NHL-lockout, ketä tulee Suomeen?

  • 908 706
  • 1 358

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Myös samalla kaudella HIFK:ssa käväissyt Tomas Vokoun oli ihan seula pleijareissa. Hiukan myöhemmin taas MM-kisoissa mies oli todella hyvä.

Vokounin puolustukseksi on sanottava, että HIFK:n puolustuspeli oli 2005 pleijareissa äärimmäisen heikkoa ja ylimielistä. Ilmeisesti joukkue luotti maalivahtiin liikaakin. Lukko sai niin tolkuttoman määrän ylivoimahyökkäyksiä, että Vokounille jäi lähinnä pellen rooli.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Jotenkin noista kotoliigaan tulevista maalivahdeista tulee aina mieleen joku vuosi takaperin Tapparassa esiintynyt huippulahjakas NHL-maalivahti Andrew Raycroft. Edellinen kausi oli Bostonissa mennyt mukavasti ja eikös hän jonkun pystikin pokannut? Raycrofthan ei sitten kuitenkaan ollut mitenkään erikoinen tapaus ja taisi jopa tosipelien tullen joutua antamaan tietä Tapparan toiselle molarille (Mika Lehto?). Eli poikkeus vahvistanee tässäkin säännön ja hienot otteet taalaliigassa eivät välttämättä takaa kiekkojen tarttuvan suomalaisen liigajoukkueen puolustuksen takana.

Toki odotusarvo on se, että NHL:stä tuleva pelaaja - oli sitten maalivahti tai ei - on varmasti vahvistus joukkueelleen.

Raycroft oli aluksi hukassa sen takia, kun oli tottunut ottamaan paljon enemmän suoria laukauksia vastaan pienessä kaukalossa. Isossa kaukalossa pelaajat vielä syöttivät niistä paikoista mistä Raycroft oli tottunut ottamaan laukauksen vastaan.

Onneksi Pavelec on jo pelannut isossa kaukalossa ja tietää ison kaukalon salat. Toivottavasti kiekko tarttuu paremmin kuin mitä Liberecissä tällä kaudella.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jos Koivu olisi vähänkään isänmaallinen, niin kyllä hän kikkailisi NHL-sopimuksensakin kanssa samalla tavalla kuin nyt täällä. Hän siis viettäisi kaikki kesät Suomessa, aloittaisi kauden vasta myöhässä, pitäisi syksyllä taukoa ja palaisi NHL:ään vasta niin keväällä niin että ehtii nippanappa pelaamaan pleijarit (Wildin kohdalla voisi laskea optimisitisesti että pelkkä eka kierros riittää, ja jos ei riitä niin onhan yhteiskuntavastuu tärkeämpi asia kuin Stanley Cup -finaalit). Näin tuo puolenvuoden oleskelun raja ei täyttyisi USA:n päässä ja hän pääsisi kantamaan kaikki sieltä ansaitut miljoonat Suomeen julkisen sektorin sairaanhoitajille.
 
sivurauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat ylipäätään tamperelaiselle jääkie
Tämä ketju on edelleen parasta viihdettä pitkään aikaan. Joku onneton huutelee välillä asiaakin väliin, mutta itse en moiseen syyllisty. Välillä kinataan siitä mikä on syrjäisin ja pienin kaupunki. Nyt sitten siitä, että kenellä on isänmaallisin pelaaja. Mitäs seuraavaksi? :D
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Raycroft oli aluksi hukassa sen takia, kun oli tottunut ottamaan paljon enemmän suoria laukauksia vastaan pienessä kaukalossa. Isossa kaukalossa pelaajat vielä syöttivät niistä paikoista mistä Raycroft oli tottunut ottamaan laukauksen vastaan.

Onneksi Pavelec on jo pelannut isossa kaukalossa ja tietää ison kaukalon salat. Toivottavasti kiekko tarttuu paremmin kuin mitä Liberecissä tällä kaudella.

Tuon ison kaukalon kokemuksen ohella Pavelecin puolesta puhuu se, että hän on laadukas maalivahti! Siinä missä Niemi & Lindbäck (tai tuolloinen Raycroft) ovat heikohkoja ykkös- tai hyviä kakkosvahteja, on Pavelec sementoinut itsensä hyvien ykkösten joukkoon. Pelannee mm. Olympialaisissa Tsekin maalilla suurimman osan matseista... SM-liigassa nämä keskitasoisemmat NHL-starat voivat toki onnistua, mutta ei ole myöskään mikään yllätys, jos he eivät pysty olemaan "Jeesuksia" joukkueilleen.

Lähtökohtaisesti liigan paras vahti, ainakin siihen asti kun Lehtoset & Kiprusoffit pysyvät poissa...
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Tuon ison kaukalon kokemuksen ohella Pavelecin puolesta puhuu se, että hän on laadukas maalivahti! Siinä missä Niemi & Lindbäck (tai tuolloinen Raycroft) ovat heikohkoja ykkös- tai hyviä kakkosvahteja, on Pavelec sementoinut itsensä hyvien ykkösten joukkoon. Pelannee mm. Olympialaisissa Tsekin maalilla suurimman osan matseista... SM-liigassa nämä keskitasoisemmat NHL-starat voivat toki onnistua, mutta ei ole myöskään mikään yllätys, jos he eivät pysty olemaan "Jeesuksia" joukkueilleen.

Kerro ihmeessä missä vaiheessa Pavelec sementoi paikkansa hyvien ykkösten joukkoon? Pavelecin tilastot ovat olleet aina erittäin keskinkertaiset. Ainoa valonpilkahdus harmaan massan keskellä on ollut 2011 MM-kisat. Toki mies on pelannut koko uransa suhteellisen heikossa organisaatiossa, mutta mistään hyvästä ykkösestä on turha vielä puhua.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Minusta on aivan kohtuullista ajatella, että miehet jotka ovat olleet niin onnekkaita, että saavat ansaita jääkiekkoa pelaamalla miljoonia, myös kantavat yhteiskunnallista vastuuta. En yksinkertaisesti pysty näkemään siinä yhtikäs mitään "kateutta". Kateutta olisi se, jos vaatisin rahoja omaan taskuuni. Kyse on siitä, että yhteiskunta (sairaalat, koulut jne.) nyt yksinkertaisesti vaan pyörii verotuloilla, jotka kerätään maksukyvyn mukaan.

Mikä helvetin yhteiskuntavastuu Suomeen sellaisista rahoista on, jotka on maksanut yhdysvaltalainen palkanmaksaja? Rahoista on jo verot maksettu Yhdysvaltoihin, maahan, jossa henkilö on harjoittanut ammattiansa. Ei aukea tämä logiikka minulle.
 
Jushka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyse on siitä, että yhteiskunta (sairaalat, koulut jne.) nyt yksinkertaisesti vaan pyörii verotuloilla, jotka kerätään maksukyvyn mukaan.

Niemisen Ville painii sitten ihan eri tuloluokissa kuin Koivu - eikä ole kesken kauden lähtenyt veroja pakoon.

Ihan näin julkisen puolen sairaanhoitajana en kyllä _mitenkään_ jaksa uskoa että oma palkkani erityisesti nousisi maksoi Koivu ja kumppanit veronsa Suomeen tahi ei. Säästötoimenpiteet suoritettaisiin TASAN VARMASTI joka tapauksessa, olisi Koivu ja Korpikoski jääneet Suomeen tahi ei.
Kuitenkin näiden änärimiesten tulot pitkässä juoksussa ei tätä Suomen taloutta nosta pystyyn, eikä niiden puute sitä kyllä kaadakaan.

On suorastaan tekopyhää väittää, että jos itse tienaisit vastaavat määrät rahaa että suorastaan LAHJOITTAISIT ne Suomen valtiolle verotuloina. Bullsh....

Haiskahtaa silleen pikkasen että nyt vaan jotakuta vituttaa se että ei ole likipitäenkään samanlaisia omia kasvatteja siellä suunnalla heilumassa näkynyt, mutta eihän se meidän vika ole että Meidän Joukkueen kasvatit tunnetaan maailmalla muustakin kuin _hymystä_...
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Suomi on paska maa, täällä on kaikki ihan perseestä. Heti kun jollain on vähän massia päällä, rupee joku läski vinkumaan. Vitun kommarit. -Pentti Köyri
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Kerro ihmeessä missä vaiheessa Pavelec sementoi paikkansa hyvien ykkösten joukkoon? Pavelecin tilastot ovat olleet aina erittäin keskinkertaiset. Ainoa valonpilkahdus harmaan massan keskellä on ollut 2011 MM-kisat. Toki mies on pelannut koko uransa suhteellisen heikossa organisaatiossa, mutta mistään hyvästä ykkösestä on turha vielä puhua.

Tämä on tapahtunut viime kausien aikana. Jos katsotaan puhtaasti tilastoja, saadaan maalivahdit helposti näyttämään huonommilta/paremmilta mitä he ovat. Tätä voidaan kysellä vaikka Minnesotasta, jossa hyvin keskitasoiset Fernandez, Roloson, Bäckström & Harding olivat kaikki vuorollaan "NHL-huippuja" hyvin puolustaneen joukkueen takana.

Pavelec on ollut hyvä oikeastaan kaikissa näkemissäni peleissä, tämä siis todella heikon Atlantan/Winnipegin takana. Toki pelejä on tullut katsottua vain vajaat 30, mutta on se jonkinlainen otanta. Oli rohkea veto myydä Lehtonen pois nuoren vahdin tieltä, mutta se kannatti. Nyt maalivahtipeli on ainut osa-alue, josta Winnipegin ei tarvitse olla huolissaan. Ei hän mikään huippuvahti vielä ole, mutta en keksi yli 10 nimeä, jotka ottaisin häntä ennen joukkueeseeni. Kyllä hän silloin on papereissani "hyvä"...
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Ei hän mikään huippuvahti vielä ole, mutta en keksi yli 10 nimeä, jotka ottaisin häntä ennen joukkueeseeni. Kyllä hän silloin on papereissani "hyvä"...
Quick
Lundqvist
Rinne
Kiprusoff
Halak
Howard
Crawford
Ward
Miller
Luongo
Lehtonen
Bäckström
Price
Fluery
Niemi

Autoin keksimään nimiä. Siinä on vähän yli 10, ettei tarvitse yksittäisestä nimestä alkaa tappelemaan. Pavelec ei ole NHL-tasolla muuta kuin korkeintaan keskinkertainen ykkösvahti, mutta kyllä sen SM-liigassa pitäisi riittää, mikäli pelivire ja asenne vain ovat kunnossa. Tuskin kuitenkaan yksinään kääntää Pelicansin kelkkaa.
 
Ralph

Jäsen
Pavelec ei ole NHL-tasolla muuta kuin korkeintaan keskinkertainen ykkösvahti, mutta kyllä sen SM-liigassa pitäisi riittää, mikäli pelivire ja asenne vain ovat kunnossa.

Aivan näin. On enemmäkin nimiä jotka Pavelecin päihittää kuin edellämainitut, mutta tämä ei olekaan NHL tai edes KHL. Liigaan mihin Pavelec nyt siirtyi, Pavelec on tasoa tähtimaalivahti. NHL:ssä ei.
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Quick
Lundqvist
Rinne
Kiprusoff
Halak
Howard
Crawford
Ward
Miller
Luongo
Lehtonen
Bäckström
Price
Fluery
Niemi

Ajatusmaailmamme ovat aika erilaiset, koska Niemi, Bäckström & Crawford tippuvat minun listalta suoraan pois. Pavelecin ollessa vähintään hyvää keskitasoa, putoavat nämä herrat ensimmäisten joukossa kakkosiksi, kun uutta sukupolvea nousee pikku hiljaa esiin.

Lehtonen, Howard & Halak eivät ole ainakaan parempia, samanlaisia "hyviä" hekin. Thomas, Kiprusoff & Luongo ovat myös aika kinkkisiä, heidän uransa ovat todella lähellä loppua; yhdeksi kaudeksi varmasti hyviä valintoja. Luongolla on ikävän raskas sopimus, muuten hänestä voisi kehkeytyä uusi Theodore/Vokoun/Giguere, täydellinen kakkosvahti.

Toistan edelleen itseäni. Siinä missä monet joukkueet joutuvat miettimään maalivahtitilannettaan lähivuosina, on Winnipeg niiden noin 10 joukkueen joukossa, jolla on laadukas maalivahti vielä moneksi vuodeksi...
 
Boston (Rask), Carolina (Ward), Colorado (Varlamov), Dallas (Lehtonen&Bachman), Detroit (Howard), Los Angeles (Quick), Minnesota (Price), Pittsburgh (Fleury), San Jose (Niemi) & Vancouver (Schneider)

Siinä kymmenen joukkuetta, joiden ykkösmaalivahti on nyt alle 30-vuotias ja maalivahti jo nyt tähti, tai sitten parissa vuodessa. Jokainen noista ykkösmaalivahdeista menee minun papereissani Pavelecin edelle.
 
DefenceX

Jäsen
Nyt ei puhuta siitä, että millainen maalivahti tulee olemaan tulevaisuudessaa joukkueelleen. Eikö kyse ole kuitenkin tämän hetken/parin edellisen kauden tasosta? Tähän verrattuna Pavelec ei ainakaan omissa silmissäni mene edellä mainittujen maalivahtien ohi, jos otetaan ainoastaan nykyinen kunto, sekä muutamat edelliset vuodet mukaan. Toki Pavelecin arvo(vähän huono sana tähän yhteytee) nousee, sillä huippuvuosia on vielä edessä toisin kuin muutamalla muulla tuossa edellä mainitussa listassa.
 
12961

Jäsen
Kyllähän näiden änäriveskareiden päivän kunto on iso kysymysmerkki minkä tahansa nimen kohdalla jos ihan oikeita pelejä ei ole tällä kaudella alla. Alku voi olla kivinen ilman oikeaa pelituntumaa.

Lisäksi isossa kaukalossa pelaaminen on veskarillekin todella erilaista, ja vaatii totuttelua. Yksikään änäriveskari ei tule helppoon paikkaan.
 
magno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, FC Barcelona
Mikko Koivu on tietysti ansainnut palkkansa tekemällä töitä Yhdysvalloissa, amerikkalaiselle firmalle, eikä häntä voi varsinaisesti veropakolaiseksi leimata, mutta ajatuksella suomalaisten multimiljonäärikiekkoilijoiden "yhteiskunnallisesta vastuusta" on pohjansa; lähes jokaisesta suomalaisesta kaupunginosasta ja kylästä löytyy jäähalleja, jotka on rakennettu ja ylläpidetty pääosin julkisilla varoilla. Kuinka monessa maassa on rakennettu suhteessa yhtä isolla rahalla jollekin lajille vastaavanlaiset olosuhteet, vieläpä kun kyseessä on harrastajamäärien osalta keskisuosittu urheilulaji?

Iso osa NHL-miljonääreistä päätyy uran jälkeen ulkomailla tienattujen rahojensa kanssa takaisin Suomeen ja eiköhän Mikko Koivukin tuo tulevaisuudessa euron jos toisenkin kotimaiseen talouteen.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Mikko Koivu on tietysti ansainnut palkkansa tekemällä töitä Yhdysvalloissa, amerikkalaiselle firmalle, eikä häntä voi varsinaisesti veropakolaiseksi leimata, mutta ajatuksella suomalaisten multimiljonäärikiekkoilijoiden "yhteiskunnallisesta vastuusta" on pohjansa; lähes jokaisesta suomalaisesta kaupunginosasta ja kylästä löytyy jäähalleja, jotka on rakennettu ja ylläpidetty pääosin julkisilla varoilla. Kuinka monessa maassa on rakennettu suhteessa yhtä isolla rahalla jollekin lajille vastaavanlaiset olosuhteet, vieläpä kun kyseessä on harrastajamäärien osalta keskisuosittu urheilulaji?

Ei kyllä edelleenkään aukea tämä logiikka.

Onko nämä hallit rakennettu "Mikko Koivuille"? Eiköhän hallit ole kunnan asukkaille, joista iso osa maksaa kunnallisveroa siksi, että saisi jäähallin tapaisia palveluja kuntaansa. Sitäpaitsi kiekkoliitto rahoittaa noita myös aika hyvin, samoin kuin EU paikoitellen.

NHL:ssä on tienattu miljoonia ja vuosikymmeniä, mutta nytten vasta on havahduttu siihen, että pojat eivät maksa veroja tänne vaikka "täällä on näitä kunnallisia jäähallejakin"! Miksei samalla tapaa puhuta esim. ulkomailla pelaavista jalkapalloilijoista, kunnan kentillä nekin on treenanneet!

Ehkä oma maailmankatsomukseni vaan on hiukan erilainen, en tiedä...Emil Elo sanoi hyvin, Mikko Koivu on jo tuonut suomalaiseen talouteen useamman miljoonan valitsemalla ITSE, mihin kuluttaa: rakentaako talon, perustaako ravintolan jne. En ymmärrä, miksi ihminen, jolle palkkaa maksaa ulkomainen palkanmaksaja ja joka viettää suurimman osan vuodestaan ulkomailla on jotenkin velkaa suomalaiselle yhteiskunnalle verojen muodossa.

Kuten todettua: Jokainen, joka ostaa viinansa Tallinnasta, on verosuunnittelija.

"KUNNIAVERO MAKSETTAVA!"
 
magno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, FC Barcelona
Ei kyllä edelleenkään aukea tämä logiikka.
---

Siis, kuten lainaamasi viestin alussa kirjoitin, niin en millään tavalla näe, että Koivun pitäisi Suomeen maksaa veroja NHL-tuloistaan, eihän miehellä normaalioloissa olisi tuohon edes mahdollisuuksia.

Totean vain, että jos jonkun lajin harrastajille on Suomessa luotu julkisilla varoilla loistavat olosuhteet ja mahdollisuus kehittyä aina huipulle asti, niin jääkiekon. Jäähallien rakentaminen ja läpivuotinen ylläpito ei ole edullista ja se tehdään pääosin julkisilla varoilla. Vastakohtana on jääpallo, joka aikanaan oli maan suosituin jäälaji.
 
PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin no, kovia kommunistejahan tässä ollaan ja vallankumousta kovasti valmistellaan. Innolla jo odotan vanhan kirjastotalon vappujuhlaa täällä tulipunaisella Tampereella.

Jos nyt astetta vakavammin kuitenkin vielä muutaman sanan näin "vitunläskinäkommarina" saisi lausua. Tai miten vakavasti tämän nyt ottaa. Keskustelun kun voisi lopettaa jo heti alkuunsa, sillä tunnustan tuoneeni Suomeen muutaman tölkin olutta kevään Tallinnan-reissulla. Verosuunnittelua en tosin tiennyt harjoittaneeni. Mutta siis jos naapurin Paavo hakee urakalla kossua Virosta, niin on se siltä stanan tekopyhää, jos se Koivun Mikkoa vielä viitsii syytellä.

Niemisen Villeä tietysti voi syyttää varmaan monesta, mutta en nyt oikeen lähde hänen tulojaan Koivun Mikkoon vertaamaan. Kyllä siinä eroa ihan mukavasti on, olkoonkin, että NHL:ssä sai Nimokin jonkin verran varmasti kerättyä. Enkä lähde vertaamaan sitäkään, että siirtyy KHL:stä Ruotsiin kesken kauden siihen, että jättää pelit kesken kasvattajaseurassaan veropakoilun takia.

Joku totesi, ettei Koivun maksamilla veroilla olisi mitään järisyttävää merkitystä esimerkiksi sairaanhoitajien palkkoihin. No ei suoranaisesti olisi, kuten ei kenenkään yksittäisen veronmaksajan veroilla, mutta eihän tällä logiikalla kenenkään tulisi maksaa veroja, varsinkaan tavallisen palkansaajan, koska "eihän se yksittäisenä tapauksena näy siinä ja siinä asiassa". Ja kyllä muuten oikeasti näkyy, nimenomaan miljoonista maksettu vero. Sitä nyt ei tietysti omin silmin näe, mutta kyllä se siellä valtion taseessa kumminkin on.

Niin, monta kertaa on toistettu, että palkanmaksaja on yhdysvaltalainen. Kyllä mutta nyt on käynnissä työsulku, minkä takia Turun kultapoikakin joutuu pelaamaan Tepsissä. Tietysti siitä ikävästä pitäisi kyllä maksaa enemmän, että hyh, joutuu ihan kasvattajaseurassaan pelaamaan ja turkulaisia katsojia kattelemaan. Palkkakaan ei ole kuin muutaman kerran perusduunarin tuloja suurempi.

Prkl, kun työelämässä valitetaan pätkätöitä, niin tässähän on siihen ratkaisu. Se vaan että muilla työttömyys tietää työttömyyskorvaukselle tippumista, mutta Koivun Mikolla ja Jokisen Jussilla se kasvattaa tuloja. Saa sitten tulla takaisin, milloin haluaa ja taas huvittaa eli silloin kun on minimoitu yhteiskunnalle maksettavat verot. Mää haluisin tästä yleisen periaatteen! Se vaan että oltaisiin aika nopeasti tuolla moraalilla Kreikan tilanteessa.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Niemisen Villeä tietysti voi syyttää varmaan monesta, mutta en nyt oikeen lähde hänen tulojaan Koivun Mikkoon vertaamaan. Kyllä siinä eroa ihan mukavasti on, olkoonkin, että NHL:ssä sai Nimokin jonkin verran varmasti kerättyä. Enkä lähde vertaamaan sitäkään, että siirtyy KHL:stä Ruotsiin kesken kauden siihen, että jättää pelit kesken kasvattajaseurassaan veropakoilun takia.

Niin, monta kertaa on toistettu, että palkanmaksaja on yhdysvaltalainen. Kyllä mutta nyt on käynnissä työsulku, minkä takia Turun kultapoikakin joutuu pelaamaan Tepsissä. Tietysti siitä ikävästä pitäisi kyllä maksaa enemmän, että hyh, joutuu ihan kasvattajaseurassaan pelaamaan ja turkulaisia katsojia kattelemaan. Palkkakaan ei ole kuin muutaman kerran perusduunarin tuloja suurempi.

Nyt musta tuntuu, että sä et oikein ymmärrä.

Nieminen olisi varmasti tullut Tapparaan pelaamaan viime keväänä, mutta olisi tuolloin joutunut maksamaan Suomeen veroja Venäjällä tienaamistaan varoista. Eli hänen suunnitelmansa oli mennä Ruotsiin jottei veroraja ylity.

Koivu on maksanut jo Yhdysvaltoihin omat veronsa, miksi hänen kuuluisi maksaa amerikkalaisen markkinatalouden luoman systeemin mahdollistamien palkkatulojen verot myös Suomeen? Miksi?

Mikä Kreikan malli? Miksi ihmisen, joka viettää suurimman osan vuodestaan Suomen ulkopuolella pitäisi maksaa Suomeen veroja, kun palkanmaksajakaan ei ole suomalainen? Kyseinen henkilö ei kierrä veroja, vaan maksaa ne USA:han, missä hän normaalisti asuu. Jos hän maksaisi ne myös Suomeen, maksaisi hän tuplaverot samasta tulosta? Ymmärrätkö?

Mitäs jos varmuuden vuoksi pyydettäisiin ruotsalaisetkin maksamaan osansa tänne? Sama asia.

Se mikä tässä eniten ärsyttää on mielikuva, että Mikko Koivu on joku "koko kansan kulta-Mikko". Koivu on yksityishenkilö siinä missä kuka tahansa muukin ja hänellä on oikeus suunnitella varojensa kulutusta ja verojensa maksua tasan samalla tapaa kuin niillä, jota tilaavat änärinsä Ahvenanmaalta.
 
PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mikä Kreikan malli? Miksi ihmisen, joka viettää suurimman osan vuodestaan Suomen ulkopuolella pitäisi maksaa Suomeen veroja, kun palkanmaksajakaan ei ole suomalainen? Kyseinen henkilö ei kierrä veroja, vaan maksaa ne USA:han, missä hän normaalisti asuu. Jos hän maksaisi ne myös Suomeen, maksaisi hän tuplaverot samasta tulosta? Ymmärrätkö?

Ei maksa tuplaveroja, kts. nimimerkki Mietsuslavin viestiä ylempänä. Niin, tuskinpa Koivu ihan solidaarisuuttaan Yhdysvaltoja kohtaan Tepsissä lopetti....Totta kai maksaa verot Usaan silloin, kun siellä on, mutta työsulku on hieman eri tilanne. Nyt olisi ollut tilaisuus vähän maksaa välillä Suomeenkin, mutta ei kiinnostanut. Samalla olisi voinut yrittää nostaa turkulaisia pudotuspelitaistoon, mutta ei sekään kiinnostanut niin paljon kuin miljoonien maksimointi. Pelleilyä kuten koko NHL:n työsulkukin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös