoittanut. Ilmeisesti kirjoitin niin pitkään, että minua pyydettiin kirjautumaan uudelleen, kun en saanut sepustustani lähetettyä eteenpäin. Pyydän nyt sinua tutustumaan teksteihinä tarkasti, mikäli niitä kommentoit. Kiitos kuitenkin mielenkiinnosta ja pyrin vastaamaan aina asiallisiin kysymyksiin. Suomessa on useita urheilulajeja, joiden vaatimukset ovat täysin erilaisia. Maailman huippukeihäänheittäjän tai huippumoukarinheittäjän harjoittelupolku on erilainen kuin maailman huippu-uimarin tai rytmisen voimistelijan harjoittelupolku on. Jalkapalloilijat aloittavat maailmalla lapsina potkimisen riemun ja jatkavat sitä pelaajauransa loppuun asti. Jääkiekkoilijat ovat olleet Suomessa tältä osin keskitien kulkijoita, vaikka lajin taito-, nopeus- ja kestävyysvaatimukset vievät senkin junioriharjoittelua Kanadan esimerkin suuntaan.

Minä olen valmentanut judoa, en koskaan jääkiekkoa, joten sekin sinulle tiedoksi. Kamppailulajien, varsinkin painin ja itämaisten lajien, harrastamisiästä minulla on tieto, jos tavoitteena on maailman huipputaso. Se on vähintään uinnin vaatimaa luokkaa. Jääkiekossa olen toiminut vain junioreiden kannusta, kuljeta ja kustanna sekä huolto- ja joukkuejohtotoiminnassa. Jääkiekossa perheen tavoitteet ylittyivät moninkertaisesti. Tavoitteiksi asetettiin, että pojat nousisivat peräti Imatran Ketterän II-disioonajoukkueen pelaajiksi. Silloin se tuntui lähes mahdottomalta tavoitteelta. Olivathan Imatralla esimerkkiä näyttämässä mm. Jari "Lipari" Lippojoki, Jose Pekkala, Veli-Matti Heino, Ilkka Iivonen, Ari Manner, Roy Renlund, Matti Nevalainen sekä silloinen poikien maajoukkuemies "Rusi Ruotsalainen" ja monet muut esimerkit. SaiPa:n SM-liigapelit olivat tasoltaan utopistisia silloin. Kuitenkin, kohdaltani kaikki toteutui moninkertaisesti tavoitteet ylittäen.

Eiko tuo Petajan esimerkki juuri tue sita vastakkaista mielipidetta josta taalla on monet yrittaneet sinulle kertoa?
Eli ei ole valttamatonta aloittaa yhden lajin "systemaattista ja tavoitteellista" harjoittelua jo 4 vuotiaana.

Tuuli Petäjän perheen tarinan olen kertonut aiemmin. Se on tarina siitä, miten noustaan olympiahopealle purjehduslautailussa. Toistan: en ole väittänyt sitä esimerkiksi systemaattisesta, tavoitteellisesta lajin valinnasta ja harjoittelusta 4-vuotiaasta alkaen.
 

Fordél

Jäsen
Tuossa oheisessa linkissä en ole "Johtava", vaan esiinnyn omassa asiassani, lätkäjuniorin isänä.

Petteri Sihvonen - Johtavan Pelikirja

Johtava

Helkkarin hyvä kirjoitus! Noinhan sen pitää ehdottomasti mennä ja tuo viulu-juttu lopussa oli osuva vertaus. Toki kaikki tämä vaatii sen, että junnujen valmennuksessa on riittävän osaavaa porukkaa, jotka uskaltavat myös ottaa vastuuta, mutta sen pitäisi olla tietysti kaiken lähtökohta ja perusedellytys koko toiminnalle.
 
Otin esille suomalaisen uintivalmentajagurun, Kari Ormon, ajatuksia siitä, kuinka uinnissa Lontoon olympiakisoissa 16-20 vuotiaat uimarit voittivat jopa olympiakultaa. Ormo mainitsi yhdysvaltalaiset, kiinalaiset ja liettualasen olympiakultauimarit, jotka ovat aloittaneet systemaattisen harjoittelun 3-4 vuotiaina.

Edelleenkin Liettuan mainitseminen samassa yhteydessä Kiinan ja USA:n kanssa on Ormoltakin melko härskiä. Joo siellä on se yksi 15-vuotias tyttö, joka tuli puskista ja ylllätti kaikki Olympialaisissa parantaen ennätystään kerralla jotain kaksi sekuntia, mutta siinä kaikki. Menee ihan yksittäistapauksen eikä minkään systeemin piikkiin. Ormo tuskin tälle palstalle kirjoittelee, niin häneltä en voi kysyä, mutta miten siffa tähän suhtaudut? Vai onko osoittaa, että Liettuan järjestelmä on tuottamassa tulevaisuudessa samanlaisia lahjakkuuksia ja odotettavissa on jatkossa menestystä laajalla rintamalla uinnin arvokisoissa?
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Edelleenkin Liettuan mainitseminen samassa yhteydessä Kiinan ja USA:n kanssa on Ormoltakin melko härskiä. Joo siellä on se yksi 15-vuotias tyttö, joka tuli puskista ja ylllätti kaikki Olympialaisissa parantaen ennätystään kerralla jotain kaksi sekuntia, mutta siinä kaikki. Menee ihan yksittäistapauksen eikä minkään systeemin piikkiin. Ormo tuskin tälle palstalle kirjoittelee, niin häneltä en voi kysyä, mutta miten siffa tähän suhtaudut? Vai onko osoittaa, että Liettuan järjestelmä on tuottamassa tulevaisuudessa samanlaisia lahjakkuuksia ja odotettavissa on jatkossa menestystä laajalla rintamalla uinnin arvokisoissa?

Silloinhan juuri Liettuan nuori tyttö oli saavuttanut olympiakullan. Kun sitä vertaa Suomen useiden uimareiden saavutuksiin, niin oletan Ormon halunneen nostaa tämän esimerkiksi siitä, missä Suomessa on menty jo pitkään ja mennään juuri nyt. Minulla ei ole aavistustakaan Liettuan uinnin järjestelmästä. Minusta oli hämmästyttävää, kun nuori liettualainen tyttö ylsi olympiavoittajaksi. Ormon viestihän oli se koskien myös Liettuan tyttöä, että uinnin nuorten olympiavoittajien menestysmaissa uinnin systemaattinen harjoittelu on aloitettu 3-4 vuotiaina. Meillähän on paljon tietoa ollut jo pitkään siitä, miten Esa Sievinen valmensi poikansa maailman huippu-uimariksi. Ormo oli silloin tärkeä asiantuntija Sieviselle kestävyyslajien ja uinnin harjoittelussa. Itse en tiedä, keneltä kaikilta uintivalmentajilta Esa Sievinen oppinsa ammensi, kun lopetti puusepän työnsä ja siirtyi valmentamaan Jania uinnissa. Tuloksethan olivat käsittämättömän kovat silloin. Seurataan, tuottaako Liettuan järjestelmä lisää uinnin huippumenestyjiä. Mitään sattumia ei tapahdu uinnin äärimmäisen kovasti kilpaillussa lajissa huipulle nousussa.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Ihan vain tiedoksi, että Ruta Meilutyte asuu isänsä kanssa Englannissa. Muuttanut sinne harjoittelun takia Mutta varmaan juu jonkun järjestelmän tuottama huippu-urheilija.
Niin ja Wikipedian mukaan on vielä myöhäisherännäinen, kun on aloittanut uimisen vasta 7-vuotiaana.
 
Viimeksi muokattu:
Kaikki tälläiset asiat siinä missä peruskoulutus tähtäävät lasten omaksi hyväksi.

Minusta on kyseenalaista se, onko peruskoulutus kaikkien lasten "omaksi hyväksi". Suomessahan kaikki pakotetaan istumaan esim. vieraiden kielten ja matematiikan tunneilla 16-vuotiaiksi asti, vaikka kaikesta näkisi, ettei heillä ole minkäänlaista mielenkiintoa ja/tai kykyjä moisia asioita oppia. Senkin ajan voisi esim. opetella tekemään käsillään jotain.


Kyllähän peruskoulusta tietyissä aineissa saat ihan hyvät arvosanat, jos olet aktiivisesti tunneilla ja teet esim. kouluaikana jo läksyjä.

Ei tarvitse peruskoulussa olla aktiivinen tunnilla, riittää että vastaa kokeissa kysymyksiin oikein. Minä en edes ymmärrä, mitä järkeä jossain oppitunneilla viittaamisessa on, kun opetettavat asiat ovat naurettavan yksinkertaisia.

Noin muuten käytät lukupää-termiä ja silti puhut että lukematta pärjää. Melkoinen ristiriita.

Itse erottelen läksyjen lukemisen ja kokeisiin lukemisen toisistaan. Pelkkä kokeisiin lukeminen riittää kyllä peruskoulussa, ja jossain matikassa ei vaadita edes sitä, sillä kolmion kulmien laskemisen ja prosenttilaskun oppii jo pelkästään tunnilla kuuntelemalla. Ei sitä enää kotona tarvitse lisää opetella.
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Minusta on kyseenalaista se, onko peruskoulutus kaikkien lasten "omaksi hyväksi". Suomessahan kaikki pakotetaan istumaan esim. vieraiden kielten ja matematiikan tunneilla 16-vuotiaiksi asti, vaikka kaikesta näkisi, ettei heillä ole minkäänlaista mielenkiintoa ja/tai kykyjä moisia asioita oppia. Senkin ajan voisi esim. opetella tekemään käsillään jotain.

Ei tarvitse peruskoulussa olla aktiivinen tunnilla, riittää että vastaa kokeissa kysymyksiin oikein. Minä en edes ymmärrä, mitä järkeä jossain oppitunneilla viittaamisessa on, kun opetettavat asiat ovat naurettavan yksinkertaisia.

Peruskoulun tuntimääristä voi olla montaa mieltä. Esim. itse koen että liikuntaa saisi olla enemmän. Noin muuten niin Suomessa on kuitenkin yksi maailman parhaista koululaitoksista ja se antaa hyvän pohjan elämässä tehdä mitä vain. Vaikka niillä käsillä. Kuitenkin on hyvä osata matikasta suurin osa niistä asioista mitä peruskoulussa opetetaan ja niitä useita asioita käyttää päivittäin sitä edes huomioimatta.

Missään en sanonut että olisi aktiivinen tunneilla. Sanoin että on aktiivisesti tunneilla. Tällä tarkoitin että siis on läsnä koulussa. Eli ei lintsaa tms.

msg muuten jo tiivisti asian erinomaisesti.

Mutta toki saat olla oikeutettu siihen mielipiteeseen, että parempi olisi antaa lapsien käymättä kouluja.

Itse en ole kyllä törmännyt yhteenkään lapseen joiden peruskoulun käyminen olisi aiheuttanut psyykkisiä ongelmia. Sitten täysin erikseen jos on jotain kauheata pakottamista kauheisiin tavoitteisiin. Siitä msg jo hyvin totesikin ja turha aiheesta jatkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös