Aluksi:
@Viherpuiston Ruoska ja
@Niilo (I assume?) toimittavat laadukkaat ja kattavat otteluennakot ajallaan. Älkää siis käsikirjoittako potentiaalia omaavaa toimintaelokuvaa ja adoptoiko sitä mykkänä lapsena vessanpönttöön.
Itse toivottavasti ehdin otteluun heti alusta saakka, mutta tulkoon tässä oma otteluennakko jo nyt.
Sitten:
Jotain on tapahtumassa. Se on se tunne. Jalkapohjiakin verestelee jostain syystä.
Katsoin hallin kattoon ennen varhaisilta aamujäiltä poistumista. Tämän ketjun legendojen nimet siellä loistivat ja kylmäävä tunne valtasi allekirjoittaneen. "Montako mestaruutta löytyy, häh", kysyivät oudot äänet jostain. Vielä näytän heille, mietin.
Poistuin hallilta videosulkeisten, ansaintaonanoinnin ja valvontakahvin ääreen.
Viimeinen viikko kaudesta on starttaamassa ja huomenna on pelipäivä. Fokus voisi harhailla monestakin syystä, mutta kovalevyä kuormittaa eniten tuleva vastustaja.
Vastaan loppusuoralla vastoin kaikkia kertoimia asettuu Dominic Greenen johtama Team Quantum. Pelistä ympäristöystävällistä tiedettä kierolla twistillä haluava joukkue osaa mennä aina vastustajan sekä fanien ihon alle ja saa pleksit tärisemään kuin joku sekoilisi kameroiden kanssa. Joukkueessa on myös vähäinen määrä potentiaalia ja tänne saakka pääsemistä varten on lunastettu kaikki.
Kärkikentästä pyörii erinäisiä huhuja:
Fields-Bond-Mathis
Greene-White
Montes
Maalivahdin suhteen(kiitos organisaation) oli jälleen kerran pohdittavaa, mutta valinnan kantavia teemoja oli veskarin kyky pelata peli loppuun eikä loukkaantua kesken kaiken fyysisesti tai henkisesti. Varsinkin jälkimmäinen on nyt isossa roolissa ja personal vendetta, eli "mä olen Darcy Kuemper, se toinen joku turhake" -statement on väkevästi läsnä.
Maalille siis BHL:sta(Bolivian Hockey League) hankittu Camille Montes. Luja luonne, terveystilanne, torjuntatyyli ja voitonnälkä oikeuttavat aloittavan rooliin. Sopimus on kuitenkin vain yhden kauden ja tämän ymmärtävät molemmat osapuolet.
Puolustukseen sitten mystisiä pleksin kautta heittoja edustava Mr. White. Omaa edellytykset olla pidemmän diilin arvoinen selustan(oma) turvaaja ja kykenee myös nostamaan peliä jalalla vaikka itse Bond olisi vienyt hetki sitten takakonttiharhautuksella. Ei murru paineen alla.
Toiseksi pakiksi sitten tasaisen tylsä Dominic Greene. Tämä herra saakin roolin lähinnä sillä että on myyttisissä huhuissa Andy Greenen sekä Matt Greenen pakkisukua. Täydellinen teksti-tv-scouttaus. Potentiaalia? En usko. Luovuutta? Ikään kuin.
Vasempaan laitaan Strawberry Fields. Välillä turhankin pikkunättiä pelaava daami omaa loukkaantumisherkkyyttä, mutta myös kykyä sikailla tarvittaessa. Kovuutta tarvitaan eikä kukaan saa tinkiä siitä. Selvä merkki kauden kovimpien pelien yhdestä pelaajatyypistä.
Rene Mathis sitten täydentää ketjun ja kokenut kettu saikin yhden kauden "joo hei sori kun epäiltiin ja vähän lyötiin överiksi" -tyylisen kiitos-anteeksi-sopimuksen. Franchisesentteri Bondille elämästä ja brenkusta viisauksia jakava konkari pelaa logolle loppuun saakka.
Irrallisia huomioita: Lomamatkailua takakontissa? Kypäräkamerat, missä pelaa? Raato roskiin? Heillä on ihmisiä kaikkialla? Lähtikö hän koskaan? Tuoko kosto lopulta rahtusen lohtua?
Ensiluokkaista ja viimeisen viikon käynnistävää ottelua jokaiselle.
007 Quantum of Solace(2008), Nelonen, 29.8.2022, klo 21.00.