Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 4 047 487
  • 24 018

Ralph

Jäsen
Osoitat varmasti myös viestin, jossa väitän sen olevan ainoa valmennuksen tason ratkaiseva tekijä?
Mahdoton osoittaa. En ole väittänyt, että se olisi mielestäsi ainoa ratkaiseva tekijä.

Vai oletko sitä mieltä, ettei läpimurtopelaajilla ja valmennuksella ole mitään tekemistä keskenään?
Kyllä usein saattaa ollakin. Mutta läpimurtopelaajat eivät tee valmentajasta suoraan mitään huippua. Lisäksi mistä tiedät, että esimerkiksi Iikka Kangasniemen läpimurto johtuu juuri Pelicansin valmennuksesta? Mitä jos Kangasniemi on kesäharjoittelussa itse tehnyt ratkaisevia muutoksia tai on vaikka reenannut jotain ratkaisevaa osa-aluetta jonkun muun kuin Pelicansin valmennuksen kanssa?

HPK:ssa ei ole kukaan tällä kaudella tehnyt läpimurtoa ja HPK on sarjassa kolmantena. Näistä kahdesta kohdasta, jotka löytyvät "ja"-sanan molemmin puolin tärkein tekijä on jälkimmäinen, kun puhutaan siitä, onko Antti Pennanen tehnyt hyvää työtä HPK:ssa tällä kaudella.

Harmi, ettet vastannut mitään väitteeseesi tuosta vedonlyönnistä. En usko, että mistään löytyy kohdetta, jossa veikataan onko Pennanen vai Petri Matikainen lähempänä vuoden valmentaja -titteliä 11 kierroksen jälkeen. Sinun mielestäsi oli varmasti, joten olisin tahtonut nähdä omin silmin.

EDIT: Korjataan sen verran, että yksi on HPK:ssa tehnyt läpimurron tällä kaudella ja se on Emil Larmi. En kuitenkaan usko, että läpimurto johtuu suurimmin osin Pennasesta.
 
Viimeksi muokattu:

valkosulka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Mitä ihme turhanaikaista kinaa täällä näenkään. Onhan jo etukäteen selvää että meidän valkut voittaa lahtelaisvastaavat kädenväännössä mennen tullen. Ja meidän äiti voittaa mikä tahansa lahtelaisisän vaikka sillä olisi viisi miljoonaa ritari ässää puolellaan. Mitä tulee Pelikaaneihin, torstaiksi on aikataulutettu syksyinen sulkasato ja ruokalistalle grillattuja siipipaloja.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mahdoton osoittaa. En ole väittänyt, että se olisi mielestäsi ainoa ratkaiseva tekijä.

Jos kirjoitat, että logiikkani mukaan valmennuksen paremmuuden ratkaisee läpimurtopelaajien määrä, niin et kyllä kerro mitään muita kriteereitä olevan. Voitko siis kertoa, minkä viestini mukaan valmennuksen paremmuuden ratkaisee läpimurtopelaajien määrä?

Olen pahoillani, jos ei HPK:ssa ole kukaan tehnyt läpimurtoa tällä kaudella. Ehkä tulkitsin siis väärin Hereworthin viestin, jossa hän sanoi, että nuoria läpimurtopelaajia on parin ketjun verran. Voihan se toki olla, että hän tarkoitti heidän tehneen läpimurron joskus aiemmin, mutta asiayhteydestä se ei ratkea.

Kukaan ei ole kiistänyt Antti Pennasen hyvää työtä HPK:ssa.

Ja anteeksi, kirjoitin varmasti, vaikka piti kirjoittaa varmaankin. Ikävää, ettet ymmärtänyt tätä.
 

Ralph

Jäsen
Voitko siis kertoa, minkä viestini mukaan valmennuksen paremmuuden ratkaisee läpimurtopelaajien määrä?
Anteeksi, kirjoitin että mielestäsi paremmuuden ratkaisee läpimurtopelaajien määrä, vaikka piti kirjoittaa toisin. Ikävää, ettet ymmärtänyt tätä.

