NBA

  • 633 476
  • 4 377

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Yksi runkosarjamatsi muiden joukossa, jonka voittaminen oli ehkäpä Spursille tärkeämpää, mitä Warriorsille, jolta puuttui pari tärkeää pelaajaa ja Steph Currykin näytti olevan ihminen. Toivottavasti nämä kaksi upeaa joukkuetta kohtaavat kevään playoffeissa. Sen kaikki varmasti haluaisivat nähdä.
 

Dorian Gray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johdossa oleva joukkue
Samaa mietin kuin ylläkirjoittaneet. Warriorsilla kolme poissaoloa, Currylla heikko päivä, pelitempo oli Spursin toiveiden mukainen ja silti ero vain kahdeksan pistettä kotikentällä.

Popovic on velho ja yksi kaikkien aikojen palloiulajivalmentajista, mutta vielä en lähtisi julistamaan, että hän on löytänyt loitsun Warriorsin lyömiseen. Vaikeaa uskoa, että joukkue onnistuisi seitsemän pelin sarjassa neljästi noin täydellisesti.

Melko varmana pidän, että nämä kohtaavat konferenssifinaalissa ja että tästä parista löytyy myös mestari. Ällistyttävän korkealla tasolla liikkuvat molemmat
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Popovic on velho ja yksi kaikkien aikojen palloiulajivalmentajista, mutta vielä en lähtisi julistamaan, että hän on löytänyt loitsun Warriorsin lyömiseen. Vaikeaa uskoa, että joukkue onnistuisi seitsemän pelin sarjassa neljästi noin täydellisesti.

Pitää myös muistaa, että GSW pelaa hyvin suurella todennäköisyydellä playoffit kotiedun kera, mikä on todella merkittävä asia. Warriors ei ole hävinnyt kotonaan jotain vuoteen?
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Finaaleissa hävisivät kerran jatkoajalla LeBronille. Siitä on vain reilut puoli vuotta...
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Aika monet NBA-asiantuntijat pitävät Steph Curryä pelintekijöiden joukossa hyvänä ja jopa aliarvostettuna puolustajana.

Ja tässä erinomainen video tästä asiasta. Why Steph Curry is an Elite Defender - YouTube

Kyseessä on erinomaisen Bballbreakdown-sivuston videopätkä Curryn puolustamisesta.

Kannattaa @VilleLeino katsella tuo tarkalla silmällä ja miettiä sitten, että kuinka paljon kuraa annat Steph Curryn puolustamisesta pelkällä mutu-tuntumalla.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Ja tässä erinomainen video tästä asiasta. Why Steph Curry is an Elite Defender - YouTube

Kyseessä on erinomaisen Bballbreakdown-sivuston videopätkä Curryn puolustamisesta.

Kannattaa @VilleLeino katsella tuo tarkalla silmällä ja miettiä sitten, että kuinka paljon kuraa annat Steph Curryn puolustamisesta pelkällä mutu-tuntumalla.
Tuon videon perusteella on kyllä aika huuhaa-sivusto. Jopa Melo saadaan näyttämään hyvältä puolustajalta, kun näytetään vain parhaita clippejä miehen peleistä. Tuo videon otsikko on jo täysi vitsi. Eliittipuolustaja? Olisivat nyt edes maltillisesti väittäneet Currya hyväksi puolustajaksi. Erästä kommentoijaa lainaten, seuraavaksi tekevät varmaan videon miksi DeAndre Jordan on huippuheittäjä.
Curry ei ole lähelläkään liigan eliittipuolustajien(esim. CP3, Wall) tasoa. Currysta ei voi puhua edes samassa lauseessa, koska HÄN EI VARTIOI PARHAITA PELAAJIA. Jos Curry olisi eliittipuolustaja, Thompson ei joutuisi puolustamaan liigan eliitti pointteja vastaan Curryn sijaan.
Lisää huumoria saadaan, kun videon "asiantuntija" ottaa todesta Warriorsin trainerin höpöhöpö-puheet, että Currylla olisi Ezelin jälkeen joukkueen paras dead bench-tulos. Yeah, right.

Olen nostanut Curryn puolustamisen, tai sen puutteen, esiin, koska jotkut hullut ovat ruvenneet puhumaan hänestä Jordanien ja kumppanien yhteydessä. Currysta ei voi puhua samassa lauseessakaan Jordanien ja Magickien kanssa. Nämä historian kovista kovimmat olivat eliittipelaajia niin hyökkäys- kuin PUOLUSTUSPÄÄSSÄ. Curry ei todellakaan ole eliittipuolustaja. Lisäksi Currylla on todella todella paljon matkaa näitten miesten tekoihin isoissa peleissä. Viime kevään finaaleissa mies jäi täysin Jamesin varjoon ja Iguodala täytyi nostaa avaukseen pelastamaan Warriors.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Warriors kävi rikkomassa huimalla vieraspeliesityksellä San Antonio Spursin puhtaan kotisaldon ja on nyt tasoissa legendaarisen Chicago Bullsin voittoennätyksen kanssa. Yksi peli vielä jäljellä, joten 73 voittoa saattaa hyvinkin toteutua.
 

Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Warriors kävi rikkomassa huimalla vieraspeliesityksellä San Antonio Spursin puhtaan kotisaldon ja on nyt tasoissa legendaarisen Chicago Bullsin voittoennätyksen kanssa. Yksi peli vielä jäljellä, joten 73 voittoa saattaa hyvinkin toteutua.

Jep kaikkien aikojen tiimi, ja kaikkien aikojen pelaaja Steph " mister MVP" Curryyyyy. Nuff said. Hienoa muuten että kyykyttivät yliarvostettua Spursia, ja vielä vieraissa.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Suosikkijoukkue Bulls on sitten virallisesti ulkona pudotuspeleistä. Viimeksi näin kävi kaudella 2007-2008. Nyt pitää vaan toivoa, että käy käsittämätön tuuri lotteryssa ja päästään varaamaan Ingram tai Simmons.
 

Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Suosikkijoukkue Bulls on sitten virallisesti ulkona pudotuspeleistä. Viimeksi näin kävi kaudella 2007-2008. Nyt pitää vaan toivoa, että käy käsittämätön tuuri lotteryssa ja päästään varaamaan Ingram tai Simmons.

Näin ei olisi muuten ikinä käynyt, jos olisi avainmiehet olleet terveitä tällä kaudella. Itse rankkaan Bullsin ihan tuonne top-3/4 Idässä parhaalla kokoonpanolla.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Näin ei olisi muuten ikinä käynyt, jos olisi avainmiehet olleet terveitä tällä kaudella. Itse rankkaan Bullsin ihan tuonne top-3/4 Idässä parhaalla kokoonpanolla.

Rose pelasi 66 peliä, Butler samoiten, ja Gasol 72 eli eivät nyt mitään kauheaa määrää pelejä missanneet. Enemmän olisi näköjään kuitenkin pitänyt pelata, jotta pudotuspeleihin olisi Bulls mennyt.
 

Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Rose pelasi 66 peliä, Butler samoiten, ja Gasol 72 eli eivät nyt mitään kauheaa määrää pelejä missanneet. Enemmän olisi näköjään kuitenkin pitänyt pelata, jotta pudotuspeleihin olisi Bulls mennyt.

Eikös Mirotic ollut kans aika paljon poissa? Ja millaisia minuutteja nuo avainmiehet pelasivat, koska jotenkin sellainen kutina että eivät olleet ihan täydessä iskussa joka pelissä missä pelasivat.
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Butler 37,1, Gasol ja Rose 31,8 min per game. Mirotic 65GP 24,7MPG.
 

Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Koben jäähyväispeli sit huomenaamulla 5.30 Suomen aikaa. Yksi kaikkien aikojen suurista mitä tulee koripalloiluun ja urheiluun yleensä.

Ps. Löytyykö palstalta vielä näinä päivinä Lakers-faneja (?)
 

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Kobe läväytti viimeisen pelin kunniaksi 42 minuuttiin 60 pistettä, neljä levypalloa ja neljä syöttöä. Aika jäätävä lopetus uskomattoman hienolle uralle.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Joo olihan aika kova lopetus, tosin melkoista räiskimistä ollut kun ottanut 21 kolmosen heittoa joista vain 6 sisään. Toisaalta kokonaisuudessa heittoprosentti ei ihan huono ollut 22-50.
 

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
73-9. Huh mikä rekordi.

400 kolmosta kaudessa. 402. Onhan tuokin luku. Joku viisi per peli. Keskimäärin. Aivan älytöntä.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Kobe läväytti viimeisen pelin kunniaksi 42 minuuttiin 60 pistettä, neljä levypalloa ja neljä syöttöä. Aika jäätävä lopetus uskomattoman hienolle uralle.
Siis todella säälittävä. Mitä siitäkin olisi tullut, jos Teemun viimeisessä runkosarjapelissä kaikki joukkuekaverit olisivat vaan syöttäneet Teemulle joka tilanteessa ja vastustajakaan ei olisi oikein motivoitunut voittamaan. Siis niin paljon mieluummin katson, kun tosissaan joutuu pelaamaan vielä viimeisessä pelissäänkin, siitä tulee minulta respektia. Ei siinä, etteikö Kobe olisi ollut aikoinaan todella kova pelaaja, NBA:n paras aikoinaan, mutta kyllä tuollainen lässyttely oli kunnioituksen irvakuva. Tietenkään mitään tekemistä tällä ei koripallon kanssa ole, mutta vaimoni jaksoi vielä muistuttaa, miten Kobe petti vaimoaan kai monen eri naisen kanssa. No, eletään niissä hyvissä muistoissa, mitä tämä viimeinen peli ei valitettavasti ollut.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Niin... Merkityksetön, kauden päättävä matsi ja legenda pelaa viimeistä peliään - mitä odotit?
Jotain samaa kuin Teemu Selänteen runkosarjan viimeinen peli. Saiko se pistettäkään siinä? En muista oliko siinä kauhean kovat panokset, muistaakseni ei. No joo, Teemu voitti kaikki kolme, kaksi, ja yksi tähteä pelissä, joka tietenkin oli vähän vitsi, mutta muuten hän tahkoi totuttuun tehottomaan viimeisten kausien tapaansa.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Saadaankohan sitä GSW-OKC konfrenssifinaalit aikaan? OKC johtaa Spursia tällä hetkellä otteluvoitoin 3-2, joten Durant ja Westbrook ovat johdattamassa Oklahomaa pienimuotoiseen yllätykseen.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Saadaankohan sitä GSW-OKC konfrenssifinaalit aikaan?

Kyllä vaan! Spursin papparaiset eivät jaksaneet vetää viimeistä vaihdetta silmään ja OKC matkaa selkeän 113-99 voiton myötä konfrenssifinaaleihin haastamaan hallitsevan mestarin. Hieno sarja tulossa.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Spurs alkaa olemaan taas pleijarien lähestyessä mestaruus-kuosissa, ja sillä on täydet mahdollisuudet voittaa hehkutettu Warriors konferenssi-finaaleissa, kiitos huikean penkin. Ensinnäkin penkiltä löytyy mies joka ansaitsee saada kauden päätteeksi sixth man-palkinnon, eli Patty Mills, joka on pelannut aivan maagisen kauden ja jättänyt Parkerin aivan varjoon. Sitten löytyy kesällä hankittu West, joka on myös ollut maaginen. Tähän päälle heitetään Manu, Diaw ja juuri hankittu Kevin Martin, niin tuolle penkille ei pysty kukaan vastaamaan liigassa.

Sarjan parhaalla penkkiporukalla ei menty edes lännen konfrenssifinaaliin ja näinköhän edessä on muutosten kesä San Antioniossa? Saattaa olla, että yksi kaikkien aikojen power forwardeista eli Tim Duncan ripustaa koriskengät naulaan ja lisäksi on mielenkiintoista nähdä, että mitä Parker ja Ginobili tekevät. Spurs houkuttaa varmasti pelaajia huippuvalmentajalla ja pelkästään olemalla todellinen huippuorganisaatio ja ehkä nyt olisi hyvä aika tehdä nuorennusleikkaus joukkueeseen, koettaa olla KD-jahdissa täysillä mukana ja alkaa rakentamaan siitä uutta nousukautta. On vaikea nähdä, että nykyrosterilla kyettäisiin enää pärjäämään tulevina vuosina nykyrungon vanhentuessa entisestään.
 
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Sarjan parhaalla penkkiporukalla ei menty edes lännen konfrenssifinaaliin ja näinköhän edessä on muutosten kesä San Antioniossa?
Näin tarkkaan Spursin otteita seuraavana täytyy sanoa, että se penkki oli mulle ainakin näissä playoffeissa pettymys. Kaksi vuotta sitten penkkimiehet, erityisesti Boris Diaw ja Patty Mills, kontribuoivat väkevästi Spursin mestaruuteen päättyneen playoff-runin aikana. Tänä vuonna oli aika paljon vaisumpaa. Ginobili on jo pitkään ollut kaukana parhaiden päiviensä tasosta ja erityisen herkkä pallonmenetyksille. Runkosarja oli Manulta vähän parempi, mutta nyt OKC:ta vastaan oli taas vaikeaa. David Westille ei oikein missään vaiheessa löydetty kunnon roolia. Boban Marjanovicille ja Kevin Martinille Pop antoi peliaikaa tässä viimeisessä matsissa, kun tilanne oli jo epätoivoinen. IMO olisi voinut kokeilla näitä jätkiä jo aiemminkin.

Spurs voitti 67 peliä runkosarjassa, mutta kyllähän niissä Warriors-peleissä näki, että ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun vastaan asettuu yhtä lahjakas ja hyvin koutsattu mutta vielä paljon urheilullisempi, nuorempi ja nopeampi joukkue. Runkosarjassa tempo on useimmissa peleissä sen verran alhainen, että konkaritkin pysyvät mukana. Playoffeissa tempo kuitenkin nousee, ja tämän seurauksena mm. Duncan putosi aika pahasti kyydistä.

Mielenkiintoinen offseason on Spursilla edessä. Jotenkin olisi syytä tätä joukkuetta vahvistaa. KD on tietysti se tavoitelluin vapaa agentti, mutta uskon hänen jäävän Oklahomaan 1+1-vuotisella sopimuksella, jossa toinen vuosi on pelaajaoptiolla. Tämä mahdollistaa sen, että hän voi vielä yhden kauden ajan yrittää voittaa mestaruutta Westbrookin kanssa (elleivät sitten voita jo nyt) ja suunnata sitten vapaiden agenttien markkinoille vuoden päästä yhdessä Westbrookin kanssa. Palkkakattohan nousee tulevana kesänä, mutta 2017 se nousee uudestaan. Näin KD pystyy myös maksimoimaan omat tienestinsä, koska maksimisopimuksen arvo nousee palkkakaton mukana. Ja jos kaikki kusee esimerkiksi pahan loukkaantumisen muodossa, voi hän jättää pelaajaoption käyttämättä ja netota tästä ensi kesän sopimuksesta yhteensä melkein 60 miljoonaa.

Jos Durant ei ole saatavilla, lienee Spursin seuraava targetti PG Mike Conley. Conley olisi pitkäaikainen korvaaja Parkerille vähän samalla tapaa kuin Aldridge on Duncanille. Näin Parkerin roolia voidaan pienentää, koska hänelläkin alkaa ikää olla jo aika paljon mittarissa ja se myös näkyy. Aivan unelmaskenaariossa Memphis menettää ensin Conleyn Spursiin ja sitten toteaa, ettei tästä tule enää paskaakaan. Sen jälkeen he neuvottelisivat diilin, jossa Marc Gasol kaupataan Spursiin. Tällöin Spursilla olisi kasassa aloitusviisikko Conley-Green-Kawhi-LA-Gasol. Tuossa olisivat Golden State ja OKC:kin kovilla.

Jos taas kaikki unelmaskenaariot jäävät toteutumatta, on Spurs edelleen kova joukkue mutta silti voimasuhdevertailuissa Warriorsin, Thunderin ja Cavsin takana. Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikilla edellämainituilla on avainpelaajia, jotka ovat kärsineet viime vuosina loukkaantumisista. Eli Spurs olisi eräänlaisissa kyttäysasetelmissa sen varalta, että paremmilla joukkueilla asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Sen sijaan jos Spurs haluaa päästä siihen asemaan, että he pystyvät kukistamaan terveen Warriorsin/OKC:n/Cavsin, tarvitaan kesällä juuri niitä Conleyn ja Gasolin kaltaisia täsmävahvistuksia.

Mitä taas Duncaniin ja Ginobiliin tulee, niin herrat tietenkin itse päättävät tulevaisuudestaan. Jos he päättävät jatkaa vielä yhden kauden, pitää kummankin roolia rotaatiossa edelleen pienentää. Pitkään näiden legendojen varaan saattoi laskea paljon, mutta nyt se ns. father time alkaa olla käsillä vääjämättä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös