Ilmoitukset

Nimimerkki Vellihousu kirjoitti aamulla Ässien osioon sen verran monta henkilökohtaista hyökkäystä ja räikeästi hyvän maun vastaista viestiä, että annamme hänelle näistä rikkeistä suoraan kahden kuukauden pelikiellon.

Nimimerkki FASlapsi kirjoitti täysin turhan ja luokattoman viestin Jesse Puljujärven ketjuun ja hän kuittasi tästä kuukauden pelikiellon. Tässä tapauksessa aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki Blacktowhite on asetettu viikon pelikieltoon Liigan kurinpitoa käsittelevän ketjun sisällöttömästä onelineristaan.

Nimimerkki Mike kuittaa itselleen viikon pelikiellon netiketin vastaisesta viestistään Jokerit-osiossa.

Nimimerkki Fernando huilaa seuraavan viikon sääntöjen 4§:n perusteella hänen kirjoitettuaan kiekkokeskusteluun viestin, jonka sisältönä on pelkästään "*hymiö*".

TPS-osiossa nimimerkki puukädet provoili ja meni henkilökohtaisuuksiin toista kirjoittaa kohtaan ja saa kuukauden pelikiellon sääntöjen 6§:n ja 9§:n perusteella. Kyseisen nimimerkin pelikieltoa pidentää se, että hän on vähän aikaa sitten kärsinyt pelikiellon vastaavanlaisesta rikkeestä.

Nimimerkki haukka on seuraavat kaksi kuukautta pelikiellossa syylistyttyään Jokerit-osiossa itsemoderointiin. Nimimerkin pitkä rikehistoria pidensi pelikieltoa huomattavasti.

Montréal Canadiens 2017–2018

Viestiketju osiossa 'NHL' , aloittajana nabaloo, 23.04.2017 klo 15.36.

  1. Ilmestyskirjanpitaja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, LA Kings, Raiders
    Lainaus:
    Joo ja onhan siella ne hassunhauskat kielilait voimassa. Karrikoiden Montreal ja englanti toimii, mika tahansa muu osa Quebecia ja tulee jo periaatteellisesti haasteita
     
  2. Siivu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Habs, Ilves
    Minulla on haasteita päästä jyvälle, mihin rooliin hidas ja vanha Streit hankittiin. Vielä enemmän, jos Markovkin sopimuksen tekee. En keksi mitään muuta syytä kuin mahdollisesti Jerabekin korvaajaksi, ellei tämä lunasta lupauksiaan toivotusti. Puolustuksen syvyyskartta NHL-kelpoisten osalta on kuitenkin jo ilmankin Markovia suunnilleen seuraava:

    Weber
    Petry
    Alzner
    Schlemko
    Benn
    Jerabek
    Streit
    Davidsson
    Morrow
    Lernout
    Redmond
     
  3. viljelmo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    The Habs
    Epäilen, että Streit tulisi olemaan jonkinlainen ylivoiman pyörittäjä, ehkä jopa 7. puolustaja tai sitten vedetään käytännössä viidellä pakilla ja yv:lla Streit hyppää askiin. Eihän Streit on pitäisi mikään Markovin korvaaja olla, enemmänkin juuri syvyyspuolustaja.
     
  4. habsniac Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Habs, TPS, Packers
  5. viljelmo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    The Habs
    Lainaus:
    Harmillista tosiaan, mutta näillä mennään. Ainakin aluksi. Eiköhän tuolla nähdä joku treidi, jos homma ei toimi.

    Näinkö siellä on joku antanut Markoville sen 12 milliä kahdesta kaudesta?
     
  6. Henkka Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
    Lainaus:
    Vain näin sitten.

    Mahtuuhan tuo esim Nashvillen capiin. Siellä jo niitä hääjuhlia vietti yhdessä Emelinin ja Subbanin kanssa...

    Poile kyllä ymmärtää loistavan pakin päälle.
     
  7. Siivu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Habs, Ilves
    Tämä post-cip seuraikonien käsittely Montrealissa on kyllä mielenkiintoista ja vituttaahan tämä uutinen. Yhtä mielenkiintoista on nähdä, mihin kenraali päätyy ja millä hinnalla. Jos tekee viiden miljoonan pahvin jonnekin, alkaa olla aika ravistella yläkerran toimistosta roskat pois.
     
  8. teude Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
    Olisi halunnut jatkaa Montrealissa:
    "Markov also said he would have played for MON on a one-year deal, but the Canadiens declined"
     
  9. Fat Cat Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    Kummallista. Joko Markov on oikeasti haalinut jotain 7 miljoonan sopimusta tai sitten toimistolla ollaan tunaroitu oikein urakalla.

    Tuli kyllä tämä päätös todella yllättäen, pidin Markovin jatkoa melko varmana. Ei kai siellä ihan tosissaan korvata miestä Streitillä?
     
  10. aessi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tampa Bay Lightning
    Lainaus:
    Toisaalta mitä väliä paljonko se vuosi maksaa kun tuo pakisto on ennakkoon aika heikko ilman Markovia. Tilaahan siellä palkkakatossa on kuitenkin reilusti.
     
  11. aessi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tampa Bay Lightning
    Radulov, Markov, Sergachev, Emelin, Beauilieu vaihtuivat siis tähän porukkaan: Alzner, Drouin, Schlemko, Streit, Hemsky ja Jerabek.

    Ei kyllä kovin vahvalta vaikuta tuo Bergevinin toiminta.
     
  12. Vanden Plas Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, sympatiat Pelicans ja HPK
    Vaikka en mikään asiantuntija ole, niin kyllä melko kauhealta downgradelta tuo Markov - Streit tuntuu.
    Veteraaneja toki molemmat, mutta iso yllätys on jos sveitsin pappa yli 20 pinnaa painaa ensi kaudella. Ja se ei Markovin korvaajaksi riitä ei niin mitenkään.
     
  13. The Powerslave Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kerhon Pallo, Capitals, Liverpool, Real Madrid
    Lainaus:
    Kyllähän se aivan älytön downgrade onkin. Streitiä ei uskallettu peluuttaa edes pingviinien todella rikkonaisessa pakistossa playoffeissa, ja itse olin siinä uskossa, että miehen NHL-ura on tässä.

    Sääliksi käy Montreal-faneja, hieno ja perinteikäs seura kyseessä ja tälläiset liikkeet ovat jotain todella älytöntä.
     
  14. Walkin Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Pittsburgh Penguins, #3, #58, #71, #81, #87
    Alzner paikkaa kyllä Emelinen jättämän aukon, mutta Streit ei sitten millään Markovin jättämää aukkoa. Ja se Sergachev kaupattiinkin jo pois, olisi saattanut olla tonttia tarjolla nyt. Drouin pystyy korvaamaan Radulovin, mutta ei tuo joukkue kyllä vahvistunut ole vaan päinvastoin, tekeekö jopa playoff-paikka tiukkaa ensi kaudella?

    Hieman oli viime kesänä eri pöhinä Montrealin ympärillä kun oli Subban-Weber kauppa, Shaw hankittiin ja Radulov tuli...
     
  15. Bosco Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HPK, Pittsburgh
    Markovin NHL-ura (ainakin toistaiseksi) päättyi ja hän jäi sitten sijalle 13. eniten pisteitä yhden organisaation riveissä tehneiden puolustajien listalla:

    1. Ray Bourque, Boston Bruins - 1518, 395+1111=1506
    2. Nicklas Lidström*, Detroit Red Wings - 1564, 264+878=1142
    3. Denis Potvin*, New York Islanders - 1060, 310+742=1052
    4. Brian Leetch, New York Rangers - 1129, 240+741=981
    5. Bobby Orr, Boston Bruins - 631, 264+624=888
    6. Larry Robinson, Montreal Canadiens - 1202, 197+686=883
    7. Al MacInnis, Calgary Flames - 803, 213+609=822
    8. Doug Wilson, Chicago Blackhawks - 938, 225+554=779
    9. Börje Salming, Toronto Maple Leafs - 1099, 148+620=768
    10. Paul Coffey, Edmonton Oilers - 532, 209+460=669
    11. Ron Greschner*, New York Rangers - 982, 179+431=610
    12. Guy Lapointe, Montreal Canadiens - 777, 166+406=572
    13. Andrei Markov*, Montreal Canadiens - 990, 119+453=572

    Lidströmin jälkeen yksi 2000-luvun suurimpia seuraikoneja puolustajien osalta, joten yksi aikakausi tuli jälleen päätökseen.
     
  16. teemu_s Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Liverpool FC, Montreal Canadiens
    Andrei Markov. Siniviivan kenraali ja peräpään lukko. Kiitoksia hienosta urastasi Montrealissa!

    Andrei Markov. Kaikkien aikojen kolmanneksi eniten puolustajan paikalta Montreal Canadiensissa tehnyt pelaaja.

    Andrei Markov. Kaikkien aikojen kuudenneksi eniten syöttöpisteitä Montreal Canadiensissa antanut pelaaja. Pudotti viime kaudella tältä sijalta pykälän alaspäin muuan Saku Koivun.

    Kuinka päin helvettiä näitä seuraikoneita voidaan kohdella? Ensi Gaineyn aikaan Saku Koivua ja nyt Andrei Markovia? Kun kyseessä on pelaajat, jotka ovat pelanneet koko pitkän uransa samassa seurassa ja edustaneet mallikkaasti, ilman turhia kohuja, niin tässä on sitten se miten ura seurassa päätetään seuran puolelta. Perseestä, sanon minä.
     
  17. Siivu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Habs, Ilves
    Lainaus:
    Amen. Tismalleen sama fiilis kuin kahdeksan vuotta (onko siitä tosiaan jo niin kauan?) sitten Koivun tapauksessa. Kummallakin olisi vielä ollut joukkueelle vaikka kuinka paljon annettavaa, puhumattakaan ihan imagollisista asioista. Ei voi käsittää etenkään kun capissa olisi kenraalin sopimukselle ollut reilusti tilaa ja tällä oli ilmeinen halu Habs-nutussa jatkaa.
     
  18. Glory Hunter Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Club de hockey Canadien
    Olen aivan samoilla linjoilla kuin @teemu_s ja @Siivu !

    Jotenkin vain tuntuu että nykypäivänä ei seurauskollisuus paina vaakakupissa yhtään. Tottakai tulos edellä mennään mutta kun kyseessä oli heittämällä top6 joukkoon menevä puolustaja niin ihmetystä koko jupakka aiheuttaa. Huhujen mukaan kuin myös Habsin somepäivitysten oli tulkittavissa että Markov palaa Canadiensiin peliuran jälkeen. Tuskin Kenraali ainakaan huono puolustuspelin koordinaattori olisi.
     
  19. Nickelback Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, NHL yleisesti
    Lainaus:
    Mm, mut ei Top6 pakille voi myöskään maksaa top2 palkkaa kun Markovin tason on jo laskussa. Sekin ihmetyttää että se on aina seuran vika ei haluta maksaa enää samaa palkkaa kaverilla jonka taso on jo laskussa. Ja sitten kun maksetaan se palkankorotus vanhalle pelaajalle niin silloin joukkuuen johto se vasta perseestä onkin. (Plekanec) Markovkin olisi voinut ehdottaa esim. 3-4milj. palkkaa ja varmasti olisi saanut jatkon.
     
  20. punasydän Jäsen

    Lainaus:
    Tilanteita on monenlaisia, eikä palkkakattosarjassa voi aina yleistää. Jos Markovin minimivaatimus oli se huhuttu kaksi vuotta, niin ratkaisu on täysin ymmärrettävä Canadiensin toimistolta. Jos taas vaihtoehtona olisi ollut vuoden soppari tuolla ~6 miljoonan palkkakuitilla, kitsastelu oli täysi vitsi. Tässä vaiheessa pyydän anteeksi vieraisiin pöytiin hyppimistä, mutta Habsin pakiston suurin puute on kiekollinen osaaminen. Sitä Markov olisi tuonut takuuvarmalla suoritustasolla ja samalla olisi toiminut yleisempänäkin tilanteen rakentajana. En nyt näe mitään järkeä siinäkään, että Habsilla on tällä hetkellä reilut 8 miljoonaa captilaa käyttämättä ja Markov päästetään muualle.

    Jos ei rakenteilla ole uutta massiivista treidiä, en näe mitään järkeä, miksi Canadiens jättäisi tuollaisen tilan cappiin ja samalla jättäisi puolustuksen suurimman heikkouden fiksaamatta Markovilla. Tuolla käytetyllä rahalla Habs olisi saanut takuuvarman +40 pinnan pakin, joka ei missään nimessä ole lapanen omassa päässäkään. Streitin vetäminen samalle sivulle tai edes samaan kirjaan on kyllä ohi aiheesta. Markovin lähtö tekee kyllä Streitistä käyttökelpoisen puolustajan, muttei missään nimessä Markovin tasoista. Minä väitän, että Weberistä erotettuna kakkospariin, mutta merkittävällä ylivoimavastuulla Markovista olisi saanut ~20 min illassa pelaavan jannun, jonka pistesarake olisi näyttänyt (ehjän) kauden loputtua lähemmäs 50 kuin 40 pistettä.
     
  21. Pica Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pässit ja Karhut
    Bergevin on saanut paljon kuraa niskaansa, eikä ihan suotta. Tässä tapauksessa toimi kuitenkin oikein jos ei suostunut kalliiseen jatkoon Markoville vaan säästi nuokin rahat tulevaan ykkössentterin hankintaan.

    Joe Morrow Habseissa? Pitänee avata komeron ovea hitusen enemmän ensi kaudella.
     
  22. viljelmo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    The Habs
    Katsotaan nyt kun kausi alkaa, että ketä siellä pelaa. Tällä hetkellä ei tietenkään näytä kovin hyvältä tuo puolustus, mutta parin kuukauden kuluttua tilanne voi olla ihan eri.
     
  23. HockeyIsLife Jäsen

    Markovin ura jatkuu Ak Barsissa. Ei mennyt seuraikoni mihinkään toiseen NHL-joukkueeseen, vaan päätti palata kotimaahansa.
     
  24. Boogey Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Voittamisen kulttuuri
    Raapustellaampas tännekin pitkästä aikaa hiljaiselon jälkeen. Kummasti se perheellistyminen vaan vie ajasta pois ja huomion muualle...

    Kyllähän tässä vähän alkaa itse kullakin loppua usko Bergevinin tekemisen suhteen. Uskallusta ei puutu tehdä isojakin siirtoja, mutta jotenkin avuttoman saamaton tilanne on ykkössentterin suhteen vuodesta toiseen. Ja aina sama selitys kuinka vaikea ykkössentteri on markkinoilta saada. Kyllä, niistä joutuu ylimaksamaan ja tämä ylimaksamisen uskallus lienee se Bergevinin heikko kohta. Palkataan toivotaan toivotaan tapauksia halvalla. Siitä myös lempinimi Bargainbin. Toinen heikkous lienee mieltymys "tiimipelaajiin" vaikka nämä olisivat taidoiltaan tasapaksuja. Ei Habs tule millään 2000-2010 suomikiekko ideologialla koskaan pärjäämään vaan joukkue tarvitsee niitä taiteilijoita. Niiden pelistä yleisö nimenomaan Montrealissa syttyy.

    Case Markovista en edes aloita. Ei ansainnut tuollaista kohtelua, varsinkaan jos cappitila jää nyt tyhjänpantiksi (johon en kylläkään usko). Se siitä, ja äärimmäinen arvostus sekä peliuran mutta myös päätöksen olla pelaamatta muussa NHL seurassa takia. Hieno mies kaikin puolin.

    Kaiken tämän ohella siltikin on pakko nähdä se silver lining. Kun katsoo rosterin ikärakennetta ja croppaa siitä pois Plekanecin, Hemskyn ja Streitin. Niin eihän tuo nyt kovin hullulta näytä. Ensi vuonna Price vie ison loven mutta siltikin kyllä tuon palkkarakenteen kanssa pystyy elämään. Plekanecille voi harkita jatkoa kolmossentteriksi halvemmalla. Jos ei käy, niin ei valitettavasti kyllä ansaitse paikkaansa joukkueessa enää.

    Treidien tekeminen onkin sitten melkoisen hankalaa nykyisellä rakenteella. Prospectipool on edelleen todella ohut, joka hankaloittaa ehkä eniten sentterin treidaamista sisään. Ei monikaan seura kelpuuta pelkästään pickejä ja ei niiden yltäkylläisessä treidaamisessakaan ole järkeä, koska se entisestään heikentää edellytsiä pitkällä tähtäimellä.

    Ainoaksi vaihtoehdoksi siis käytännössä jää joko offer sheet (tähän en usko, vähän edelleen leima tulee otsaan jos näitä teet) tai sitten ylimaksaminen UFA markkinoille. Joka käytännössä on nyt se ainoa realistinen vaihtoehto. En sitten tiedä olisiko Bergevin tilanteessa jossa potkut uhkaa, eli about ihan kohta, valmiimpi tekemään myös noita siirtoja. Pakko vain uskoa, että sieltä vielä jotain muitakin muuveja kun nelosen laituri viimeistään lokakuun alulla tulee. Muuten alkaa olla Bergevinin päivät katseltu.

    Eteenpäin on kuitenkin menty. Gainey huhujen mukaan oli valmis maksamaan Lecavalierista Price + Pacioretty + 1st + Subban/McDonagh. Epäilen kyllä tämän todenperäisyyttä, mutta en ihmettele että tuon treidin palasia ei osattu arvottaa oikein. McDn kanssa kävi miten kävi mutta olisihan siinä voinut käydä pahemminkin. Ei onneksi tarvitse ihan samanlaisia kauhukuvia elätellä Bergevinin suhteen.

    Loppuun vielä muutamia hyvän mielen toiveita, joita voitaisiin yrittää kalastella rahalla ja miksi näihin voisi olla / ei voisi olla saumaa.

    In our dreams: Tavares. Tottakai. Kanadan maajoukkuekaverit Price ja Weber voisivat myötävaikuttaa (++) // Assetit ei vaan riitä treidiin. (-----)
    Voisi harkita: Mikko Koivu. Koska Saku (+) ja koska Mikon palkkaan voisi realistisesti olla jopa tilaa (+) // Ikää alkaa (--) olla ja en usko että Minnesota kapteenistaan luopuu kovin helpolla (-).
    Villi kortti: Jan Kovar KHL:stä. Tullee tekemään hypyn NHL:n lähivuosina (+), Hommataan Jagr yhdeksi vuodeksi ja sit on tsekkejä vaikka muille jakaa (++) // Saanee tarjouksia vaikka miten monesta muustakin seurasta (---), case Shipachyov over again.

    Bergevin, tee jotain.
     
  25. Boogey Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Voittamisen kulttuuri
    Lisätään vielä muutama sananen pakeista.

    Sieltä puuttuu nyt kiekollista osaamista kyllä, mut eikö tuo nyt ole jotenkin niin Julienin näköinen pakisto kuin olla ja voi? Markov olisi tuonne mennyt heittämällä mut jos nyt saadaan jotain käyttöä tuolle 8,45 millin cappitilalle hyökkääjistöön eli senttereihin, niin se on mielestäni edelleen sen sata kertaa tärkeämpi paikka jonne satsauksia tarvitaan kuin kiekollinen osaaminen pakistossa.

    Jos homma ei Jerabekin kanssa esim toimi niin kiekollinen pakki on helpompi saada markkinoilta kuin se sentteri. Sitä osastoa voidaan helpommin vahvistaa. Eikä noi Habsin harvat prospectitkaan ihan nollia ole kiekollisten pakkien osalta.

    Price on edellisen kerran pelannut hyvän puolustavan puolustuksen takana Martinin aikaan. Ja niistä päivistä ja varsinkin nyt Waiten aikaan Careyn peli on kehittynyt kuitenkin aivan järjettömän paljon eteenpäin. Mitä voidaankaan nähdä kun Carey rupeaa oikeasti saamaan enemmän apuja puolustukselta... erityisesti Alznerin hankintaan olen tyytyväinen. Jerabek voi muodostua myös todella hyväksi hauksi. Schlemko oli sellainen perinteisempi Bergevinmäinen korvike. Benn on edelleen hyvä pelaaja tuohon hintaan.