Olen pahoillani, jos ei HPK:ssa ole kukaan tehnyt läpimurtoa tällä kaudella.
Ei tarvitse olla. Mielummin joukkueen menestys kuin pelaajien läpimurrot. Mutta kuten lisäsin, niin onhan Emil Larmi tehnyt läpimurron HPK:ssa tällä kaudella.

Ehkä tulkitsin siis väärin Hereworthin viestin, jossa hän sanoi, että nuoria läpimurtopelaajia on parin ketjun verran. Voihan se toki olla, että hän tarkoitti heidän tehneen läpimurron joskus aiemmin, mutta asiayhteydestä se ei ratkea.
Hereworth varmasti tarkoitti, että on tehnyt joskus aiemmin läpimurron. Ikävää, ettet ymmärtänyt tätä.

EDIT: Kysyit HPK:n läpimurtopelaajien määrää suhteessa Pelicansiin. Kysyin, että miten liittyy mihinkään. Vastasit, että täällä keskustellaan valmennuksen paremmuudesta. Tuosta sain sellaisen käsityksen, että valmennuksen paremmuuteen liittyy läpimurtopelaajat. Ikävää, etten ymmärtänyt oikein.
 
Viimeksi muokattu:

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Mitä täällä oikein lässytetään ihan aiheen vierestä? Menkään valmennusketjuun tai jonnekin muualle vertailemaan pippeleitänne. Hushus...

Kuulin muutoin juuri juttua, että Kerhoon olisi tosiaan huomenna tulossa uusi, nuori pelaaja, mutta kyseessä olisi pakki.

Vai että nuori puolustaja tulossa? En kyllä usko, sillä Kerholla on jo nyt puolustajia täyttämään melkein kahden joukkueen takalinjat. Jos puolustukseen vielä jotain tarvitaan, niin kärkeä ei laajuutta. Tosin voihan se nuori pelaaja olla myöskin joku kova nimi.

Kerho!
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Anteeksi, kirjoitin että mielestäsi paremmuuden ratkaisee läpimurtopelaajien määrä, vaikka piti kirjoittaa toisin. Ikävää, ettet ymmärtänyt tätä.

Hassuttelut esiin, kun argumentit loppui?

Ja ymmärsit oikein. Valmennuksen paremmuuteen liittyy läpimurtopelaajat, mutta se ei ole tietenkään ratkaiseva kriteeri, vaikka niin väitit minun sanoneenkin. Mutta saat anteeksi. Osaat sinä joskus olla jopa hauska.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
En kyllä usko, sillä Kerholla on jo nyt puolustajia täyttämään melkein kahden joukkueen takalinjat. Jos puolustukseen vielä jotain tarvitaan, niin kärkeä ei laajuutta. Tosin voihan se nuori pelaaja olla myöskin joku kova nimi.

Kerho!

No tämähän se ihmetyttääkin, kun rosterissa on nuoria pakkeja enemmän kuin omaan tarpeeseen. Ellei kyseessä ole koku NHL-leirityksien pudokas ykköspariin Suhosen tilalle. Tällaista kuitenkin kuulin, tosin en 100% varmaksi mene huutelemaan tätä.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Eiköhän Päiväkerholaiset hiljene kauden mittaan, kun palaavat tasolleen, eli sinne 10-15 sijoille.

Tuollainen huutelu omasta tasosta on aika hauskaa, jos otetaan tarkastelujaksoksi vaikka Pelicansin olemassaoloaika eli viimeiset 20 vuotta. Voit käydä sen "oman tason" arvioimassa hiljaa itseksesi.
 

Ralph

Jäsen
Hassuttelut esiin, kun argumentit loppui?
Tosiaan, sillä matkin sinua.

Eli teoreettisesti olisi vain 2-1 tappiolla näissä kinkereissä?
Olen tyhmä, enkä ymmärtänyt tätä.

Eiköhän Päiväkerholaiset hiljene kauden mittaan, kun palaavat tasolleen, eli sinne 10-15 sijoille.
Kuinka kauan kesti keksiä tämä hauska lempinimi? Voi olla, että nimimerkki Magge itse poistuu hiljaa takavasemmalle, kun HPK on kympin joukossa kauden päätteeksi ja Pelicans ei.
 

Ralph

Jäsen
Pennanen:

-Kerran Ralphin toiveissa

Olen tyhmä, enkä ymmärrä vieläkään. En ole väittänyt, että Pennasen kuuluisi olla vuoden valmentaja.

Mutta jos Pennanen voittaisi, niin kuitenkin paha verrata. Pennanen on valmentanut Liigassa yhden kauden, joten miten hänellä voisikaan olla yhtä monta vuoden valmentaja -titteliä kuin Matikaisella? Nää on näitä, kuten joku jo kirjoitti. Teemu Lassilalla on paremmat meriitit kuin Auston Matthewsilla. Mistä mahtaakaan johtua?
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tosiaan, sillä matkin sinua.

Huomasin. Erona vain se, että et vastannut tosissasi mihinkään kysymykseen ja minä en vastannut kysymykseen, johon olin todella kirjoittanut väärin ja tätä pahoittelin. Mutta tapansa kullakin.

Hienosti on HPK:lla kuitenkin kausi alkanut ja hienoa nähdä, miten Larmi on breikannut. Pidemmän päälle tuo joukkue tarvitsee vahvistusta pysyäkseen suorassa playoff-paikassa kiinni, mutta eiköhän säälipaikka ole täysin realistinen näinkin. Positiivinen yllätys, ilman muuta.
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Harri Rindellkin on pokannut Kalevi Numminen -palkinnon, eli Kiva-Harri > Antti Pennanen. Liittyy ketjun aiheeseen yhtä paljon kuin lahelaisten hassuttelut ketjussa. Ei mulla muuta.
 
Mutta jos Pennanen voittaisi, niin kuitenkin paha verrata. Pennanen on valmentanut Liigassa yhden kauden, joten miten hänellä voisikaan olla yhtä monta vuoden valmentaja -titteliä kuin Matikaisella? Nää on näitä, kuten joku jo kirjoitti. Teemu Lassilalla on paremmat meriitit kuin Auston Matthewsilla. Mistä mahtaakaan johtua?

No joo, jos sen noin aattelee niin olet oikeassa. Vähän turhan teoreettiselle puolelle menee vaan keskustelu kun heitetään faktat sivuun ja ruvetaan haaveilemaan. Naapurin 5-vuotias tomppakin on parempi valmentaja kuin Matikainen, ei ole vaan kerennyt vielä.
 

Ralph

Jäsen
No joo, jos sen noin aattelee niin olet oikeassa. Vähän turhan teoreettiselle puolelle menee vaan keskustelu kun heitetään faktat sivuun ja ruvetaan haaveilemaan.
Haaveilemaan? Haaveilemaan mistä? En ole missään vaiheessa väittänyt, että Pennanen olisi parempi valmentaja kuin Matikainen. Veikkaan siitä huolimatta, että tällä hetkellä Pennanen on lähempänä vuoden valmentaja -titteliä kuin Matikainen. Jos olet eri mieltä, niin olisi hauska tietää miksi. Minun veikkaukseni perustuu siihen, että HPK on huonommasta materiaalista huolimatta paremmalla sijoituksella ja on corsi-lukemien perusteella kiekollisen pelin suhteen ollut parempi.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Se on maailmanmestari ja sillä on pari hopeaa liigasta.
Ja parempi torjuntaprosentti.

#Lahehappens, ja pari sivua menee täysin ohi aiheen hassutellessa.

Nuori pakki lienee ulkomailta (ja/tai poikkeuksellisen lupaava suomalainen), sillä rosteriin ei mielestäni kannattaisi - eikä tarvitsisi - hankkia enää yhtään puolustuspään rotaatiopelaajaa.

Joku Sicak-tyyppinen haku voisi olla erittäin jees.
 

Kenth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee
Tuollainen huutelu omasta tasosta on aika hauskaa, jos otetaan tarkastelujaksoksi vaikka Pelicansin olemassaoloaika eli viimeiset 20 vuotta. Voit käydä sen "oman tason" arvioimassa hiljaa itseksesi.

Pakko todeta vääntöä sivusta seuranneena, että Kerhon takavuosien menestyksellä leuhottaminen peilaa seuran nykytilaa yhtä hyvin kuin Ilveksen nykytilan arviointi Hakametsän viiririvistön perusteella.

- Pennanen on lupaava valmentaja, mutta nykynäytöillään Matikainen on vielä selvästi edellä.

- Pelicans on menestynyt viime vuosina Kerhoa paremmin.

- Pelicans on kasvanut taloudellisesti Kerhon ohi, joten tällä perusteella voisi nähdä lahtelaisilla olevan jatkossakin paremmat sauman menestyä, vaikka raha ei kaikkea ratkaisekaan.

- Repo tuskin siirtyy Kerhoon, koska siellä ei taida olla mitään Pelicansia kiinnostavaa antaa vaihdossa.

Over and out.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
- Pelicans on menestynyt viime vuosina Kerhoa paremmin.

- Pelicans on kasvanut taloudellisesti Kerhon ohi, joten tällä perusteella voisi nähdä lahtelaisilla olevan jatkossakin paremmat sauman menestyä, vaikka raha ei kai

- Repo tuskin siirtyy Kerhoon, koska siellä ei taida olla mitään Pelicansia kiinnostavaa antaa vaihdossa.

- HPK hopealla 2010, Pelicans 2012. HPK puolivälierissä 2013 ja 2014, Pelicans 2014 ja 2016. Haluatko selventää millä mittarilla menestys on parempi Lahdessa?

- Millä taloudellisella mittarilla? Liikevaihto ei ole oikea vastaus. Haluatko lukita myös tulevaisuudenarviosi selkeästi perehtymättä asiaan?

- En usko Repon siirtyvän Hämeenlinnaan, juuri tuosta samasta syystä. Olen tuonut tämänkin ilmi aiemmin.
 

Ralph

Jäsen
Pelicans-fanien mukaan Pelicans tahtoo vaihdossa kiekollisen puolustajan. HPK:lla olisi antaa kiekollinen tähtipakki Teemu Suhonen.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuulin muutoin juuri juttua, että Kerhoon olisi tosiaan huomenna tulossa uusi, nuori pelaaja, mutta kyseessä olisi pakki. Tuskin siis Repo.

Mielenkiintoista. Itse en ainakaan pidä outona ratkaisuna tätä jos siis toteutuu. Almarihan loukkaantui A:n pelissä, joten kyllä siellä täytyy reserviäkin olla. Mikään kiirehän hankinnalla ei ole mikäli vaan kaikki nykyiset pakit ovat pelikuntoisia, joten tuskin kyseessä on mikään nopeasti tehty paniikkiratkaisukaan. Toivottavasti olisi joku kehityskelpoinen kaveri ja tuo kilpailua pelipaikoille.

Kaikille pahoittelut ohi aiheen menevästä kirjoituksesta. Luulin, että ketjussa käsitellään pelaajasiirtoja, toisin kuin pari edellistä sivua antaa ymmärtää.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Over and out.

Hei tärkein unohtu!

- Zinzinon käärmeöljyt.

Mutta leikki sikseen. On Pelicansilla meritoituneemmat valmentajat ja omia poikia. Pennanen on nouseva kyky ja omia poikia myös. Taitaa olla niin, että molemmissa kapungeissa on juuri siihen seuraan täydellisesti sopivat valmentajat. Joo leikkiähän tuo oli aluksi, mutta nyt pitää pistää pelipoikki, sillä @Hereworth on kuullut jotain oikeasti tähän ketjuun sopivaa kamaa ja toivottavasti pitää paikkansa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös