New York Rangers 2011-2012

  • 186 597
  • 500

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Täytyy kyllä olla itsekin ihmeissään tuosta tuomarityöskentelystä Winter Classicin loppuminuuteilla. Jotenkin samat fibat tuli kuin Tortorellallakin, että nyt oli pakko saada ottelu jatkoajalle. Lukuisista oudoista tuomariratkaisuista ehkä oudoin oli kun McDonagh (?) työnnettiin omaa maalivahtia päin ja Rangers saa jäähyn pelin viivyttämisestä. Onneksi voitto tuli kaikesta lisävastustuksesta huolimatta.

Staal oli kyllä aika pökkelö pelissään ja ei niin väliksi vaikka ei olisi ollut vielä mukanakaan. Toki jossain se paluu pitää tehdä ja ilmiselvästi mies halusi mukaan tähän peliin. Liikkeestä näkyi kyllä että ei ole moniin kuukausiin ottanut vastaan hyökkäyksiä. Katsotaan nyt miten etenee. Toivottavasti nyt on kuitenkin täysissä voimissaan.

Boyle on jotenkin selvästi hidastunut viime kaudesta. Miehen liike on vaan aika suossa hiihtämistä, ja varmasti tästä(kin) syystä tehotilasto on jotain aivan muuta kuin viime kaudella. En tiedä mikä on johtanut miehen hidastumiseen.

Rupp oli ratkaiseva osa peliä ja pelissä nähtiin (=Sather näki) miksi sen nelosen haskaajan on tärkeä osata nykyään tehdä kiekonkin kanssa edes jotain.

Hieno oli Winter Classic-tapahtuma, vaikka välillä vähän epäjääkiekkoa tuntui olevan, kun kiekkoa lauottiin pitkin laitoja vaikka olisi järkevämpiinkin ratkaisuihin ollut aikaa. No nyt tosiaan se on ohi (varmaan pelaajat taustalla aika paljon kuitenkin ajattelivat/odottivat tätä) ja kausi jatkuu huomenna jälleen Panthersia vastaan Gardenissa.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Mikähän mahtaa Mats Zuccarellon tilanne olla Rangers organisaatiossa? Pelasi kuitenkin hyvin jo viime kaudella, mutta nyt on juuttunut farmiin. Katsoin tuossa, että ei taida oikein mahtua jatkossakaan pelaavaan kokoonpanoon, kun Mitchell pelaa erilaisessa roolissa ja Hagelin on pelannut hyvin. Fedotenkon tilalle olisi varmasti hyvä, mutta eipä tuota Fedotenkoa taideta mihinkään laittaa.
 

Haukijärvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Mikähän mahtaa Mats Zuccarellon tilanne olla Rangers organisaatiossa? Pelasi kuitenkin hyvin jo viime kaudella, mutta nyt on juuttunut farmiin. Katsoin tuossa, että ei taida oikein mahtua jatkossakaan pelaavaan kokoonpanoon, kun Mitchell pelaa erilaisessa roolissa ja Hagelin on pelannut hyvin. Fedotenkon tilalle olisi varmasti hyvä, mutta eipä tuota Fedotenkoa taideta mihinkään laittaa.

Vaikea sanoa. Farmissa on kulkenut hyvin (8+14 18ottelussa), mutta Rangersin kokoonpano on tällä hetkellä vain niin kova, että vaatisi jonkinlaista loukkaantumis rytäkkää jotta Zuccarello mahtuisi joukkueeseen. Mielelläni näkisin hänet Rangersin paidassa, mutta toisaalta olisi ihan hyvä jos Zuccarello saisi mahdollisuuden jostain toisesta joukkueesta. Hyökkäysosasto ei tule varmaan ensi kaudellakaan paljoa muuttumaan, Wolskin lähtöä lukuun ottamatta. Zuccarello on ensi kaudella RFA, joten eiköhän hän viimeistään kesällä vaihda joukkuetta.
 

vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Mikäs on Wolskin tilanne?

Andrew Gross / Ranger Rants kirjoitti:
Coach John Tortorella said yesterday that Wolski (sports hernia) out since Nov. 3, was healthy enough to play but he was not inclined to alter his lineup right now. The Rangers have won seven of their last eight and nine of their last 12.

“I’m a bright enough guy to realize the situation,” Wolski said. “I know if I was in Torts’ position, I wouldn’t change the lineup. The guys aren’t making mistakes so how can you take guys out? It’s something you want to be a part of. It’s great to be part of a first-place team but we’re all competitors and we all want to contribute. When you’re watching the game, it’s hard to do that.”

Linkki kirjoitukseen

Niin, ja Tortorellahan tosiaan sai $30.000 sakkoa salaliittoteorioistaan Winter Classicin jalkeen.

Sananvapaus ei taida ihan kaikkea koskea.
"move along... nothing to see here..."
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Eihän tuolla jenkkilässä saa puhua salaliitoista, koska eihän sellaisia ole ollenkaan. ;) Winter Classic oli kyllä hieno spektaakkeli ja tosi jännäksihän se meni enemmän tai vähemmän tuomarien avustuksella, ihme puusilmiä sinne mukaan aina pääseekin! Mielestäni Staalin pelistä näki sen mitä pitikin eli pelaamattomuus. Hieno oli nähdä myös Girardi ja Staal samassa alivoimassa, tuli muistoja mieleen. Rangers kaatoi viime yönä TAAS Floridan ja nyt numeroin 3-2 JA. Nyt Rangers on ainakin hetken liigan piikkipaikalla.
 

vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Rangers kaatoi viime yönä TAAS Floridan ja nyt numeroin 3-2 JA. Nyt Rangers on ainakin hetken liigan piikkipaikalla.

Ja vallan loistava peli olikin. Marian Gaborikin vauhti oli jotain aivan uskomatonta, en ole miesta nahnyt tallaisessa iskussa ollenkaan. Karvaus, puolustukseen takaisin tuleminen, laukaukset, harhautukset.. On saanut aivan kasittamattoman paljon itseluottamusta peliinsa ja ilmeisesti on pitkasta aikaa lahes taydellisessa pelikunnossa. Han ilmiselvasti nauttii pelistaan talla hetkella todella paljon.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Ja vallan loistava peli olikin. Marian Gaborikin vauhti oli jotain aivan uskomatonta, en ole miesta nahnyt tallaisessa iskussa ollenkaan. Karvaus, puolustukseen takaisin tuleminen, laukaukset, harhautukset.. On saanut aivan kasittamattoman paljon itseluottamusta peliinsa ja ilmeisesti on pitkasta aikaa lahes taydellisessa pelikunnossa. Han ilmiselvasti nauttii pelistaan talla hetkella todella paljon.
Täytyy sanoa että olen samaa mieltä Gaborikistä. Ensimmäistä kertaa näin miehessä samaa paloa kuin ensimmäisellä kaudellaan Rangersissa. Ja se on silloin liigan ehdotonta eliittiä. Vähän kuten Jagr oli Rangersissä, aivan vastustamaton halutessaan. Viimeistään se tuli tuossa harhautuksessa (tilanne joka tuli miehen takakarvauksesta) selville että nyt lennetään. Ja nyt maalikaan ei ollut mikään tyhjiin suupaisu, vaan kunnon jytky.

Tulos käy mulle oikeastaan todella hyvin, Rangers sai täydet pisteet ja Florida sai pisteen Washingtonin eteen. Boston on nyt sellaisessa lennossa että saavat puolestani ottaa (ainakin toistaiseksi) konferenssin kärkipaikan, mutta noita Phillyä ja Pensiä olisi kiva yrittää pitää takana. Penguins-pelihän tuossa jonkun ajan päästä alkaakin, onko Rupperin ensi kohtaaminen ex-seuraansa vastaan..? Taitaa olla. Boston kohdataan parin viikon päästä ja vielä vieraissa, mielenkiinnolla odottelen sitä.

Mitchellkin heitti yhden loistavan maila/vartalokikan ja todisti ettei nelosketju ole ainoa jossa mies voi pelata (kuten olemmekin nähneet).
Mielelläni myös näkisin Hagelin'n takaisin Richardsin ja Callahanin kanssa. Jotenkin vähän jää nyt varjoon Boylen (hitauden) kanssa. Toki Dubinskykin on nyt parantanut (oikeastaan ihan hyvin on kokoajan pelannut, vaikka pisteitä ei olekaan tullut) ja häntä on vaikea syrjäyttää. Itse kokeilisin Dubia kolmosen laidalla, jossa keskellä olisi Mitchell ja toisessa laidassa Fedotenko. Olisiko Boyle sitten liian hidas ja liian ns. homogeeninen Prustin ja Ruppin kanssa..? Tiedä sitten, hyvin ainakin Prustin kanssa viime vuonna kulki.

Turha tässä sarjatilanteesta nyt henkseleitä alkaa paukuttelmaan, eiköhän sieltä se häviöputkikin tule kuten muillekin, ja muutenkin aika jalat maassa oppinut olemaan. Kaikista hienointa tässä Rangers-pelissä kuitenkin on, että enää ei siihen yhteen maaliin tarvi tehdä niin älyttömästi töitä, vaan puolustamisen lisäksi (ts. siitä tinkimättä) paikkoja tulee hyökkäypäässäkin ja se tylsä 0-0 nyhjäyspeli (sinänsä 0-0-tulosta vähättelemättä) loistaa poissaolollaan.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
NYR kaatoi viime yönä sitten Penguinsit 3-1 varsin ehjän pelin jälkeen. Vähän tiukkaa teki taas valvoa tuonne puoli viiteen. Penguinsin Lovejoy aloitti maalinteon n. 5min pelin jälkeen. Rangersin Richards onnistui sitten tärkeässä tasoituksessa ekan erän lopussa n. 18min kohdalla kun McDonagh pääsi nousemaan aloituksen jälkeen laidasta ja heitti lätyn maalille. Toisessa erässä nähtiin sitten pelin hienoin maali kun Girardi ja Callahan syötti alivoimalla Dubinskylle avopaikan alivoimalla n. 3min kohdalla. Kolmannen erän alussa sitten Penguinsin Marc-Andre Fleury lähti maalilta tavoittelemaan kiekkoa ja huitoi vain lumet kiekon päältä jolloin Gaborik sai kiekon ja veti ryystyltä tolppaan mutta onneksi Stepan sai sitten riparin sisään. Loppupelin aikana tuli sitten parikin torikokousta jossa hierottiin hanskaa toisten naamaan. Mike Rupp ajoi myös polvella erän lopulla Jordan Staalia joka jäi sitten jäähän makaamaan. Pelin ehdoton kuningas oli taas Lundqvist joka torjui peräti 37 kertaa, hieno mies!
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Siinähän sitä sitten tuli raporttia jo hienosti Girardi #5:lta. Pienenä lauantaikevennyksenä laskin seitsemän sitten-sanaa.:) Ja olipa Jatkoajan etusivullekin ottelukatsaus laitettu, jos joku tuli suoraan keskustelupalstalle käymättä lähtöruudun kautta. Joten eipä siitä sen enempää.
Itsekin oli pakko katsastaa peli loppuun vaikka aluksi oli tarkoitus jälkikäteen katsoa, sen jälkeen pari vikaa/vika erä kun aamulla odotteli kuitenkin meno. Mutta mitä vielä, kyllä Penguins jaksoi kiinnostaa koko pelin.

Jotenkin jännästi, vaikka Pens voitti suht selvästi vedot, ei Pittsburgh ollut sellainen alati vaarallinen kuin yleensä. Johtuuko Crosbyn poissaolosta, vai -ei kai nyt sentään- ihan Rangersin hyvyydestä. Malkinkin oli aika näkymätön suoraan sanoen. Iso kiitos tosiaan Lundqvistille, jonka räpyläkäsi oli kuumana ottelussa.

Seuraavaksi tulee Coyotes vierailulle tiistaina ja jos arvata pitäisi, niin jotain on jäänyt hampaankoloon siitä Richardsin viimeisimmästä maalista. Eli siis siitä joka tuli sekunnin kymmenyksen ennen loppua.

Tortorella valittiin All Star-viikonlopun yhdeksi koutsiksi. Ja kaippa sinne joitain pelaajiakin Rangersista valitaan, whippii.

Heitetään vielä loppuun AHL-katsaus tilastoissa, näin vuoden vaihtumisen kunniaksi.

Connecticut johtaa divisionaansa viidellä pisteella ja näin ollen on konferenssissaan kolmas. Pistepörssin kärki alla, parin poiminnan kera. Ott, m+s=p.

Koodi:
11 	Kris Newbury 	      26 13 19 32 	
18 	J. Audy-Marchessault  35 12 18 30
7 	Andre Deveaux 	      24 10 12 22 	
36 	Mats Zuccarello       18 08 14 22 	
9 	Brendan Bell 	      29 06 15 21

6 	Wade Redden 	      25 00 10 10
16 	Sean Avery 	      04 01 00 01

Olisi kiva lukea jostain Reddenin mietteitä tuosta "AHL-sopimuksestaan" ja miten on asennoitunut hommaan ylipäätään ja siihen että tuon takia NHL-ura saattaa olla ohi. Jotenkin huvittavaa että Rangersin-puolella ns. tappelijoiksi erikoistuneet miehet ovat Connecticutin puolella top kolmosessa pistepörssissä. Voisiko sanoa power forwardeiksi kun johtavat samalla sisäistä jäähypörssiä. Tai no melkein, Stu Bickel on taikonut jostain 80 minuuttia itselleen ja johtaa selvästi (vrt 61 & 45).
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Onko Zuccarello loukkaantunut, kun viimeisin peli AHL:ssä on kuukauden takaa? Tai no on varmaankin, mutta että onko tarkempaa tietoa millaista vaivaa siellä on?
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Onko Zuccarello loukkaantunut, kun viimeisin peli AHL:ssä on kuukauden takaa? Tai no on varmaankin, mutta että onko tarkempaa tietoa millaista vaivaa siellä on?

Tällaista löytyi:
"Mats Zuccarello Aasen (24) is back in training after ankle injury he suffered in early December."

Linkki norjalaiseen sivuun Google-käännöksellä.
 

Callahan #24

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Tuliko kenellekkään muulle mitään deja-vu fiiliksiä tuosta dubin viimeyön maalista?

Itsekseni ainakin naureskelin että olipas täysi kopio viimekautisen Rangers-Penguins ottelun jatkoaikamaalista, samaiset kaverit vielä järkkäämässä mutta tälläkertaa Callahan teki samaisen kynän ja passi Dubinskylle takatolpalle.

Oli näköjään joku muukin huomannut kyseisen joten tuossapa linkki maaleihin:

http://www.youtube.com/watch?v=DcgOXYiQqoo
 

vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Itainen Konferenssi:

1 NY Rangers 56 (NHL #1)
2 Boston 53
3 Philadelphia 52
4 Florida 50
5 Ottawa 50

Maalit:

Steven Stamkos 28
Phil Kessel 24
Marian Gaborik 23
Jonathan Toews 22

Paastetyt maalit keskiarvolta: (torjunta%)

Tuukka Rask 1.49 (94,9%)
B. Elliott 1.62 (94.0%)
Henrik Lundqvist 1.89 (93.9%)

Jonathan Quick 1.93 (93.4%)
Tim Thomas 1.99 (93.8%)

Plus - Miinus tilasto

Tyler Seguin 32
Zdeno Chara 27
Brad Marchand 27
Patrice Bergeron 26
Michael Del Zotto 25


Voitot:

Jimmy Howard 24
Pekka Rinne 20
Craig Anderson 20
Marc-Andre Fleury 19
Henrik Lundqvist 18

Ei silti lahdeta keulimaan viela vaikka Rangersia ei olla totuttu viime aikoina nakemaan tilastoiden karjessa nainkaan useasti. Kautta on viela noin puolet jaljella ja mahdollinen finaali haamottaa puolen vuoden paassa, paljon saattaa viela tapahtua. Kokonaisuutena Rangersilla kuitenkin on varsin voittava nippu talla hetkella kasassa. USA Today kirjoitti tanaan varsin hyvan kirjoituksen syista miksi Rangers saatettaisiin nahda kesakuussa finaaleissa. Artikkeli tassa: New York Rangers have the look of a champion

Tortorella kertoi tanaan harkitsevansa Wolskin seka Christensenin lahettamista farmiin saamaan pelituntumaa. Suhteellisen selvaa on, ettei talla terveella kokoonpanolla ole hetkella tilaa ja mitapa sita voittavaa kokoonpanoa vaihtaisi. (Rangers voittanut viimeisesta kymmenesta pelista yhdeksan).
So coach John Tortorella acknowledged this afternoon he’s considering asking both to accept conditioning assignments to Connecticut (AHL) in order to get them playing time, though the organization has yet to ask them. The players must give their consent for a conditioning assignment. A conditioning assignment can also not last more than 14 days without the player’s consent.

Lahde: Andrew Gross

Tanaan vastaan asettuu Phoenix Coyotes johon Rangers lahtee selvana suosikkina. Rangers on voittanut nelja joukkueiden viidesta viimeisesta kohtaamisesta MSG:lla. Rangers on 9-5-1 joukkueiden 15:sta viimeisesta kohtaamisesta ja 12-6-2 viimeisesta 20:sta.

Loppuun todettakoon etta Rangers on johtanut itaista konferenssia viimeksi maaliskuussa 1996.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Hyvä tilannekatsaus vstk! Olet myös oikeassa ettei kannata alkaa vielä ostelemaan niitä New York Rangers 2012 Stanley Cup Champions -paitoja! Hyvin on kyllä mennyt ja noista tilastoista näkee ne Rangersin vahvuudet eli hyvä maalintekijä, loistava maalivahti ja Del Zotton hyvät otteet. Rangersilla on myös hyvät ketjukemiat ja toivon ettei niitä mennä sotkemaan ennen kuin ollaan hävitty jotain 5 peliä putkeen. Kojootit kaatui myös 3-2 Stepanin rankulla, pelin highlights!
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Rangers pääsisi lopulta Averystä eroon, mutta nyt Sather ei haluakaan maksaa enää osaa hänen palkastaan vaan haluaa Averystä kokonaan eroon. TSN kirjoittaa (tai lainaa NY Postia):

Sean Avery will remain a member of the AHL Whale for the time being despite the fact the Rangers have been asked by a NHL club to place the exiled winger on re-entry waivers, The Post has learned. Sources have told The Post general manager Glen Sather rejected that request, instead offering to trade Avery in a minor-league deal under which the Rangers would take back additional dollars but the responsibility for placing Avery on re-entry would then pass to the acquiring club that also would then bear the burden of carrying dead cap space upon a claim. The Post has learned there is at least one other club also prepared to claim Avery

En kyllä tajua mikä joukkue on noin epätoivoiseksi heittäytynyt, että Averykin kelpaisi.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Tämän vuoden finaalia odotellessa kattelin ja fiilistelin tuon jo legendaarisen New York Rangers vs Vancouver Canucks vuoden 1994 Stanley Cup peli seiskan tahdissa!

Kuten kaikki jo varmaan tietää niin pelihän päättyi Rangersin mestaruuteen numeroin 3-2.

Rangersin ketjut tässä pelissä olivat:

Graves-Messier(C)-Anderson
Matteau-Kovalev-Larmer
Tikkanen-MacTavish-Noonan
Gilbert-Nemchinov-Kypreos

Leetch-Beukeboom
Lowe-Zubov
Wells-Lidster

Richter

Maalit meni NYR: Leetch, Graves, Messier ja Canucksin maalit teki Linden.

Beukeboom loukkaantui pelin toisessa erässä ja ei enää kaukaloon astunut kolmannessa erässä. Pelissä oli tosi tiivis tunnelma ja kaikki taklaukset vedettiin loppuun asti. Yhtään tappelua ei yllättäen nähty ja yleisö eli kokoajan mukana ja metelin takaa ei meinannut kuulla edes tuomarien pillejä! Rangers ei tarvinnut pelissä kuin 3 ketjua ja 2 pakkiparia. Leetch oli miltei kokoajan jäällä ja hienosti blokkasi viimeisellä minuutilla Canucksin tasoitusyrityksen vaikka oli ollut jo 2min jäällä putkeen. Huima oli kyllä tuo joukkue tuonna vuonna!
 

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Loppuukohan Rangersien hyvat pelit nyt kun Brad Richards:n tyttoystava on jattanyt hanet:

"Olivia Munn can play the field again. The actress has put her relationship with New York Rangers forward Brad Richards on ice. The Iron Man 2 star, 31, ended it because she just liked him as a friend, reports the UK’s Daily Mail. Rangers fans may be upset because the actress had brought the team good luck when she was in the stands."

Read more here: Olivia Munn dumps hockey star boyfriend, Bryan Ferry marries much younger woman - People - MiamiHerald.com

Tai voihan se vielakin kayda katsomassa peleja ja tuoda hyvaa onnea.

JOL
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Jaha, se oli taas peliyö itselläni Rangersin saadessa harvinaisemman vieraan kun Nashville Predators tuli vierailulle. Muutamat pelit jäivätkin vain recapien varaan itselläni tässä viikonlopun rypistyksessä. Kanadalaista vastustajaa puski ovista ja ikkunoista ja ilmeisesti mentiin huono peli-hyvä peli-huno peli -vuorotteluilla. Nollapelistä toiseen (päähän). No Montealia vastaan saatiin yksi rikkomaan vuorovedot. Montreal onkin kohtalaisen vaikeaksi joukkueeksi osoittautunut tällä kaudella.

No, nyt oli taas Rangersin vuoro ottaa nollapeli. Rinne oli huilivuorossa ja pienet epäilykset heräsivät viimeistään kun Rangers sai ensimmäisen maalinsa suht helpon näköisesti kun Girardin poikittaissyöttö/roiskaisu ohjautuikin jostain Nashvillen pelaajasta maaliin. Ihan mukavasti Lindback vastustajan maalilla lopulta kyllä pelasi.

Maalit (3 kpl) tulivat per erä, joten toisessa erässä ainokaisen teki Mitchell. Kotikatsomossani huusin jo sisäisesti että "Vedä!" kun mitään syöttösuuntia ei ollut ja tuollaiseen vapaaseen tilaan pääsi hyvällä pyörähdyksellään, vaikkakaan mitenkään hirveän hyvä maalipaikka ei nyt varsinaisesti ollutkaan. Mutta niin vain se tiukka rannari upposi veskan kainalosta sisään. Siinä olisi vaihtopenkillä pitänyt olla kyllä ehdottomasti Jutila taputtamassa olalle ja sanomassa ettei aina tarvi olla lämäri. Niin tyyppiesimerkki siitä maali oli.

Kolmannen sitten Callahan laittoi tyhjiin pelin lopussa. Tai siis ei edes laittanut maaliin, vaan mies koukittiin kumoon läpiajosta ja säännöthän sen maaliksi silloin tulkitsevat kun veskaa ei ole.

Vedot menivät melkein tasan ja enemmänkin maaleja olisi kummallekin joukkueelle voinut siunaantua.

Täytyy sanoa vielä, että on mielestäni kyllä todella komeat paidat noi Predatorsin uudet. Liekö sitten keltainen väri vai mikä. Lisäksi tuo iso logo on mahtipontinen. Pisteet myös radikaalista ideasta käyttää kokokeltaista kotona.

Connecticutista kutsuttiin Newbury Montreal-matsiin tuuraajaksi, kun Dubinsky sekä Fedotenko olivat muutaman pelin sivussa. Mies keräsi -3 tehotilastoonsa ja sai paluulipun AHL:ään välittömästi. Tosin Predators-matsiin olivat taas kaikki hyökkääjätkin palanneet terveiksi. Wolskikin oli siirtynyt takaisin healthy scratchiksi, joten en nähnyt miehen otteita paluunsa jälkeen.

Täytyy myös myöntää etten tiennyt, että Mitchell on jo kolmen kauden "NHL-veteraani" Torontosta. Tuli sieltä vaihdossa seiskakieroksen varaukseen viime helmikuussa. Luulin hiukan rookiemmaksi. No väliäkös tuolla.

Sauer ja Eminger on nähty jo joukkueen kanssa taas jäällä, mutta paluuta ei ole luvassa kuitenkaan vielä lähiaikoina.

Ai niin piti vielä tuosta viimmeisimmästä näkemästäni pelistä Coyotesia vastaan sanoa kun meni rankkareille, että Rangersin yritykset tuntuvat olevan uskomattomia sähläyksiä vähän väliä noissa rankkareissa. Nytkin kiekot karkasivat tai päädyttiin aivan liian lähelle ja oikeastaan joskus näyttää siltä ettei suorittaja ole edes miettinyt mitä tehdä. No voitto tuli vaikkakin Gaborikin toinenkin oli niin outo viritys kauhealla vauhdilla melkein maalivahtia syliin, että ei kaukana ollut etteikö olisi jääny jo tuohon. Ehkä tässä yritetään itselleen ns. Nylander-pystiä (Rangersin ajoilta), eli varsinaisen peliajan hyvistä otteista uskomattomiin sukkasuorituksiin rankkareissa...

Torstaina jälleen Pittsburgh vastassa, nyt kotona. Lauantaina (päiväpeli, 20:00) kuukauden ehkä kohokohta, kun aiemmin mainitsemani Boston kohdataan heidän kotiluolassaan. Sitä voi hyvillä mielin kutsua jo kärkikamppailuksi. Sitten vielä tiistaina ennen All Stars-taukoa Winnipeg kotona ja tästä sitten alkaa viikon huili.


Loppuun todettakoon etta Rangers on johtanut itaista konferenssia viimeksi maaliskuussa 1996.

Onkos näin? Voipi olla. Itse näin vain lausetta lisättynä "näin myöhään kaudesta" virkkeellä. 2008-2009 johdettiin kauden alussa jonkun aikaa, kun aloitettiin pelit aikaisemmin Euroopassa, mutta sitä nyt ei kai voi oikein laskea mukaan. Mutta eikös siinä marraskuussa johdettu konferenssia jälleen? Ainakin divisioonaamme johdettiin, mutta miten muistelisin että (osin pelimäärän takia) myös itäistä konferenssia. En jaksa alkaa kaivelemaan statseja. Pääasia että nyt menee hyvin. Silloinhan kausi päättyi pienoiseen mahalaskuun playoffeissa, joten ei vielä oteta kolminkertaista eläköön-huutoa tämänkään kauden osalta.

En kyllä tajua mikä joukkue on noin epätoivoiseksi heittäytynyt, että Averykin kelpaisi.

En kyllä suoraan sanottuna tajua minäkään. Okei, omaan Rangersiin herralla on kausikortti joka kaudelle, mutta järjellä ajateltuna muiden joukkueiden GM:na olisi lähes pelkästään hävittävää. Avery ei ole kovin kummoisia otteita enää kaukalossa esittänyt tehollisesti ja on kuitenkin ilmeisesti herkkä saamaan joukkueen kemiat sekaisin. Siinä sitten puntarointia, jonka toisella puolella on ehkä median kiinnostus ja pääsylipputulojen mahdollinen pieni piikki.
 

vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Onkos näin? Voipi olla. Itse näin vain lausetta lisättynä "näin myöhään kaudesta" virkkeellä. 2008-2009 johdettiin kauden alussa jonkun aikaa, kun aloitettiin pelit aikaisemmin Euroopassa, mutta sitä nyt ei kai voi oikein laskea mukaan. Mutta eikös siinä marraskuussa johdettu konferenssia jälleen? Ainakin divisioonaamme johdettiin, mutta miten muistelisin että (osin pelimäärän takia) myös itäistä konferenssia. En jaksa alkaa kaivelemaan statseja. Pääasia että nyt menee hyvin. Silloinhan kausi päättyi pienoiseen mahalaskuun playoffeissa, joten ei vielä oteta kolminkertaista eläköön-huutoa tämänkään kauden osalta.

Nojoo, eipa tuota varaslahtoa voi tosiaan laskea. Olisi pitanyt lisata tuo "näin myöhään kaudesta"-virke, mutta jai lisaamatta. Tuo tilasto tuli esille muutamassa lehdessa jossa oli Phoenix Coyotes-NY Rangers pelin ennakko viikko sitten. Miami Heraldin-ennakko
This is also the latest the Rangers have led the Eastern Conference standings since the 1995-96 season, when New York held the top position through games played on March 15, 1996.

Ja oletkos kuinka varma tuosta 08-09 kaudesta? Itse muistelisin ettei Rangers johtanut edes divisionaansa sina vuonna kauden puolenvalin paremmalla puolella. Olisiko ollut 05-06 kausi jolloin viimeksi ollaan oltu divisioonan piikkipaikalla kauden toisella puoliskolla? Tosin oma muisti nyt sattuu olemaan mita se on, joten on hyvinkin suuri mahdollisuus etta saatan olla vaarassa. Pidatan oikeuden siis siihen.

Eilen sattui suhteellisen yllattava tapaus kun Rangersin omistaja Jim Dolan paatti puhua lehdistolle Predators-pelin jalkeen. Kuinkahan kauan siita on kun Dolan on avannut sanaisen arkkunsa pelin jalkeen medialle? Itse en ainakaan muista moista tapahtuneen. Mutta, eipa se tietenkaan ollut tarpeeksi etta Dolan puhui lehdistolla vaan lahinna se mita han puhui lehdistolle ja miten Tortorella kutsui hanen puheitaan "paskapuheeksi". Huvittava juttu kaikkineen. Hyvin on Tortsilla pokkaa kutsua pomon, seka organisaation omistajan juttuja paskapuheeksi. Vaikka itse suhtauduin hyvin kyynisesti seka epailevasti Tortorellan pestiin Rangersin valmentajana, on han loytanyt tiensa ainakin allekirjoittaneen sydameen. Varaukseton kunnioitus loytyy, toistaiseksi.

NYPostin juttu aiheesta

Asiaa en aaneen sano, koska en yksinkertaisesti halua tassa vaiheessa kautta puhua moisesta mahdollisuudesta. Tortorellan sanoin: "paiva kerrallaan"
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Ja oletkos kuinka varma tuosta 08-09 kaudesta? Itse muistelisin ettei Rangers johtanut edes divisionaansa sina vuonna kauden puolenvalin paremmalla puolella. Olisiko ollut 05-06 kausi jolloin viimeksi ollaan oltu divisioonan piikkipaikalla kauden toisella puoliskolla? Tosin oma muisti nyt sattuu olemaan mita se on, joten on hyvinkin suuri mahdollisuus etta saatan olla vaarassa. Pidatan oikeuden siis siihen.
Juu, ei varmaankaan kauden puolen välin (joka siis tälläkin kaudella meni vasta pari peliä sitten) jälkeen johtanut. Itsekin mainitsin vain tekstissäni 'marraskuussa'. Tuskin sen jälkeen ollaan hätyytelty muuta kuin pudotuspeliviivaa... Mutta sepä siitä.
 

vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Juu, ei varmaankaan kauden puolen välin (joka siis tälläkin kaudella meni vasta pari peliä sitten) jälkeen johtanut. Itsekin mainitsin vain tekstissäni 'marraskuussa'. Tuskin sen jälkeen ollaan hätyytelty muuta kuin pudotuspeliviivaa... Mutta sepä siitä.

Haha, allekirjoittaneella on ikava tapa ollut jo vuosia sekoittaa maaliskuu seka marraskuu keskenaan. Pahoittelut tasta lukivirheesta.
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
On kylla hienoa nahda Rangers ja ykkospaikka samassa lauseessa, mutta tasta on kuitenkin viela pitka matka Stanley Cupin voittamiseen. Se, etta Dolan niin sanoi ei tarkoita yhtaan mitaan muuta kuin sita, etta Dolan yrittaa kayttaa Rangersia valikatena Knicksien heraamiselle. Dolan halusi ottaa median mielenkiintoa pois Knicksista ja samalla ilmoittaa nain Knicksille, etta jos te ette ala kohta voittamaan niin alan puhumaan Rangersista ylistyssanoja. Oikeastihan Dolanin suunnitelma oli kesalla se, etta Knicks johtaisi nyt NBA:ta, mutta nyt heita pitaa jotenkin herattaa ja tama oli se paras idea -- kehu Rangersia niin ehka Knicksissa pelaajat huomaavat, etta he eivat olekaan enaa puheenaihe number one Madison Square Gardenissa. Jaakiekolla talla ei ollutkaan sitten mitaan tekemista...

No kuten sanoin niin vaikka Rangers on talla hetkella ykkosena niin kautta on viela jaljella ja taman paikan pitaminen vaatii sen, etta Gaborik ja Richards alkavat taas pelaamaan kunnolla. Rangers tulee olemaan ongelmissa, jos Mitchell ja Hagelin joutuvat tekemaan voittomaaleja joka ilta.

Onneksi Dubinsky on viime aikoina parantanut otteitaan ja alkanut myos tekemaan maaleja. Se on vahan kompensoinut esimerkiksi sita, etta Richardsilla taitaa olla vain 3 syottopistetta 20 viime pelissa. Richards tuotiin tanne kuitenkin auttamaan ylivoimaa ja pelintekijaksi esimerkiksi Callahanille. No han on tehnyt kylla maaleja, mutta se pelin tekeminen ei ole onnistunut viime viikkojen aikana oikeastaan lainkaan. Siihen taytyy tulla muutos, jos Rangers meinaa menna kevaalla pitkalle. Toinen iso pettymys on ollut Boyle.

Ja kaikki tama viela ehka liigan huonoimmalla ylivoimalla. En voi ymmartaa miksi se ei toimi. Richards ei saa sita pyoritettya ja jos kiekko alkaa liikkua niin miehet seisovat vain paikallaan -- no sellaista on todella helppo puolustaa kun kukaan hyokkaaja ei yrita paasta vapaaksi puolustajien selan taakse tai maalin eteen. Wtf?!

En halua valittaa liikaa, koska Rangers on kuitenkin ykkospaikalla. Lundqvist on pelannut aivan jarjettoman kauden tahan mennessa ja puolustus on onnistunut paremmin kuin vuosiin -- nyt ei enaa nahda paljonkaan odd man rushes vaan jokainen puolustaja on onnistunut pelissaan. McDonaghista tulee viela joskus tahti tahan liigaan -- taisin sanoa taman jo aikaisemminkin, mutta han on niin varma pelaaja jo tassa vaiheessa, etta kun han viela kehittyy niin Rangersilla on mahtava two way defenseman kasissaan.

Tasta voi viela tulla jotain oikeasti, mutta se tosiaan tarvitsee sen, etta Gaborik alkaa taas tehda maaleja ja Richards heraa koomasta. Nyt Rangers voittaa peleja kovalla tyolla ja silla, etta Hagelin, Mitchell etc. nobodys ovat pelanneet paremmin kuin kukaan olisi odottanut, mutta sen varaan ei voi laskea koko loppukautta. Niinpa parhaiten pelaajien on myos oltava niita parhaita pelaajia -- muidenkin kuin Lundqvistin.
 

True Blue

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, TPS
Rangers 3 - 2 Bruins

Jatkoaika voitto! Voi jummi että oli tiukka, tasaväkinen ja ennenkaikkea laadukas matsi. Noh, mitä kärkijoukkueilta voi muuta odottaakkaan ;D
Vaikka tuntui että Boston jyrää meijän yli välillä, niin hienosti kyllä pysyi paketti kasassa paineen alla.
Gaborik teki juuri ne maalit mitä mieheltä odotetaan ja Lunkka oli taas mies paikallaan.
McDounagh vedettiin kyllä rumasti laitaan ja niinkuin selostajakin sanoi, tuollaisella vauhdilla mikä Ferencellä oli päällä, pitäisi välttää kontaktin ottamista mihinkään, mutta tämä apina vetää numeroihin. Toivottavasti selvitään säikähdyksellä, mutta pahasti MD piteli päätään...
 

Captain_Cally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers, NY Yankees
Jatkoaika voitto! Voi jummi että oli tiukka, tasaväkinen ja ennenkaikkea laadukas matsi. Noh, mitä kärkijoukkueilta voi muuta odottaakkaan ;D
Vaikka tuntui että Boston jyrää meijän yli välillä, niin hienosti kyllä pysyi paketti kasassa paineen alla.
Gaborik teki juuri ne maalit mitä mieheltä odotetaan ja Lunkka oli taas mies paikallaan.
McDounagh vedettiin kyllä rumasti laitaan ja niinkuin selostajakin sanoi, tuollaisella vauhdilla mikä Ferencellä oli päällä, pitäisi välttää kontaktin ottamista mihinkään, mutta tämä apina vetää numeroihin. Toivottavasti selvitään säikähdyksellä, mutta pahasti MD piteli päätään...

Jep, olipahan jännä matsi! Callahan & Gaborik tekivät juuri sen mitä odotettiin, eli maaleja. Molemmilla ollut tehot vähän jäissä viimeisimmissä peleissä, mutta toivottavasti tämä ottelu antoi lisää itseluottamusta. Nimelliseen ykkösketjuun Stepanin viereen oli kasattu nopeutta Gaborikin ja Hagelinin muodossa ja tuo koostumus vakuutti minut. Toivottavasti pysyisi edes hetken kasassa.

Torts kuormitti puolustuksen TOP4:sta muuten taas aika hyvin (Girardi 33:31, McDonagh 32:04, Del Zotto 23:19 ja Staal 19:21) ja pakko toivoa ettei McDonaghille käynyt lopulta pahemmin Ferencen taklauksessa. Tosi pahan näköinen niitti.

Rupp & Thornton tappelivat tasaväkisesti toisen erän alussa ja Ference pääsikin tasoittamaan hetki tuon jälkeen. Itse tappelussa iskut menivät aikalailla tasan, Rupp ehkä vähän aktiivisempi ja kaatui lopussa menetettyään tasapainonsa. Viihdyttävä mylly!

17 viimeisestä keskinäisestä ottelusta 14 päättynyt yhden maalin eroon, joten tämäkin meni samoilla linjoilla. Hieno voitto, Lundqvist oli taas parin kehnomman pelin jälkeen tosi hyvä. Vielä yksi ottelu kotona Jetsiä vastaan ennen All Star-viikonloppua, jonka jälkeen seuraava peli onkin vasta 31.1 Devilsiä vastaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös