New York Rangers 2012-2013

  • 160 896
  • 467

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Mitähän Tortorella miettii, kun laittaa kaikki 3 tähteä samaan kenttään. Eilenkin muut kentät eivät saaneet mitään aikaan, kun kaikki tähdet olivat samassa kentässä. Eikö se jo viime kaudella nähty, että Richards ja Gaborik eivät sovi yhteen. Nyt se Gaborik takaisin Stepanin kenttään. On tuo Alkio muuten sokea, kun rupesi eilen haukkumaan Nashia laiskasta ja haluttomasta pelistä. Nashän ole Rangersin paras pelaaja taas kerran ja taisteli esimerkillisesti.

Alkukauden pelit ovat osoittaneet sen, ettei Rags saa vaarallisia paikkoja aikaiseksi tarpeeksi muuta kuin iskemällä kaikki munat samaan koriin. Epä-Tortorellamaista se on, mutta tuloksia tuli voitokkaassa Bruins-pelissä. Tämä systeemi on toisaalta helppo puolustaa pois ja siinä Pinkut onnistuivat hyvin.

Hagelin taisi olla yli erän verran Nashin paikalla. Rickiä toisaalta oltiin laittamassa jäälle heti kun oli valmis. Ei haittaa, vaikka 40min kellottaisi. Pyatt on jäänyt aivan statistiksi maaliputkensa jälkeen, Callahan ja Kreider loukkaantuneina, Hagelinin kuiva kausi painaa hartioita ja loput ovatkin Tortorellan epäsuosiossa, etenkin Halpern, tai tappelijoita. Materiaali ei yksinkertaisesti anna mahdollisuutta hajauttaa tähtipelaajia.

Nash voi näyttää lepsulta ja haluttomalta. Columbuksessakin sitä oli nähtävissä, mutta silti niitä pisteitä vain valahtaa saldoon. Ehdottomasti jatkoa Nash-Richards-Gaborik -akselille.

Ensi yönä olisi vastassa Tampa. Olisin toivonut, että Winnipeg olisi hieman ahtaammalle saanut ja vienyt pelin vaikka jatkoille. Läpsyttelyn tuloksena Tampalla 8 tehtyä maalia ja alkukausi vedetty yli 5 maalia/ottelu -tahdilla. Moni eilisen pelin maaleista olivat kuitenkin ohjureita tai Pavelecin täydellistä huolimattomuutta, joten huonona päivänä sellaiset eivät mene lainkaan. Toivotaan Boltseille erittäin tuskallista lauantai-iltaa.
 

Stuka

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HPK, Liverpool & FC Bayern.
Callahania tuli samantien ikävä kun se näytti Talbotille että nyt on käsi paskana ja ei voi tapella, ja linkutti pukkariin.

Kuitenskin eniten mulla tässä on varmaan tullut Dubinskyn energiaa ja monipuolisuutta ikävä kauden alkua ajatellen. Mutta hyvä treidi se kuitenkin oli, Halpern tai Pyatt vaan ei ole paikannut Dubieta. Pyattin pistesaldo ollut tietenkin ilahduttava plussa-asia.

Voitto Boltseista oli ihan huippuhomma, Biron vielä maalissa. Todellinen urotyö kyllä. Ei jäähyjä, tiivistä NYR-kiekkoa ja kakkoskenttä tuotti maaleja!

Joku ukko tohon kyllä vielä tarvitaan loukkantumisia paikkaamaan. Näyttää siltä että nuorista tai farmiäijistä ei ole auttamaan. Katsotaan sitten Kreiderin panosta kun se kinttu on kunnossa ja laukaisuihme pääsee pelaamaan.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Katsoin vasta eilen sen pelin Pinguja vastaan ja parempi olisi ollut jos en olisi sitä nähnyt, sen verran kuraa oli. Pelissä saatiin vain 2 tolppaa ja muuten vaan sekoiltiin. Plussaa pelissä oli Malkinin ja Crosbyn hiillostus, kiitos Staal ja Girardi. Onkohan Tortorella pitänyt jonkun puhuttelun kovanyrkeille kun tässäkään pelissä ei hanskat tippunut?

Nooh, onneksi Tampa Bay kaatui viime yönä 3-2 ja Nash onnistui tekemään kauden toisensa. Tästä pelistä en löytänyt tv-lähetystä joten jäi vain pöytäkirjan lukemiseen.

Nyt Rangersilla 8 otteluun vain 8 pojoo, voisi mennä kyllä paremminkin!
 

Leimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Rupp läks Minnesotaan josta tilalle Palmieri ja Powe.
Outo vaihto mutta voihan tosta jotain hyötyä olla. Powe pitäis olla hyvä alivoimapelaaja ainakin. Palmieri perus AHL-syvyyttä ainakin toistaiseks.
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Ilmeisesti Rangers halusi enemmän jalkoja tuonne alempiin kenttiin. Powe on oikein hyvä valinta. Hamittaa vähän Ruppin puolesta et vaihtaa maisemaa mut löytyyhän sitä vielä Asham, Bickel ja farmissa Mashinter ja Newbury jos kovuutta kaipaavat.
 

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Tuli kyllä puskista tämä vaihto. Powe täyttää epäilemättä Ruppin roolin tällä kaudella, eihän pelata edes ulkoilmaottelua. Ei suosikkipelaajaksi kyllä Mike-poika noussut, mutta välillä ihan mukiinmenevää suorittamista. Powe tuttu enemmänkin Flyers-ajoilta. Palmieri taisi mennä Zidlicky-kaupassa Wildiin, joten olisi luullut hänen kuuluvan edes lyhyen ajan suunnitelmiin. Tai sitten nämä olivat juuri niitä.

Reilun vuorokauden päästä sitten Devils-matsi. Tulee varmasti mielenkiintoinen kohtaaminen. Biron tuskin saa toista starttiaan heti perään ja Powe on varmasti heti askissa. Palmieri tuskin?
 

Captain_Cally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers, NY Yankees
Ilmeisesti Rangers halusi enemmän jalkoja tuonne alempiin kenttiin. Powe on oikein hyvä valinta. Hamittaa vähän Ruppin puolesta et vaihtaa maisemaa mut löytyyhän sitä vielä Asham, Bickel ja farmissa Mashinter ja Newbury jos kovuutta kaipaavat.

Lisätään tuohon listaan vielä Michael Haley, jonka mielelläni näkisin jossain vaiheessa ylhäällä. Pikkuisen tulee miestä ikävä, vaikka Rupper ei mitään kovin erikoista esittänytkään visiittinsä aikana. Saatiin perusraatamista, kymmenisen myllyä kauteen ja ehkä itselleni ikimuistoisimpana Jagr salute Winter Classicissa 2012. Kiitos näistä. Itseäni kiinnostaisi nähdä joku astetta kovempi hanskaaja tuolla Rangers alakerrassa, eritoten kun Prust vaihtoi maisemaa.
 

JoukaHainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers ja Jaromir Jagr
JT Miller Time?

Ferriero lähetetty alas ja rangersiin kutsuttu jt.Miller ja joku hanskaaja ilmeisesti? Kreider ja Callahan molemmat ilmeisesti melkein pelikunnossa, mutta Tortorella sanoi, että Kreiderin tilanne katsotaan mitä tehdään. Mielestäni kentälle mies vaan ja vastuuta paljon, kyllä sieltä se beast-mode taas syttyy. Huhhu voi olla vähän erilainen kokoonpano huomenna Rangersillä. Odotan innolla.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Molemmat Rupp sekä Ferriero -moovit yllätti. Eihän Rupp mikään huippumyllyttäjä ollut ja liike oli tosi rajallista mutta olisin kyllä kuitenkin miehen seurassa pitänyt. Ferriero pelasi mielestäni pirteästi, välillä luulin että siellähän se Callahan luistelee. Onneksi Rangersilla riittää noita kovanyrkkejä ja tämä Powe käy kyllä paremmin sinne nelosen laitaan kuin Rupp. LGR!
 

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Kreiderin tilanne selviää ilmeisesti vasta pelin alkaessa. Kamppaileekohan Tortorella siellä enemmän loukkaantumisen vai AHL-komennuksen kanssa? Ei se peli niin huonoa ole, että pitäisi alas lähettää. Sitten vasta hullulta se viimekautinen tulokassopimuksen vuoden polttaminen kuulostaisikin. Tuossa linkki Milleristä kertovaan juttuun nhl.comin sivuille ja alalaidassa on Dan Rosenin twitter-tiliä lähteenä käytetty kokoonpanosommitelma. Vaikka kuinka Rangers-lasit päässä koittaa katsella, on liian etupainoinen hyökkäyskalusto. Nimien siirtely on kivaa, joten tässä oma ehdotus Tortorellalle:

Hagelin-Richards-Nash
Pyatt-Stepan-Gaborik
Kreider-Miller-Powe
Halpern-Boyle-Asham
 

Stuka

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HPK, Liverpool & FC Bayern.
Rimanalitus. Kauden toiseksi raskain ottelu. Kamalin oli eka flyers-peli.. Todellakin näkyi kun Cally ja Girardi pois niin ei ole taistelua tarpeeksi, Tortsin kiekkoon, millään kentän osa-alueella. Ja lopputuloksena riverratsit saivat tehdä mitä halusivat. Stepanin, Hagelinin ja Boylen panos tässä jääkiekkojoukkuessa alkaa olla sitä tasoa että toivon herrojen vaihtavan liukkaasti maisemaa. Samaan pakettiin voisi sitoa Bickelit ja Emingerit, jos toiseen suuntaan suuntaisi laadukasta kakkoskentän materiaalia. Nuorilla(Miller/Kreider) näyttäisi olevan niin hyvä pössis että Halpernin, Ashamin Powen ynnä Ferrieron kanssa täyttäisivät kentät 3&4.
Jenkkifoorumeilla ollaankin uumoiltu Satherin tekevät asioita pikemminkin ennemmin kuin myöhemmin, vielä kun laadukas kärki on kasassa.


Powe taitaa nyt sitten olla se joka pystyy korvaamaan Dubinskyn jättämän aukon NYR-rosterissa, vaikkakaan ei omaa samaa maalintekotaitoa. Tykkäsin koon käytöstä, puolustusmentaliteetista ja rivakasta menosta.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Joo, oli kyllä sellaista skeidaa peli, ettei oikein mitään sanottavaa. Mutta sanotaanpa nyt kuitenkin. Joukkue näytti taas jotenkin haluttomalta ja inhokki-Clarkson meinasi heittää hattutempun. Brodeurille kaikki kunnia kyllä, hyviä torjuntoja. Ylivoimasta ei todellakaan kannata edes mainita. Ei sitten mitään. Mukava oli nähdä J.T. Millerin ensiesiintyminen Rangers-paidassa, vaikka oltiin ilmeisesti ennen kautta kerrottu, ettei pidetä miehen kanssa mitään kiirettä nostaa ylös. Ihan hyvältä näytti, mutta kiekko vaan poltteli miehen lavassa aika tavalla. Syöttöjä haettiin heti, vaikka olisi ollut omiin ratkaisuihikin eväät... no kyllä se siitä tuollaiset ongelmat. #47 oli miehen numero ainakin alkuun.

Powe tuli tosiaan Ruppiin. Aika yllätys itsellenikin että Rupp lähti. Ehkä mies oli sitten ainoita, jotka kelpasivat tuolta alimmasta rouhijaosastosta muihin joukkueisiin. Powe otti Prustin vanhan kasin ja eka en edes tajunnut, että mies paidan sisällä oli vaihtunut. Ei kuitenkaan kummempia havaintoja miehestä ekassa pelissä, tarkoittaneeko että on pelannut ruutunsa hyvin. Ilmeisesti hyvä av-pelaaja kyseessä.

Tuosta ylempää "erottamislistasta" kun katselee, niin Hagelin on ollut joukkueen parhaimpia pelaajia, maalit vaan karttavat miestä, vaikka saikin putken poikki Tampassa. Kaksi muuuta vähän näkymättömiä, mutta pitäisi olla kelpo pelureita kuitenkin (mutta esim. Pyattia taas en itse pitäisi kakkosketjun miehenä). Kyllä tässä alkaa Tortorellaan ennemminkin ne silmät kääntyä, että miksei aivan kelvollisista ukoista saada enempää irti ja mikä tämä pelin juoni nyt pitäisi oikein olla.... ylivoima, pakkien outo peluutus, ykkösketjun toimimattomuus, bottom 6 on joka pelissä eri tyylinen...jne jne.

Torstaina toinen paikallinen joukkue vierailulla, sunnuntaina taas Tampa ja ensi tiistaina taaaaas Boston.
 

Stuka

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HPK, Liverpool & FC Bayern.
Pyatt ei ole joo mikään kakkoskentän ukko ja ei varmasti siihen rooliin oltu hankittukaan..

Stepan toimisi taidoiltaan kolmoskentän sentterinä paremmin, Hagelin tekee töitä mutta 1maali edelliseen 37 otteluun(sis playoffs) ei vaan riitä ja Boyle tulee vaan hitaammaksi/kankeammaksi kokoajan.

Atlantin divari on niin kova(NHLn kovin?) että jos ei ole todellista syvyyttä joukkueessa niin ei voi menestyä. Jos NYR haluaa tälläkaudella menestyä ei ole aikaa odottaa että äijät alkaa pelata. Näinollen äijät pitää vaihtaa.

Lähtökohtaisesti Tortorella on vielä kaukana mistään potkuspekulaatioista.

Toisaalta jos treidiä 1-2 kovasta ykkös/kakkoskentän pelaajasta(LW ja C) ei saada niin vaihtoehto kaksi on rohkeasti alkaa peluuttamaan nuoria ja uusia äijiä eikä hakata päätä seinään pelaajien kanssa jotka eivät auta joukkuetta menestymään.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Stepan toimisi taidoiltaan kolmoskentän sentterinä paremmin, Hagelin tekee töitä mutta 1 maali edelliseen 37 otteluun(sis playoffs) ei vaan riitä ja Boyle tulee vaan hitaammaksi/kankeammaksi kokoajan.

Atlantin divari on niin kova(NHLn kovin?) että jos ei ole todellista syvyyttä joukkueessa niin ei voi menestyä. Jos NYR haluaa tälläkaudella menestyä ei ole aikaa odottaa että äijät alkaa pelata. Näinollen äijät pitää vaihtaa.

Lähtökohtaisesti Tortorella on vielä kaukana mistään potkuspekulaatioista.

Toisaalta jos treidiä 1-2 kovasta ykkös/kakkoskentän pelaajasta(LW ja C) ei saada niin vaihtoehto kaksi on rohkeasti alkaa peluuttamaan nuoria ja uusia äijiä eikä hakata päätä seinään pelaajien kanssa jotka eivät auta joukkuetta menestymään.

En nyt usko että Tortorellan potkuja tosiaan vielä mietitään, enkä edes itseasiassa toivo miestä pois, mutta kyllä nyt jotenkin pitäisi pelaajien taaksekin katsoa, kun joukkueeseen hommaattiin Nash ja puolustuksen vajaavuus nähtiin jo viime keväänä. Gaborikin parin suonenvedon jälkeen maaleja joukkueessa on eniten...tadaa, Taylor Pyatilla, 3kpl.

Seuraavaksi hankitaan ykkös/kakkosketjun äijiä? Koivu ja Parise? Dubinsky ja Anisimov? Ei tämä oikein kuulosta ihanteelliselle, että koko joukkuetta aletaan vaihtamaan. Siitä olen tavallaan samaa mieltä, että jos ei kulje, niin kokeillaan muuta. Mutta loputon muutos ja kokeileminenkaan ei ole hyvästä. Osaavan kakkossentterin jos "saisi", niin se toki kävisi. Omista tai ulkopuolelta. Lopuista ukoista on pakko saada toimivat laiturit, sekä kolmos- ja nelosketjut. Capgeekistä katsottuna cappitilaa $3,2 miljoonaa (vai onko se toi 3,9 sittenkin?), no sillä saisi yhden hyvän pelurin ja kaksi Brian Boylea. Jotain varmaan kulisseissa mietitään, mutta onko se top- vai bottom 6 peluri, vai mitä - se jää nähtäväksi. Kunhan se ei ole muualla bottom 6-peluri, meillä top 6.

Itse hajottaisin ensimmäisenä tuon ykkösen, vaikka sitten ne Stepan ja Gaborik samaan ketjuun. Ja toki syvyyttä täytyy olla ja mielestäni sitä onkin joukkueessa, näin vieläkin enemmän. Ainoastaan Prustin (ja Ruppin?) korvaajia ei ehkä ole vielä nähty jäällä. Toki toi maalintekokin kusee tällä hetkellä. Hagelin on tämän kauden Dubinsky, potentiaalia olisi kovempiin suorituksiin, mutta maaleja ei tule millään.

Oudosti tuntuu, että kesällä hankittiin vain pois lähteneille pelureille korvaajat "ynnä muu" -laarista, että rosterissa olisi joka pelipaikalle joku ja vasta nyt katsellaan mitä joukkue tarvitsee. Kai siellä joku master plan Tortorellalla oli kesälläkin... No toki tämä työsulku ilman leirejä oli omiaan sekoittamaan myös joukkueen rakentelun.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Oli kyllä yhtä tuskaa kattoo toi Devils häviö. En ymmärrä miksei joukkue enää taistele entiseen tapaan. Ihan varmasti hävitään pelit jos vastustaja tekee ensimmäisen meidän verkkoon. Heti Callyn loukkaantumisen jälkeen loppui myös tappelut, miksi? Mikä muuten Girardilla oli kun ei pelannut Devilsejä vastaan? Oli outoa kattoa peliä ilman Girardin blokkauksia ja äijämäisyyttä.

Ketjut elää kyllä nyt liikaa mutta toi Kreider-Miller-Powe oli mielestäni hyvä.

Ja totta että Hagelin on kyllä hyvä luistelemaan ja tekee kovasti töitä mutta gorilla selässä vaan kasvaa.

Stepan ja Boyle on ollut surkeita.

Nash tuhlasi taas 3 avopaikkaa joten tuska kasvaa sielläkin..

Vittu.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Mikä muuten Girardilla oli kun ei pelannut Devilsejä vastaan?

"The official explanation from the Rangers is Girardi is “banged up” and “day to day.” Otherwise, no specifics. It could be that he’s still smarting from taking a shot off his skate against the Lightning on Saturday."

Näin Gross selvensi tilannetta.

Illan pelissä Girardi yhä ulkona, sekä ilmeisemmin Boyle healthy scratchina. Callahan taas mahdollisesti kehissä, veti kolmosessa treeneissä. Nash kakkosessa ja Pyatt oli jo noussut ykköseen. Multimiljoonadiiliä miehelle nyt ja heti ennenkuin muut huomaavat salaisen potentiaalimme! Toki yöllä (Islandersia vastaan) näkee vasta varmistuksen missä mennään kenttien suhteen.
 

Erling

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Kiekko-Espoo, Arsenal, Honka
Callahan pelasi Kreiderin ja Millerin kanssa, ja hienosti toimi ketju. Kotidebytantti teki kaksi vielä ihan tehtyä maalia. Pelasi muutenkin varsin hyvin. Tortskin taisi pitää vaikka varoitteli, että JT:n pitää varoa liikaa itsevarmuutta. Se koitui myös Dubinskyn kohtaloksi Tortorellan suhtene.
Olisko tässä ketju joka tuo sitä secondary scoringia Rangersille?
Toisaalt primary scoring -pelaajat ovat vielä vähän pihalla, erityisesti Richards.

Voitto on aina voitto, mutta ei peli mitenkään älyttömän hyvältä vielä näytä. Lundqivist ja av-peli olivat toisaalta lähempänä vaadittavaa tasoa. Powe ainakin nyt vaikuttaa ihan hyvältä hankinnalta.
 

Stuka

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HPK, Liverpool & FC Bayern.
Oo pitkästä aikaa kylmät väreet Rangers pelissä kun nuori kaveri paukuttaa kaksi komeaa maalia ja laittaa joukkueen arvoasteikkoa uuteen järjestykseen. Oli ihan hyvä idea vihdoin hajottaa G-R-N kenttä, pelkästään sen herätys-efektin takia. Kuitenkin laittaisin sen kasaan taas boltseja vastaan. Kreider-Miller-Cally olisi sitten kakkonen ja Pyatt-Stepan-Hagelin kolmonen. Powe antanut niin miehekkäitä näyttöjä että voisi myös kokeilla kolmosessa.

Saas nähdä aloitetaanko Millerin sopimus sen pelattua viisi ottelua vai lähetetäänkö Whaleseihin? Jos ei tule hankintoja ja Millerin taso pysyy samana niin soppari on melkein pakko aloittaa jo tällä kaudella.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Peli oli mielestäni taas parempaa kuin edellinen. Taidetaan mennä vuorotahdilla hyvä-huono peli. Tosiaan, kuten yllä mainitaan, Millerin kotiesiintyminen oli hienoa katseltavaa. Itse painottaisin vielä enemmän omia haastoja vaan. Nyt kummassakin maalissa oli pakko itse yrittää kun oli yksin läpi. Muuten vielä vähän turhan hanakasti haetaan kaverin lapaa, mutta selvästi nuorimies menee oikeaan suuntaan. Kreiderin kanssa peli kulkee mukavasti ja itsekin pidän ajatuksesta että Callahan on kolmas lenkki ketjussa. Mielestäni muutkin ketjut toimivat ykkösen hajottua, mutta sitten loppupeliksi Torts taas kokosi normiykkösen kasaan ja pyöriminen jatkui jälleen. En oikein tajua miksi siihen piti palata jo pelin kuluessa. Powe on tosiaan mukavan energinen.

Tortorella sanoi ennen peliä, että Gaborik oli myös lähellä penkitystä ja mielestäni aivan ansaitusti olisikin ollut. Eilen taas maali, joo, mutta millä suorituksella. Kiekko pyörii maalilla, lähinnä Pyattin yrittäessä maalia, viivalta veto ja Gaborik tumput suorana seisoo maalilla, johon kiekko tulee riparista aivan suoraan lapaan. Siinä sitten saa rauhassa katsella mihin laittaa. Okei, jonkun ne maalit on tehtävä toki, mutta kyllä täytyy ihmetellä miten Gaborik osaa tehdä maalit olemalla aivan poissa kuvioista ennen maalin tekoa.

Miller muuten näytti mallia millaisia maaleja odotin Nashin tekevän, nyt ei ole nähty kuin kikkailuyrityksiä ja vasta muutamia hyviä haastoja - kuten TB-pelissä. Ja kyllä, olen turhautunut ykkösen esityksiin. Jotenkin heistä ei näyttäisi saavan irti kaikkea heidän pelatessaan yhdessä.
 

Erling

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Kiekko-Espoo, Arsenal, Honka
Ja kyllä, olen turhautunut ykkösen esityksiin. Jotenkin heistä ei näyttäisi saavan irti kaikkea heidän pelatessaan yhdessä.

Sama täällä. Eniten olen kuitenkin pettynyt Richardsin otteisiin; ei ole sellainen johtava ja peliä eteenpäin vievä pelaaja mitä oletin. Pyöriminen, neppailu ja tehottomuus on nyt näköjään tarttunut myös Nashiin.
Gaborik ei myöskään ole ollut valovoimainen johtaja joukkueelle, mutta häneltä sitä myös tästä kolmikosta vähiten odotan. Mies on maailmanluokan pelaaja ja todella hyvä maalintekijä (nytkin niitä on kuusi joista kolme voittomaaleja (3/5)), mutta ison osan pelistä hän on sivussa. En mitenkään puolustele Gaborikia mutta isoin ongelma tämän hetkissä tilanteessa on se, että Torts on niin putkiaivo valmentaja, että ahdistuu Gaborikin tyylisestä pelaajasta (tai oikeastaan kaikista muista paitsi callahanilaisista sotureista vrt. esimerksi Del Zotto, Dubinsky) eikä välttämättä osaa käsitellä häntä oikein. Toisin sanoen, ei ole välttämättä vain Gaborikin vika, että hänen peli ei ole sitä mitä Torts joukkueeltaan vaatii.

Edit:

AG raportoi, että paraikaa treeneissä vedetään seuraavilla kerjuilla:

Andrew Gross ‏@AGrossRecord

#NYR practice lines: Hagelin-Stepan-Nash, Gaborik-Richards-Pyatt, Kreider-Miller-Callahan, Boyle/Powe-Halpern-Asham.
 
Viimeksi muokattu:

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
#NYR practice lines: Hagelin-Stepan-Nash, Gaborik-Richards-Pyatt, Kreider-Miller-Callahan, Boyle/Powe-Halpern-Asham.

Nämä ketjut näyttävät kyllä ihan hyviltä paperilla ainakin. Nash tai Gaborik, jompi kumpi omissa ketjusuunnitelmissa tosiaan on kakkosessa. Gabo voisi palata myös oikealle. Ainoa kysymysmerkki on toi Pyatt, hyvin mies taistelee, mutta jotain ns. laadukkaampaa kyllä pitäisi olla top-6:ssa. No tavallaan siellä onkin Callahan, joka kuitenkin taas sopii mielestäni paremmin nuorten kanssa. Boyle(/Powe) on myös 2-3 ketjuun sopivaa kokeiltavaa. Nelonenkin on alkanut pelaamaan, kun ei ole tarvinnut tapella.

Unohtui myös sanomani tuosta edellisestä, että McDonagh pelasi erittäin hyvän pelin eilen, sekä se että Strålman kirjautti joukkueen isoimmat minuutit 26.41 (!). Ja hyvin pelasi hänkin. Olisiko Tortorellalla nyt jo viisi varmaa pakkia, vielä kun se kuudes "löytyisi".
 

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Rangersin virallinen twitter kertoi kaikkien 23 pelaajan olevan jäällä, mukaan lukien Girardi. Pelikunnosta ei kuitenkaan ole tietoa/varmuutta. Islanders ei synkkenevässä tappioputkessaan ollut hyvä mittari. Isles-peliä oltaisiin kaivattu tuohon tiukkaan alkuohjelmaan toisen Bostonin pelin tai Pinkkujen tilalle. Nyt sarjataulukko näyttää mielestäni todellista tilannetta huonommalta. Monella on enemmän pelejä pelattuna, mutta silti.

Bolts on kolmen pelin tappioputkessa ja heidän kalenteriaan sekoitti eilinen pelin peruuntuminen. En sitten tiedä, tulevatko he nälkäisempinä kaukaloon vai mitä. Conacher ei aivan samassa tikissä enää ole, taisi huomata allekirjoittaneen HockeyGM-joukkueen. Stamkos kuriin niin ollaan pitkällä. Blueshirts Unitedin ennakko otteluun.

Yhdyn edellisiin mielipiteisiin, että kesällä hankittiin äijiä ja sitten vasta kaavailtiin heille käyttötarkoituksia. Asham on puukätisempi (jos voi olla) Prust. Pienentyvässä palkkakattotilanteessa miljoonan Asham on suurempi kuin 2,5 miljoonan Prust. Mitchell korvattiin Halpernilla, Jeff parempi aloittaja ja olisi varmasti yhtä käyttökelpoinen kakkosylivoimassa. Onko tuo Pyatt sitten Dubinsky/Anisimov? Lähteneet kaverit sopivat mielestäni paremmin kahteen kärkikenttään, Pyatt tuntuu olevan nyt täytteenä ykkösessä. Pitäisiköhän ottaa Taylorin poika HockeyGM-nippuun niin alkaisi maaleja tulemaan alkukauden tahtiin...

2:30 kiekko jäähän. LGR!
 

SimBLi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Eipä ollut paljoa Stamkosissa pitelemistä. Hagelinin maali heti avausminuutilla vapautti peliä välittömästi. Hyvinkin saman tyylinen voitto mitä viime kaudella totuttiin näkemään. Yhdessä Hagelinin maali(e)n kanssa Lundqvistin avauserän otteet ratkaisivat pelin. Nyt ei tullut huonoja pomppuja tai vastaavia, kaksi pistettä jäivät Madisoniin.

Arron Asham avasi maalitilinsä Rangersin paidassa ja on nyt tehnyt maalin jokaisen Atlantin divisioonan joukkueessa. Yhdellä kaudella Islandersissa tekaisi jopa 19 kaappia. Nyt on se kauden pakollinen tehty. Nelonen pelasi muutenkin hyvin, Callahanin maali syntyi osaltaan heidän hyvän pyörityksen oheistuotteena.

Tiistaina onkin sitten taas kovempi testi, kun vastaan asettuu Boston. Toivottavasti joukkue sai/saa hyvän draivin päälle näistä kahdesta voitosta. Miller ei ollut yhtään niin näkyvä kuin viimeksi, mutta täytti paikkansa. Boylelle en vain keksi mitään käyttöä enää, loukkaantumistilanteissa sitten paikkailee.

Girardi palasi askiin, tuloksena kaksi syöttöä ja tehotilastoon +4. Samaten Nash keräsi +4, maalin ja syötön lisäksi. Richardsilta muutama hyvä liike, mutta parannusta kaivataan ehdottomasti.

*** Hagelin (2+1, +4)
** Lundqvist (19/20)
* Nash (1+1, +4)
Lisäksi tsemppi-palkinto Ashamille.
 

Pegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers, HJK, Arsenal, 1. FC Köln
Hakemista, hakemista...

Gaussin käyrää pötköksi laitettuna on ollut Rangersin aloitus tällä tynkäkaudella.

Itseäni tilanne on hiukan ihmetyttänyt, koska pelaajistossa ei isoja muutoksia ole tapahtunut viime kauteen verrattuna. Ei parin pelaajan tuleminen ja lähtö pitäisi vaikuttaa kokonaisuuteen. Kysehän on siitä, että uudet pelaajat ns. opettelevat talon tavoille eli joukkueen pelisysteemin.

Onko Stepanista kakkossentteriksi? Viime kauden perusteella vastaus on kyllä. Nyt on ollut melkoisesti hakemista, vaikka tuttuja äijiä ympärillä.

Halpern, mitä ihmettä Torts tekee tämän herran kanssa? Halpernista ei ole saatu ollenkaan ulos kyseisen miehen potentiaalia. Miksei häntä kokeilla 2-kentän keskellä, hyökkäävässä roolissa?

Mitä tulee ns. kärkipelaajiin, pitkässä juoksussa Nashiä, Gaborikia ja Richardsia ei voi peluuttaa samassa kentässä tasakentällisin. Täällä on kommentoitu em. herrojen yv-peliä siten, että laukauksia ei meinaa tulla(?!!) Vaikken aina ymmärrä Tortorellan ajatuksia kenttien kasaamisessa, voisiko joukkueen tähdille muistuttaa ainakin siitä, että ylivoimalla ei ole tarkoitus viihdyttää yleisöä loputtomalla syöttöketjulla, vaan toimittaa lätty maaliin!

Ei viime kausikaan lentävästi alkanut, mutta tällä reilun 40 runkosarjapelin kaudella ei ole hirveästi varaa pelisuoritusten yskähtelylle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös