Ei se vaadi muuta kuin peli pääosaan ja turha skeida pois.
Kiitos Mack. Ottamatta kantaa edelliseen puheenvuoroosi ja siinä esiintyneisiin henkilökohtaisuuksiin ja valheellisiin arvailuihin, haluan kiinnittää huomion ja huomiosi olennaiseen.
MIKÄÄN EI OLE MITÄÄN VAILLA TUNNETTA.
Ihmissuhteet & romantiikka kutistuvat konemaiseksi hydrauliseksi liikesarjaksi.
Hyvällä autolla ajamisen nautinto muuttuu siirtymiseksi kohteesta x kohteeseen y.
Asiantuntija muuttuu puhuvaksi pääksi, jonka teoreettisia kaavoja ja pelikirjoja jaksaa tulkita ja kuunnella vain johtavat alan asiantuntijat - ei suuri yleisö. (Ymmärtääkseni kaltaisiani urheilunkuluttajia on muitakin. Viihdettä, ei teoriaa. Paitsi jos töitä tehdään vakuuttaakseen kollegat ja lajin sisällä toimivat asiantuntijat.)
Jopa oluen juonti muuttuu nielun hissimäiseksi liikkeeksi - saunan, meren ja maailmanparannuksen painuessa syvälle suorittamisen alle.
Urheilussa tärkeintä on urheilu. Olen samaa mieltä. Mutta väitän, että syymme seurata urheilua ovat paljon syvemmällä kuin itse teknisessä suorittamisessa. Urheilun syvimpien ja tärkeimpien vaikuttimien ääreen meidät ohjaa tunne siitä, miksi urheilu, jääkiekko, on meille tärkeää. Mikä saa meidät iloitsemaan jonkin liigaseuran menestyksestä? Miksi jonkun yksittäisen pelaajan onnistuminen lämmittää? Miksi itkemme kun Leijonat voittavat maailmanmestaruuden?
Väitän, että syyt ovat syvemmällä, kuin sinänsä hienon lajin taktiikassa, säännöissä tai teknisessä suorittamisessa.
Siksi toivon, että niin Urho, kuin Nelonenkin jatkavat tunteiden tulkkeina. Tekevät pelaajakortteja, juttuja, taustoituksia, haastatteluita. Luovat tunnesiteitä pelaajiin, liigaan, joukkueisiin ja lajiin. Enkä ainoastaan toivo - minä pyydän.
Sanoisin, että lajin alkulähteillä, Kanadassa tämä on ymmärretty aika hienosti niin tv- kuin lehtijournalisminkin puolella.
En halua, enkä aio heilutella hanskojani kenenkään puolesta, enkään varsinkaan palstaveljiäni vastaan. Tunteet on hyvä näyttää, katsomossa, kotikatsomossa, keskusteluissa.
”Half the game is mental, the other half is being mental.”