Tunnetko ketään tuon häirikön ympärillä olevista naapureista? Vaikka et tuntisikaan, niin sinuna menisin jututtaa. Voihan se olla, että on ollut häiriöksi muillekin, vaikka ei olekaan mennyt isännöitsijän tietoon. Mitä itse muistan kerrostaloasumisesta niin paremmin ne äänet kuuluu sen metelöijän asunnon yläpuolelle. Käy jututtaa sitä ketä siellä asuu, sano miten kärsit siitä metelistä ja pyydä häntä tekemään palvelus olemalla isännöitsijään yhteydessä.Tänään taas musa pauhaa, isännöitsijä voimaton kun kukaan muu ei musiikista ole valittanut.
Sen seinänaapurit taitaa asua talven espanjassa jossen väärin ole ymmärtänyt, plus musa ei kuulu seinänaapureihin juuri ollenkaan, kun kaapit sopivissa kohdissa joka mökissä.Tunnetko ketään tuon häirikön ympärillä olevista naapureista? Vaikka et tuntisikaan, niin sinuna menisin jututtaa. Voihan se olla, että on ollut häiriöksi muillekin, vaikka ei olekaan mennyt isännöitsijän tietoon. Mitä itse muistan kerrostaloasumisesta niin paremmin ne äänet kuuluu sen metelöijän asunnon yläpuolelle. Käy jututtaa sitä ketä siellä asuu, sano miten kärsit siitä metelistä ja pyydä häntä tekemään palvelus olemalla isännöitsijään yhteydessä.
Kuulostaa aivan samalta touhulta mitä jouduin itse sietämään reilu vuosi sitten. Ei loppunut tuokaan vaikka soitin poliisit useampaan otteeseen ja isännöitsijäänkin olin yhteydessä, mutta onneksi oli vuokra-asunto niin totesin helpoimmaksi ratkaisuksi muuttaa itse pois.Update part II:
Nyt tää yläkerran mestari on päättänyt alkaa kutsumaan kavereitaan aina klo 22:00 jälkeen kyläilemään. Taloyhtiössä siis hiljaisuus 22-07.
Mestarit keksivät aina hauskoja vitsejä ja naureskelevat niille kovaan ääneen, siirtelevät ilmeisesti jotain huonekaluja ja muutenkin ikävää tömistelyä hiljaisuuden jälkeen.
Vittu alkaa tää riittämään tää touhu.
Kiitos.Kuulostaa aivan samalta touhulta mitä jouduin itse sietämään reilu vuosi sitten. Ei loppunut tuokaan vaikka soitin poliisit useampaan otteeseen ja isännöitsijäänkin olin yhteydessä, mutta onneksi oli vuokra-asunto niin totesin helpoimmaksi ratkaisuksi muuttaa itse pois.
Tsemiä sinne jaksamiseen kun onhan tuo aivan helvetin raskasta henkisesti.
Pitänee varmaan seuraavan kerran soittaa maijat paikalle ja kysyä heidän mielipidettään asiaan.
Nuo kommentit ovat kuin suoraan itseltäni muutama vuosi sitten.Eikä mua nyt yleisesti haittaa, jos päivisin meluaa tai huutaa. Laittaa vaan töllön kovemmalle tai kuuntelee musaa niin on ihan jees. Vituttaa vaan kun öisin pitää aina hengailla niitten frendien kanssa ja mekastaa.
Pitänee käydä jonain päivänä juttelemassa, jos vielä jatkuu. Ei mitään ihan kauheeta mekkalaa kuitenkaan ole, mutta sellaista kuitenkin että nukahtamisesta tulee hankalaa.
Eikä sekään nyt jos frendejä tulee illalla käymään, niin toki sekin on ok. Ymmärtäisi vaan että kaikki töminä ja kovat äänet kuuluu yllättävän kovaa alempaan kerrokseen.
Meillä sentään hyvät väliseinät niin seinänaapureista ei kuulu pihaustakaan, mutta tuolta yläpuolelta kuuluu silloin tällöin tuota ihmeen ölinää.Nuo kommentit ovat kuin suoraan itseltäni muutama vuosi sitten.
Merkittävä syy siihen, miksi asun nykyään isolla velalla rakennetussa omakotitalossa on se, ettei kaupungin vuokrayksiöissä asuneita metelöitsijöitä saatu taloyhtiössä kuriin. Kaikki muut asunnot olivat yksityisten ihmisten omistusasuntoja.
Ensin seinän taakse muutti n. viisikymppinen nainen, jonka erikoisalaa oli ryyppyiltojen järjestäminen perjantaisin ja arkipyhien aattoina. Yleensä sinne kokoontui hänen lisäkseen kahden miehen ja yhden todella käheä-äänisen naisen seurue, joilla volyymi ja riitelyn taso nousi aina aamua kohden. Arkiöisin oli yleensä ihan hiljaista.
Kun tuosta päästiin, muutti kerrosta alemmaksi n. viisikymppinen mies, joka oli täysi alkoholisti ja ystäväpiiri samaa sarjaa. Heillä eivät arki ja viikonloput eronneet äänentasossa mitenkään toisistaan. Välillä laulettiin umpihumalassa karaokea aamuyöllä, välillä tapeltiin äänekkäästi, välillä siirrettiin huonekaluja keskellä yötä kauhean örinän säestyksellä. Monesti keskellä yötä asuntoon tuli porukkaa lisää. Sinne soitettiin muutaman kerran poliisit ja aina, kun poliisiauto ajoi pihaan, tuli tässä asunnossa ihan hiljaista. Ainakin kerran poliisit ottivat sieltä yhden tyypin mukaan, äänistä päätellen pienen painin jälkeen. Seinän ja lattian läpi kuultuna tämän seurueen jutut olivat lähinnä tasoa "Kun Kake pääsee lusimasta, mä vedän sen kylmäks!" Lähetin isännöitsijälle monta kertaa tarkkoja selvityksiä kellonaikoineen, mitä häiriötä on ollut, mutta ei tämän asukkaan häätöön oikein meinattu saada vauhtia. Jotenkin homma kuitenkin lopulta saatiin eteenpäin. Isännöitsijä kertoi tuntevansa kaupungin vuokrafirman asukasvalinnoista vastaavan henkilön, ja hänen kanssaan oli kuulema sovittu, ettei jatkossa tällaisia henkilöitä valita.
Jäi epäselväksi, ketä asuntoon jatkossa oli valittu, koska välillä siinä asui latvialainen lapsiperhe, välillä latvialaisia miehiä, sitten taas se lapsiperhe ja jälleen jotain työmiehiä. Välillä asunto oli pitkään tyhjillään, ja sitten sinne yhtäkkiä ilmestyi pariksi viikoksi latvialainen ryyppyporukka. Ovessa säilyi koko ajan sen edellisen suomalaisasukin sukunimi. Lapsiperheen aikana oli hiljaista, mutta muuten meininki jatkoi edellisten asukkaiden linjaa. Karaokea laulettiin aamuyöllä, musiikkia kuunneltiin siten, että välillä käännettiin äänet pois, välillä kovalle, välillä äänet pois, välillä kovalle jne. Baarista tultiin aamuyöllä jatkoille arkisinkin, ja monesti hiljaista tuli vähän ennen kuin itse piti lähteä töihin. Kävimme heidän ovellaan joskus isommalla ja joskus pienemmällä porukalla valittamassa. Monesti kuului, kun joku asunnossa olleista puhui puhelimessa suomea tai englantia, mutta yllättäen sieltä ei ikinä löytynyt yhtään muun kuin latvian taitoisia, kun ovelle ilmestyi joukko vihaisia naapureita.
Suunnilleen tässä vaiheessa teimme päätöksen oman talon rakentamisesta. Kyseisessä kerrostalossa tuli samoihin aikoihin myyntiin talon hiljaisemmalta puolelta (lue: kauimpana vuokrayksiöistä), ylimmän kerroksen kulmasta, kiinnostava, saunallinen asunto, jonka ostoa harkitsimme. Vaimon kanssa oli joskus ollut juttuakin, että se olisi ehdottomasti koko yhtiön paras paikka. Totesimme kuitenkin, että tämä ei ikinä muuksi muutu, vaan aina saa jännittää, kun asukkaat vaihtuu. Joten päädyimme aloittamaan rakennusprojektin.
Aina välillä joku entisistä naapureista tulee jossain vastaan, ja silloin tulee kysyttyä, mikä on meininki nykyään kyseisessä talossa. Viimeiset vuodet siellä on kuulema ollut ihan hiljaista ja rauhallista.
Kun nisteistä oli puhe yllä, niin vähän reilun puolen vuoden hiljaiselon jälkeen rapussamme alkoi taas meiningit. Yhden kämpän asukas, josta ei ole aiempina vuosina juuri kuulunut pihaustakaan, on päätynyt epätoivon puolelle ja alkanut narkkaamaan. Viimeisen parin viikon aikana on touhu eskaloitunut melkoisesti ja allekirjoittaneen yöunetkin ovat jääneet melko vähiin tässä parina viime yönä jatkuvan epämääräisen älämölön, rapussa ramppaamisen ja muun toiminnan takia. Oli ihan hirveä show saada edellinen nisti pois seinänaapuristani ja nyt taas sama rumba edessä, sentään tämä tyyppi ei seinänaapuri ole, mutta asuu ylemmässä kerroksessa.
Kyllähän tällainen syö elämäniloa ja yleistä jaksamista ihan vitusti.
Olen valitettavasti huomannut, että itsekkäitä ihmisiä lymyää joukossamme aivan valtavasti. On kyse sitten hiljaisuuden noudattamisesta kerrostalossa, rivitalon pihatöistä, koirankakkojen siivoamisesta jalkakäytävältä tai niinkin pienestä ystävällisestä eleestä kuin "seuraava asiakas" kyltin asettamisesta kauppajonossa takana olevalle henkilölle. Toisilta eivät tuollaiset asiat onnistu, eivät niin millään. Taitaa epäitsekkyys ja toisten huomioon ottaminen olla sekin lähtöisin ihan kotikasvatuksesta.Toista kertaa meilläkin keissi menossa nyt jokusen vuoden sisään. Taas on häätö häiriköllä niskassa, ja hän on mennytkin nyt ihan mykäksi, emmekä tiedä osaako hän hoitaa asioitaan lainkaan tästä eteenpäin. Kuten olen jossain kohtaa todennut, minulla on nollatoleranssi naapurisopua ja rauhaa kylmästi rikkoville häiriköille. Ymmärrän päihdehäiriöt lähtökohtaisesti jotenkin, kun en itsekään ole täydellinen, mutta aina voit kuitenkin valita häiriköitkö vai et. Sen voit oikeasti valita. Mikään pakko ei ole myllätä koko rapun asioita uuteen uskoon. Jos et välitä muista ihmisistä paskaakaan tässä kontekstissa, niin olet saasta, joka ansaitsee kengän kuvan perseeseen.
Tsemppiä Giroux!
Olen valitettavasti huomannut, että itsekkäitä ihmisiä lymyää joukossamme aivan valtavasti. On kyse sitten hiljaisuuden noudattamisesta kerrostalossa, rivitalon pihatöistä, koirankakkojen siivoamisesta jalkakäytävältä tai niinkin pienestä ystävällisestä eleestä kuin "seuraava asiakas" kyltin asettamisesta kauppajonossa takana olevalle henkilölle. Toisilta eivät tuollaiset asiat onnistu, eivät niin millään. Taitaa epäitsekkyys ja toisten huomioon ottaminen olla sekin lähtöisin ihan kotikasvatuksesta.
Sitten on ääripäänä ihmiset, jotka eivät kestä mitään elämän ääniä. Jossakin jutussa kerrottiin kuinka älyttömiä valituksia isännöitsijät saavat ja miten ne ilmeisesti ovat vielä lisääntyneet korona-ajan jälkeen. Valitetaan naapurista kuuluvasta naurusta, pihalla leikkivistä lapsista ja mikroaaltouunin kilautusäänestä jne.Olen valitettavasti huomannut, että itsekkäitä ihmisiä lymyää joukossamme aivan valtavasti. On kyse sitten hiljaisuuden noudattamisesta kerrostalossa, rivitalon pihatöistä, koirankakkojen siivoamisesta jalkakäytävältä tai niinkin pienestä ystävällisestä eleestä kuin "seuraava asiakas" kyltin asettamisesta kauppajonossa takana olevalle henkilölle. Toisilta eivät tuollaiset asiat onnistu, eivät niin millään. Taitaa epäitsekkyys ja toisten huomioon ottaminen olla sekin lähtöisin ihan kotikasvatuksesta.
Omakotitalossa olet itse isännöitsijä ja talonmies sitten loppuun asti, tapellen lumikaaosten, nurmikoiden, talon vikojen ja vanhuksia kusettamaan pyrkivien remonttikauppiaiden kanssa. Voi olla aika raskasta sekin kun oma toimintakyky hiipuu.Omakotitalossa asun ja tulen asumaan niin kauan kuin kuulo toimii ja omat jalat kantaa. Olen varsin herkkäuninen ja karsastan lomahotellejakin, kun tunnun olevani magneetti joka vetää ne pahimmat mölyäjät huonenaapureiksi.
Juu, on nuo omakotitaloasumisen huonotkin puolet hyvin tiedossa. Eniten inhoan lumitöitä. Onneksi on pieni tontti tarkoituksella ja kohtuu uusi talo, jonka ruohot leikkaa robotti. Sekin kun omakotitalossa jotain hajoaa, niin puhutaan aina tuhansista euroista, mutta kaikella on hintansa.Omakotitalossa olet itse isännöitsijä ja talonmies sitten loppuun asti, tapellen lumikaaosten, nurmikoiden, talon vikojen ja vanhuksia kusettamaan pyrkivien remonttikauppiaiden kanssa. Voi olla aika raskasta sekin kun oma toimintakyky hiipuu.
Itse aion kyllä lähteä okt:sta pois, kunhan vaan löytäisi hyvän taloyhtiön. Ehkä jokin vain yli 55-vuotiaille osakkeenomistajille suunnattu talo vois olla hyvä.
Voi lapsi parkaa, ei paljoa muuta voi todeta.Miehellä on kaikesta päätellen alkoholiongelma, naisesta en tiedä muuta kuin sen, että hän räyhää todella usein. Perheen lapsi on nyt parin vuoden ikäinen
Mieti, kun löydät mielestäsi unelma-asunnon, ostat sen, kuvittelet unelmasi käyneen asunnon suhteen toteen ja sitten naapuriin muuttaa vuokralle (yllätys yllätys), joku kauniisti sanottuna "oman elämänsä sankari", jonka juhannus kestää tammikuusta joulukuuhun, eikä kukaan voi tehdä yhtään mitään.Kuulostaa aivan samalta touhulta mitä jouduin itse sietämään reilu vuosi sitten. Ei loppunut tuokaan vaikka soitin poliisit useampaan otteeseen ja isännöitsijäänkin olin yhteydessä, mutta onneksi oli vuokra-asunto niin totesin helpoimmaksi ratkaisuksi muuttaa itse pois.
Tsemiä sinne jaksamiseen kun onhan tuo aivan helvetin raskasta henkisesti.
Kymmenisen vuotta sitten asuin kerrostalossa, missä rapun ainoa "häirikkö" oli mummo, joka katseli yhdeksän uutiset, niin kovaa ettei itse tarvinnut uutisia kuunnella. Joskus mainitsi uutisten katselemisesta vähän anteeksikin pyydellen, mutta sanoin ettei ole kuulunut mitään, en viitsinyt mahdollisesti pahoittaa toisen mieltä. Tuskin Hippoksentien kyseinen mummo enää elossa on, muuta kuin muistoissani.. Molemmat seinänaapurit 65+ naisihmisiä. Eivät häiritse muuten kuin tervehtimällä jos pihalla nähdään
Itse aion kyllä lähteä okt:sta pois, kunhan vaan löytäisi hyvän taloyhtiön. Ehkä jokin vain yli 55-vuotiaille osakkeenomistajille suunnattu talo vois olla hyvä.
Korkean keski-iän yhtiöissä ongelma tuppaa olemaan juuri suurempien remonttien läpinuijiminen. Eläkkeellä olevat "alkuasukkaat" ovat lainansa maksaneet pois jo aikoja sitten, eivätkä halua enää uusia lainoja ottaa putkien, julkisivujen yms remppoihin. Ei heitä kiinnosta mikä se asunnon arvo on 10 tai 20 vuoden kuluttua, koska todennäköisesti lähtevät asunnosta viimeistä kertaa joko palvelutaloon tai hautaan. Siinä sitten koitat saada ajankohtaisia remontteja läpi ettei oman asuntosi arvo sula täysin vuosien varrella. Toki kuullut myös, että jotkut näistä 50 vuotta yhtiössä asuneista kuvittelevat omaavansa jonkinlaista määräysvaltaa yhtiössä, koska tietävät miten asiat ovat aina menneet.Minä muutin loppukesästä tällaiseen taloyhtiöön, jossa keski-ikä melko korkea. Todella moni varmaan ostanut osakkeen heti, kun nämä talot valmistui. Taloyhtiö piti sitten syksyllä heti tiedotustilaisuuden koskien tulevia remonttitarpeita. Eräs herra osoitti toimintatapansa heti. Singahti ylös ja kovaan ääneen vaati paperisena tiedottamista tarkemmin. Pidättelin nauruani kyllä. Ja jotenkin hymyilen aina, kun näen tuon herran keskustelemassa huoltomiesten kanssa. Joo olen ehkä hieman liian nuori tänne vielä, lapsiakaan kun ei ole.
Muuten omassa talossakin tuttua lähinnä tuo, että telkkarit huutaa kovalla. Aikas stereona katselin esim. Elämäni biisiä. Muuten kuulee paljon ovikellojen kilinää, kotihoito auttaa todella monia.