"Näin minä sain pelikieltoa" - Jatkislaisten muistelmat vol. 1

  • 12 406
  • 84

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
4 bannia, joka kertaa sama syy, rumat henkilökohtaisuudet. Pisimmillään huilannut kolme kuukautta. Kerran olen bannista valittanut, se tapahtui pari vuotta sitten. Eräs toinen nicki pisteli henkilökohtaisuuksia jotka raportoin, tuloksetta. Tästä suivaantuneena vastasin samalla mitalla, viikko bannia ja "opettava" yv modeilta. Täytyy sanoa että silloin vitutti, mutta eipä tuota nyt enää jaksa pahalla muistella, lähinnä koko juttu jo huvittaa.

Tänä vuonna en ole bannissa ollut, mahtaa se kohta tulla, enkä edes ihmettelisi.
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Ellen ole aivan väärässä, jokainen pelikieltoni on tullut siitä, että olen vastannut nimimerkki Gagsin tai Aurinkotuulen viestiin. En tee samaa virhettä uudestaan. Ihan vielä.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Banaanineitsyys on vielä tallella, toistaiseksi. Tosin täytyy tunnustaa, että pari kertaa on kokonainen viesti kirjoitettu ajatuksella "kakku saatanana!". Nämä viestit ovat kuitenkin jääneet toistaiseksi postaamatta, joten kakut ovat jääneet muiden jaettavaksi.

Hieman toki ihmetyttää se, ettei varsinkaan jurrissa ole liiaksi läikkynyt yli. Sen verran simassa on tullut monta kertaa täällä pyörittyä, että jo todennäköisyyksiä laskeskelemalla olisi pitänyt jo napsahtaa.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Modegaten aikaan sain 1kk bannin...

Onkos tämä se kuuluisa juttu jossa jengi kyseli ja laitteli viestejä johonkin ketjuun (Mille naurat nyt? ehkä) että pistäkää screenshottia yv:llä jne? Ainakin itse tähän sorruin ja kuukausihan sieltä tuli. Silloin taisi tulla ennätysmäärä pelikieltoa mitä määrässä yhdellä kertaa tulee. Muistaako kukaan kuinka monta eri nimimerkkiä silloin kakkua sai?
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Itse jäin kiinni modegatessa. Katselin että monet kysyy yv:llä jotain ja oma kiinnostuksenikin heräsi vaikken edes tiennyt mistä oli kysymys. :) YV:llä napsahti joku perkeleen screenshotti palstalta josta en tajunnut mitään, joten poistin sen heti. Ajattelin että edes joku tissikuva tulisi yv:llä, mutta ei, jotain ihme tekstiä. Sitten napsahti banni uteliaisuudesta. En olisi edes tajunnut koko homman jujua jossei olisi tullut bannia. Yritin selitellä modeille, mutta tehty mikä tehty, singolla selkään ja selliin saatana!

Muutaman muunkin bannin olen saanut, mutta en muista mistä. Luultavasti ei ole taso riittänyt, siinä hilkulla se on koko ajan muutenkin.
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Muutama varoitus on tullut kun olen äyskinyt liian hapokkaasti kirjoittajille joiden sanomiset ovat syystä tai toisesta viiksettäneet.

Ainoa pelikieltoni tuli kuitenkin varsin vähäisestä, vaikka itse sanonkin, rikkeestä. Tuomio oli klassinen vieraisiin pöytiin huutelu. Viesti oli toisen joukkueen osiossa, huumorilla kirjoitettu, eikä siihen kukaan edes reagoinut. Viikko kuitenkin napsahti.

Modegaten tulin välttäneeksi, kun pyysin sitä kuuluisaa kuvakaappausta suoraan yv:llä, eikä lurjustelustani näin jäänyt jälkiä. Senkin vesilasimyrskyn koomisuutta kuvaa hyvin se, että minulla ei enää ole mitään muistikuvaa, kuka se kuvakaappauksen paljastama modenimimerkki oli.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Olisinkohan kaksi tai kolme penaltia saanut. Hassua, että en edes muista pituuksia muuta kuin sen, että Vancouverin olympialaisten USA-Suomi -otteluseurannassa meni herne nenään Carloksen itkemiseen siitä miten suomalaisella pää ei kestä ja toisin se on Sveitsissä. Siitä tuli muistaakseni kuukausi. Vai kolme? Varoituksia on lisäksi tullut muutamia.

Olikohan niin, että joskus muinoin sain Letkautus-ketjussa letkauttelulla muistaakseni Cuben hermostumaan itseeni, joten päätin nimittään häntä apinaksi. Siitä sitten tuli viikko, tai jotain.

En kato muista kaikkia, kun sen verran paha poika olen.
 

Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
Ei sen isompaa draamaa, mutta kun linkitys-käytäntöä hieman muutettiin en moista tiennyt. Käskettiin huilia viikko, kun en osannu kertoa palstaveljille minne linkki vie.
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Yhden kerran oon istunu. Pituutta en muista. Kilahdin HPK-osiossa eräälle E:llä alkavalle nimimerkille (joka on tällä hetkellä "posessa"), joka siellä käy säännöllisesti juttelemassa mukavia. Muistaakseni viesti sisälsi kaksi sanaa H ja V.
 

sierramies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vituttaa, myös sekin.
Muutama varoitus on tullut kun olen äyskinyt liian hapokkaasti kirjoittajille joiden sanomiset ovat syystä tai toisesta viiksettäneet.

Ainoa pelikieltoni tuli kuitenkin varsin vähäisestä, vaikka itse sanonkin, rikkeestä. Tuomio oli klassinen vieraisiin pöytiin huutelu. Viesti oli toisen joukkueen osiossa, huumorilla kirjoitettu, eikä siihen kukaan edes reagoinut. Viikko kuitenkin napsahti.

Modegaten tulin välttäneeksi, kun pyysin sitä kuuluisaa kuvakaappausta suoraan yv:llä, eikä lurjustelustani näin jäänyt jälkiä. Senkin vesilasimyrskyn koomisuutta kuvaa hyvin se, että minulla ei enää ole mitään muistikuvaa, kuka se kuvakaappauksen paljastama modenimimerkki oli.

Ihan tietämättömänä tähän pöljä kysymys: mikä ihme on Modegate? En ole niihin aikoihin varmaan palstalla pyörinyt enkä siihen törmännyt. Vai kuuluisiko tämä tyhmien kysymysten ketjuun?
 

Conroy#22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tärpätti, Southeast Division Champions
Kymppitili täyttyi ja silloin tuli penaltia..Eiku tää oliki ihan intersnettijuttu, no modet ei tykänneet kirjoutustyylistä ja tuli kivaa privaa. En kyllä nyt ihan heti muista mitä kirjoitin. Tämä tapahtui 2005.

"Varoitus
Terve,
Keskity viesteissäsi olennaiseen, eli siihen että viesteissäsi on asiaa ja uutta annettavaa palstalle. Muuta emme palstalle tarvitse. Jätä samalla viesteistäsi turhuudet pois ja keskity siihen että kieliasu pysyy kunnossa.

Hyvää kauden odotusta.

Terveisin Moderaattorit."

Opin läksiny ja muistaakseni tämä jälkeen ollaan mentykkin ihjan ongelmitta, ja parin pelastaveljen kanssa ihan ystävyttykkin, ei tosin modejen tietääkseni :).
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Muutama pelikielto on tullut, viimeisin siitä kun eräs Jyväskyläläinen itki modeille siitä että erään heidän sikamaisesti pelaavan pelaajansa sukunimestä väännettiin eläimen nimi. Se on kuulemma rasismia. Siitä tuli monelle porilaiselle pelikieltoa vaikka Isomäen seisomakatsomoa saivatkin Jyväskyläläiset sanoa sekakäyttäjäkatsomoksi ilman sanktioita.

Aikaisemmin joskus tuli kieltoa pikku väännöstä lukkofanien kanssa, kerran jopa siitä että kirjoitin otteluraportin tarkoituksella niin vitun tarkkaan kirjakielellä mutta se vissiin katsottiin silti rikkeen arvoiseksi. Ottivat sitten varmaan senkin vittuiluna.

Ja kerran tuli kieltoa siitä että vastasin eräälle tutulle kirjoittajalle julkisesti samaan tyyliin kieli poskessa mitä keskustelimme yksityisviesteillä. Oli sitten varmaan joku tulkinnut henkilökohtaisuudeksi.

Varmaan silti olen iän karttuessa tullut kiltimmäksi, kun tuota viimeisintä (mielestäni aiheetonta) lukuunottamatta kieltoja ei ole tullut viiteen vuoteen.
 

kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sain aikoinaan viikon bannin "chattaamisesta". En vielä tänä päivänäkään ymmärrä, miksi. Moderaattorit eivät minulle vastausta antaneet, vaikka sitä heiltä kysyin.

Pari varoitusta on myös tullut, mutta ne ovat tulleet ihan aiheesta. Ne minä olen ymmärtänyt.

Nykyään kirjoittelen kyllä niin harvakseen, ettei noita pahemmin pääse kertymäänkään.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Kertaakaan ei ole tullut kirjoituskieltoa, suhteellisen kiltisti on siis oltu.

Silti pari tahraa kirjoitushistoriassa, kerran jätin nimittäin epähuomiossa linkin kuvailematta ja kerran minulla oli neljän rivin allekirjoitus, joka osoittautui siis sääntöjenvastaiseksi. Hyi minua.
 
Suosikkijoukkue
KK
Jotain todella tyhmää ja turhaa. Mainitsin jopa viestin lopussa, että penaltyä tulee, ei kiinnosta tai jotain muuta yhtä fiksua. Oi miksi, oi miksi en mennyt kalsarikänniketjuun.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Pelikieltoa on tullut 4-6 kertaa. Pisin bänni oli 1kk, joka tuli keväällä 2006 tuon Tappara-Ässät ottelusarjan yhteydessä. En tarkalleen muista mistä, mutta joku tamperelainen taisi kehua kuinka Kiira Korpi on hieno tapparalainen urheilija ja pelaajien kaveri. Vastaukseni taisi olla että Porissa sentään kukaan ei ylpeile sillä on jos joku pissis ottaa pelaajilta suihin. Eniten tapauksessa harmittaa se, että se meni nimimerkki kritiikiltä ohi.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jaa. Muutaman kerran on nalli napsahtanut, surullisenkuuluisassa Jatkoajan Kristalliyössä olin muiden juutalaisten mukana menossa rauhallisesti suihkuun kun yhtäkkiä kaasu täytti huoneen ja sitten oltiinkin kuukauden päivät peltojen lannoitteena.

Sämpylänjakajien tökkimisestä on muistaakseni kahdesti osunut leka päähän, kerran näin tapahtui koska kyselin mikä tolkku niissä Espanja-verkkareissa on ja pitäiskö Lukon ukoilla sit olla valkoruskeet verkkarit jos ne kerran logon värien mukaan tulee määräytyä. Kuukauden söin sen ihmisoikeusrikkomuksen takia kakkua, saatana, sakkoa.

Viikon huileja on tullut kanssa muistini mukaan kaksi kertaa jostain hassunhauskasta turhuudesta joka on jonnekin asiaan kuulumattomaan ketjuun ollut pakko tunkea. Useampaankin ois kyllä varmaan ollu aineksia.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Pari kertaa tullut viikko turhasta onelinerista ja kerran muistaakseni kuvailemattomasta linkistä (minusta aivan älytön syy banniin).
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onhan noita ollut useampia, alle kymmenen kuitenkin. Suurinosa on ihan syystä tullut, vänkääjä kun olen. Muutama viikon kakku on tullut varsin kevyesti, liittyivät Jokeri-osiossa vierailuihin.

Viimeisimmästä on jo pidempi aika, olen pyrkinyt kehittämään itseäni.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Pari kertaa tullut huilia. Toinen tuli jostakin avautumisesta ja toinen tuli alussa varmaankin huonosta oikeinkirjoituksesta tai vastaavaa.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Kerran on viikko napsahtanut... jostain. Perustelut olivat lähinnä vittuilua ja asiasta kysyttäessä vastausta ei luonnollisesti tullut koskaan.

Meni vähän maku siihen touhuun, kait sen asian nyt voisi edes kysyttäessä avata, jos kerran selkärankaa on banaania antaa.

Mutta onneksi tämä nyt on vain keskustelupalsta, ei pidä kovin vakavasti ottaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös