Toby Dammit
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- New Jersey Devils
Vuosi toisensa jälkeen pettymyksiä. Mutta silti tässä on ihan positiivinen fiilis joukkueen tilanteesta. Ei muuta kuin eteenpäin.
GM
Fitzgeraldilta ensimmäinen kokonainen (no, kokonainen ja kokonainen) kausi joukkueen GM:nä on takana. Viime offseasonilla tehdyt siirrot onnistuivat osittain, kun Murray ja Kulikov vahvistivat selvästi joukkueen puolustusta. Sen sijaan Johnssonin hankinta ja Vatasen uusi tuleminen eivät onnistuneet yhtä hyvin. Crawfordin yhtäkkiselle eläköitymiselle Fitzgerald ei voinut oikein mitään. Trade deadlinella ei tullut samanlaisia 10+-kauppoja kuin vuosi sitten, mutta ykköskierroksen varausvuoro on näissä olosuhteissa ihan hyvä vastine Palmierista ja Zajacista. Toki tässä täytyy vielä vähän odottaa, mikä vuoro sieltä lopulta tulee.
Fitzgeraldilla tuntuu olevan suht selkeä visio, mihin suuntaan hän haluaa joukkuetta viedä. Pakistoon on tuotu puolustavia puolustajia ja maalivahtiosastoa on yritetty parantaa. Hyvä niin.
Valmennus
Kaksijakoinen fiilis Ruffin ja kumppaneiden ekasta kaudesta. Viidellä viittä vastaan joukkueen peli otti selvästi askeleen eteenpäin, mutta erikoistilannepelaaminen tappoi joukkueen vähäiset menestysmahdollisuudet. Kauden jälkeen Ruff korosti koko valmennustiimin roolia erikoistilannepelaamisen parantamisessa, mikä varmasti pitää osittain paikkaansa, mutta ei tässä silti voi antaa puhtaita papereita Recchille ja Nasreddinelle. Toisaalta tämä oli monella tapaa hankala kausi kehittää noita osa-alueita, kun joukkueessa oli paljon uusia/nuoria pelaajia ja kovan ottelutahdin takia harjoitukset jäivät vähiin. Parempaa pitää silti saada ensi kaudella aikaan.
Ruff on kerännyt pelaajilta ja Fitzgeraldilta paljon kehuja siitä, miten tämä on saanut kehitettyä nuoria pelaajia ja antanut näille kentällä luottoa. Myös Recchi on kerännyt kehuja työstään Hughesin kanssa.
Hyökkäys
Kirjoitin ennen kauden alkua, että Devilsin hyökkäyskalusto tuntuu köykäisemmältä kuin vuotta aiemmin. Se piti osittain paikkaansa, etenkin kun veteraanit Palmierin, Gusevin jne. johdolla pelasivat heikon kauden. Onneksi nuoriso-osasto otti isoja askelia eteenpäin. Hughes pelasi paljon paremmin kuin ekalla kaudellaan. Sharangovich teki hienon läpimurron joukkueeseen, samoin Kuokkanen. McLeodista tuli viime kaudella ihan oikea NHL-pelaaja. Myös Zacha pelasi parhaan kautensa. Monelta osin joukkue meni siis eteenpäin.
Hyökkäyksessä on silti tarvetta yhdelle tai mieluummin kahdelle kunnolliselle laiturille sekä kolmosketjun sentterille, ellei McLeod sitten kykene ottamaan ensi kaudella vielä isompaa roolia.
Ensi kauden tärkeimmät toiveet ovat Hughesin lopullinen läpimurto sekä Hischierille ehjä kausi alle ja iso steppi sielläkin suunnalla eteenpäin.
Puolustus
Smith oli iloinen yllätys, samoin Kulikov ja Murray. Ylipäätään Devilsin pakisto näytti paikoitellen jopa NHL-tason puolustukselta. Ei sillä, kyllä sitä on vielä varaa kehittää, ja paljon. Toiveena onkin, että Fitzgerald saa hankittua pakistoon kunnollisen oman pään luudan.
UFA-markkinoilta Oleksiak olisi houkutteleva nimi, mutta hänelle on kysyntää muuallakin. Hamiltonin hankintaan en usko. Murrayn jatkosopimus voisi olla ihan jees vaihtoehto. Myös Martinez on eräs vaihtoehto, jos tämä ei jatka Vegasissa.
Maalivahdit
Hetken aikaa tilanne näytti hyvältä, mutta Crawfordin ura Devilsissä jäi lyhyeen. Blackwoodin kausi oli puolestaan aikamoista vuoristorataa, kiitos muun muassa koronan. Ensi kaudeksi joukkue tarvitsee hyvän 1B-maalivahdin. Tai kuten viime vuonna kirjoitin: "Mikäli Devils haluaa taistella ensi kaudella pudotuspelipaikasta, Blackwoodin rinnalle tarvitaan UFA-markkinoilta toinen maalivahti."
UFA-markkinoiden kiinnostavimpia nimiä ovat Driedger, Ullmark, Andersen, Mrazek, Bernier, Reimer ja Halak. Unohdinkohan jonkun? No, en kai. Olen yllättynyt, jos noista maalivahdeista ei löydy Devilsin ensi kauden 1B-maalivahtia. Tai siinä tapauksessa Fitzgerald hankkii maalivahdin treidillä. Tyyliin Khubodinin halvalla, tai lähes ilmaiseksi, Dallasista.
Lupaukset
Smithiltä erinomainen debyytti Devilsissä. Myös Bahl oli positiivinen yllätys, vaikka hänen pelipaikkansa NHL:ssä ei ole ensi kaudella mitenkään varma. Muista pakkilupauksista Vukojevicilta ja Okhotiukilta ihan asiallinen kausi AHL:ssä. Viime vuoden draftissa varattu Mukhamadullin pelasi lupaavan kauden aloituksen KHL:ssä. Myöhemmin meno vähän hyytyi loukkaantumisten jne. takia. Kiinnostavaa nähdä, minkälainen pelimies hänestä tulee.
Hyökkääjistä Foote on lähimpänä NHL-paikkaa. Siis jos Maltsev, Boqvist ja muut useamman pelin Devilsissä pelanneet pelaajat jätetään pois laskuista. Clarkelta positiivinen kausi AHL:ssä. Viime vuoden draftista varatuista pelaajista Mercer pelasi erittäin hyvän D+1-kauden. Sen sijaan Holtzin kausi oli erikoinen, kun koronaan/junnukisoihin asti hän pelasi SHL:ssä erinomaisesti, mutta sen jälkeen oli tosi tahmeaa. Pudotuspeleissä yksi kova matsi tehoin 2+1 (vai 2+0), sitten AHL:ään kokeilemaan. Toivottavasti hän saa hyvän treenikesän alleen ja ensi kaudella tasaisuutta otteisiinsa. Olisi tärkeää, että kahdesta viime vuoden ykköskiekan varauksesta tulisi kunnollinen pelimies Devilsiin.
Draft
Ensi viikolla selviää, millä paikalla Devils pääsee varaamaan heinäkuussa. Vaihtoehdot ovat 1., 2., 4., 5. ja 6. sekä Islandersin vuoro sijojen 19-31 välillä, kai. Siellä on hyvä tilaisuus yrittää vahvistaa pakistoa Powerin, Hughesin, Clarken tai Edvinssonin avulla. Tai jos parhaat pakit ovat jo menneet, niin sitten Eklund tai Guenther Hughesin tai Hischierin kaveriksi. Eikä sekään haittaisi, vaikka sieltä tulisi kolmas kova sentteri Beniersin muodossa. Täytyy tuumailla Islandersin varausvuoroa lisää sen jälkeen, kun sen sijoitus selviää.
UFA-markkinat
Listasin jo kiinnostavia UFA-maalivahteja ja puolustajia. Hyökkääjistä kiinnostusta herättävät muun muassa Coleman, Goodrow, Granlund ja Hyman. En usko, että etenkään kaksi viimeksi mainittua ovat realistisia vaihtoehtoja Devilsille. Onhan siellä sitten mahdollisesti Nugent-Hopkinsia, Schwartzia, Tataria ja kumppaneita, mutta en oikein tiedä, miten suhtautua heihin. Jokaisen kohdalla oleellista on sopimuksen hinta ja erityisesti pituus.
Seattlen laajennusdraft
Todennäköisimmät lähtijät: Butcher, Johnsson ja Bastian. Jos pitäisi veikata, Seattle nappaa itselleen Bastianin. Tai Butcherin. Tai Johnssonin. Heh. No, eipä tuossa mitään oleellista menetä.
Treidimarkkinat
Seattlen laajennusdraft ja paikoillaan pysyvä palkkakatto tuovat omat kiinnostavat käänteensä treidimarkkinoihin. Eli Fitzy, olepas ystävällinen ja hanki Devilsiin pari kovaa nimeä vaihdossa pähkinöihin.
Tavoitteet kaudeksi 2021-2022
En usko Devilsin pudotuspelipaikkaan, mutta olisi kivaa, jos joukkue pystyisi tappelemaan siitä kunnolla. Samalla sitten joukkueen nuoret pelaajat ottavat isoja askelia eteenpäin. Olisi myös erinomaisen mukavaa, jos Devils saisi vahvistettua puolustusta sekä parannettua maalivahtipeliä ja erikoistilannepelaamista. Näillä ohjeistuksilla päästäänkin jo pitkälle.