Musavisa 26 – osa 2

  • 812
  • 27

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ekaan osaan osallistui 19 kisaajaa, mutta mattimyöhäisetkin ehtii vielä hyvin mukaan. Keskiarvopisteet ekasta osasta oli 7,5 ja tässä taulukko.


Tasapisteissä katson sitten lopuksi järjestyksen sen mukaan 1) moneenko osaan on osallistunut 2) korkeimmat pisteet yksittäisessä osiossa
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner?

2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri?

3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja?

4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil?

5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon?

6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)?

7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994?

8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon?

9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat?

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio
Edvard
Frédéric
Johannes
Niccolò
Robert

Brahms
Chopin
Grieg
Paganini
Schumann
Vivaldi

11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A)
B)
C)
D)
E)
F)
G)
H)
I)
J)

Oikeat vastaukset tulevat torstai-iltana, joten vastaukset tähän osaan ennen sitä!
 

Liitteet

  • kuvat_2.jpg
    kuvat_2.jpg
    223,5 KB · kertaa luettu: 137

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner?
Mestareiden liiga
2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri?
Kameli
3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja?
CMX
4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil?
Tappara
5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon?
Tanska
6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)?
Leijonamieli
7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994?
Pubiin
8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon?
Lontoo
9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat?
Kari Peitsamo
10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä
Antonio Vivaldi
Edvard Schumann
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Grieg
Robert Paganini
11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A)Käärijä
B)Beyonce
C)Billie Eilish
D)Damon Albran
E)Lassi Kurki
F)Kurt Cobain
G)Timo Lavikainen
H)Paula Vesala
I) Elastinen
J)Antti Tuisku
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner?
UCL-hymni

2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri?
Pip. eiku sydän

3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja?
Pitäis tietää, arvataan Neljä ruusua

4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil?
Vasara

5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon?
Venäjä

6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)?
-------------------

7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994?
Plaah

8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon?
...............

9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat?
Antero Mertaranta

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Edvard
Frédéric Chopin
Johannes
Niccolò
Robert
Plaah, vititi arvalla vetää
11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)
C) Marilyn Manson
I)JVG
J)Antti Tuisku



 

Hööty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Penguins
1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner?
Bond-tunnarin
2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri?
Sydän
3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja?
CMX
4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil?
Kirves
5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon?
Vaikka Islanti
6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)?
Leijonamieli asut sää mutsis luona? No totta kai, totta kai. Eli vastaan Spesialisti.
7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994?
Mihinköhän ne vois murtautua? Pubiin.
8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon?
Nashville
9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat?
Mikko Alatalon.
10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Edvard Grieg
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Paganini
Robert Schumann

Brahms
Chopin
Grieg
Paganini
Schumann
Vivaldi

11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A)
B) Saul Hudson elikkä Slash
C) Billie Eilish
D) Ed Sheeran
E) Jouni Hynynen
F) Kurt Cobain
G) Joku britti täytyy olla. Joe Strummer
H) Paula Vesala
I) Elastinen
J) Antti Tuisku

Oikeat vastaukset tulevat torstai-iltana, joten vastaukset tähän osaan ennen sitä!
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner? - Bond-tunnari

2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri? - Tirsk. Varmaan sydän

3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja? - CMX

4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil? - Ei ole tietoa tai juurikaan mielikuvaa muista kuin Juicesta ja Hassisen Koneesta. Sen perusteella kirves.

5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon? - Kuulostaa venäläiseltä uholta.

6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)? - Elastinen

7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994? - Joku viinavarasto olisi liian ilmeinen. Vaikka jonkun läheisen futiskentän pukuhuone.

8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon? - New Orleans

9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat? - No, Mad About Youn perusteella Sting, kun en muuta keksi. Onhan sillä varmasti monta biisiä pesäpallostakin.

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Edvard Grieg
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Paganini
Robert Schumann


11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A) Justin Timberlake
B) Lenny Kravitz
C) Amy Winehouse
D) Ed Sheeran
E) Thom Yorke
F) Michael Monroe
G) Shane MacGowan
H) Paula Vesala
I) Elastinen
J) Antti Tuisku
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner?
En muista ikinä kuulleeni Monty Normanista. Jos se olisi tehnyt Mestareiden liiga -hymnin tai Jenkkien kansallislaulun, niin luulen että sen nimi soittaisi jotain kelloja, mut ei mitään. James Bond -tunnarin tekijän luulisin kanssa joskus jostain kuulleeni, mutta jostain tommosesta 68 vuoden hiljaisuuden tekijästä en, joten vastaan sen.

2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri?
Eipä oo tähänkään mitään käryä. Ei tässä nyt varmaan mitään pippeleitä tai tissejä tai muita tämmösiä hurjia juttuja etsitä, ja koska toi on tollee että snadi ja suuri, ni oisko sit jonkun laulun sanoissa molemmilla joku elin esiintynyt. Sydän on vähän klisee, mutta sanon silti sen kun ei mitään muutakaan järkevää tule mieleen.

3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja?
Öhh.. taas menee aivan lottohommiksi. Nightwishin muistan harrastaneen salanimillä Suomessa esintymistä, kun jotain uusia biisejään halusivat harjoitella, mutta ne niiden nimet tais olla jotain englanninkielisiä väännöksiä. Jostain syystä Turmion Kätilöt, Ismo Alangon viritykset ja Kotiteollisuus tulee tähän vaihtoehtoina mieleen. Vastaan noista Kotiteollisuus, Rappion Apostolit varsinkin kuulostaa Jouni Hynysen jutulta.

4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil?
Ei jumalauta kun nää menee nyt aivan ohisektoriin kaikki. En saa päähäni yhdenkään noiden kansikuvaa, että oisko niissä nyt kaikissa joku sama esine sitten.. oisko noi eka ja vika jotain hevimörinää, Lordi ainakin on, ja sitten on Ismo Alangon ja Juicen juttuja. Joku mielikuva on Ismo Alangosta ja kavereistaan jossain teurastamossa tai lihatiskillä, siitä joku lihakirves tai tämmönen vois sopia heviörinään - Lordilla ainakin oli se semmonen säkenöivä kirves Euroviisuissa - ja miksei Juiceenkin. Kuusessa, metikössä, voiskohan se olla ihan vaan kirves.. Sanon kirves.

5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon?
Arpahommiksi menee tämäkin. Miksi joku mainitsisi ruotsalaiset ja Napoleonin, voisi luulla että maalla on jonkunlaista historiaa näiden kanssa. Ruotsalaiset on Puolassa ja Baltiassa rähjänneet, ja tais Napoleon sinne kanssa poiketa silloin kun Venäjälle meni häviämään. Puola, tai Liettua, voiskohan niistä vaikka toisen arvata. Liettua oli joku isokin tekijä joskus.. mutta jotenkin toi Puola silti tuntuis paremmalta, sanon Puola.

6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)?
Voi perkele. En muista tämmösestä poppoosta kuulleni ollenkaan. Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö, niistä tietäisin yhden nimen, tai no Fintelligensistä molemmat.. jostain syystä Jukka Poika kanssa tulee Flegmaatikoista mieleen. Äh, sanon Uniikki, se oli kylläkin Kapasiteettiyksikössä mutta kai nää räppisankaritkin on joskus eri bändeissä välillä olleet.

7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994?
….
vittu mitä kysymyksiä. Pakko tulla vielä semmonenkin mistä ois ees joku hyvä arvaus. Ööööhh.. siis Verven ja Oasiksen tyypit, kai tää Ashcroft on se Bittersweet Symphonyn videolla päin ihmisiä kadulla kävelevä jamppa.. Hultsfred, 1994, Ruotsi tekisi mieli veikata tapahtumamaaksi, oisko toi Tukholmassa tai jossain siellä, tuota, kai ne johonkin kuuluisaan mestaan rymistelivät.. Kuninkaanlinna vois olla vähän liikaa, mutta sanotaan nyt vaikka että ne murtautuivat siihen kirkkoon missä Nobelin palkintoja jaetaan ja urkuja siellä kahdestaan päissään soittelivat.

8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon?
Niinpä niin. Tuota noin, Jussi Raittinen oli Hakaniemen Maxissa asiakkaana monasti kun siellä itse röitä tein lapsena. Mutta ei tässä nyt varmaan Helsinkiä haeta, jostain syystä Berliini tulee Raittisesta ja tosta Kings of Leonista mieleen, en kyllä yhtään tiiä miksi. Mutta jostain se tuli, ja en jaksa mitään enempääkään miettiä kun ei ole yhtään mitään hajua mistään, niin sanon Berliini.

9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat?
Eläinten olympialaiset, jonkun urheilijan viimeinen testamentti, kala ylös, ajolähtö, ja sitten on toi tutun näköinen miesnäyttelijä, koira, ja joku nainen, oisko toi jostain TV-sarjasta sitten. Oli tai ei ollut, ei auta yhtään mitään, täysillä menee tämäkin ohi. Ajolähtö, aika varma oon tuosta että se on biisin nimi, mutta kellähän vois sen niminen laulu olla. Jollain suomalaisella varmaan. Eläinten olympiakisat, lentävä kala, mikähän toi testamentti juttu on, oisko jonkun testamentti, ja se joku on samanniminen ku toi kuvassa virnuileva ukko. Mutta kuka toi on? Ei vittu, sanotaan nyt joku suomalainen nimi ihan lotolla, ton Ajolähdön takia. Juice Leskinen.

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Edvard Grieg
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Paganini
Robert Schumann

11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A) Green Dayn laulaja, Billy Joe vai mikä se nyt on
B) Lenny Kravitz
C) Lady Gaga
D) Ed Sheeran
E) Ismo Alanko
F) Kurt Cobain
G) Bad Religionin laulaja, se jamppa, just se
H) Paula Vesala
I) Kimmo Laiho eli Elastinen
J) Antti Tuisku


No tähän vikaan sentään jotain tiesinkin.
 

KaljaVeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
235, Karjala-lippis
1. James Bond -tunnari

2. Vagina

3. YUP

4. Kirves

5. Alankomaat

6. Petri Nygård

7. Kebabkioskille

8. Mikkeli

9. Klamydia.

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Edvard Grieg
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Paganini
Robert Schumann


11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A) Käärijä
B) Jennifer Lopez
C) Shirley Manson
D) Ed Sheeran
E) James Hetfield
F) Fred Durst
G) Nick Cave
H) Paula Vesala
I) Elastinen
J) Antti Tuisku
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Höh. Olisi pitänyt arvata, että eka osassa oli juoni ja sinne oli tarkoituksella laitettu muutama vähän helpompi kysymys, johon jopa minäkin tiesin vastauksen. Nyt sitten mennään Musavisan normitasolle ja tuntuu, etten tiedä näihin yhteenkään vastausta. Mutta tuolla juonella saatiin houkuteltua mukaan ja eihän tätä kokonaan väliin enää kehtaa jättää.

Arvaillaan nyt jotain sitten.
1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner?
68 vuotta hiljaisuutta.

2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri?
Luultavasti maksa. Mutta viitannee johonkin lauluun, joten arvataan sydäntä.

3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja?
Maho Neitsyt

4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil?
Saha

5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon?
Puola

6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)?
Löysä

7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994?
Baariin

8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon?
Berliini

9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat?
Klamydia

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.
Antonio Vivaldi
Edvard Grieg
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Paganini
Robert Schumann

11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)
A)
B) Pete Parkkonen
C) Amy Winehouse
D) Liam Gallagher
E)
F)
G)
H)
I) Elastinen
J)
 

Lämpö

Jäsen
1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner? - 68 vuotta hiljaisuutta
2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri? - Janus

3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja? - Viikate

4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil? - kirves

5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon? - Puola

6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)? Miksei tää kysymys voi olla ”piste jokaisesta oikeasta… Spesialisti (ja Tiedemies sekä Leijonamieli)

7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994? - kirkkoon

8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon? - Helsinki

9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat? - Leevi & The Leavings

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Edvard Grieg
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Paganini
Robert Schumann

11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A) Käärijä
B) Lenny Kravitz
C) Amy Winehouse
D) Ed Sheeran
E) Jouni Hynynen
F) Nick Carter
G) britiltä näyttää, ei tuu mieleen ketä. Paul McCartney
H) Paula Vesala
I) Elastinen
J) Antti Tuisku
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
1. James Bond -tunnari

2. Sydän

3. Freud Marx Engels & Jung

4. Kirves

5. Viro

6. Pyhimys

7. Systembolaget

8. Nashville

9. Mikko Alatalo

10.
Antonio Vivaldi
Edvard Grieg
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Paganini
Robert Schumann

11.
A) Billie Joe Armstrong
B) Slash (tai sitten Pete Parkkonen)
C) Madonna
D) Ed Sheeran
E) Paula Vesala
F) Kurt Cobain
G) Shane MacGowan
H) Petri Walli
I) Elastinen
J) Antti Tuisku
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Nyt on vaikeampi, mitä ensimmäinen osa, mutta yritetään:

1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner?

Veikataan Mestareiden liigan hymniä

2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri?

Veikataan sydäntä.

3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja?

Veikataan Kotiteollisuutta.

4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil?

Veikataan Kirvestä.

5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon?

Venäjä.

6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)?

Iso-H.

7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994?

Pankkiin

8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon?

Veikataan Lontoota

9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat?

Nyt ei syty lamppu. Veikataan Juha Tapiota.

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Edvard Brahms
Frédéric Chopin
Johannes Schumann
Niccolò Paganini
Robert Grieg

11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A) On kyllä tutunnäkäiset kasvot, mutta en saa päähäni, että kuka on kyseessä.
B) Kylie Minogue
C) Britney Spears
D) Ed Sheeran
E) Mariah Carey
F) Eminem
G) Tom Jones
H) Celine Dion
I) Justin Bieber
J) Bruno Mars
 
Viimeksi muokattu:

Snacilep

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Leijonat, Ukraina
1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner?
James Bond -tunnari
2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri?
Sydän
3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja?
Hassisen kone
4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil?

5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon?
Norja
6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)?

7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994?

8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon?
Manchester
9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat?

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Edvard Grieg
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Paganini
Robert Schumann


11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A)
B) Whitney Houston
C)
D) Ed Sheeran
E) Jouni Hynynen
F)
G)
H) Paula Vesala
I) Elastinen
J) Antti Tuisku
 

PtG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Edmonton, FC Pojat
1. Mestareiden liigan hymni

2. Sydän

3. Turmion Kätilöt

4. Kirves/tappara

5. Puolan

6. Pyhimys

7. Hultsfredin poliisiasemalle

8. Kuopio

9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat?

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Edvard Grieg
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Paganini
Robert Schumann


11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A)
B)
C) Lady Gaga
D) Ed Sheeran
E)
F)
G) Sid Vicious
H) Paula (Vesala)
I) Elastinen
J) Antti Tuisku
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
1. Jalkapallon Mestarien liigan hymni
2. Sydän
3. CMX
4. Kirves
5. Italia
6. Elastinen
7. Systembolagetiin
8. Kuopio
9. Fröbelin Palikat
10. Antonio Vivaldi
Edvard Grieg
Frederic Chopin
Johannes Brahms
Niccolo Paganini
Robert Schumann
11. A) -
B) Slash
C) Brian Molko
D) Ed Sheeran
E) Jouni Hynynen
F) Kurt Cobain
G) Shane McGowan
H) Paula Vesala
I) Elastinen
J) Antti Tuisku
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner?
- Mestareiden liigan hymni.

2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri?
- Sydän

3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja?
- Eppu Normaali ainakin teki näitä salakeikkoja eri nimillä.

4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil?
- Kuusessa ollaan kannessa ainakin poliisilla on pamppu kädessä, joten arvataan sitä.

5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon?
- Öh. Arvataan Puola.

6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)?
- Leijonamieli.

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Edvard Grieg
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Paganini
Robert Schumann


11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A)
B) Joey Ramone
C) Madonna
D) Tommi Läntinen
E) Sting
F)
G) Shane McGowan
H) Paula Vesala
I)
J) Jari Sillanpää

Oikeat vastaukset tulevat torstai-iltana, joten vastaukset tähän osaan ennen sitä!
 

markrenton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NYI
1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner?
68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys

2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri?
Sydän

3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja?
Nightwish

4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil?
Kirves

5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon?
Latvia

6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)?
Spekti

7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994?
Kirjastoon

8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon?
Lontoo

9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat?
Eläkeläiset

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Edvard Schumann
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Paganini
Robert Grieg

11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A)
B)
C)
D) Ed Sheeran
E)
F)
G)
H) Paula Vesala
I) Elastinen
J) Antti Tuisku
 
Suosikkijoukkue
Pata ja Capitals
1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner?
James Bond-tunnari

2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri?
Sydän kai pakko olla sydän, paljon hienompaa kyllä olisi jos oliskin joku mantelitumake

3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja?
Wigwam

4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil?
Kirves

5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon?
Norja

6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)?
Spelialisti

7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994?
Nakkikioskille

8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon?
Nashville

9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat?
Martti Servo ja Napander

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Edvard Grieg
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Paganini
Robert Schumann


11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A) Käärijä
B) Slash
C) Britney Spears
D) Ed Sheeran
E) Ilkka Alanko
F) Kurt Cobain
G) Shane MacGowan
H) Paula Vesala
I) Elastinen
J) Antti Tuisku
 

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner?
James Bond -tunnari?
2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri?
Sydän?
3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja?
CMX
4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil?
Kirves?
5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon?
Tanska?
6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)?
?
7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994?
?
8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon?
?
9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat?
?
10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Edvard Grieg
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Paganini
Robert Schumann


11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A)
B)
C)
D)
E)
F) Kurt Cobain?
G) Shane MacGowan
H) Paula Vesala?
I)
J)

Oikeat vastaukset tulevat torstai-iltana, joten vastaukset tähän osaan ennen sitä!
 

Big Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, IPK, Manchester United, San Jose Sharks, NFL
Eka osa meni ohi mutta tullaan näin jälkijunassa mukaan.

1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner?
- Ei ole tsämppäri tai star spangled joten arvataan sitten tuo James Bond-tunnari.

2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri?
-Sydän

3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja?
-Ohi

4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil?
-Ainakin Sodomin levyn kannessa on sillä huppupäällä kirves kädessä joten vastataan kirves.

5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon?
-Tulee mieleen Belgia tai Tanska. Arvataan Tanska

6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)?
-Tiedemies

7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994?
-Veikataan paikalliseen viinakauppaan

8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon?
-Ohi

9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat?
- Vaikka Eppu Normaali

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Frederic Chopin
Edvard Grieg
Johannes Brahms
Niccolo Paganini
Robert Schumann


11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A) Billy Joel Armstrong
B)Lenny Kravitz
C) Adele
D)Ed Sheeran
E)Mikko Alatalo
F)Kurt Cobain
G)Johnny Rotten
H)Paula Vesala
I)Elastinen
J)Antti Tuisku
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nostetaanpas tämä vielä ykkössivulle. Vastausaika loppuu tänään illalla.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Täydennän @Everton nuo tyhjiksi jättämäni vastaukset.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Hitto että meinas mennä ohi tämäkin kierros. Onneksi muistin, että muistio oli puoliksi jo täytetty mutta ei lähetetty. Lisätään loput ja lätkinpä tähän alas.

1. Mikä on säveltäjä Monty Normanin tunnetuin teos: 68 vuotta pelkkää hiljasuutta sisältävä sävellys, jalkapallon Mestareiden liigan hymni, James Bond -tunnari vai Yhdysvaltojen kansallislaulu The Star-Spangled Banner? -Bondin tunnari

2. Mikä elin oli Anna Hanskilla snadi ja Kaija Koolla suuri? -Sydän

3. Mikä yhtye on käyttänyt salanimiä Rappion Apostolit ja Johannes Kastaja? -CMX

4. Mikä esine yhdistää seuraavia levyjä: Amon Amarth: Berserker, Hassisen Kone: Tarjolla tänään, Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan, Lordi: Get Heavy ja Sodom: The Final Sign of Evil? -Kirveshän se taitaapi olla.

5. Minkä eurooppalaisen maan kansallislaulussa mainitaan sekä ruotsalaiset valloittajat että Napoleon? -Jaa-a... Sanotaan vaikkapa Tanska.

6. Flegmaatikot oli kolmehenkinen rap-yhtye. Kerro jonkun kyseisen trion jäsenen taiteilijanimi (yksi nimi siis riittää)? -"Tiedemies asuu mutsinsa luona, Spesialisti asuu mutsinsa ja Leijonamieli asuu mutsinsa luona." Sanotaan siis vaikkapa Leijonamieli

7. Minne Noel Gallagher ja Richard Ashcroft murtautuivat Hultsfredin festivaalien jälkihöyryissä 1994? -Hmm... Sanotaanpa että paikallisen pubin varastoon?

8. Mikä kaupunki yhdistää Jussi Raittista, Gregg Allmania sekä yhtyeitä Jason & The Scorchers ja Kings of Leon? -Tennessee... Tai Nashville. Enpä muuten ole varma. Sanotaan Nashville.

9. Kuvatehtävä. Kenen kappaleita nämä kaikki ovat? -Ajolähtö ja Eläinten olympialaiset on Mikko Alatalon biisejä. Sanon hänet.

10. Yhdistä klassisten säveltäjänerojen etu- ja sukunimet. Huom: piste vain täysin oikeasta rivistä.

Antonio Vivaldi
Edvard Grieg
Frédéric Chopin
Johannes Brahms
Niccolò Paganini
Robert Schumann


11. Kuvatehtävä. Tunnista muusikot nuoruuskuvistaan. (piste / oikea)

A) Käärijä
B) Slash tuli ekana mieleen tukasta
C) Ei hajuakaan. Sanotaan Jenni Vartiainen
D) Ed Sheeran
E) Kuka lie. Tuli Noora Räty ekana mieleen. :D
F) Kurt Cobain
G) Äh. Tää on tää yks punkkari... Mikä perse sen nimi oli.
H) Paula Vesala
I) Elastinen
J) Antti Tuisku
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös