NHL-puolen off-topic väännöt

  • 6 038
  • 27

Urpo35

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals
Ajattelin avata tällaisen ketjun koska mielestäni muissa ketjuissa aloitetut keskustelut ajautuvat liian usein väärille raiteille, siten että ne eivät enää liity ketjun aiheeseen. Itsekin tähän syyllistyn mutta haluaisin pitää kuitenkin muut ketjut lukukelpoisina, joten ajattelin tällaiselle ketjulle olevan käyttöä.

Tänne voi siis tulla jatkamaan mitä tahansa NHL-puolella alkanutta keskustelua, joka ei kuuluisi enää liiallisen off-topicinsa puolesta ketjun aiheeseen. Ajattelin ketjun hyödyttävän koska hyvin usein rönsyillyt keskustelu saa ihmisiä jatkamaan kirjoitteluaan, joko mielenkiintoisen aiheen tai muun syyn vuoksi, ja nyt sille olisi olemassa oikea foorumi jossa saa luvan kanssa jatkaa keskustelua. En tiedä onko tällaista jo olemassa tai kuuluuko tämä tänne NHL-puolelle, mutta tarvittaessa tämän saa tietenkin poistaa.
 
Urpo35

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals
Perustin nyt sitten tällaisen ketjun, jotta sivulliset eivät kärsi. Yksityisviestittelyyn en jaksa lähteä, sillä minun mielestäni keskustelu on mielekkäämpää jos siihen voi useampikin henkilö sanoa mielipiteensä jos siltä tuntuu. Keskustelu saa silloin enemmän näkökulmia.

Sekoitat nyt kuitenkin kaksi asiaa. Eli sen, miten yksittäinen henkilö ymmärtää käsitteen yleisesti sekä sen, miten yksittäinen henkilö ymmärtää tätä käsitettä käyettävän jossain yhteydessä. Sinä olet edelleen ainoa, joka on tuota esimerkkiartikkelia lähtenyt tulkitsemaan toisella tavalla. Yksityisviestitse minulle jo sanottiin, että hän ymmärsi siinä käytettävän sitä sillä tavalla kuin itse käytän. Esitin jo perusteita, minkä vuoksi sitä on perusteltua tulkita, kuten esitin. Sinä taas et ole esittänyt yhtään mitään perusteita, joiden mukaan tulisi tulkita toisella tavalla.

Enkä sekoita. Joko ilmaisen itseäni huonosti, tai sitten et vain ymmärrä mitä olen sinulle sanonut. Ymmärrän kyllä että sillä on ero miten joku tajuaa jonkun käsitteen ja sillä, miten hän ymmärtää tätä käytettävän. Minä olen ainoa joka käsittää sen minun tavallani (ainakaan kukaan ei ole samaa asiaa tänne kirjoittanut), olet oikeassa. Mutta sitten tullaankin siihen mitä sinä nyt olet tajunnut minun kirjoittavan. En ole kertaakaan sanonut (ainakaan tarkoittanut, sinun kanssasi on hyvä käyttää näitä tarkennuksia) että yleisesti se tulkitaan minun tavallani. Olen sanonut että itse tulkitsin sen tavalla jota yleisesti jatkoajassa tässä merkityksessä käytetään. Ymmärsitkö nyt? Olet kuitenkin kysynyt samaa kysymystä useampaan kertaan enkä osaa enää kohta kertoa tätä asiaa sinulle muilla tavoin.

Minusta suurin perustelu minun tulkinnalleni on se, että kun se kerran voidaan kummallakin tavalla tulkita, joista nyt ei voi käytännössä yksittäisen tekstin perusteella sanoa kumpi on "oikea", niin olen törmännyt minun tapaani ymmärtää primary/secondary scoring käsite muissa yhteyksissä usein, mutta en kertaakaan sinun tavallasi. Tämä taas johti siihen minkä takia oletin että olet saattanut ymmärtää käsitteen "väärin", koska olet voinut aikaisemminkin tulkita sen omaperäisellä tavallasi. Sen takia taas kysyin onko sinulla muitakin tekstejä näyttää, joista olet saanut sen käsityksen että tuota käsitettä käytetään sinun tavallasi.

Eli mitä olen koko aika yrittänyt saada selville, on onko käsitettä käytetty laajemminkin sinun tavallasi. Sinä taas olet vastannut niihin asioilla, mitkä eivät liity asiaan. Esimerkiksi nyt "Hieman turhauttavaa tuollainen jatkuva tietoinen pyrkimys saada jotain "yleistä käsitystä" asiassa minua vastaan." Jos olet nyt esimerkiksi tämän viestin perusteella jo ymmärtänyt että en ole tätä tehnyt, hyvä.

Tässä vielä varmistukseksi tuo lause

"En ole kertaakaan sanonut (ainakaan tarkoittanut, sinun kanssasi on hyvä käyttää näitä tarkennuksia) että yleisesti se tulkitaan minun tavallani. Olen sanonut että itse tulkitsin sen tavalla jota yleisesti jatkoajassa tässä merkityksessä käytetään."

Tähän väliin olisi hyvä sanoa että kun syytät muita siitä että sinulle laitetaan sanoja suuhun, mitä tämä on? Ymmärrän että tekstiä voi tulkita monilla tavoilla. Tässä on kuitenkin kyse asiasta josta itse et pidä. Eli jos et itse pidä jostain, koita välttää sen käyttöä itsekin.

Edelleenkin käytät tuolla jotain "väärin" sanaa... Sinun arviosi asiasta on sitä paitsi itselleni täysin yhdentekevä eikä sillä ole mitään relevanssia muutenkaan yhtään mihinkään.

Juu eipä sinun pidä minun arvioitani minään pitääkään, mutta yritin nyt selvittää sinulle miksi kyselen niitä muita tekstejä kun kerran itse kysyit sitä. Että voin itse arvioida asiaa. ITSE siis kysyit.

Kyse on siitä, että paljastit heti toisessa virkkeessäsi motiivisi osallistua keskusteluun, mutta sitten otat tuollaisen naurettavan sokraattisen otteen keskusteluun. Kuvastaa sitä tekopyhää asennettasi, mikä kuvastaa toimintaasi tässä koko ketjussa.

Mulle on ihan sama mitä sinä mietit motiiveistani. Koitetaan nyt silti avata sitäkin miksi noin kirjoitin. Tahdoin sanoa rehellisen mielipiteeni sinun toiminnastasi, sekä oletin myös että sinä jos kuka kestää tuollaista kieltä kun kerran itsekin viljelet kaikenlaisia hyökkääviä ilmaisuja. En minä tässäkään asiassa muistaakseni ainoa mielipiteeni kanssa ollut, tämä tosin ei ole enää relevanttia asian kannalta.

Edelleenkin on syytä huomioida, että minä puhun nimenomaan kentällisten osalta. En liitä tuota käsitettä pelaajiin itseensä, muuta kuin roolinsa kautta välillisesti. Sitä voi toki käyttää muussakin yhteydessä, mutta itse pyrin käyttämään käsitteitä mahdollisimman koherentisti, jolloin käytän sitä mielummin siinä merkityksessä, jolle näen eniten perusteita.

Tiedän. Minä taas näen enemmän perusteita toiselle tavalle käyttää käsitettä, koska käsittääkseni suurin osa muistakin käyttävät sitä siinä mielessä joten kaikki ymmärtävät mitä sillä tarkoitetaan. Tuo sinun tapasi taas on juuri sitä subjektiivista höttöä mikä on keskustelun kannalta ongelmallista (ainakin tämän hetken tietojeni perusteella sinulla on subjektiivinen käsitys asiaan koska en tiedä muita jotka tätä näin käyttävät.) Tämä on yksi suurimmista syistä minkä takia aloin asiasta puhumaan, että saisin lisää tietoa. Tämä ja se kuinka käytät argumentteja jotka eivät edes liity asiaan. Tähän esimerkki on vaikka se sinun playmaker juttusi mihin et ole suostunut ottamaan enää kantaa. Minusta argumenteilta putoaa pohja jos ne eivät edes liity asiaan!

Et sinä mitään pahoillasi ole, muussa tapauksessa olisit lähestynyt ihan yksityisviestein. Tämän ketjun toiminnallasi kuulut siihen keskustelupalstojen haaskalintuporukkaan, joille on tyypillistä leijailla keskustelun ulkopuolella ja siinä vaiheessa ilmestyä paikalle, kun keskustelussa on määrällisesti riittävästi muita keskustelijoita yhdelle puolella jotain toista vastaan (eli silloin kuin selusta on turvattu) ja aloittaa hyökkääminen henkilöä vastaan. Tällainen hyvin "reviiritietoinen" keskustelupalstahan on hyvä väylä tällaisille haaskalinnuille, koska reviirin jäsenet ovat hyvin solidaarisia toisille. Tämä korostuu, jos keskusteluun osallistuu vielä tällainen selkeä heimopäällikkö, jota sitten syöksyy moni nimimerkki taputtelemaan selkään ilmaan sen kummempaa sisältöä (aivan kuin perusteluiden paremmuus mitattaisiin jollain puna-armeijan huutoäänestkysellä). Näköjään se viidakkorumpu toisinaan kantaa myös muillekkin reviireille, jolloin kaikenlaisia urpojakin apajille saapuu. Värilasit kuuluvat näihin hommiin ehdottomasti, mutta kaikenlainen tribalistinen paska on kyllä toinen juttu. Valitettavasti sitä esiintyy tällä palstalla tiettyjen joukkueiden kohdalla hyvin voimakkaasti. Ei se täällä niin pahaa ole kuin jossain HFBoardseilla kuitenkaan.

Minähän osallistuin keskusteluun alunperin spekuloidakseni mahdollisella Vanekin hankinnalla. Sen jälkeen olen lähinnä vastannut siitä seuranneeseen viestittelyyn. Sinä taas osallistuit suoraan hyökkäämällä nimimerkkiäni kohtaan.

Nyt mahdollisille uusille urpoille sekä vanhalle Urpolle tiedoksi, että jatketaan keskustelua siellä yksityisviestitilassa. Pääset jatkamaan nautinnonsaamistasi ilman sotkemalla ketjun sisältöä.

Tähän loppuun en jaksa edes ottaa kantaa, meillä on kaikilla omat mielipiteemme.
 
Ihan kassallahan tuo Dissonanssi tuon secondary scoring -käsitteen suhteen on, mutta eipä hän nähtävästi hahmota edes sitä, mitä eroa on kentällisellä/kentällä ja ketjulla:

Käytännössä Penguinsilla on tuon kolmoskentän (laituri)pelaajat joko enemmän soveltuvia hyökkäävään rooliin tai sitten enemmän neloskenttään. Tuota kolmoskentän roolia ei voi oikein mitenkään väheksyä, kun roolituksella haetaan niitä marginaaleja. Tämä oikea roolitus vieläpä avaa helpomman väylän tälle omalle "secondary scoring -kentälle", kun omalla roolituksella pystytään kampittamaan vastustajan roolitusta.

Dissonanssille sellainen vinkki, että kentässä on viisi pelaajaa ja ketjussa kolme. NHL:ssä ei 5 vs. 5 -pelissä juurikaan käytetä mitään varsinaisia kentällisiä, sillä 12 jaettuna kolmella on enemmän kuin kuusi jaettuna kahdella. Ja ainakaan mitään neloskenttiä ei ole yhdelläkään joukkueella, kun ei pelaavassa kokoonpanossa ole kahdeksaa puolustajaa.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Joskus oli kysymys KHL-palkoista.

http://www.khl.hr/hr/khl/bogati-se-bogate-lista-90-najplacenih-khl-igraca

90 kovapalkkaisinta pelaajaa.

Eli jee, me voitettiin, Amerikka on paras ja neukut ja KHL tuhoutuu, NHL on maailman mahtavin liiga, nyt se on todistettu mutta senhän me jo tiesimmekin.

Mielenkiintoisia lukemia. Verottomana ilmeisesti nämä?

Komarov 2.0M
Lehterä 1.7M
Kontiola 1.7M
Laine 1.5M

Laitetaanpa Amerikan voiton kunniaksi tämä:

Rocky IV - War Final Version - YouTube
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Vastailen Urpolle hieman myöhemmin.

Ihan kassallahan tuo Dissonanssi tuon secondary scoring -käsitteen suhteen on, mutta eipä hän nähtävästi hahmota edes sitä, mitä eroa on kentällisellä/kentällä ja ketjulla:

Dissonanssille sellainen vinkki, että kentässä on viisi pelaajaa ja ketjussa kolme. NHL:ssä ei 5 vs. 5 -pelissä juurikaan käytetä mitään varsinaisia kentällisiä, sillä 12 jaettuna kolmella on enemmän kuin kuusi jaettuna kahdella. Ja ainakaan mitään neloskenttiä ei ole yhdelläkään joukkueella, kun ei pelaavassa kokoonpanossa ole kahdeksaa puolustajaa.

Ei jessus... Muistaakseni olit juuri sinä, joka kävi joskus aikaisemminkin nillittämään jostain aivan turhasta. Ehkä olisi parempi vain pysyä siellä Vapaalla puolella ja itkeä karua maailmaa ja olla katkera ihmiskunnalle. Joskin täytyisihän sitä koittaa ymmärtää sellaista kaltoin kohdeltua reppanaa.

Sellainen vinkki muutes vielä, puolustajaparit eivät pelaa 20 minuuttia tasan tai hyökkäysketjut 15 minuuttia tasan joukkueissa. Kannattaa nimittäin katsoa niitä matsejakin, niin voi huomata, että aika usein tietty puolustajapari aloittaa tietyn kentällisen takana. Tähän on muutes ihan roolituksesta johtuvat syytkin.
 
Osaatkin sitten varmaan kertoa, että keitä kuuluu Penguinsin ykköskenttään, keitä kakkoskenttään, keitä kolmoskenttään ja keitä neloskenttään.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Komarov 2.0M
Lehterä 1.7M
Kontiola 1.7M
Laine 1.5M

Eli jos käytetään nyt niitä Petteri Lehdon kolunissa olleita veroprosentteja, niin vähintään 38% joutuu jokainen jannu maksamaan änärissä veroja. Suurimmillaan se taisi olla 48%.

43% keskiarvolla NHL-organisaatio saa pinota pelaajalle dollareita samat nettotulot saadakseen seuraavasti:

Komarov 3.51M
Lehterä 2.98M
Kontiola 2.98M
Laine 2.63M

Vieläkö joku ihmettelee miksei Jori lähtenyt St. Louisiin jollain 1.4 miljoonan tarjouksella?

Komaroville myös aika no-brainer päästä kunnon tuloille ja ykköskentän rooliin vs. neloskentän surkea palkka ja rooli Torontossa.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Komaroville myös aika no-brainer päästä kunnon tuloille ja ykköskentän rooliin vs. neloskentän surkea palkka ja rooli Torontossa.

Komarov on kuitenkin ilmaissut halunsa pelata Torontossa ensi kaudella, ja palkka on aika maksimissaan 2,5 milliä jos sinne haluaa. Komarovin unelma ilmeisesti on pelata NHL:ssä ja viihtyi Torontossa hyvin viime kauden. En ollenkaan ihmettelisi jos vielä NHL:ssä pelaisi merkittävästi pienemmällä korvauksella kuin KHL:ssä. Edelleen haaveilen ensi kauden kolmosketjusta Komarov-Bolland-Clarkson...
 
Komarov 3.51M
Lehterä 2.98M
Kontiola 2.98M
Laine 2.63M

Venäjälläkö ei sitten tarvitse maksaa veroa ollenkaan? Pikagooglauksella Venäjän veroprosentti ulkomaalaisille työntekijöille 13, joten vastaavat luvut menisivät näin:

Komarov 3,05M
Lehterä 2,58M
Kontiola 2,59M
Laine 2,29M.

Ellei sitten urheilijoilla ole jotain erivapauksia. En äkkiseltään mitään tuollaista löytänyt. Kovia palkkoja silti pitäisi NHL-organisaatioiden maksaa, että pääsee samaa. Laineelle yli 2M NHL:ssä aiheuttaisi aikamoisen naurunremakan allekirjoittaneessa.

KHL:ssä runkosarja on vielä merkittävästi NHL:ää lyhyempi, niin ottelukohtaiset palkkiot ovat merkittävästi kovempia suhteessa.
 
Ektar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Boston Bruins
Komaroville myös aika no-brainer päästä kunnon tuloille ja ykköskentän rooliin vs. neloskentän surkea palkka ja rooli Torontossa.

En kyllä ymmärrä näitä jotka mielummin valitsee esim KHL:n. Itse olisin mielummin neloskentän surkealla palkalla Torontossa kuin Venäjällä ykköskentän roolissa ja ykkösen tuloilla. Toki Venäjä sitten kakkosvaihtoehto NHL/AHL:n jälkeen.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Venäjälläkö ei sitten tarvitse maksaa veroa ollenkaan? Pikagooglauksella Venäjän veroprosentti ulkomaalaisille työntekijöille 13, joten vastaavat luvut menisivät näin:

Komarov 3,05M
Lehterä 2,58M
Kontiola 2,59M
Laine 2,29M.

Ellei sitten urheilijoilla ole jotain erivapauksia. En äkkiseltään mitään tuollaista löytänyt. Kovia palkkoja silti pitäisi NHL-organisaatioiden maksaa, että pääsee samaa. Laineelle yli 2M NHL:ssä aiheuttaisi aikamoisen naurunremakan allekirjoittaneessa.

KHL:ssä runkosarja on vielä merkittävästi NHL:ää lyhyempi, niin ottelukohtaiset palkkiot ovat merkittävästi kovempia suhteessa.

Kyllä siellä jotain erivapauksia on, eihän näistä asioista muuten täällä jauhettaisi. Esim. Jiri Hudler kävi hakemassa miljoonansa tax free.

Sai 5 miljoonaa kaudesta ja käteen jäi enemmän, mitä Red Wingsin silloin parhaiten palkatulla Lidströmillä 7.6 miljoonan sopparista NHL:ssä.
 
Nick Neim

Jäsen
Suosittelen nimimerkki Dissonanssille jotain yksinkertaisempaa harrastusta jääkiekon seuraamisen sijasta, mikäli tuollaiset yksinkertaiset käsitteet ovat niin vaikeita käsittää.

Eihän ne toki ole, mutta eihän sitä koskaan voi myöntää olevansa väärässäkään minkään suhteen. Netti-identiteettihän siinä kärsisi.
 
En kyllä ymmärrä näitä jotka mielummin valitsee esim KHL:n. Itse olisin mielummin neloskentän surkealla palkalla Torontossa kuin Venäjällä ykköskentän roolissa ja ykkösen tuloilla.

Minusta taas ei ole yhtään ihmeellistä, että ihmisillä on erilaisia preferenssejä. Komarovin kohdalla Venäjän viihtyisyyttä lisää käsittääkseni se, että siellä hän osaa paikallista kieltä paremmin kuin Kanadassa. NHL-fanit Suomessa ajattelevat näitä asioita usein pitkälti sitä kautta, että koska heillä itsellään oli pikkupoikana Wendel Clarkin ja Doug Gilmourin julisteet seinällä ja telkkarista vahdattiin silmä kovana NHL Power Weekiä, on NHL siksi jotain niin ylimaallisen mahtavaa ja ihmeellistä, että siellä pitäisi olla valmis pelaamaan puolella siitä palkasta, mitä jostain muualta tarjotaan. Minusta on aika luonnollista, että perheensä elättämisestä vastaava aikuinen ammattiurheilija voi funtsia asioita toiseltakin kantilta kasvettuaan yli siitä kiihkeimmästä fanitusiästä.

Jos NHL haluaa kaikki maailman parhaat pelaajat omaan sarjaansa, niin pitäisi varmaan pistää sarjan bisnespuoli siihen kuntoon, että siellä pystytään maksamaan kaikille kilpailukykyisiä palkkoja. Kyllä Amerikassa rahaa riittää, mutta suurimman siivun siitä vievät ihan eri lajit.
 
Viimeksi muokattu:

FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika
Minä en ihmettele lainkaan näitä, jotka pelaavat mieluummin KHL:ssä kuin NHL:ssä. Jokaisella on erilaiset mieltymykset. Tavallisena tallaajana mahdoton sanoa, mitä tekisin jos oikeasti pitäisi tuollaisesta päättää. Etenkin, kun Venäjällä asumisesta ei ole henkilökohtaisia kokemuksia (P-Amerikasta on). En kuitenkaan missään nimessä haluaisi pelata Venäjällä, mikäli siellä olisi huono asua. Lehterällä & kumppaneilla on siitä kokemusta enkä usko, että hekään pelaisivat KHL:ssä, mikäli eivät tykkäisi asua siellä. Stanley Cup ja NHL ovat tietysti hienoja asioita, mutta en ymmärrä, että jotkut ei ymmärrä, että jollekin jokin muu asia voisi olla tärkeämpi. Jos Venäjällä ja P-Amerikassa olisi yhtä hyvät elinolosuhteet (mukaan lukien sää, kieli, ihmiset yms.) ja Venäjältä saisin huomattavasti enemmän rahaa, totta helvetissä lähtisin Venäjälle pelaamaan. Ja tämä tulee NHL-fanilta, joka ei ole ikinä KHL-matsia katsonut.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK

Kysymys kuuluu, ja tämä on enemmän ehkä Lehterän ja kumppaneiden suuntaan heitetty: missä kunnianhimo? Jos raha on tärkein asia niin kai se sitten lämmittää muistella jotain KHL-mestaruutta vanhempana kun köllöttelee eläkepäiviä viettelemässä takkatulen äärellä. Sikäli mikäli edes sitä koskaan onnistuu voittamaan.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara

Miten niin missä kunnianhimo? Miten määrittelet kunnianhimon?

KHL-mestaruudesta pelaavat suomalaiset taistelevat maailman toiseksi tasokkaimman jääkiekkosarjan mestaruudesta ja saavat palkaksi siitä huomattavasti suuremman kasan rahaa mitä he saisivat NHL:stä.

Ennen vanhaan monet jaksoivat yrittää NHL:ssä pidempään, koska sieltä sai muita sarjoja parempaa palkkaa. Nyt KHL tarjoaa paremmat tulot Komarovin ja Lehterän kaltaisille pelaajille, jotka pelaisivat mahdollisesti jossain kolmosketjun tuntumassa NHL:ssä. Stanley Cupin voitto on varmasti jokaisen kiekkoilijan unelma, mutta todellisuudessa jääkiekkoilijat ovat palkansaajia ja heidän tarkoituksenaan on maksimoida lyhyen uran aikana tienattava rahamäärä joten KHL on tässä kohtaa parempi vaihtoehto.
 
Kyllä siellä jotain erivapauksia on, eihän näistä asioista muuten täällä jauhettaisi. Esim. Jiri Hudler kävi hakemassa miljoonansa tax free.

Onhan tuo 13% huomattavasti vähemmän kuin 43%, että kyllä kai se jauhantaa aiheuttaisi, vaikka ihan tax free ei KHL-palkat olisikaan.

Suomenkielisestä wikipediasta:
Palkkatulosta ei makseta veroa Venäjälle
-Mekaanikkosäännön perusteella eli verovapaassa rakennusprojektissa (rakennus-, asennus- ja kokoonpano art 4/2), mikäli hanke kestää korkeintaan 36 kuukautta
-Kyseessä tekninen tai kaupallinen asiantuntija, lehtimies tai tiedotusvälineiden kirjeenvaihtaja, mikäli henkilö oleskelee Venäjällä enintään kolme vuotta toisiaan seuraavan neljän kalenterivuoden aikana, eikä työnantaja asu Venäjällä
-Opetus ja tieteellinen tutkimustyö enintään kolmen peräkkäisen vuoden aikana
-Kansainvälistä liikennettä harjoittavan yrityksen henkilökunta, joka oleskelee enintään kolme vuotta Venäjällä enintään neljän toisiaan seuraavan kalenterivuoden aikana

Eihän noista mikään osu tähän tapaukseen suoraan, mutta varmaan joku tuollainen visiitin kestoon liittyvä erivapauspykälä sitten löytyy.
 
FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika
Kysymys kuuluu, ja tämä on enemmän ehkä Lehterän ja kumppaneiden suuntaan heitetty: missä kunnianhimo? Jos raha on tärkein asia niin kai se sitten lämmittää muistella jotain KHL-mestaruutta vanhempana kun köllöttelee eläkepäiviä viettelemässä takkatulen äärellä. Sikäli mikäli edes sitä koskaan onnistuu voittamaan.

Kyllä varmasti se KHL-mestaruuskin lämmittäisi kyllä mieltä. Harva suomalainen on niin hyvä kiekkoilija, että pärjäisi maailman toiseksi parhaassa kiekkoliigassa. Uskoisin, että liiga- tai elitserien-mestaruudetkin lämmittäisivät, vaikka kyseessä onkin pienempitasoisempi liiga kuin KHL. Tietysti Stanley Cup saattaisi olla hienompi saavutus, mutta jotkut saattavat tyytyä vähempään - etenkin kun saavat siitä enemmän rahaa (joka on varmaa toisin kuin mestaruus). Ja lopuksi, onko kunnianhimoisempaa voittaa Stanley Cup kolmos- tai nelosketjun roolipelaajana vai KHL:n mestaruus joukkueen tärkeimpänä pelaajana (tai ainakin top3),
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kysymys kuuluu, ja tämä on enemmän ehkä Lehterän ja kumppaneiden suuntaan heitetty: missä kunnianhimo? Jos raha on tärkein asia niin kai se sitten lämmittää muistella jotain KHL-mestaruutta vanhempana kun köllöttelee eläkepäiviä viettelemässä takkatulen äärellä. Sikäli mikäli edes sitä koskaan onnistuu voittamaan.

Lehterähän itse taisi mainita, että Sotshin kisojen takia jäi vielä KHL:ään. Näki että sitä kautta on paremmat mahikset päästä olympiajoukueeseen. Ja siellä kaveri nyt on. Periaatteessa Venäjältä on nyt tienattu useampi vuosi jo isompia miljoonia pesämunaksi, että kohta voi olla sen NHL-yrityksen paikka.

Onhan tuo nyt Komarovillekin aika selvä valinta, KHL:stä saada yhdeltä kaudelta sellainen palkka, jonka tienaamiseen NHL:ssä menisi nelosketjulaisena yli viisi kautta. Sama homma kuin Lehterällä, nyt on periaatteessa pesämuna loppuelämälle haettu, tiedä vaikka ensi kesänä palaisi Torontoon, jahtaamaan isompaa unelmaa.
 
Jos raha on tärkein asia niin kai se sitten lämmittää muistella jotain KHL-mestaruutta vanhempana kun köllöttelee eläkepäiviä viettelemässä takkatulen äärellä. Sikäli mikäli edes sitä koskaan onnistuu voittamaan.

Minä uskon, että KHL-mestaruuden muisteleminen lämmittäisi varsin mukavasti siinä eläkepäiviä vietellessä. Mitä taas rahan merkitykseen elämässä tulee, niin se auennee useimmille ihmisille viimeistään siinä vaiheessa, kun alkavat lyhennellä ensimmäistä asuntolainaansa.

Ja lopuksi, onko kunnianhimoisempaa voittaa Stanley Cup kolmos- tai nelosketjun roolipelaajana vai KHL:n mestaruus joukkueen tärkeimpänä pelaajana (tai ainakin top3),

Eric Perrinillähän taisi olla tästä joku mielipide.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Aika usein kuin tuosta rahasta ja palkasta puhutaan, niin ei oikein tunnuta ymmärtävän, että jääkiekkoilija elää vielä uransa jälkeen aika perkeleen monta vuotta oletuksellisesti. Kaikki eivät myöskään saa tuosta jääkiekosta tulonlähdettä myöskään uransa jälkeen, eikä jääkiekkoilijoilla keskimäärin ole juurikaan koulutusta. Se on aika raaka paikka iskeytyä n. 35-vuotiaana keskelle työmarkkinoita ilman juuri mitään koulutusta. Jos ei edes ole kerättynä oikeasti mittavaa varallisuutta, niin ei se kovin valoisalta näytä. Ei jokin NHL:n minimipalkalla pelaaminen sen jokin kymmenisen vuotta kovin moneksi vuodeksi säästöjä tuo, ellei sitten ole elänyt NHL-elämää nuukasti (mihin harva lienee pystyy) tai ole sijoittanut erittäin järkevästi.

Keräämällä sitä varallisuutta muutaman vuoden isolla kauhalla, saadaa heti aivan uudella tavalla taloudellista turvaa - useamman miljoonan tienaamalla Venäjällä pelatessa muutaman kauden, voit laittaa siitä vaikka 70% suoraan sijoituksiin ja elää "tähtenä" sillä 30%:lla. Tuolla 70% (mikä siis käytännössä olisi siellä jossain 5-10 miljoonan välillä) sijoituksella saa jo aika hyvät pääomatulot vuositasolla Suomessakin.
 
Se on aika raaka paikka iskeytyä n. 35-vuotiaana keskelle työmarkkinoita ilman juuri mitään koulutusta.

Ja kannattaa muistaa se, että jääkiekko on sen verran fyysinen peli, ettei esim. Jori Lehterällä ole mitään takeita siitä, että hän pystyisi harjoittamaan ammattiaan esim. kolmen vuoden päästä. Kun joku paikka pamahtaa tarpeeksi pahasti rikki, niin ne tienaamiset oli sitten siinä. Tämä ei toki välttämättä tule mieleen, kun sitä änäriä pelailee Pleikkarilla ja funtsii, että on tuo vaan niin maagisen hieno ja ihmeellinen sarja.

Eikä siitäkään ole mitään takeita, että Venäjällä makseltaisiin silloin kolmen vuoden päästä enää noita hurjia summia, jotka eivät ole missään suhteessa sarjan lipputuloihin. Ei ole välttämättä lainkaan huono idea ottaa rahoja pois kuleksimasta nyt, kun niitä vielä noin avokätisesti siellä jaellaan.
 
Viimeksi muokattu:

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Lehterähän itse taisi mainita, että Sotshin kisojen takia jäi vielä KHL:ään. Näki että sitä kautta on paremmat mahikset päästä olympiajoukueeseen. Periaatteessa Venäjältä on nyt tienattu useampi vuosi jo isompia miljoonia pesämunaksi, että kohta voi olla sen NHL-yrityksen paikka.

Jos Lehterä vielä NHL:n tuon kieltäytymisensä jälkeen lähtee/pääsee niin vedän miehen kohdalla sanoja takaisin päin. Lehterän valintaperustelut menivät enemmänkin sinne diipa-daapa-osastolle joille tulee katetta vasta siinä vaiheessa kun mies nahilassa kiekkoilee.

Ja mitä tulee olympialaisiin niin NHL:ssa onnistuminen painaa enemmän vaakakupissa kuin KHL-suoritukset. Ainakin järjellä ajatellen. Joten se, että juuri Lehterä perusteli jäämistään KHL:n olympialaisilla kielii sitä mitä yllä mainitsin tai sitä, että mies ei usko mahdollisuuksiinsa pärjätä NHL:ssa kiekollisessa ja pisteitä tekevässä roolissa.

Miten niin missä kunnianhimo? Miten määrittelet kunnianhimon? KHL-mestaruudesta pelaavat suomalaiset taistelevat maailman toiseksi tasokkaimman jääkiekkosarjan mestaruudesta ja saavat palkaksi siitä huomattavasti suuremman kasan rahaa mitä he saisivat NHL:stä.

Kyllähän valtaosa huippu-urheilijoista aina puhuu siitä, että omassa hommassaan parasta on kun saa kilpailla maailman parhaita vastaan. Joukkueurheilussa toki lisäelementtinä tulee mukaan se, että saa myös pelata maailman parhaiden kanssa. Stanley Cup on kiistatta se jääkiekkoilijan graalin malja. Joka muuta väittää niin puhuu paskaa.

Kukin toki saa itse määritellä kunnianhimon miten haluaa mutta minä en näe mitään älytöntä kunnianhimoa siinä, että maailman parhaan liigan sijaan valitsee maailman toiseksi parhaimman. Raha on toki tärkeä palanen kokonaisuutta mutta maksimaalisen profiitin tavoitteleminen ei mielestäni ole varsinaisesti kunnianhimoa. Järkevää se on toki jos omat rajansa tiedostaa ja tietää, että todennäköisesti taso ei riitä NHL:ssa johtavaan rooliin ja rahakkaisiin sopimuksiin. Korostan sitä, että tämä on minun mielipiteeni asiasta. Ja koko teoria kyseisen miehen kohdalla menee pöntöstä alas jos Lehterä jonain päivänä hyvällä tasolla NHL:ssa pelaa.

Ja lopuksi, onko kunnianhimoisempaa voittaa Stanley Cup kolmos- tai nelosketjun roolipelaajana vai KHL:n mestaruus joukkueen tärkeimpänä pelaajana (tai ainakin top3),

Tämä onkin sitten erittäin hyvä kysymys. Ja jokainen yksilö määritelköön omassa päässään, että kumpi on kunnianhimoisempaa. Itse olen sitä mieltä, että Stanley cup on aina Stanley cup pelasi sitten missä roolissa tahansa mutta en syö kenenkään aamupalaa joka tuon jälkimmäisen ottaisi ennemmin. KHL on, kuten moni on jo todennut, maailman toiseksi paras liiga minne ei ihan joka toinen liigahöntsäilijä pääse koskaan tasoaan mittaamaan.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jos Lehterä vielä NHL:n tuon kieltäytymisensä jälkeen lähtee/pääsee niin vedän miehen kohdalla sanoja takaisin päin. Lehterän valintaperustelut menivät enemmänkin sinne diipa-daapa-osastolle joille tulee katetta vasta siinä vaiheessa kun mies nahilassa kiekkoilee.

Ja mitä tulee olympialaisiin niin NHL:ssa onnistuminen painaa enemmän vaakakupissa kuin KHL-suoritukset. Ainakin järjellä ajatellen. Joten se, että juuri Lehterä perusteli jäämistään KHL:n olympialaisilla kielii sitä mitä yllä mainitsin tai sitä, että mies ei usko mahdollisuuksiinsa pärjätä NHL:ssa kiekollisessa ja pisteitä tekevässä roolissa.

Minusta on hyvinkin mielenkiintoista, että pidetään omaa mielipidettä asiasta vahvempana, kuin pelaajan itse kertomaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös