New York City

  • 279 672
  • 994

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onpas muuten huimia eroja hotellien hinnoissa eri kuukausina. Tammikuussa hinnat ovat lähes puolet vähemmän kuin vaikka lokakuussa. Houkuttaa kyllä lähteä tammikuussa reissuun.
 

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Matkan pääpainona ei ole kauppojen kiertely, vaan ihan näin ensikertalaisena Nykissä tulee todennäköisesti koluttua kaikki vähänkin tunnetummat nähtävyydet ja ihmetellessä paikallista meininkiä.

Ei vältämättä kannata lähteä sillä tavoitteella, että kaikki kierretään.
Jos siis meinaat vierailla tuollaisen normi lomamatkan verran, 1-2 viikkoa.
Nähtävää riittää... Oliko museoita pelkästään New Yorkin alueella yli 300, joka tapauksessa satoja.

Itse valitsin muutaman kohteen, joissa kävin suunnitellusti. Paras "nahtävyys" oli mielestäni kuitenkin kaupunki sinänsä.
Kannattaa miettiä, haluaako tosiaan rampata koko loman eri nähtävyyksissä vai esim. vaikka seiltata vähän metrolla pitkin kylää ja vaikka vähän Manhattanin ulkopuolellakin.
 

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
New Yorkin ilmastosta ei ainakaan vähään aikaan ole puhuttu tässä ketjussa.

Olin itse nykissä nyt maaliskuussa tänän vuonna. Saman 10 päivän aikana olisi päässyt luistelemaan Rockefeller Centererissä, hirmuinen myrsky yhtenä päivänä, Jerseyssä oli tulvia ja lämpötila oli muutaman asteen plussalla.
Loppulomasta oltiin t-paidalla Central Parkissa ja noin 20 astetta varjossakin.
En ole tarkemmin perehtynty nykin sääoloihin, mutta käsitykseni mukaan varsinkin keväisin sää voi muuttua paljonkin, eikä tuo ollut mitenkään kovin ihmeellistä.
Voihan toki vaikka Etelä-Suomessakin sataa rakeita kesällä jne, mutta jotenkin jäi käsitys, että nykissä sääolot vaihtelevat rajummin kuin keskimäärin Etelä-Suomessa.
 

Rocco

Jäsen
New Yorkin ilmastosta ei ainakaan vähään aikaan ole puhuttu tässä ketjussa.
-clip-
En ole tarkemmin perehtynty nykin sääoloihin, mutta käsitykseni mukaan varsinkin keväisin sää voi muuttua paljonkin, eikä tuo ollut mitenkään kovin ihmeellistä.
Saman huomasin itse viime vuoden toukokuussa. Mennessä kaupunkiin oli +7, ja kolea sadekeli, seuraavana päivänä pilvetön taivas ja +28.

NYC:stä olen huomannut jälkikäteen sen, miten tolkuttoman paljon siellä on paikkoja missä ei tullut mieleenkään käydä. Alkaen joistakin leffoista tai TV-sarjoista tutuista ravintoloista, päätyen aina kuuluisiin maamerkkeihin ja tapahtumapaikkoihin. Eli niille vinkkinä jotka sinne meinaa mennä, kannattaa ehdottomasti suunnitella reittejä ja paikkoja jo etukäteen.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli niille vinkkinä jotka sinne meinaa mennä, kannattaa ehdottomasti suunnitella reittejä ja paikkoja jo etukäteen.

Ehdottomasti kannattaa kartoittaa, mitä kaikkea itseä kiinnostavaa Citystä löytyykään tunnetuimpien maamerkkien lisäksi. Mutta liian tarkkaan ei kannata suunnitella ja buukata minuuttiaikataulua, koska koko kaupungin atmosfääri on ainakin mun mielestäni ihan poikkeuksellisen mahtava. Saattaapi helposti käydä niin, että menee liiaksi suorittamiseksi. Kaikkea ei kuitenkaan ehdi yhdellä kertaa kiertää ja katsastaa, joten kannattaa jättää tilaa ihan fiilispohjalta kiertelyyn ja suosiolla raakata jotain mestoja pois.

Mutta siinä mielessä olen lainaamani kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että reiteistä kannattaa ottaa etukäteen selvää, koska se auttaa hahmottamisessa ja kallista aikaa ei tuhlaannut turhaan haahuiluun. Vaikka ei haahuilussakaan mitään vikaa varsinaisesti ole.

Viime reissu multa meni ihan vain hengaillessa. Shoppailu vei suuren osan ajasta, mutta kuten aiemmin kirjoitin, sekään ei ollut varsinaisesti suunniteltua. Tosin etukäteen oli selvää, että shoppailu on suuri osa reissua, mutta tarkoitus oli olla mahdollisimman spontaani. Kävellessä vain huomasi mielenkiintoisia kauppoja, joihin sitten astuin sisään ja löysin jotain mielekästä. Vaikka varsinaisesti en missään erityisen "must see"-kohteissa käynytkään, mulle ei missään vaiheessa tullut fiilistä, että jotain olisi jäänyt näkemättä. Kaupungin tunnelman haisteleminen oli itsessään jo niin mahtavaa, että "ohjattu toiminta" ei tuntunut mitenkään erityisen tärkeältä. Kyseessä oli kuitenkin loma, joten oli itseasiassa aika rentouttavaa mennä vain sinne, minne nenä näyttää. Ja koska paikkoja on yhä edelleen näkemättä, mun on palattava kaupunkiin =).
 

El Samuel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kaikille oluen ystäville suosittelen piipahtamista McSorleysin Old Ale Housessa. Paikka on täynnä historian havinaa ja kuuluu olutkulttuurin must juttuihin. Kapakasta saa vain kahta laatua olutta, eli talon tumma ja vaaleeta. Ja kahta lasillista vähempää et kerralla saa ostettua! Ei myöskään kannata liikaa seurata tyhjien lasien pesua, koska jollain herkemmällä saattaa jäädä seuraava lasi juomatta.. Paikka löytyy kolmannen ja toisen avenuen välistä, seittämänneltä kadulta läheltä Cooper Squarea.

Suosittelen lämmöllä.
 

Calder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, K-Vantaa, Buffalo, HämPy
Onpas muuten huimia eroja hotellien hinnoissa eri kuukausina. Tammikuussa hinnat ovat lähes puolet vähemmän kuin vaikka lokakuussa. Houkuttaa kyllä lähteä tammikuussa reissuun.

Syys-Joulukuu taitaa olla Nykissä ihan huippusesonkia, sen vuoksi hinnat myös pilvissä, sen ainakin itse huomasin kun hotellia lokakuulle etsin. Keskikesällä ja talvella hotellit huomattavasti "halvempia".

Oma reissu on siis lokakuussa tulossa. Kun New Yorkin säätiloista oli puhe, niin onko kokemuksia NYC:n säästä lokakuussa, entä onko ruska silloin missä vaiheessa? Central Park ruska-aikaan voisi olla aikamoinen kokemus...
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Nyt on takana yhdeksän reissua USA:han. Kaikki itä-rannikolle ilmaisesta majapaikasta johtuen ja kestot vaihdelleet 8 päivästä 2,5 viikkoon.

NYC:ssä on tullut oltua luokkaa 20 päivää +iltoja päälle ja aina löytyy uutta töllötettävää. Itse tykkäämme suunnitella pari pääkohdetta/käynti mutta muuten vaeltelu kaupungissa on ohjelmanumero sinänsä.

KAupungin ihmiset, hajut, liikenne, kaupat, poliisist, eri etniset ryhmät.... Ihan kaikki yhdessä muodostavat sen jutun ainakin minulle.

Toki meitä on helpottanut se, kun ystävät asuvat Jerseyn puolella ja neuvovat uudet mukavat jutut, hyvät teatterinäytökset jne jne. Auto on käytössä tarvittaessa.

Mutta itse kaupunki on mielestämme ylivoimaisesti paras paikka reissata maailmassa, toki tämä on vain meidän kahden mielipide. Niitähän on yhtä monta kuin per..reikiä kuulemma.

Avoin mieli, hyvät kengät kulkemiseen, sopivasti rahaa, niillä on itse pärjännyt. AI niin, vieläkään ei olla käyty kaupunkikiertoajelulla busseilla...
 

El Samuel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Nyt on takana yhdeksän reissua USA:han. Kaikki itä-rannikolle ilmaisesta majapaikasta johtuen ja kestot vaihdelleet 8 päivästä 2,5 viikkoon.

NYC:ssä on tullut oltua luokkaa 20 päivää +iltoja päälle ja aina löytyy uutta töllötettävää. Itse tykkäämme suunnitella pari pääkohdetta/käynti mutta muuten vaeltelu kaupungissa on ohjelmanumero sinänsä.

KAupungin ihmiset, hajut, liikenne, kaupat, poliisist, eri etniset ryhmät.... Ihan kaikki yhdessä muodostavat sen jutun ainakin minulle.

Toki meitä on helpottanut se, kun ystävät asuvat Jerseyn puolella ja neuvovat uudet mukavat jutut, hyvät teatterinäytökset jne jne. Auto on käytössä tarvittaessa.

Mutta itse kaupunki on mielestämme ylivoimaisesti paras paikka reissata maailmassa, toki tämä on vain meidän kahden mielipide. Niitähän on yhtä monta kuin per..reikiä kuulemma.

Avoin mieli, hyvät kengät kulkemiseen, sopivasti rahaa, niillä on itse pärjännyt. AI niin, vieläkään ei olla käyty kaupunkikiertoajelulla busseilla...

Jep, samanlaisia ajatuksia myös täällä. Tämän vuoden aikana on tullut hengattua Nykissä viitisen viikkoa. Hyvä ystävä asuu Harlemissa ja ollaan asuttu siellä sekä yhdessä hotellissa.

Meillä on ollut kans ajatuksena se, et mennään vaan ihan paikallisten tavoin katteleen juttuja, ja ei oo lähdetty näihin turistijuttuihin mukaan. Paikalliset on ainakin minun mielestä ystävällistä porukkaa ja neuvoja saa melkeen ilman kysymättäkin.

Ei muutaku ostaa viikon metrocardin joka käy myös busseihin, ja ajalee ympäri kaupunkia. Joukkoliikenne toimii hyvin ja uutta bussi/junaa ei tarvi odotella montaa minuuttia.

Lokakuussa kun oltiin nii sää vaihtui semmosta kylmästä vesisateesta, parinkymmenen asteen mukaviin kesäkeleihin. Tuuli voi olla aika kylmää, kun se pääsee puhaltamaan oikeesta suunnasta.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oma reissu on siis lokakuussa tulossa. Kun New Yorkin säätiloista oli puhe, niin onko kokemuksia NYC:n säästä lokakuussa, entä onko ruska silloin missä vaiheessa? Central Park ruska-aikaan voisi olla aikamoinen kokemus...

Olin viime vuoden lokakuun puolivälissä Nykissä. Ei Central Parkissa sen kummempaa ruskaa ollut, tästä ottamastani kuvasta nyt jotain näkyy http://sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos..._157985589562_710079562_2755053_5207041_n.jpg

Sää tosiaan vaihtelee reilusti ihan yhdessä päivässä. Yhtenä silloin päivänä silloin lokakuussa oli pakkasta ja sitten heti seuraavana päivänä 15 astetta lämmintä.
 

Calder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, K-Vantaa, Buffalo, HämPy
JFK:lta keskustaan

Onko suosituksia siirtymiselle JFK:lta hotellille, joka sijaitsee East Houston streetillä ja koneen pitäisi olla perillä iltakahdeksan paikkeilla.

Taksi taitaa kustantaa sen 45 dollaria + siltamaksut + tipit päälle, eli noin 60 dollaria? Junalla pääsisi varmaankin huomattavasti halvemmalla? Miten matka-aika?

Kannattaako taksilla mennä ja näkeekö matkalla NYC skylinen paremmin kuin junasta?
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Onko suosituksia siirtymiselle JFK:lta hotellille, joka sijaitsee East Houston streetillä ja koneen pitäisi olla perillä iltakahdeksan paikkeilla.

Taksi taitaa kustantaa sen 45 dollaria + siltamaksut + tipit päälle, eli noin 60 dollaria? Junalla pääsisi varmaankin huomattavasti halvemmalla? Miten matka-aika?

Kannattaako taksilla mennä ja näkeekö matkalla NYC skylinen paremmin kuin junasta?

Taksilla mennessä näkyy skyline tosi hyvin, mutta on tosiaan himpun verran kallis ja airtrain+metro yhdistelmä on kyllä aika helppo ainakin tuossa tapauksessa:

1. Airtrain Suthpin bulevardille (Jamaica stationia edellinen asema)
2. Metrolla J/Z linjaa kohti Manhattania
3. Jää pois Essex streetin asemalla ja kävelee n. 500 m hotellille.

Ajassa ei ole mainittavaa eroa kuin siinä tapauksessa, että taksi ajaa harhaan tai jumittaa jonnekin ruuhkaan.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
JFK-Brooklyn

No kun näihin kyselyihin on lähdetty niin taksi lienee helpoin tapa päästä JFK:lta Brooklyniin, kutakuinkin Prospect Parkin liepeille?

Osaisiko joku kertoa kuinka kauan kannattaa varata aikaa siihen että siirtyy Manhattanilta tai vaihtoehtoisesti Brooklynistä Nassau Memorialille Islesin matsiin?
 
Viimeksi muokattu:

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Osaisiko joku kertoa kuinka kauan kannattaa varata aikaa siihen että siirtyy Manhattanilta tai vaihtoehtoisesti Brooklynistä Nassau Memorialille Islesin matsiin?
Madison Square Gardenin kupeessa olevalta Penn Stationilta puskettiin junalla Hempsteadin asemalle Long Islandin puolelle muistaakseni n. 45 minuuttia, sieltä otettiin taksi joka ajeli Nassau Memorial Coliseumille n. vartissa.

Reilu tunti meni siis pelkkiin kulkuneuvoilla siirtymisiin, mutta toki matkaan ja kaikkiaan illan ottelutapahtumaan siirtymiseen muuten meni aika kauan sinänsä kun halusi olla ajoissa niin asemalla kuin sitten hallillakin ennen matsia.

Taksimatkalla näki ihan mielenkiintoista hoodiakin, hieman erilaista oli kuin Manhattanin ytimessä. Hallilta takaisin lähtiessä oli kunnon suhari vielä ratissakin, paikallismatsin jälkeen täpötäydellä parkkiksella painoi menemään muun liikenteen vastaisesti ja itsepintaisesti vaan uhosi että muut helvettiin edestä. Alkoi tunnelma lämmetä siinä kaaoksessa sen verran että alkoi jo huolestuttaa että ihan kohta saa taksikuski sakinhivutusta muilta autoilijoilta.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
No kun näihin kyselyihin on lähdetty niin taksi lienee helpoin tapa päästä JFK:lta Brooklyniin, kutakuinkin Prospect Parkin liepeille?

Osaisiko joku kertoa kuinka kauan kannattaa varata aikaa siihen että siirtyy Manhattanilta tai vaihtoehtoisesti Brooklynistä Nassau Memorialille Islesin matsiin?

Kuten Iker jo mainitsikin, niin tuo Penn Station-Coliseum on mahdollista matkata LIRR+taksi-yhdistelmällä noin tunnissakin, mutta 1 1/2h on hyvä varata. Hempstead ei ole mitään mukavaa seutua, mutta juuri taksin nappaamiseen, tai bussinkin, suomalaisen kantti kyllä kestää. Monesti paikalliset suosittelevat Mineolan asemaa ja taksia, eikä sekään juuri kalliimpi kertareissuksi ole, mutta Hempstead on lähin.

Takaisinpäin kannattaa kuskilta varmistaa onko pelin jälkeen autoja hallilla vai pitääkö erikseen soittaa/mennä tien varteen pysäyttämään (ei suuri vaiva).

Hallin ympäristössä ei juuri virikkeitä ole, mutta jos paikalle osuu kauan ennen ovien avaamista, niin Long Island Marriott-hotellin Champions-baari on ennen peliä varsin kelvollinen paikka kostuttaa suu ja hakea tunnelmaa, eikä Bruins tai Kings (?)-paidallakaan turpaansa saa.
 

SannaS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, NY Yankees
Onko suosituksia siirtymiselle JFK:lta hotellille, joka sijaitsee East Houston streetillä ja koneen pitäisi olla perillä iltakahdeksan paikkeilla.

Taksilla matka-aika on aina arvoitus. Hyvässä lykyssä matka sujuu alle tunnissa, huonommassa aikaa saattaa mennä paljon enemmän. Pari viikkoa sitten puolilta päivin autokyytiin JFK:lta Ground Zerolle meni 45 minuuttia. Takaisin kentälle iltapäiväruuhkan aikoihin otettiin A-metro Howard Beachille ja siitä AirTrain terminaaliin. Koska MetroCard oli jo muutenkin ostettu, ei lisäkustannuksia tullut kuin 5 dollaria AirTrainista. Matkaan meni kaikkineen tunti.
 

Outsider

Jäsen
Tuli sitten hetken mielijohteesta päätettyä, että vaihdan talviloman pääsiäiseltä viikolle 9. ja nappasin lennot Finskillä Nykiin.

Kahlasin ketjua toissapäivänä läpi ja useampi oli kysellyt suosituksia hyvistä rock-baareista, mutta kovin paljoa ei tainnut olla vastauksia(?). Pitää vielä lukea ketju joka tapauksessa uudestaan, mutta kaikkia musiikkiin/live-musiikkiin keskittyneitä paikkoja saa nyt mainostaa. Vois yrittää löytää semmosen hostellin, että suht läheltä löytyisi jotain kiinnostavia mestoja, niin ei välttämättä tarviis ilta/yö-menoista hiihdellä aina ympäri kyliä. MSG:ssa olis tarkoitus vierailla reissun aikana ainakin neljä kertaa, joten myös hyvät paikat jälkipeleille kiinnostaa.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös siinä ole kiinteä hinta, muistaakseni 45$? Siis JFK:ltä Manhattanille. En muista pitääkö toi sisällään tipit vai ei...

Ei pidä sisällään tippejä, eli 45 dollaria taitaa olla. Taksijonossa todennäköisesti tullaan nykimään hihasta ja tarjoamaan kyytiä vähän hienommalla autolla. Jossain matkaoppaissa noista nykijöistä varoitellaan, mutta ihan suotta. Eli jos on kiire, niin eikun kyytiin vaan, hinta on sama, mutta kannattaa varmistaa käykö luottokortti. Keltaisissa cabeissahan kortti käy aina.

Kävin Nykissä viimeksi tuossa kolmisen viikkoa sitten. Maailman paras kaupunkihan se edelleen on, mutta hotellien suhteen kannattaa tosiaan olla tarkkana. Olimme ekan yön tässäkin ketjussa mainitussa Wellingtonissa ja totesimme sen paskaksi. Wellington on nuhjuinen ja epämiellyttävä, ei nyt välttämättä mitenkään epäsiisti. Vaihdettiin sitten parin korttelin päähän tuttuun Novoteliin, jossa on aivan loistava hintalaatusuhde. Novoteliin tulee ensi kerrallakin mentyä. Sijaitsee siis Times Squarella, ja olihan kivaa kun tuttu hotellimanageri antoi huoneen ylimmästä, 33:nnesta kerroksesta, josta aukeni huima näköala Times Squaren valomereen.

Reissu oli kolmas Isoon omenaan eikä tuohon kyllä kyllästy ikinä. Tällä kertaa tuli käytyä ensimmäistä kertaa Brooklynin puolellakin enkä oikein tykännyt toisin kuin esimerkiksi Harlemista. Enivei, Times Squaren lisäksi aivan ylivoimaisesti parasta seutua Nykissä on Greenwich Villagen Bleecker Street, jossa on kivoja kauppoja kahviloita ja mukava fiilis.
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei pidä sisällään tippejä, eli 45 dollaria taitaa olla
Juu, vahvistan tuon kiinteän hinnan. Se oikeen lukee jokaisen keltaisen taksin kyljessä. Viimeisen kuukauden aikana olen kaksi kertaa ajanut JFK:lta Manhattanille, ja molemmilla kerroilla on tuohon lisätty tietulli, 5,30 dollaria muistaakseni. Että jos taksikuskille sellaiset 55 dollaria antaa niin tuskin menee kovin pahasti metsään. Toki enempikin varmaan saa tipata mutta tuskin paljon vähempää.

Jos tahtoo säästää niin AirTrain JFK:lta Jamaica-asemalle kuskaa viidellä dollarilla, ja siitä eteenpäin Penn Stationille LIRR-junalla pääsee noin 20 minuutissa vuorokauden ajasta riippuen 5-9 dollarilla. Penn Station sijaitsee Madison square gardenin vieressä 34th kadulla about Manhattin keskellä noin pituussuuntaan ajatellen. Tuo JFK-Jamaica on muistaakseni noin 10-15 minuuttia.
Varsinkin yksin matkaavalle tuo taksin hinta voi kuullostaa kovalta.
 

scholl

Jäsen
Mitä väliä käykö taksissa kortti? Siis USA:han on moneyclippien luvaton maa. Vaikka kaikki shoppailu tapahtuu korteilla niin cashia pidetään taskussa isoja tukkuja. Se on kuitenkin USD, joka siellä käy, jota saa Suomesta vaihdettua jo eli ei ole sitä ongelmaa, etteikö rahaa olisi, kun sinne menee.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Aploodeja scholl, aploodeja! Loistavan paska viesti, jolla et taaskaan onnistunut antamaan hevon kukkua palstalle.

Kortti vaan on niin kätevä, siitä ei pääse yli tai ali. Tipit hoituu samalla kortin summaa muuttamalla. Ei tartte kuljettaa ylimääräistä "kääröä" mukana.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aploodeja scholl, aploodeja! Loistavan paska viesti, jolla et taaskaan onnistunut antamaan hevon kukkua palstalle.

Kortti vaan on niin kätevä, siitä ei pääse yli tai ali. Tipit hoituu samalla kortin summaa muuttamalla. Ei tartte kuljettaa ylimääräistä "kääröä" mukana.

Kyllähän scholl ihan asiaa puhui. Jos vertaa vaikka Nykin "katukioskitarjontaa" Helsingin vastaavaan, niin Nykissä ollaan todella runsaasti edellä. Mikäs siinä, jos haluat jokaisen limusi tai vetesi hakea Duane Readesta ja jonotella, kun laiskat clerkit paiskii ahkeasti töitä. Siis jos sattuu huvittamaan. Huomattavasti nopeammin pääset, kun isket katukioskin ukolle käteistä handuun ja otat juomasi ja jatkat matkaa. Jos jokainen pikkuostos maksettaisiin siellä kortilla (niin kuin Suomessa tehdään), ei siellä muuta tehtäisikään kuin seisottaisiin jonossa. Se yhteiskunta perustuu tekemiseen ja pelkkä korteilla pelaaminen sopii siihen huonosti.

Tottakai korttikin pitää olla, mutta kyllähän nyt käteistäkin pitää löytyä, kun menet tipittämiseen kuningaskuntaan. Mä pelaan aina enimmäkseen käteisellä, jotta pysyy joku järki shoppailussa. Kortteja löytyy useampi lompakosta, mutta niitä käytetään sitten, jos oikeasti tarvitaan.

Ja juu, tahtoisin taas Nykiin. Oikein kovastikin. Mutta ei taida tapahtua. Harmi. No, vastahan mä kesällä kävin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös