Monikulttuurisuus – rikkaus vai vitsaus?

  • 3 117 479
  • 24 186

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Muuten olle, sinullekin esitettiin tässä pari viestiä sitten kysymys (johon luonnollisesti et vastannut mitään): mitä tapahtuu niille 60% somaleista, jotka eivät saa turvapaikkaa sitä hakiessaan?

Asiavirheitä. Turvapaikkaa ei saa juuri kukaan turvapaikanhakijoista. Oleskelupia saadaan. Somaliaan ei esimerkiksi alaikäisiä palauteta, mutta muihin Euroopan maihin kyllä. Nuo lukusi ovat täysin hanurista : esimerkiksi tammikuussa myönnettiin 19 somalialaiselle seuojelun tarpeella oleskelulupa ja 31 kielteinen. Nämä ovat viime vuoden puolessa väleissä tulleita, joten tuo prosentti tullee vielä kasvamaan kun nyt maahan saapuneet saavat päätöksiä.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Alaikäisellä ei moisia ehtoja ole. Sen vuoksi näitä ankkurilapsia nyt puskeekin Suomeen. Ja yllättävän möreä äänisiä "15-vuotiaita" miehiä joilta passi on matkalla päässyt hukkumaan.

Mikäli poliisi epäilee henkilön alaikäisyyttä, niin poliisi voi tehdä iänkartoitustutkimusen. Tehdään ranteesta ja hampaista. Valitettevasti poliisilta loppuivat määrärahat näihin tutkimuksiin viime vuonna eikä niitä päästy tekemään tarpeeksi. Kenenkään etu ei ole, että aikuisia on lasten paikoissa asumassa. Suoraan on kuitenkin vaikea sanoa kuka on 17v ja kuka 19v.

Ankkurilapsi onkin aika mielenkiintoinen käsite. Tätä tapahtuu ja se on fakta. Tietenkin sitten voi miettiä onko lapsen edun mukaista, että vanhemmat ja/tai sisarukset ovat läsnä elämässä. Siinähän ei ole moraalisesti mitään väärin, että lapsi haluaa olla perheensä parissa. Eihän koko perheen mobilisoiminen ole edes rahallisesti mahdollista salakuljetusmatkoille. Noh, näitä onneksi miettivät viisaammat.

Ongelma on nimenomaan siinä, että alaikäisten nopeammilla käsittelyajoilla ja perheenyhdistämismahdollisuuksilla moni varhaisaikuinenkin esittää valheellisen iän.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viime aikoina ketjussa on keskustelu lähinnä somaleista ja siihen on varmasti ollut syynsä. Korjaa jos olen väärässä, mutta eikö ihan afrikkalaisten keskuudessakin nimenomaan somaleihin suhtauduta usein varsin negatiivisesti. Eli heillä on tiettyä mainetta kertynyt sielläkin suunnalla.

Olisikohan sillä mitään vaikutusta yleiseen mielipiteeseen naapurimaissa, että maa jolla ei ole ollut toimivaa keskushallintoa useaan kymmeneen vuoteen, koetaan jollain tavalla hankalaksi naapuriksi. Sen lisäksi, että sieltä tunkee jengiä rajojen yli joka suuntaan, voi olla hankala suhtautua kovin positiivisesti naapuriin, jossa on täysi villin lännen meininki menossa.

Toki onhan osittain totta sekin, että tuollaisessa ympäristössä varttuneilla voi olla hieman vajavaiset käsitykset järjestäytyneessä yhteiskunnassa elämisistä ja tässä on sitten kotouttamispoliittisilla toimilla tehtävä asiat nykyistä huomattavasti paremmin, jotta nyt ilmenneitä ongelmia tietyn marginaaliporukan keskuudessa saadaan vähennettyä. Tähän on esimerkiksi koululaitoksessa, sosiaalitoimessa (tarkoittaen siis muutakin kuin vain rahan jaon) maahanmuuttovirastossa ja lainsäädäntöelimissä herätty vasta aivan viime aikoina toden teolla, ja tulen pitämään melkoisen heikkona esityksenä sitä, jos kotouttamista ei saada tehostettua nykyisestä.

Kuriositeettina nykyisestä "lepsusta" maahanmuuttopolitiikasta on mainittava myös omasta perulaissyntyisestä (nykyisin Suomen kansalainen) vaimostani, joka Suomeen tullessaan asui Ranskassa opiskelijaviisumilla. Naimisiin mentyämme jätimme oleskelulupahakemuksen Helsingin poliisiin, kuten neuvottiin, mutta kuinka ollakaan, seitsemän kuukauden oleskelun (ei mahdollisuutta työntekoon, opiskeluun, terveydenhuoltoon tai sosiaalipalveluihin) jälkeen tuli kielteinen päätös, koska hakemus olisi pitänyt jättää Suomen edustustoon joko Pariisissa tai Limassa. Näinpä ollen vaimoni käännytettiin 10 päivän varoitusajalla Peruun, jossa hän oli asunut viimeksi 11-vuotiaana. Pikkuisen meinasi tuolloin naurattaa tuo touhu. Onneksi Limaan jätetty hakemus sitten käsiteltiin parissa viikossa ja pääsy tänne maahanmuuttajien onnelaan oli tosiasia.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Kun luvut ovat sinulla hallussa, niin kuinka moni kielteisen oleskeluluvan saaneista oikeasti käännytettiin takaisin lähtömaahansa? Ai ei yhtään?

Kaikki. Sinne maahan jonne vastuumääräyksellä heidän hakemuksensa käsittely kuuluu. Minkä takia maahanmuuttovirasto rikkoisi sopimusta?

Kielteinen päätös on aina käännytys mikäli päätös on lopullinen. Toisaalta valitusvaiheessa olevia päätöksiä ei tilastoidakaan.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Onko se valheen esittäminen sinusta väärin?

On tietenkin. Ihmettelen kysymystä, koska eihän se ole kenenkään etu jos asiaa yhtään miettii.

Ensinnäkin, kuten tänne jo kirjoitin, aikuisten paikka ei ole lasten kanssa samassa "kodissa". Toiseksi, iän valehteleminen vie paikkoja niiltä, jotka oikeasti tarvitsevat vielä turvallisen aikuisen läsnäoloa. Osa alaikäisistä yksin maahantulleista on alle 10-vuotiaitakin.

Poliisille on osoitettu lisää määrärahoja iänkartoitustutkimuksiin tälle vuodelle. Kaikkiahan ei tutkita, mutta nämä toimivatkin ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä viidakkorummun tavoin Eurooppaan. Myös alaikäiselle käräjäoikeuden määrätyn edustajan ammattitaidosta on paljon kiinni kertooko nuori oikean ikänsä mikäli epäily on aivan ilmeinen.
 

Ender00

Jäsen
Kaikki. Sinne maahan jonne vastuumääräyksellä heidän hakemuksensa käsittely kuuluu. Minkä takia maahanmuuttovirasto rikkoisi sopimusta?

Kielteinen päätös on aina käännytys mikäli päätös on lopullinen. Toisaalta valitusvaiheessa olevia päätöksiä ei tilastoidakaan.

Edelleen väitän, että vaikka teoriassa tuon tulisi johtaa käännytykseen niin käytännössä ketään ei ole käännytetty. Tässä siis puhutaan somalialaisista.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Edelleen väitän, että vaikka teoriassa tuon tulisi johtaa käännytykseen niin käytännössä ketään ei ole käännytetty. Tässä siis puhutaan somalialaisista.

Olet kyllä väärässä. Kielteinen päätös sisältää käännytyspäätöksen ja somalialaisia lähti Suomesta viimeksi viime yönä. Kielteinen päätös ei yksinkertaisesti anna mahdollisuutta oleskeluun Suomessa.
 

Nailhead

Jäsen
Teet kaksi todelle keskeistä virhettä kun teet näitä arvioita.

A: Turvapaikan hakija ei tarkoita turvapaikana saajaa. Kuten olen aikaisemin sanonut suomeen tulevista turvapaikan hakijoista about 40% saa oleskeluluvan.

B: Suomen maahanmuuttolainssädännön mukaan perheen tuominen maahan on vain ja ainostaan mahdollista mikäli suomessa asuvalla on taloudelliset resurssit elättää perheensä.

Varsinkin kohdassa B sinun olettamuksesi on pahassa ristiriidassa. Suomessa asuvalla, yhteiskunnan siivellä elävän maahanmuuttajan ei ole mahdollista tuoda perhettään suomeen.

Jos hän on kotoutunut, maksaa veroja ja tienaa itse elantonsa, miksi ei? Miksi tämmöisissä tapauksissa perheen tuominen tänne olisi jotenkin kyseenalaista??

http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?path=8,2472,2491

"Oleskelulupa edellyttää yleensä, että perheenjäsenen taloudellinen toimeentulo Suomessa on turvattu muutoin kuin yhteiskunnan tuella. Tavallisesti toimeentulon turvana on Suomessa asuvan perheenjäsenen palkka- tai yritystulot.

Turvattua toimeentuloa ei kuitenkaan edellytetä, jos kyseessä on Suomen kansalaisen, pakolaisen, suojelun tarpeen vuoksi oleskeluluvan saaneen tai tilapäistä suojelua saaneen ulkomaalaisen perheenjäsen."

Eli ei taida paljoa somaleiden perheenyhdistämistä jarruttaa.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Viime aikoina ketjussa on keskustelu lähinnä somaleista ja siihen on varmasti ollut syynsä. Korjaa jos olen väärässä, mutta eikö ihan afrikkalaisten keskuudessakin nimenomaan somaleihin suhtauduta usein varsin negatiivisesti. Eli heillä on tiettyä mainetta kertynyt sielläkin suunnalla.

Tietenkin somaleista ja irakilaisista puhutaan, koska sieltähän nämä ongelmatapaukset tulevat. Ei ketään maahanmuuttokriittistä kiinnosta puhua Saksasta Suomeen muuttavasta plasmaleikkaajasta tai vietnamilaisesta perheestä, joka muuttaa Suomeen, pistää pystyyn firman ja lähettää lapsensa kouluun. Mitä puhumista siinä on, kun kyse on ihan suomalaiseen tyyliin siivosti elävistä ihmisistä, jotka ehkä näyttävät vähän erilaisilta? Ei tuommoisesta häiriinny kuin korkeintaan aito rasisti ja sen jengin touhut eivät paljon kiinnosta.

Somaleista ja muista puhutaan koska jatkuvasta propagandasta huolimatta porukka tuo mukanaan lähes pelkkiä ongelmia. Massatyöttömyys, islamilaisen elämäntavan pahimmat puolet ja entisestään heikkenevä huoltosuhde ovat aiheita, joiden pitäisi häiritä jokaista suomalaista, oli sitten ihonväriltään vitivalkoinen, ruskea tai pikimusta.

EDIT:

Kaikki. Sinne maahan jonne vastuumääräyksellä heidän hakemuksensa käsittely kuuluu. Minkä takia maahanmuuttovirasto rikkoisi sopimusta?

Koska maahanmuuttovirasto rikkoo jo nyt sopimuksia. Etkö huomannut että uutta ulkomaalaislakia valmisteltaessa mainostettiin sen korjaavan lakia vastaamaan käytäntöä, ts. tähän saakka on rikottu lakia? Eikä suinkaan kireämpään suuntaan.

Lisäksi, tunnut viittaavan ns. Dublinin sopimukseen, mutta melko naiivisti? Sen mukaanhan EU:n alueelle pyrkivä pakolainen tulee käsitellä siinä maassa, missä hän tulee EU:n alueelle. Mikäli sieltä tulee kieltävä päätös, asia on loppuunkäsitelty ja henkilön tulisi palata takaisin lähtöpaikkaansa. Näin ei kuitenkaan tapahdu, sillä Ruotsista virtaa Suomeen jatkuvasti pakolaisiksi haluavia lautoilla. Miten ja miksi? Miksi asia otetaan Suomessa edes käsittelyyn? Miksi maahanmuuttovirasto rikkoo EU:n yhteisiä sopimuksia? Miksi maahanmuuttoviraston edustajat valehtelevat räikeästi valmistelemistaan lakiehdotuksista ja sen sisällöstä ja vaatimuksista?
 
Viimeksi muokattu:

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Koska maahanmuuttovirasto rikkoo jo nyt sopimuksia. Etkö huomannut että uutta ulkomaalaislakia valmisteltaessa mainostettiin sen korjaavan lakia vastaamaan käytäntöä, ts. tähän saakka on rikottu lakia? Eikä suinkaan kireämpään suuntaan.

Mitä määräyksiä maahanmuuttovirasto rikkoo? Lakia korjataan, jotta todellisuus vastaa käytäntöjä. Heillekin tuli yllätyksenä suuri turvapaikanhakijoiden määrän kasvu.

Maahanmuuttovirasto palauttaa kaikki Dublin tapaukset.

Lisäksi, tunnut viittaavan ns. Dublinin sopimukseen, mutta melko naiivisti? Sen mukaanhan EU:n alueelle pyrkivä pakolainen tulee käsitellä siinä maassa, missä hän tulee EU:n alueelle. Mikäli sieltä tulee kieltävä päätös, asia on loppuunkäsitelty ja henkilön tulisi palata takaisin lähtöpaikkaansa. Näin ei kuitenkaan tapahdu, sillä Ruotsista virtaa Suomeen jatkuvasti pakolaisiksi haluavia lautoilla. Miten ja miksi? Miksi asia otetaan Suomessa edes käsittelyyn? Miksi maahanmuuttovirasto rikkoo EU:n yhteisiä sopimuksia? Miksi maahanmuuttoviraston edustajat valehtelevat räikeästi valmistelemistaan lakiehdotuksista ja sen sisällöstä ja vaatimuksista?

Naiivisti? Et tiedä mistä puhut. Ei maahanmuuttovirasto riko lakeja tai yhteisiä sopimuksia, vaan noudattaa vastuunpalauttamissopimusta. Jos hakija A hakee turvapaikkaa Italiasta ja saa kielteisen päätöksen, niin ei hän palaa kotimaahansa, vaan hänet palautetaan. Usein päätöksen saadessa hakijaa ei oteta säilöön, vaan hän palaa vastaanottokeskukseen odottamaan käännytystä. Käännytysten järjestäminen ei ole mikään nopea asia. Tämän jälkeen hakija jatkaa usein matkaansa toiseen EU-maahan, joka taas palauttaa hakijan Italiaan. Tälläiset tapaukset eivät pääse Suomessa maahanmuuttoviraston käsittelyyn, vaan poliisi selvittää onko hakija hitti vai ei. Päätös tulee nopeassa menettelyssä Dublin yksiköstä eikä mene normaaliin menettelyyn. Tämän voi estää vain rajat sulkemalla.

Tuosta räikeästä valehtelusta kerro lisää.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Sehän on mukavaa, että saamme muslimeja tänne Suomeen. On tutkittu, että 40 % Lontoon muslimeista kannattaa Sharia-lain käyttöönottoa Iso-Britanniassakin. Mitä se sitten tarkoittaisi.

Tässä linkissä haastattelu asiasta. Kiva, leppoisa, maahanmuuttajamuslimihan se tuossa. Kiva kun heitä on paljon enemmän kuin maahanmuuttokritiikittömät arvaavatkaan. Maahanmuuttokriittisethän ovat leifsalmenien mukaan rasisteja, joten ei voi olla muuta kuin maahanmuuttokritiikitön tai maahanmuuttokriittinen eli rasisti. Joillakin se maailma on ihmeellisen mustavalkoinen.

Barrikadeilla tavataan, ennemmin tai myöhemmin. Valitettavasti.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sehän on mukavaa, että saamme muslimeja tänne Suomeen. On tutkittu, että 40 % Lontoon muslimeista kannattaa Sharia-lain käyttöönottoa Iso-Britanniassakin. Mitä se sitten tarkoittaisi.

Kaipa se tarkoittaa sitä, että kun Suomessa menee 3 miljoonan somalin raja rikki, niin täälläkin valmistaudutaan Sharia-lain käyttönottoon?

Täytyy varmaan ruveta ostelemaan kaapuja ja vetämään viinaa, sillä kohta sitä ei varmaan enää saa kaupoista.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Ulkomaalaislain muutos läpi murskaenemmistöllä

Eduskunta on äsken murskaavalla enemmistöllä hyväksynyt kiivasta keskustelua herättäneen ulkomaalaislain muutoksen.

Lain hylkäämisen kannalle jäivät vain perussuomalaiset, ja laki hyväksyttiin äänin 161–5. Tyhjää ei äänestänyt kukaan.

Linkki:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Ulkomaalaislain+muutos+läpi+murskaenemmistöllä/1135243822928

Ja se kohta jota kansa vastusti:

"Eduskunta hyväksyi lain saatteeksi hallitukselle pitkän lausuman. Siinä eduskunta edellyttää, että hallitus tarkoin seuraa muun muassa tilapäisen oleskeluluvan saaneiden määrää ja asemaa, sitä miten maasta poistaminen sujuu, kun esteet poistamiselle päättyvät, sekä ylipäätään ulkomaalaislain toimivuutta ja maahanmuuton vaikutuksia. Seurannan johdosta pitää ryhtyä tarvittaviin toimin esimerkiksi lain muuttamiseksi. "

(boldaus omaa)

Ongelman ydin on siinä, että maailmassa on tällä hetkellä miljardeja ihmisiä, jotka täyttävät Suomen olemattomat kriteerit maahanmuuttajalle.

Mites se Alangon biisi meni?: "Kun Suomi putos puusta..."
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Kaipa se tarkoittaa sitä, että kun Suomessa menee 3 miljoonan somalin raja rikki, niin täälläkin valmistaudutaan Sharia-lain käyttönottoon?.
Et sitten näköjään edes katsonut tuon linkin haastattelua. Ei Sharia-lain aiheuttamiin ongelmiin mitään kolmea miljoona somalia tietenkään tarvita, sen toivottavasti nyt ymmärrät sentään itsekin. Enkä minä edes puhunut somaleista, vaan muslimeista.

Tätähän se on. Vaikka linkittää haastattelun, niin sitä ei edes katsota ja muka nokkelana sitten kuitenkin kommentoidaan. Siksipä tähän keskusteluun osallistumista ei voine pitää kuin henkisenä masokismina.

Suomessa ei tarvita edes 200 000 muslimia, niin ongelma räjähtää käsiin. Sharia-lakia ei silloinkaan (niin pitkälle eivät maahanmuuttokritiikittömätkään menne!) oteta demokraattisesti käyttöön mutta Lontoon pommi-iskut, Marseillen ja Malmön kahakat ja muut ovat sitten meilläkin. Vai eikö meillä, vaikka muualla. Ei meillä kouluissakaan voida ammuskella. Miksi hankkia lisäongelmia, hankkimalla lisää pakolaisia, kun entisillekään ei ole töitä jne., kysyi tällä viikolla Ylen ajankohtaisohjelmassa muuan mamunainenkin. Varmaan se nainen on rasisti.

Ihan kiva olisi, jos olisi eriväriäsiäkin ihmisiä täällä. Kyllähän keskivertonainen tuolta jostakin Lähi-Idästä on kovin kaunis ja kelpaisi, että sikäli tässä ei ole mitään rotuvihaa, vain tosiasioiden tunnustamista siitä, miten muslimit ovat kotoutuneet ympäri maailman. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, lukee J.K Paasikiven patsaassakin. Että siltä pohjalta. Katainen jo vähän yritti puhua aateveljensä viitoittamalla tiellä mutta saa nähdä olivatko ne vain puheita vailla tekoja, kuten politiikassa usein on tapana.
 
Viimeksi muokattu:

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Sehän on mukavaa, että saamme muslimeja tänne Suomeen. On tutkittu, että 40 % Lontoon muslimeista kannattaa Sharia-lain käyttöönottoa Iso-Britanniassakin. Mitä se sitten tarkoittaisi.

Tässä linkissä haastattelu asiasta. Kiva, leppoisa, maahanmuuttajamuslimihan se tuossa. Kiva kun heitä on paljon enemmän kuin maahanmuuttokritiikittömät arvaavatkaan. Maahanmuuttokriittisethän ovat leifsalmenien mukaan rasisteja, joten ei voi olla muuta kuin maahanmuuttokritiikitön tai maahanmuuttokriittinen eli rasisti. Joillakin se maailma on ihmeellisen mustavalkoinen.

Barrikadeilla tavataan, ennemmin tai myöhemmin. Valitettavasti.


Hys hiljaa! Joo, kyllä tosiasia on se että 10 vuoden kuluttua Somalit on suurin "ulkomaalaisryhmä" Suomessa. Jää veli venäläinenkin kohta kakkoseksi, mutta ei se mitään! Sitähän Thorsin kaltaiset maailmanparantajat juuri haluavatkin, hinnasta ja seurauksista viis!

Ja barrikaadeille tullaan vielä joutumaan, mutta se on sen ajan murhe!
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ongelman ydin on siinä, että maailmassa on tällä hetkellä miljardeja ihmisiä, jotka täyttävät Suomen olemattomat kriteerit maahanmuuttajalle.

Osaatko määritellä kuinka moni noista miljardista höökii heti Suomeen? 100 miljoonaa vai kenties 500 miljoonaa?

Itse olisin äänestänyt eduskunnassa lain hylkäämisen puolesta, sen perusteella mitä olen mediassa asiaa seurannut. Päätöksestä huolimatta uskon, että elämä täällä takapajulassa jatkuu aivan ennallaan oli sitten uusi tai vanha laki voimassa. Voi olla, että maahanmuuttajien määrä kasvaa, mutta mitä sitten? Ei minun elämä, ja tuskin lapsienikaan muutu siitä millään lailla.

Voi olla, että läpi tulee porukkaa jotka käyttävät surutta hyväksi Suomen sosiaaliturvajärjestelmää, mutta kyllähän näitä omiin muroihin kusijoita löytyy ihan omastakin väestöstä ihan pitkään jonoon asti.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Et sitten näköjään edes katsonut tuon linkin haastattelua. Ei Sharia-lain aiheuttamiin ongelmiin mitään kolmea miljoona somalia tietenkään tarvita, sen toivottavasti nyt ymmärrät sentään itsekin. Enkä minä edes puhunut somaleista, vaan muslimeista.

Tätähän se on. Vaikka linkittää haastattelun, niin sitä ei edes katsota ja muka nokkelana sitten kuitenkin kommentoidaan. Siksipä tähän keskusteluun osallistumista ei voine pitää kuin henkisenä masokismina.

Kyllähän minä katsoin sitä niin kauan kuin rupesi hirvittämään (noin minuutin). Sen jälkeen lopetin kun olen nähnyt vastaavanlaisia aikaisemminkin. Ovatko kaikki Suomeen muuttavat muslimit samanlaisia kavereita kuin tämä youtube-pätkässä oleva heppu? (nyt katsoin muuten tuon jo kokonaan)

Suomessa ei tarvita edes 200 000 muslimia, niin ongelma räjähtää käsiin. Sharia-lakia ei silloinkaan (niin pitkälle eivät maahanmuuttokritiikittömätkään menne!) oteta demokraattisesti käyttöön mutta Lontoon pommi-iskut, Marseillen ja Malmön kahakat ja muut ovat sitten meilläkin. Vai eikö meillä, vaikka muualla. Ei meillä kouluissakaan voida ammuskella. Miksi hankkia lisäongelmia, hankkimalla lisää pakolaisia, kun entisillekään ei ole töitä jne., kysyi tällä viikolla Ylen ajankohtaisohjelmassa muuan mamunainenkin. Varmaan se nainen on rasisti.

Niin tarvitaanko meillä 200000 muslimia vai 200000 sharia-lakia kannattavaa muslimia? Vai miten se nyt meni. Ja kuinka monta muslimia/sharia-lakia kannattavaa täällä nyt on (kun en ole seurannut). Ihan vain mielenkiinnosta, että pitääkö sitä viinaa tosissaan ruveta vetämään ja kaapuja ostelemaan, kun minullakin on täällä tytär kotona.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Voi olla, että läpi tulee porukkaa jotka käyttävät surutta hyväksi Suomen sosiaaliturvajärjestelmää, mutta kyllähän näitä omiin muroihin kusijoita löytyy ihan omastakin väestöstä ihan pitkään jonoon asti.

Yksinkertainen kysymys:

Kun meillä Suomessa on jo ryhmiä jotka käyttävät hyödyksi sosiaaliturvajärjestelmää (jopa räikeällä tavalla) niin miksi meidän pitäisi ehdontahdoin hankkia maahamme lisää väkeä sellaisesta "populaatiosta" jonka jäsenet mitä suurimmalla todennäköisyydellä sukupolven, jopa parin ajan tulevat pääsääntöisesti käyttämään hyödyksi sosiaaliturvajärjestelmäämme.

Niin, en ole kieltämässä ulkomaalaisten pääsyä Suomeen vaan järkiperäistämässä sitä ja suuntaamassa "karsintaa" tiettyjen maiden pakolaisia kohtaan. Mnä mielummin kustannan verovaroistani opinnot, terveydenhuollon, sosiaaliturvan tms. senkin uhalla, että löytyy niitä kotomaalaisia jotka ovat valmiit kusemaan muroihin mutta en mielelläni ottaisi maahan lisää tuhansia (pahimmillaan kymmeniä tuhansia) pakolaisia, joista huomattava osa kuormittaa nyt ja tulevaisuudessa sosiaalijärjestelmäämme.

vlad.
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä meidän kohta kelpaa...

Yksinkertainen kysymys:
vlad.
Vielä yksinkertaisempi vastaus.

No niinhän sitä nyt sanotaan, että Suomen väestö ikääntyy ja sen vuoksi tarvitsemme tänne ulkomaalaisia työntekijöitä jotta he paikkaisivat kohta käsiin räjähtävää työvoimapulaa.
Sitä kautta sitten seuraava ikääntyvä väestönosa saisivat hekin eläkkeensä kun olisi niitä maksajia joita omasta vähiin käyvästä väestä ei tarpeeksi riitä.

Meidän pitää nyt vain tottua tähän ajatukseen ja valmistella ulkomaalaisten kotiutuminen hyvin jotta he tuntevat olonsa tervetulleeksi.
Uudet kulttuuriset vuorovaikutteet sitäpaitsi ovat elämän suola, täällä takapajulassakin, joten punasta mattoa vaan ja "leviälle".

Terveisin koo
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
No niinhän sitä nyt sanotaan, että Suomen väestö ikääntyy ja sen vuoksi tarvitsemme tänne ulkomaalaisia työntekijöitä jotta he paikkaisivat kohta käsiin räjähtävää työvoimapulaa.

Olet hieman muodista jäljessä.

Tälläkin palstalla on jo monta sivua erotettu työperäinen maahanmuutto humanitäärisestä. Monikaan ei enää tässä maassa näe humanitääristä maahanmuuttoa ratkaisuna rakenteelliseen työvoimapulaan.

Ikävä kyllä "monikulttuurisuuden edistäminen" sanan arkimerkityksessä perustunee täysin 1960-luvun tilanteeseen, jolloin Eurooppa oli vielä maailmantaloudessa todellakin huomattavan vaurasta aluetta ja jolloin oli lisäksi käynnissä huikea talouskasvu. Silloin Euroopalla oli vielä jaettavaa muillekin, kun yhteiskuntakoneisto toimi täällä vielä poikkeuksellisen tuottavasti.

2000-luvun tilanne on aivan erilainen. Euroopalla ja ennen kaikkea Suomella ei ole enää sellaisia maailmantalouden valttikortteja hallussaan, että EU:sta voitaisiin ruveta rakentamaan 1900-luvun alun USA:n kaltaista maahanmuuttajien kansakuntaa ja yhtenäistä maailmanpolitiikan vaikuttajaa. Saamme olla onnellisia, jos pystymme maailmantalouden kiristyvässä kilpailussa säilyttämään edes siedettävän elintason nykyiselle väestöllemme ja löytämään heille edes kohtalaisen tuottavia töitä.

Laajamittainen humanitaarinen maahanmuutto ja jälkiteollinen hyvinvointivaltio eivät ole yhteensopivia. Tulonsiirtoihin ja tasa-arvoon perustuva "valmis" yhteiskunta ei yhtäältä kykene tarjoamaan humanitaarisille maahanmuuttajille riittävästi entry-level-töitä, eikä toisaalta kykene allokoimaan riittävästi rahavaroja maahanmuuttajien kotouttamiseen. Panos-tuotos-suhde on negatiivinen. Tämä on nähtävissä kaikkialla Euroopassa.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Kyllähän minä katsoin sitä niin kauan kuin rupesi hirvittämään (noin minuutin).
Sehän se teillä on valitettavan paljon tapana, että jos jotakin epämiellyttävää materiaalia tulee esiin, niin sitä ei suuremmin katsota. 40 prosenttia. Mietipäs sitä hetkonen.

No niin, siis on ilmeisesti niin, että Suomeen tuleekin erilaisia muslimeja, kuin vaikkapa Iso-Britanniaan. Eli jos toisaalla kannatetaan Sharia-lain voimaansaattamista, niin Suomeen saapuvat eivät tietenkään voi olla samanlaisia, vaan he työllistyvät tänne mitä suurimmassa määrin ja toimivat siivoojina ja lääkäreinä sankoin joukoin ja huoltotaseemme nousee? Niin ei ole kyllä tähän mennessä alkuunkaan tapahtunut, joten tulevaisuutta kun on hyvä ennustaa menneiden kokemusten pohjalta, niin tässä on se yhtälö, mitä en sitten millään voi ymmärtää, miksette ota sitä tosissaan. Voisimme hoitaa maahanmuuttoasian hallitusti ja tämä paikoin neanderthalin ihmisiltä näyttävä kansamme saisi oivaa geneettistä vaihteluakin tänne kylmään pohjolaan, vaan sitten te maahanmuuttoon lähes täysin kritiikittömästi hurahtaneet pilaatte tämän mahdollisuuden valitsemalla tänne liian kovalla vauhdilla sellaista populaatiota, joka tänne kokemusten pohjalta on huonoimmin sopeutunut. Ei voi käsittää.

Niin tarvitaanko meillä 200000 muslimia vai 200000 sharia-lakia kannattavaa muslimia? Vai miten se nyt meni. Ja kuinka monta muslimia/sharia-lakia kannattavaa täällä nyt on (kun en ole seurannut).
Eiköhän se 200 000 muslimia riitä. Ja tokihan se määrä uuden lain myötä aikanaan nousee tuosta useihin satoihin tuhansiin. Niistä sitten löytyy jo riittävästi niitä Sharia-lain kannattajia, kymmeniä tuhansia jo melko pian. Ja mm. raiskaustilastot tulevat huutamaan hoosiannaa. Odotellaan 20 vuotta ja sitten te mamusokeatkin tämän asian viimeistään huomaatte.

Tässäpä Suomen islamilaisen puolueen tavoitteita.

Tässä Britannian muslimien Shariavaatimus.

Britannian maltillisimmissa moskeijoissa, siis joita on suurin osa, salaa nauhoitetussa materiaalissa on myöskin niin karmeaa puhetta, että hirvittää. Tässä juttu siitä.

Siinä nauhoituksessa islamistit sanovat mm. seuraavaa:

"Meidän on hallittava muita"

"Islamin sankari on se, joka irroitti hänen päänsä hartioista" (kyse oli brittiläisestä muslimisotilaasta Afganistanissa)

Mitähän ne kiihkomuslimit sitten puhuvat, kun maltillisimmat puhuvat noin. No, Lontoon pommi-isku kesällä 2005 on siitä esimerkki siitä ajattelusta ja se aiemmin linkittämäni haastattelu.

Ja enpä nyt kovin mairittelevana näkisi sitäkään muslimien kannalta, että muslimipoliisit Britanniassa 10 kertaa useammin syyllistyvät väärinkäytöksiin ja korruptioon. Linkki tässä.

Ja niin edelleen. Vastaavia linkkejä voisin tähän laittaa melkoisen määrän, vaan eikähän nuo jo kerro jotakin, ainakin joillekin.

Suomalaisetkin menivät aikoinaan Ruotsiin ja rapakon taakse, ei minun tietääkseni suomalaisilla ollut tarkoitus ottaa niissä valtioissa valtaa, räjäytellä pommeja ja iloita pään irroittamisista jne. Suomalaisissa on hyvän työntekijän maine ja viinaa ottavat kovasti, pieni pahe se on mielestäni verrattuna noihin päänkatkaisuhehkutuksiin maltillisissa moskeijoissa.

Britanniassa on tällä hetkellä selvästi enemmän muslimeja kuin Suomessa ja siksi ongelmat ovat siellä pidemmällä. Mennään sitten perässä, kun niin kerran haluatte. Olisi tämä voitu kyllä toisinkin eli paremmin hoitaa.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
No niinhän sitä nyt sanotaan, että Suomen väestö ikääntyy ja sen vuoksi tarvitsemme tänne ulkomaalaisia työntekijöitä jotta he paikkaisivat kohta käsiin räjähtävää työvoimapulaa.
Sitä kautta sitten seuraava ikääntyvä väestönosa saisivat hekin eläkkeensä kun olisi niitä maksajia joita omasta vähiin käyvästä väestä ei tarpeeksi riitä.
Suomalaisten huoltotase on siellä lähellä 75 prosenttia. Somalien kohdalla Suomessa se on hieman yli 10 prosenttia. Eli lähes 90 % heistä on joko lapsia, eläkeläisiä, työttömiä tai muuten vain työelämän ulkopuolella. Jos sinulla on 75 prosenttista alkoholia ja haluat pitää sen yhtä väkevänä, niin sitäkö sitten lantraat kymmenprosenttisella?

Eli siksipä meillä onkin iso ongelma.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Eiköhän se 200 000 muslimia riitä. Ja tokihan se määrä uuden lain myötä aikanaan nousee tuosta useihin satoihin tuhansiin. Niistä sitten löytyy jo riittävästi niitä Sharia-lain kannattajia, kymmeniä tuhansia jo melko pian. Ja mm. raiskaustilastot tulevat huutamaan hoosiannaa. Odotellaan 20 vuotta ja sitten te mamusokeatkin tämän asian viimeistään huomaatte.

Tämä on niin totta. Onko hallitus ja eduskunta täysin seonneita? Omille kansalaisille tarjotaan eläkeiän nostamista ja viinanhintojen korotusta, ukkoa ja akkaa lyödään tehtaista pihalle päivittäin sata/tuhatmäärin. Kannatan työperäistä maahanmuuttoa, mutta mitä järkeä tässä päätöksessä on, kun omatkin talousasiat on päin helvettiä ja sama trendi on joka puolella maailmaa. Näitä maahanmuuttajia vartenko tuota valtionlainaa otetaan? Kuten meidän Nestori-vaarivainaalla oli tapana sanoa: Oma perse pitäisi olla puhtaaksi pyyhitty, ennen kuin menee muiden tunkiolle tonkimaan.

Pelottaa jälkikasvun ja varsinkin tyttölasten puolesta. Tämä oli todella sairas päätös. Valtapuolueiden ykkösintressi tuntuu olevan Suomi-neidon täydellinen nöyryyttäminen ja raiskaaminen. Hyi helvetti, hävetkää!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös