Monikulttuurisuus – rikkaus vai vitsaus?

  • 3 113 621
  • 24 186

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Mielestäni on. Mitä helvetin merkitystä sillä on, missä ihminen on syntynyt? Sotaa pakeneva lääkäri Nigeriasta vai suomalainen pulsu joka viettää päivänsä penkeillä. Valitsen ensimmäisen.

Jokaisella on valintansa. Vielä kun laki muutettaisiin niin, että saisit itse valita verorahojesi kohteen. Mieluummin minä ne antaisin vaikka Suomalaisten nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi, kuin kustantaisin lisää pummeja assalle nojailemaan.
Minulle sillä on hevetisti merkitystä, autanko minä apua tarvitsevaa oman maan kansalaista vai jotakuta muuta. Jos omassa maassa olisi kaikki hyvin ja ylimääräistä rahaa, olisi tilanne toinen.
 

Teho Ton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos saisi valita, meneekö verorahasi esim vastaanottokeskusten pyörittämiseen vai esim oman lapsesi päivähoitoon,ruokailuun ja terveydenhoitoon, valitsisitko edelleen ensimmäisen?

Maksatko veroja vai miksi tuollainen kysymys? Luonnollisesti verorahaa menee myös asioihin, joita et itse tarvitse. Ja edelleen ensimmäinen, eikä tarvitse olla edes lääkäri maahanmuuttajan.

TuTo fani-79 kirjoitti:
Minulle sillä on hevetisti merkitystä, autanko minä apua tarvitsevaa oman maan kansalaista vai jotakuta muuta. Jos omassa maassa olisi kaikki hyvin ja ylimääräistä rahaa, olisi tilanne toinen.

Omassa maassa kaikki on enemmän kuin hyvin. On hyvin sinisilmäistä väittää, että meillä oikeasti olisi asiat jotenkin huonosti. Meillä on kaikki hyvin, ja meillä on ylimääräistä rahaa. Suomi on myös kehitymaita raiskannut huomattavasti enemmän mitä maksanut siitä.

Nimimerkillä: Kotoisin 3 lapsen YH-perheestä, nykyinen leikkausta odottava (siksi työkyvytön)

Olen siis maistanut osani karvaimman kautta Suomen huono-osaisten arjesta, mutta siltikin olen valmis luopumaan omistani, jotta vielä huonommin pärjäävät saisivat apua.

Miksi helvetissä pitäisi auttaa ihmisiä sen mukaan, mihin he ovat sattuneet syntymään? Ei tuossa ole mitään järkeä.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Omassa maassa kaikki on enemmän kuin hyvin. On hyvin sinisilmäistä väittää, että meillä oikeasti olisi asiat jotenkin huonosti.
Vielä sinisilmäisempää on väittää, että meillä on oikeasti kaikki hyvin. Meillä on työttömiä, asunnottomia, ihmisiä, joilla on paha olla. Ihmisiä jotka oikeasti näkevät nälkää, kun ei ole rahaa ruokaan. Nuoria, jotka eivät saa apua ongelmiinsa, vaan lopettavat elämänsä, tai jonkun muun elämän, saadakseen apua. Jos tämä on sinusta hyvinvointia, niin otan osaa, tekikö kipeää kun järki lähti?
Olen siis maistanut osani karvaimman kautta Suomen huono-osaisten arjesta, mutta siltikin olen valmis luopumaan omistani, jotta vielä huonommin pärjäävät saisivat apua.

Miksi helvetissä pitäisi auttaa ihmisiä sen mukaan, mihin he ovat sattuneet syntymään? Ei tuossa ole mitään järkeä.

Samoin olen minäkin maistanut osani huono-osaisten arjesta, luultavasti katkeremmin kuin osaat kuvitellakaan...
Joillekin oma kansa on tärkeämpi kuin muut maailman ihmiset. Joillekin on tärkempi oma perhe... Jokaisella on tärkeytensä kohteet. Onhan se hienoa, että auttamisen halua löytyy, olisi vain kaikinpuolin reilumpaa, että jokainen saisi itse päättää, ketä tahtoo auttaa ja avustaa.
 

Teho Ton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vielä sinisilmäisempää on väittää, että meillä on oikeasti kaikki hyvin. Meillä on työttömiä, asunnottomia, ihmisiä, joilla on paha olla. Ihmisiä jotka oikeasti näkevät nälkää, kun ei ole rahaa ruokaan. Nuoria, jotka eivät saa apua ongelmiinsa, vaan lopettavat elämänsä, tai jonkun muun elämän, saadakseen apua. Jos tämä on sinusta hyvinvointia, niin otan osaa, tekikö kipeää kun järki lähti?

Joo, esimerkiksi asunnottomuus ei johdu omasta käytöksestä, eipä. Ihmiset voivat pahoin, ja priorisointia tulisi tehdä. Se on totta. Mutta hyvinvointia jos mitataan yleisesti muiden maiden kesken, me voidaan ihan saatanan hyvin.


Samoin olen minäkin maistanut osani huono-osaisten arjesta, luultavasti katkeremmin kuin osaat kuvitellakaan...
Joillekin oma kansa on tärkeämpi kuin muut maailman ihmiset. Joillekin on tärkempi oma perhe... Jokaisella on tärkeytensä kohteet. Onhan se hienoa, että auttamisen halua löytyy, olisi vain kaikinpuolin reilumpaa, että jokainen saisi itse päättää, ketä tahtoo auttaa ja avustaa.

Sanotaan heti alkuun, että tuskin olet.

Joillekin on joo, ja se on täysin vääristynyt ajatusmaailma. Totta kai perhe on minulle tärkein asia maailmassa, mutta ei muut ihmiset sen jälkeen ole mitenkään sidottuina esimerkiksi kansalaisuuteen. Sinä olet rasisti, minä en. Se on oikeastaan siinä.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Monikulttuurisuus on erilaisuutta.

Tuli kipattua lasi shamppanjaa yöllä erään Nigeriasta saapuneen perheen seurassa. Mies itse omistaa muutaman taksin ja ajaa itsekin paljon. Äijällä on välillä aika mielenkiintoisia juttuja - meidän kulttuuristamme.
Hänen asiakkaansa edustavat kolmea ryhmää.

1. Omaan kännykkäänsä puhuvat, jotka astuvat taksiin, kertovat osoitteen, maksavat ja poistuvat.
2. Ystävälliset ihmiset, jotka haluvat keskustella asioista ja kertoa itsestään matkan aikana.
3. Heti alusta lähtien töykeät ja epäystävälliset.

Yhteistä näille kahdelle jälkimmäiselle on meidän tapamme aloittaa keskustelu. Hän saa joka päivä kymmeniä kertoja samat kysymykset ja vielä samassa järjestyksessä:

1. Säätila ja pieni keskustelu siitä.
2. Mistä olet kotoisin?
3. Miten kauan olet asunut täällä?
4. Miten viihdyt täällä?
5. Miten asiat ovat vanhassa kotimaassasi?

Noh, harmittomia keskustelunaloituksia ja meille tuttu kulttuuririkkaus:-) Mutta kun olet puhunut näistä asoista muutamia vuosia, joka päivä ja useita kertoja, niin saattaa joskus olla vaikeuksia aloittaa taas... hän tapaa sanoa joskus: "En jaksa nyt keskustella, koska olen riidellyt vaimoni kanssa!" Tämä sopii meidän kultturillemme. Osaamme sen jälkeen olla ihan hiljaa koko loppumatkan.

Hänen poikansa on saavuttanut nyt ajokorttiän ja ajaa myös usein isänsä taksia. Poikahan on syntynyt täällä, siitä huolimatta moni meistä puhuu hänelle hitaasti, automaattisesti. Hyvin harva lähtee siitä, että poika on syntynyt täällä, käynyt täällä koulunsa ja hänellä on valkoinen tyttöystävä.

Meidän ennakkoluulomme asuvat usein todella syvällä.

Äijällä oli muuten ihan tuliterä mersu tässä muutamama vuosi sitten, jolla ajoi myös taksia. Eräs asiakas halusi väkisinkin kuulla, miten hienoa oli asua täällä ja ajaa autolla, josta voidaan vain haaveilla Nigeriassa. Mutta vihastui lähes silmittömästi, kun äijä kertoi omistavansa kaksi samanlaista myös Nigeriassa (tämä ei ollut totta, ei vain voinut olla vähän kiusaamatta toista).
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Sanotaan heti alkuun, että tuskin olet.

Joillekin on joo, ja se on täysin vääristynyt ajatusmaailma. Totta kai perhe on minulle tärkein asia maailmassa, mutta ei muut ihmiset sen jälkeen ole mitenkään sidottuina esimerkiksi kansalaisuuteen. Sinä olet rasisti, minä en. Se on oikeastaan siinä.

Niin, minä olen vain menettänyt muutamia läheisiä ihmisiä, kokenut mitä on elää köyhyysrajalla, kärsinyt enemmän ja vähemmän vakavista sairauksista ja menettänyt osan mielenterveyttäni, eihän se tosiaan ole paljon...
Onko se vääristynyt ajatusmaailma siksi, kun sinä olet erimieltä? Kyllä tänne tulla saa, mutta maassa maan tavalla tai maasta pois. Ja jos tullaan, tehdään töitä ja maksetaan veroja, kunnioitetaan maan lakeja ja asetuksia ja osallistutaan kehittämään maan hyvin vointia.
jos se, että en hyvksy hyysäämistä tai toisten rahoilla elämistä, tekee minusta rasistin, olen sitä sitten ihan mielelläni. Näitä toisten rahoilla eläjiä riittää omissa kansalaisissa enemmän kuin omiksi tarpeiksi, miksi me tarvitsemme lisää?
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
1. Omaan kännykkäänsä puhuvat, jotka astuvat taksiin, kertovat osoitteen, maksavat ja poistuvat.
2. Ystävälliset ihmiset, jotka haluvat keskustella asioista ja kertoa itsestään matkan aikana.
3. Heti alusta lähtien töykeät ja epäystävälliset.

Yhteistä näille kahdelle jälkimmäiselle on meidän tapamme aloittaa keskustelu. Hän saa joka päivä kymmeniä kertoja samat kysymykset ja vielä samassa järjestyksessä:

1. Säätila ja pieni keskustelu siitä.
2. Mistä olet kotoisin?
3. Miten kauan olet asunut täällä?
4. Miten viihdyt täällä?
5. Miten asiat ovat vanhassa kotimaassasi?

Noh, harmittomia keskustelunaloituksia ja meille tuttu kulttuuririkkaus:-) Mutta kun olet puhunut näistä asoista muutamia vuosia, joka päivä ja useita kertoja, niin saattaa joskus olla vaikeuksia aloittaa taas... hän tapaa sanoa joskus: "En jaksa nyt keskustella, koska olen riidellyt vaimoni kanssa!" Tämä sopii meidän kultturillemme. Osaamme sen jälkeen olla ihan hiljaa koko loppumatkan.

Mitenköhän nuo asiakkaat mahtavat suhtautua selvästi ruotsalaiseen taksikuskiin ja miten keskustelu heidän kanssaan käynnistyy? Ettei vaan olisi melko samat keskustelunaloitukset, paitsi että entisen kotimaan sijaan kysytään entisestä kotikaupungista.

Mistähän niiden asiakkaiden sitten pitäisi keskustella, että ystäväsi ei ärsyyntyisi?
 

Teho Ton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin, minä olen vain menettänyt muutamia läheisiä ihmisiä, kokenut mitä on elää köyhyysrajalla, kärsinyt enemmän ja vähemmän vakavista sairauksista ja menettänyt osan mielenterveyttäni, eihän se tosiaan ole paljon...
Onko se vääristynyt ajatusmaailma siksi, kun sinä olet erimieltä? Kyllä tänne tulla saa, mutta maassa maan tavalla tai maasta pois. Ja jos tullaan, tehdään töitä ja maksetaan veroja, kunnioitetaan maan lakeja ja asetuksia ja osallistutaan kehittämään maan hyvin vointia.
jos se, että en hyvksy hyysäämistä tai toisten rahoilla elämistä, tekee minusta rasistin, olen sitä sitten ihan mielelläni. Näitä toisten rahoilla eläjiä riittää omissa kansalaisissa enemmän kuin omiksi tarpeiksi, miksi me tarvitsemme lisää?

Eli olet elänyt köyhyysrajalla, eli olet elänyt muiden kustannuksella mutta et kuitenkaan hyväksy että muut ihmiset elävät samalla rajalla? Itsekäs ajattelutapa. Ja sinun mielipiteesti tekevät sinusta rasistin, eivät mitkään muut asiat. Jos oikeasti olet menettänyt jotain, kärsinyt jotain johtuen sosiaalipolitiikasta, en usko että olisit sitä noin hanakasti vastaan.

Mikä siinä on niin vaikeaa myöntää, olet rasisti koska et pidä ulkomaalaisista. Ei millään muulla seikalla ole sinunkaan tapauksessa mitään merkitystä.
 

Jeffrey

Jäsen
Mikä siinä on niin vaikeaa myöntää, olet rasisti koska et pidä ulkomaalaisista. Ei millään muulla seikalla ole sinunkaan tapauksessa mitään merkitystä.

Sä oot kyllä nyt ihan kujalla! Tutofani auttaa mielummin suomalaista kun ulkomaalaista joten hän on rasisti. Sinä taas olet aikamme sankari. Toivottavasti et ole lääkintämiehenä sodan syttyessä. Mitä siitä nyt tulisi kun venäläinen ja suomalainen makaisi henkihieverissä vierekkäin. Sinä kun menisit auttamaan tätä venäläistä koska heillä on keskivertoisesti asiat helvetin paljon huonommin kuin meillä suomalaisilla täällä lintukodossa.

Ota se kukkahattu pois päästä ja ajattele nyt vähän.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Mikä siinä on niin vaikeaa myöntää, olet rasisti koska et pidä ulkomaalaisista. Ei millään muulla seikalla ole sinunkaan tapauksessa mitään merkitystä.
Tunnustan olevani siinä mielessä rasisti, että jos ainut syy tulla Suomeen on päästä nauttimaan täällä tarjottavasta sosiaaliturvasta niin paluulippu pitäisi antaa kouraan samantien.
Mikäli kuitenkin pakolaisia otetaan Suomeen niin annettavaa tukea vastaan pitäisi myös vaatia vastiketta eli alkuun mm. kielen opiskelua ja kun tarvittava kielitaito on saavutettu niin koulutukseen.
Tämän tulisi koskea kaikkia uskontokunnasta ja sukupuolesta riippumatta, jos systeemi ei kelpaa niin on muitakin paikkoja minne pääsee.

Ei ole varaa päästää tilannetta siihen, että maahanmuuttajat vain elävät yhteiskunnan varoilla varsinkin kun tuet heille ovat merkittävästi suuremmat kuin tavallisille suomalaisille.
Tässä on myös yksi tärkeä seikka korjattavaksi, ei kansalaisuus voi olla syy muita ihmisiä korkeammille tuille eikä valtion/kuntien tehtävä myöskään ole etsiä asuntoa perheille joissa on 10+ jäsentä jos yhteiskunnan omistamat asunnot kelpaa.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Eli olet elänyt köyhyysrajalla, eli olet elänyt muiden kustannuksella mutta et kuitenkaan hyväksy että muut ihmiset elävät samalla rajalla? Itsekäs ajattelutapa. Ja sinun mielipiteesti tekevät sinusta rasistin, eivät mitkään muut asiat. Jos oikeasti olet menettänyt jotain, kärsinyt jotain johtuen sosiaalipolitiikasta, en usko että olisit sitä noin hanakasti vastaan.

Mikä siinä on niin vaikeaa myöntää, olet rasisti koska et pidä ulkomaalaisista. Ei millään muulla seikalla ole sinunkaan tapauksessa mitään merkitystä.

Mä olen sen verran veroja maksanut, että voin niiden avuin maksetuilla tuilla hyvällä omalla tunnolla tarvittaessa elää. Missä mä sanoin kärsineeni jotain johtuen sosiaalipolitiikasta? Tai joo, Suomalaisen sosiaalipolitiikan idiotismista mä kärsin joka päivä, ikävä kyllä. Siihen ei tarvita kuin minkä tahansa lehden avaaminen ja näkee, että hyysäys ja kusipäistyminen on nousussa maassamme päivä päivältä. Mistä ihmeestä päättelit minun kärsineen jotain sosiaalipolitiikasta johtuen.
Mutta se kyllä sapettaa, että jos tänne tulee joku hottentotti jostain, niin kaverille järjestyy, asunto, uudet kalusteet, rahaa merkkikuteisiin, vuokra maksetaan, annetaan bussikortit ja salikortit. Ja muuta ei tarvitse tehdä kuin olla ja syljeksiä kattoon ja valittaa kuinka kurja maa Suomi on ja kuinka meitä hyljeksitään...
Mielipiteideni takia olen siis rasisti. Lisäksi mä vihaan Suomalaisia rikollisia, narkkeja, luusereita jotka elävät laiskuuttaan sosiaaliturvalla et... minkä se minusta tekee rasistin lisäksi.
Siltikin olen valmis seisomaan mielipiteideni ja ajatusteni takia, leimattakoon vapaasti rasisti-fasisti-homonpotkijaksi.
Hauska huomata, että jos olet halukas auttamaan omaa kansaasi enemmän kuin muita, olet rasisti. Arvaa mitä. Jonain päivänä toi sun lintukoto hajoaa ja huomaat, että maailma on oikeasti helvetin raadollinen paikka ja meillä Suomessakin on moni asia todella huonosti.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Meidän ennakkoluulomme asuvat usein todella syvällä.

En välttämättä puhuisi aina ennakkoluuloista. Suomessa tämä monikulttuurisuus on vain niin nuorta, että emme ole vielä tottuneet tilanteeseen ja pidä ulkomaalaisten kohtaamista jokapäiväisenä ja normaalina tapahtumana.

Minä kohtaan joka päivä ulkomaalaisia sekä työssä, että vapaa-ajalla ja nuo peruskysymykset ovat jääneet pois valikoimasta. Kyllä mamujen kanssa voi puhua ihan normaalijutuista kysymättä aina aluksi noita peruskysymyksiä, joihin jokainen ulkomaalainen Suomessa on vastanut n+1 kertaa.

Tietysti tämä esimerkki taksikuskista on hieman kliseinen, koska usein asiakkaat ovat kännissä ja näin hieman alentuneessa tietoisuuden tilassa.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
En välttämättä puhuisi aina ennakkoluuloista. Suomessa tämä monikulttuurisuus on vain niin nuorta, että emme ole vielä tottuneet tilanteeseen ja pidä ulkomaalaisten kohtaamista jokapäiväisenä ja normaalina tapahtumana.

No tämähän on tietenkin totta. Monelle ulkomaalainen on sitä niin kauan, kun hänellä on ulkomalaalainen nimi, tai ulkonäkö. Sillä ei sitten ole väliä, miten kauan, tai miten monen sukupolven maahanmuuttaja hän on.

Minä kohtaan joka päivä ulkomaalaisia sekä työssä, että vapaa-ajalla ja nuo peruskysymykset ovat jääneet pois valikoimasta. Kyllä mamujen kanssa voi puhua ihan normaalijutuista kysymättä aina aluksi noita peruskysymyksiä, joihin jokainen ulkomaalainen Suomessa on vastanut n+1 kertaa.

Totta myös tämä ja sama täällä. Henkilökohtaisesti tykkään jutella vähän vanhempien, Balkanista tulevien maahanmuuttajien kanssa. Monella heistä on todella terveitä mielipiteitä.

Tietysti tämä esimerkki taksikuskista on hieman kliseinen, koska usein asiakkaat ovat kännissä ja näin hieman alentuneessa tietoisuuden tilassa.

Unohdin kirjoittaa tuolla ylempänä iranilaisesta taksikuskista Tukholmassa. Myös hän asunut koko ikänsä maassa. Hänen mittansa tuli kerran niin täyteen, että lemppasi asiakkaan ulos kesken matkan. Hän oli kuullut ensin tämän "mistä sinä tulet" - kysymyksen taas muutamia kertoja ja sen jälkeen sitten alkoi tulemaan näitä maahanmuuttaja-ongelmia. Äijällä katosi lopulta huumori ja hän lemppasi asiakkaansa autosta ulos.
Kuulostaa tietenkin ensin ihan hullulta, mutta jos ajatellaan, että kysymys on jonkun työympäristöstä, jossa asiakkaat jankuttavat samoja asioita päivä toisensa jälkeen ja rivien välistä saa joka päivä kuulla sen totuuden, että sinua ei tulla koskaan hyväksymään maan täysiarvoisena kansalaisena, riippumatta siitä kuinka hyvin elät "maassa maan tavoin tai maasta pois", niin kyllä kai se voi joskus raapata miestä kuin miestä.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Suomalaisen sosiaalipolitiikan idiotismista mä kärsin joka päivä, ikävä kyllä. Siihen ei tarvita kuin minkä tahansa lehden avaaminen ja näkee, että hyysäys ja kusipäistyminen on nousussa maassamme päivä päivältä.

Jostain kumman syystä jotkut näkevät tämän myös sivistyksenä, koska vaihtoehdot eivät yleensä tarjoa mitään, joka veisi asioita parempaan suuntaan.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Tämäkin on varmaan täällä jo ollut, mutta aika karua faktaa. Sattui omiin silmiin ensimmäistä kertaa (oikeusministeriön tutkimuksen pohjalta ):

Maahanmuuttajien rikollisuus



Rikosten suhde, eli montako kertaa enemmän somalit tekevät kyseistä rikosta suhteessa koko väestöön.


•Varkausrikokset yhteensä 6,86
•Törkeä maksuvälinepetos: 79,77
•Raiskaus 12,87
•Seksuaalirikokset 10,17
•Pahoinpitelyt 9,91
•Ryöstö 48,12*



Loppukevennys löytyy toki tuoltakin:-)

"Vielä voisimme tähän lisätä Somalien työturvallisen asenteen, työturvallisuus rikkeitä ei ole lainkaan, ei sen puoleen somalit eivät työtä teekkään."
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Ja tietenkin ennenkuin expertin viestiin heitetään perinteiset "raiskaavat/pahoinpitelevät ne suomalaisetkin, mutta kotioloissa jne." argumentit, mainittakoon toki
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli...kos+on+useimmin+perheväkivaltaa/1135251825061

Toki sinänsä rikostilastojen ylikorostus on sikäli yhdentekevää pienten otoskokojen takia, mutta olennaisempaa olisi nähdä suhdelukujen muuttumista tai oikeastaan edes oikeaa vertailua demografioitten sisällä, yleensähän sitä väitettä ettei maahanmuuttajien rikollisuus ole omaan verrokkiryhmään nähden olennaisesti suurempaa lähinnä toistellaan mutta vieläkään en ole nähnyt mitään laskelmia sen todisteeksi.

Mutta yleisesti siis rikostilastot ovat enemmänkin se kirsikka kakun päällä, ne suuremmat ongelmat löytyvät juuri surkeasta työllisyystilanteesta ja koulutuksesta, mikä väistämättä tilastollisesti johtaa sitten suurempaan todennäköisyyteen päätyä rikollisille teille.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Ja tietenkin ennenkuin expertin viestiin heitetään perinteiset "raiskaavat/pahoinpitelevät ne suomalaisetkin, mutta kotioloissa jne." argumentit,

Itse en ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä todellista pointtia. Totta kai maahanmuuttajista löytyy edustajia jokaiseen kategoriaan. Löytyyhän heistä jalkapalloilijoita, iskelmätähtiä, lääkäreitä ja vaikka mitä. Minusta olisi eriskummallista, ellei heidän joukostaan löytyisi myös rikollisia.

Mielenkiintoista olisi sen sijaan saada pöydälle lukemat kaikista, kodin neljän seinän sisällä tapahtuneista pahoinpitelyistä ja raiskauksista. Niin kauan kun niitä ei ole, niin minusta on ajanhukkaa leikkiä oletetuilla prosenteilla, sillä esim. raiskauksistahan vain pienen pieni murto-osa johtaa syytteeseen.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Itse en ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä todellista pointtia. Totta kai maahanmuuttajista löytyy edustajia jokaiseen kategoriaan. Löytyyhän heistä jalkapalloilijoita, iskelmätähtiä, lääkäreitä ja vaikka mitä. Minusta olisi eriskummallista, ellei heidän joukostaan löytyisi myös rikollisia.

No siis keskusteluhan Suomessa keskittyy lähinnä JIIS-maista (Jugoslavia, Irak, Iran, Somalia) tulleisiin humanitäärisiin maahanmuuttajiin, ei maahanmuuttajiin sellaisenaan ts. sinä suomalaisena maahanmuuttajana Ruotsissa tai vaikkapa omat ulkomaalaiset työkaverini Suomessa eivät sinänsä ole keskustelun kohteena vaikka tätä rajaa monesti yritetäänkin hämärtää tarkoituksenmukaisesti.

Kysehän nyt siis on siitä, että _tietyissä_ maahanmuuttajaryhmissä ei ole jalkapalloilijoita, iskelmätähtiä, lääkäreitä tai mitään, vaan lähinnä suhteettoman paljon rikollisia. Mutta toisaalta johtuen pienistä otosmääristä ovat vertailuluvut aina vähän hedelmättömiä ja erinäisten tekijöiden (epäillyt vs. varsinaiset tuomitut rikolliset, maahanmuuttajien suhteellinen herkkyys päätyä epäillyksi, maahanmuuttajapopulaatioitten sosioekonominen asema) takia lukuihin ei myöskään voi suhtautua täysin absoluuttisesti. Tosin ovat myös suhdeluvutkin sitä luokkaa, että pelkästään em. tekijät tuskin selittävät kaikkea.

Mielenkiintoista olisi sen sijaan saada pöydälle lukemat kaikista, kodin neljän seinän sisällä tapahtuneista pahoinpitelyistä ja raiskauksista. Niin kauan kun niitä ei ole, niin minusta on ajanhukkaa leikkiä oletetuilla prosenteilla, sillä esim. raiskauksistahan vain pienen pieni murto-osa johtaa syytteeseen.

Raiskauksia monesti korostetaankin populistisista syistä ehkä jopa liikaa, mutta tietenkin niille yksilöille jotka tulevat raiskatuksia noin periaatteessa vain ja ainoastaan maahanmuuttopolitiikan seurauksena merkityksellinen asia (on vaikea kuvitella että raiskausten määrä Suomessa olisi kiintiö joka täyttyisi riippumatta tekijöistä). Mutta raiskauksia olennaisempaa kannattaa tarkastella myös niitä muita rikoskategorioita, jos siis tahtoo keskittyä rikostilastoihin. Kuten sanoin, korostuneet rikostilastot ovat lähinnä vain se jäävuoren huippu masentavien työllisyys&integraatiotilastojen päällä, mikä kertoo synkkää kuvaa humanitäärisen maahanmuuton hyödyistä tai edes järkevyydestä yhteiskunnalle.

Toki on myös kyettävä huomioimaan, että kodin seinien sisällä tapahtuvan väkivallan voi olettaa olevan sama valtaväestön ja maahanmuuttajapopulaatioissa ja tarkastella tilannetta siltä kannalta, ellei kunnollisia perusteita sille ole, että vaikkapa nyt maahanmuuttajat olisivat erituisen epäväkivaltaisia kotioloissaan (no, em. Hesarijuttu antaa jonkinlaisia vastauksia).
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Kysehän nyt siis on siitä, että _tietyissä_ maahanmuuttajaryhmissä ei ole jalkapalloilijoita, iskelmätähtiä, lääkäreitä tai mitään, vaan lähinnä suhteettoman paljon rikollisia.

Tämä ei pidä tietenkään paikkaansa. Jokaisesta maahanmuuttaryhmästä löytyy ihmisiä, jokaisesta yhteiskuntaluokasta. Heidän joukostaan löytyy myös urheilijoita, iskelmätähtiä jne. Eri asia on sitten tietenkin, ovatko he - tai voivatko he olla - sitä meidän nurkillamme.
Rikollisuuskin nähdään usein suhteettomana. Täällä Ruotsissa on paljon rikollisuutta ja myös paljon enemmän ihmisiä ja maahanmuuttajia, kuin Suomessa. Mutta eivät maahanmuuttajat ole mitenkään katastrofaalisesti edustettuina tilastoissa, vaikka tietenkin näkyvät myös he selvästi.

Olen pannut merkille, että prosentti merkitsee paljon Suomessa ja sitä käytetään mielellään asioista puhuttaessa. Esim. Vaasassa, ulkomaalaisten tekemät raiskaukset nousivat 50 % yhtenä vuotena. Ja sillähän tietenkin herkuteltiin joissakin piireissä. Kukaan ei tosin viitsinyt kertoa, että edellisenä vuotena oli ilmoitettu yksi tapaus, seuravana kaksi... Ja sitä seuraavana taas ei yhtään... Mutta tuosta 50 % puhutaan yhä ja se on monelle perusteena rajojen sulkemiseen.
Lisään vielä sen verran, että kukaan ei tiedä, johtivatko nämä ilmoitukset edes syyteeseen, tai tuomioon. En tosin tiedä minäkään.

Esim. juuri tästä johtuen olen kanssasi samaa mieltä tästä:

Mutta toisaalta johtuen pienistä otosmääristä ovat vertailuluvut aina vähän hedelmättömiä ja erinäisten tekijöiden (epäillyt vs. varsinaiset tuomitut rikolliset, maahanmuuttajien suhteellinen herkkyys päätyä epäillyksi, maahanmuuttajapopulaatioitten sosioekonominen asema) takia lukuihin ei myöskään voi suhtautua täysin absoluuttisesti.

Kuten sanoin, korostuneet rikostilastot ovat lähinnä vain se jäävuoren huippu masentavien työllisyys&integraatiotilastojen päällä,

Työttymyys ja joutenolo syö miestä kuin miestä. Maahanmuuttajat eivät liene tässä mikään poikkeus ja heidän työttömyydestähän onkin ihan oikeaa faktaa.

mikä kertoo synkkää kuvaa humanitäärisen maahanmuuton hyödyistä tai edes järkevyydestä yhteiskunnalle.

Olen sitä mieltä, ettei humanitäärinen maahanmuutto kannata kenellekään lyhyellä tähtäimellä. Monissa tapauksissa kulttuurikin on niin kaukana meidän omastamme, ettei ole edes mahdollista soluttaa toiselta puolelta maapalloa tulevia yksilöitä yhteiskuntaan tavalla, joka sopisi meidän kriittiseen silmään. Esim. somalinaisten tehtävä kotimaassaan on hoitaa koti ja synnyttää lapsia. Suomessa heidät nähtäisiin mielummin veronmaksajina.
Järjestelmäämme heidän läsnäolonsa on tosin tärkeä, sillä kaikkihan perustuu kasvuun. Moni maahanmuuttajaperhehän tekee 7, jopa kymmenen lasta ja heistä saattaa tulla toivon mukaan joskus suomalaisia veronmaksajia. Ja tuleekin, jos heille sallitaan se.

Mutta olisi kaikkein paras, jos kaikki maan kansat pysyisivät omissa maissaan. Mutta siihen ihannetilanteeseen me tuskin koskaan pääsemme, vaan maailmassa tulee olemaan aina avuntarvitsijoita ja siitä tässä onkin kysymys, solidaariuudesta ja auttamisesta. Ei hyötymisestä, tai järkevyydestä.

On myös hyvä muistaa, että mekin olemme olleet joskus avun tarpeessa. Suomi on lähettänyt jopa 70 000 lasta Ruotsiin, sotaa pakoon. Ei ollut sekään järkevää Ruotsille, mutta ojensivat kuitenkin auttavan kätensä.
Okei, kysymyksessä on naapurimaa ja lähes samanlainen kulttuuri, mutta oli silloinkin ongelmansa, kun lapset kieltäytyivät puhumasta vierasta kieltä, vieraiden ihmisten kanssa ja ikävöivät äitiä, joka lykkäsi heidät vain laivaan, paperilappu kaulassa.

Toki on myös kyettävä huomioimaan, että kodin seinien sisällä tapahtuvan väkivallan voi olettaa olevan sama valtaväestön ja maahanmuuttajapopulaatioissa ja tarkastella tilannetta siltä kannalta,

Totta kai. Kodin seinien sisältä löytyy väkivaltaa jokaisessa maassa ja jokaisessa kulttuurissa.
Henkilökohtaisesti haluaisin nähdä tästä suuren debatin, sillä perheen sisällä tapahtuvaa väkivaltaa piiloitellaan ja sitä hävetään valtavasti.

Ja jos kaikki tulisivat esiin kaapeistaan, niin uskon, että maahanmuuttajien kotona harjoittama väkivälta jäisi kyllä varjoon.

Aiheessa pysyäkseni joudun myös toteamaan, että monikulttuurisuus ja sen salliminen on mahdollistanut minulle neljässä maassa asumisen. Olen itse maahanmuuttaja, ollut sitä yli 30 vuotta, vaimoni on eri värinen ja lapset jotain siltä väliltä. Viihdyn erinomaisesti tilanteessa ja minulle monikulttuurisuus on suuri rikkaus, joka on tuonut minulla paljon ystäviä, eri puolilta maailmaa ja sen mukana tietenkin paljon uusia kokemuksia.
Rehellisyyden nimissä joudun tietenkin myöntämään, että sekaan on mahtunyt myös ei-toivottuja henkilöitä, mutta näin tietenkin myös, kun on kysymys oman kansallisuuteni edustajista €:-)
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
kodin neljän seinän sisällä tapahtuneista pahoinpitelyistä ja raiskauksista. Niin kauan kun niitä ei ole, niin minusta on ajanhukkaa leikkiä oletetuilla prosenteilla, sillä esim. raiskauksistahan vain pienen pieni murto-osa johtaa syytteeseen.

Tahtooko tämä tarkoittaa, että vain suomalaiset tekevät edellä mainuttuja asioita, jotka eivät näe päivänvaloa? Ei vaikuta minusta tuohon tilastoon, koska kyllä se ahmedkin vaimoansa hakkaa, ehkä jopa enemmän, jos vaimo vaikka sattuu juttelemaan aboriginaalin kanssa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Totta kai. Kodin seinien sisältä löytyy väkivaltaa jokaisessa maassa ja jokaisessa kulttuurissa.
Henkilökohtaisesti haluaisin nähdä tästä suuren debatin, sillä perheen sisällä tapahtuvaa väkivaltaa piiloitellaan ja sitä hävetään valtavasti.

Ja jos kaikki tulisivat esiin kaapeistaan, niin uskon, että maahanmuuttajien kotona harjoittama väkivälta jäisi kyllä varjoon.

Suomessa (suomalaiset) hakkaavat vaimonsa ja vaimot miehensä - näinkin tapahtuu yhä enenevissä määrin. Yhtälailla muista kulttuureista tulevat alistavat, hakkaavat ja raiskaavat vaimonsa kotona - neljän seinän sisällä. Somalilla tms. on aivan toisenlainen oikeus vaimoonsa kuin suomalaisella, en oikein usko, että somalinainen menee ihan helpolla tekemään rikosilmoituksen miehestään, joka on pahoinpidellyt hänet tai raiskannut hänet - suomalaiselle naiselle tämä on jo vaikeaa mutta vielä vaikeampaa se on sellaisesta kulttuurista tulevalle jossa mies on perheen ehdoton pää ja miehellä on oikeus vaimoonsa (tai vaimoihinsa). Voisin kertoa lukuisiakin esimerkkejä siitä kuinka somalit, palestiinalaiset, kurdit tjs. kohtelevat vaimojaan ja perhettään - niissä eletään likipitäen poikkeuksetta miehen ehdoilla. Jos osa suomalaisista miehistä kohtelee perhettään vastenmielisellä tavalla niin eivät tietyistä kulttuureista tulevat miehet sen huonompia ole - ennemminkin "parempia".

Ehkäpä olisi syytä nostaa esille kunnolla tämä aihe, kenties se helpottaisi tämän jälkeen muista kulttuureista tulevien asemaa heidän huomatessa, että heillä todellakin on oikeuksia Suomessa olivatpa he kotoisin mistä hyvänsä.

vlad.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tämä ei pidä tietenkään paikkaansa. Jokaisesta maahanmuuttaryhmästä löytyy ihmisiä, jokaisesta yhteiskuntaluokasta. Heidän joukostaan löytyy myös urheilijoita, iskelmätähtiä jne. Eri asia on sitten tietenkin, ovatko he - tai voivatko he olla - sitä meidän nurkillamme.

Siis en nyt ihan ymmärrä väitettäisi, koska se perustuu sellaiseen olettamukseen että ihmiset ovat aidosti tasaveroisessa asemassa lähtökohdiltaan. Hieman sama kuin sanoisi, että japanilaisilla on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet pelata NBA:ssa kuin amerikkalaisilla mustaihoisilla.
On yleisesti hyväksyttävää todeta että "white men can't jump", mutta varmastikaan kukaan ei hyväksyisi elokuvaa nimellä "Niggers can't read".
Toki maahanmuuttajien joukosta löytyy myös puuseppiä (uutinen tanskalaisesta somalimaahanmuuttajasta työnsä parissa ;) )
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli...ilapiirtäjän+kotiin+tunkeutujaa/1135251846913

Järjestelmäämme heidän läsnäolonsa on tosin tärkeä, sillä kaikkihan perustuu kasvuun. Moni maahanmuuttajaperhehän tekee 7, jopa kymmenen lasta ja heistä saattaa tulla toivon mukaan joskus suomalaisia veronmaksajia. Ja tuleekin, jos heille sallitaan se.

Mutta juuri tähän asiaan olenkin ottanut kantaa aeimmissa viesteissäni.
Pelkkä lapsiluku kun ei automaattisesti tarkoita, että myös lapsikatras muuttuu veronmaksajiksi, tai kuten romanivähemmistön tilanteesta voidaan todeta, edes useampi sukupolvi ei välttämättä riitä kumoamaan kulttuurillisia vaikuttumia sopeutumisessa. Juuri näitten statistiikkojen muuttumista tässä odotetaankin, mutta toistaiseksi ei ole tullut esille mitään positiivista trendiä asian tiimoilta. Sen sijaan täytyy muistaa, että 7 lapsinen perhe, missä puolet tai yli puolet lapsista on tyttöjä, lähinnä todennäköisimmin tuottaa vain uuden 7-lapsisen perheen missä vaimo ei ole työelämässä ja kuten todettua, mielestäni tällaisen perheyksikön nettoverokertymä ei riitä kattamaan kuluja. Suomalaisessa ja myös ruotsalaisessa yhteiskunnassa sosiaaliset suojaverkot ovat paljolti mahdollisia naisten korkean työllisyyden takia, mikä kasvattaa perheyksiköitten nettoverokertymää, maahanmuuttajaperheessä missä isä tekee matalapalkkatyötä ja äiti hoitaa lapsia kotona, näin ei tapahdu.

On myös hyvä muistaa, että mekin olemme olleet joskus avun tarpeessa. Suomi on lähettänyt jopa 70 000 lasta Ruotsiin, sotaa pakoon. Ei ollut sekään järkevää Ruotsille, mutta ojensivat kuitenkin auttavan kätensä.
Okei, kysymyksessä on naapurimaa ja lähes samanlainen kulttuuri, mutta oli silloinkin ongelmansa, kun lapset kieltäytyivät puhumasta vierasta kieltä, vieraiden ihmisten kanssa ja ikävöivät äitiä, joka lykkäsi heidät vain laivaan, paperilappu kaulassa.

Huomioithan eron kyllä siinä, että sotalapset sitten suurelta osin palasivat Suomeen, eivät jääneet kuormittamaan ruotsalaista yhteiskuntaa, sekä tuoneet mukanaan koko suomalaista perhettä isovanhempia myöten. Esim. moni humanitäärisen maahanmuuton lähtömaista on nykyään riittävän turvallista, että maahanmuuttajat voivat tehdä lomamatkoja kotimaahansa aviopuolisoitten etsintää varten, mutta ilmeisesti liian turvattomia (lue ei ilmaista rahaa) että sinne voisi palata kuten suomalaiset sotalapset tekivät sodan päätyttyä.

Ja jos kaikki tulisivat esiin kaapeistaan, niin uskon, että maahanmuuttajien kotona harjoittama väkivälta jäisi kyllä varjoon.

Mutta mihin perustat tuon?
Mielestäni sille ei ole juurikaan perusteita, koska päinvastoin on helposti osoitettavissa että tyypillisesti agraagiyhteisöissä perhekuri on paljon tiukempi ja vaimojen ja lasten fyysinen kuritus on enemmänkin tapa kuin poikkeus, toisinkuin nyt vaikkapa keskivertoisessa suomalaisperheessä.
Ja näitä agraariyhteisöjen tapoja kun tunnetusti on tuotu myös länsimaihin asti kunniamurhien ja muitten hieman epälänsimaalaisten mielipiteenilmaisuitten(ks. yllä) yms. muodossa.
 
Viimeksi muokattu:

Viljuri

Jäsen
Mielestäni sille ei ole juurikaan perusteita, koska päinvastoin on helposti osoitettavissa että tyypillisesti agraagiyhteisöissä perhekuri on paljon tiukempi ja vaimojen ja lasten fyysinen kuritus on enemmänkin tapa kuin poikkeus, toisinkuin nyt vaikkapa keskivertoisessa suomalaisperheessä.
Ja näitä agraariyhteisöjen tapoja kun tunnetusti on tuotu myös länsimaihin asti kunniamurhien yms. muodossa.

Hyväksymättä tai hylkäämättä esitettyä väitettä, niin tarkoittanet nomadistisia paimentolaiskulttuureja, ottamatta kantaa nyt siihen, että oliko esimerkiksi 1700-luvun itä-suomalainen kaskikulttuuri kehitystasoltaan auttamatta jäljessä verrattuna samanaikaiseen länsi-suomalaiseen sedentismiin.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Hyväksymättä tai hylkäämättä esitettyä väitettä, niin tarkoittanet nomadistisia paimentolaiskulttuureja, ottamatta kantaa nyt siihen, että oliko esimerkiksi 1700-luvun itä-suomalainen kaskikulttuuri kehitystasoltaan auttamatta jäljessä verrattuna samanaikaiseen länsi-suomalaiseen sedentismiin.

No siis sinänsä vaikkapa nyt perheen sisäisen väkivallan muutos ihan jo suomalaisperheissä viimeisen 200 vuoden aikana olisi mielenkiintoinen tutkimuskohde. Kyllähän jo omalle isoäidille raippa yms. olivat ihan arkipäivää, mutta taas omassa perheessä ei juurikaan fyysisiä rangaistuskeinoja tunnettu, eikä tainnut olla vanhempienikaan perheissä. Lisäksi olisi tosiaan ihan mielenkiintoista tietää oliko juuri esim. Suomen sisällä eroja länsirannikon huomattavasti kansainvälisemmän ja kaupungistuneen Suomen ja sitten tosiaan Itä-Suomen pienyhdyskuntien välillä. Toisaalta vastapainonahan on se, että tiiviissä perheyhteisössä keskellä Itä-Suomen metsiä ei ehkä ole niin paljoa varaa alkaa pieksämään vaimoa&perhettä, koska koko perheen toimeentulo kuitenkin nojasi koko perheen yhteistyöhön ts. pienillä lapsillakin oli tehtävänsä talon hoidossa ja vaimon rooli oli muutakin kuin kotiäitinä toimiminen.

On sitten eri asia miten yleinen perheessä käytettävä väkivalta rangaistustarkoituksissa heijastuu sitten varsinaiseen väkivaltaan, mutta toisaalta on myös helposti havaittavissa että mitä epätasa-arvoisempi yhteiskunta on ollut, sitä enemmän fyysisiä rangaistuskeinoja on sallittu "ylemmän" osapuolen käyttöön. Eli sinänsä kun primitiivikulttuurit tyypillisesti ovat varsin patriarkaalisia niin tästä voi jossain määrin päätellä kenties vaimoon kohdistuvan väkivallan olevan yleisempää, tai ainakaan sen suhteen ei ollut sellaisia tabuja kuin tasa-arvoisemmassa liberaaliyhteiskunnassamme.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös