Tässä on ongelmana hieman se, että miten nuo Suomeen sopivat arvot todennetaan?
Kun miettii mitä kaikkia etuja ja hyötyjä EU-passi tuo, niin mielestäni kansalaisuuksia jakaessa ei pitäisi miettiä sitä, miten ne jaetaan halvimmalla tavalla. Itse ottaisin sen lähestymistavan, että mielummin käytetään haasteellisemmin keskimäärin sopeutuvien kanssa enemmän aikaa ja rahaa ennen kansalaisuuden myöntämistä, kuin myönnetään noita liian heppoisin perustein. Alla pientä ja lopulta aika rajallinenkin ajatus siitä, miten käytännössä itse toteuttaisin tuon:
EU/ETA-alueen kansalainen tai sellaiseksi verrattavissa oleva:
- EU/ETA-alueen kansalaisilta vaadittavat maassa vietetyt vuodet täyteen, kielitesti (suomi tai ruotsi) ja vakavat rikokset poissa, niin tervetuloa. Tuossa kohdin voi mun puolesta byrokratiaa ja vastaavaa leikata, esimerkiksi virolaiselle, ruotsalaiselle tai saksalaiselle Suomen passin mukana tulevat edut ovat vähäisemmät, kuin esimerkiksi thaimaalaiselle tai marokkolaiselle. Lisäksi jaksan uskoa siihen, että lähtökohtaisesti EU/ETA-alueelta tulevalla on keskimäärin paremmat mahdollisuudet sopeutua Suomeen tai todennäköisemmin tiedossa paluu kotimaahan, jos Suomi ei lopulta muodostukaan kodiksi.
- Tarvittaessa maakohtaisin arvioin tai mielellään kahdenvälisin sopimuksin myös EU/ETA-alueen ulkopuolisia voisi käsitellä kansalaisuusprosessissa kuin unionin kansalaista. Jaksan uskoa siihen, että esimerkiksi Yhdysvalloista tai Kanadasta tulevilla on huomattavan hyvät mahdollisuudet sopeutua demokraattiseen yhteiskuntaan ja (yleensö) natiiveina englantia puhuvina työllistymismahdollisuudet ovat hieman vajavaisellakin suomen tai ruotsin kielellä paremmat, kuin vähemmän demokraattisista maista muita kieliä äidinkielenään puhuvilla.
- EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevat suomalaisen kanssa aviossa oleville kansalaisuus voidaan mun puolesta myöntää EU/ETA-alueen kansalaisten tavoin, jos avioliitto on kestänyt tarpeeksi kauan ja hakija on muilla tavoin osoittautunut sopeutumisen osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Muut tavat ovat esimerkiksi työllistyminen, tutkintoon johtanut koulutus tai poikkeuksellisen hyvä kielitaito. Tuo sopeutuminen on katsottava tapauskohtaisesti, eikä pelkästään virheetön Tampereen murre tai työpaikka automaattisesti kuitenkaan tarjoa "ohituskaistaa". Jos noita sopeutumisen merkkejä ei ole, mennään samalla tavalla kuin vastaavan maan kansalaiset ilman aviopuolisoa. Toisin sanoen siis aviopuoliso voi helpottaa prosessia, mutta ei automaattisesti kuitenkaan takaa mitään.
- Alle 15-vuotiaana adoptoiduille kansalaisuus voidaan mun puolesta myöntää automaattisesti, kunhan edes toiselta vanhemmalta löytyy kyseinen passi. Perheen sisäiset adoptiot käsitellään kuitenkin erillistapauksina, esimerkiksi kun vastikään Suomen kansalaisuuden saaneelta löytyykin adoptoitavaksi kelpaava oma (tai "oma") lapsi kotimaasta yllättäen ja kysymättä.
Muille:
- Jos toinen maa hyväksyy kaksoiskansalaisuuden, kevennetty psykologinen testi päälle. Käydään läpi mielenmaisemaa ja vastaavaa sen osalta, onko henkilö lähtökohtaisesti sopeutumiskykyinen. Kansalaisuutta myöntäessä hakija allekirjoittaa dokumentin, että ei luovu määräaikana (esim. 10 vuotta) toisen maan kansalaisuudesta ja jos kyseinen maa saman määräajan rajoissa kieltää kaksoiskansalaisuuden, hakijan Suomen kansalaisuus mitätöityy.
- Jos toinen maa ei hyväksy kaksoiskansalaisuutta tai aiempi kansalaisuus on tuntematon tai kansalaisuudeton, hakijalta vaaditaan pidempi vietetty aika Suomessa ja pidemmät psykologiset testit päälle.
- Kansalaisuushakemuksessa tai jo oleskelulupaa hakiessa tietoisesti annetut väärät tiedot "nollaavat" prosessin ja tiukentavat vaatimuksia entisestään. Tiukennuksia voisi pistää esimerkiksi maassa vietettyihin vuosiin ja kielitaitoon; jos esimerkiksi 10 vuotta maassa väärin tiedoin ollut jää kiinni, en näe ongelmalliseksi antaa odottaa 15 vuotta lisää ja kehittää siinä sivussa kielitaitoa entisestään.
- Kielitaidon osalta luku-, kirjoitus- ja puhetaito ovat oltava riittävällä tasolla. Mun mielestä se ei ole riittävä taso, millä esimerkiksi suomenkielinen suomalainen lukion käynyt keskimäärin puhuu ruotsia. Virheetöntä en odota, mutta tason pitäisi olla kuitenkin sellainen, että kielitaidon takia hakija voisi työskennellä ongelmitta suomeksi tai ruotsiksi. Jos jokin vamma estää jonkun noista, niin nämä käsitellään tapauskohtaisesti. Ymmärrän aivan hyvin, jos esimerkiksi kuuro ei opi puhumaan tietyllä tasolla.
- Psykologiset testit haastatteluina. Tarkoituksena mitata muun muassa sitä, miten ihminen suhtautuu demokratiaan, sukupuolien tasa-arvoon, vähemmistöjen oikeuksiin ja vastaavaan. Kaikki haastattelut videolle, säilytys määrättävä 20 vuodeksi ja jos tuona aikana tekijä ajautuu ongelmiin, tarvittaessa haastattelut kaivetaan esille ja tehdään arvio siitä, oliko haastatteluista vedetty johtopäätös oikea. Jos oli, niin tarvittaessa uutta testiä päälle ja katsotaan missä ollaan. Jos ei, kansalaisuuden peruutus jos kaksoiskansalaisuus sen mahdollistaa.
Käytännössä siis pyrkisin siihen, että lähtökohtaisesti parhaat kotiutumismahdollisuudet omaavien kohdalla prosessi olisi mahdollisimman helppo ja vaikka nykyistä halvempi yhteiskunnalle. Sen sijaan keskimäärin sopeutumisen osalta haastellisemmista ympyröistä tulevien kohdalla pitäisi nykyistä tiukemmin varmistua siitä, että sopeutumista myös tapahtuu. Kaksoiskansalaiset nostin erikseen siksi, että jos toista kansalaisuutta ei ole, näistä on lopulta vaikeampi päästä eroon. Ja toki tiedostan aivan hyvin sen, että esimerkiksi Virosta ja Ruotsista tulee aivan varmasti myös sellaisia henkilöitä, jotka sopeutuvat esimerkiksi joitakin afghaaneja tai somaleja heikommin yhteiskuntaan.
Ja joo, tuossa on vain karuja ääriviivoja vedetty nojatuolista käsin. Ei todellakaan mikään jokaiseen skenaarioon sopiva täysin aukoton järjestelmä.
Tämäkään ei toki poista tuota palauttamisen ongelmaa: voidaan sanoa, että palautetaan / karkotetaan - mutta mikäli nyt esim. Irak ei ota vastaan niin minkäs teet?
EU-tasolla palautus- ja karkotusleirit käyttöön. Noilla taataan turvallisuus ja ruoka, mutta ei ylimääräisiä mukavuuksia. Majoitus voi olla varusmiehille tuttua telttamajoitusta, aidat ympärillä rajaavat liikkumista, ei päivärahoja ja ruoka tarjoillaan "sellaisenaan kun se on", ts. kouluruokaan tasoltaan ja hinnaltaan vertautuvana. Pois pääsee koska tahansa, mutta vain sellaiseen maahan, joka on halukas ottamaan vastaan.
Jos jokin maa ei ota omaehtoisesti palaavia kansalaisiaan vastaan, näille maille pitäisi EU-tasolla soveltaa pakotteita. Varmasti esimerkiksi Irakista alkaisi passia tulemaan, jos vaakakupissa painaa öljykaupan haitat, kauppayhteyksien katkeaminen, eri tukien loppumiset, hallinnon varojen jäädytykset ja vastaavat. Jos tuon jälkeen joku irakilainen kokee silti leirin paremmaksi vaihtoehdoksi, se hälle suotakoon.
Kuulostaa karulta, mutta käytännössä tuo olisi silti turvatumpi ympäristö, kuin moni pakolaisleiri. Samoin tuolla järjestelmällä EU-alueelle pyrkivät olisivat todennäköisesti useammin oikeasti vainoa karussa kuin elintason perässä tulevia. Nykyinen järjestelmä kun tuntuu siinä mielessä hullulta, että vähänkään varakkaammalla on nykyisin huomattavan paljon paremmat mahdollisuudet kuin köyhimmällä ja siten haavoittumimmassa asemassa olevilla. Se pennitön malariasta kärsivä jemeniläinen ei vaella usean turvallisen maan läpi iPhone taskussa valittamaan puurosta, pienistä päivärahoista tai kimppahuoneista, vaan päätyy todennäköisemmin pakolaisleirille, jossa ruokaa on miten on, hygieniaa ei tunneta ja väkeä on kuin pipoa ahtaissa tiloissa. Turvapaikkajärjestelmä ei saa olla tarkoitettu parempaa elintasoa hakeville, heille on täysin toiset väylät muuttaa EU-alueelle. Kuten työperäisenä maahanmuuttajana tuleminen.